Olen ollut kohta seitsemän vuotta kahden pojan lähivanhempi. Olemme eksäni kanssa lasteni yhteishuoltajia, mutta poikaset ovat pääsääntöisesti minulla. Olen näinä vuosina oppinut valtavasti. Varsinkin sen että elämä helpottuu, kun lapset kasvavat. Itse olen ollut lasteni kanssa täysin vailla sosiaalista turvaverkostoa. Tiedän, että moni muukin elää näin. Kun vuonna 2012 erosin lasteni isästä, olivat poikani 4- ja 7-vuotiaita. Eli aika pieniä. Toinen oli päiväkodissa ja toinen ekaluokkalainen. On ehkä vaikea asettua sen kaverin asemaan, joka elää lasten kanssa niin, ettei ole sitä toista, joka jakaa juhlan ja arjen. Minä olen kokenut kuluneet vuodet antoisina, vaikka ne ovat olleet raskaita siksi, että aikaa ystäville tuntuu olevan aina kovin vähän.

Kaveri, muista nämä:

1.      Lähivanhempi elää ”vauva-arkea” monta vuotta

Lasten kanssa yksin elävä vanhempi on yhtä kiinni lapsissaan kuin vauva-aikoina. Lapsia ei voi laittaa pois päältä tai vaatekomeron hyllylle siksi aikaa, kun on jotain muuta. Ei oikeasti voi. 

2.      Kaverisi ei useinkaan pääse lenkille/baariin/kahville - eikä osoita sillä mieltään

Tähän kohtaa voi lisätä saman tekstin kuin edelle. Lisäksi lähivanhempi voi olla tosi tiukilla (ja usein on) taloudellisesti. Hänellä ei ole rahaa palkata lastenhoitajaa ja lähteä kanssasi sinne, mihin häntä pyydät. Vaikka varmasti haluaisi lähteä ja oma aika tekisi tosi hyvää.

3.      Kaverisi jaksaa kaiken vapaa-aikansa lähinnä nukkua

Kun ovi kolahtaa ja lapset ovat hetken toisella vanhemmalla (jos ovat), voisi kuvitella, että lähivanhempi ottaa ja lähtee kreisibailaamaan. Minä en lähtenyt vaan lähinnä nukuin. Moni eronnut ja lasten kanssa elävä sanoo samaa. Hiljainen koti missä saa ladata akkuja, voi olla eronneen äidin tai isän ihanin tapa viettää vapaahetki.

4.      Lähivanhemman elämä koostuu ainoastaan peruspalikoista: työstä, kodista ja lapsista

Lähivanhemmalla on paljon vastuuta. Raha-asiat pitää hoitaa, samoin koti ja lapset. Siinä on yhdelle ihmiselle jo tosi paljon. Henkisesti on sitä raskaampaa, mitä enemmän joutuu asioita pelkäämään ja murehtimaan.

5.      Kaverisi saattaa kaivata sitä, että tulet, olet ja ymmärrät

Vuodet eronneena vanhempana ovat pitkiä ja yksinäisiä. Toki muutakin. Mutta väsymys tulee välillä väkisin ja yksinäisyyden itku. Näytä, että olet tukena ja pidät yhteyttä. Kysy oikeita kuulumisia ja kulje rinnalla. Jonain päivänä kaverisi pystyy taas olemaan vähän enemmän sitä, mitä joskus silloin ennen eroa oli. Mutta sitä ennen on lasten kasvettava melkein aikuisiksi. Vaikka lapset ovat jo vähän isompia, ei heitä edelleenkään laiteta sinne vaatekomeroon vaan lapsille pitää olla läsnä ja paikalla niin kauan kuin he meitä tarvitsevat.

Mitä muita kohtia tähän lisäisit?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat