Kuva: Pixabay.com

Tämä teksti nousee ympärilläni havainnoimistani asioista. Olen pistänyt merkille, että huonosti voivissa suhteissa on joitakin yhdistäviä tekijöitä, joista useat linkittyvät toisiinsa.

Vähäinen (tunne)viestintä

Viestintä on parisuhteessa hyvin tärkeää. Toinen ei voi tietää, mikä sinulla on, jos et puhu. Kaikki lähtee siitä, että itse asetut itsesi äärelle ja kuulostelet, mitä tunnet ja olet vailla. Tarvitaan rohkeutta, tervettä nöyryyttä ja avoimuuteen uskaltautumista (minä-viestintää käyttämällä eikä toista syyttämällä) sanoa, mikä tuntuu hyvältä, pahalta ja mitkä asiat mielestäsi kaipaavat hiomista.

On helpompaa kertoa siitä, mitä ajattelee kuin siitä, mitä tuntee. Parisuhde on suhde, jossa parhaiten kohdataan, kun uskalletaan laskeutua päästä sydämen alueelle eli ajattelun ja analysoimisen tilasta tunteiden äärelle.

Viha, valtataistelu ja vastuuttomuus

Kun on joskus ryhtynyt tunteiden nieleskelemisen tielle, on selvää, että jotain alkaa tapahtua. Vihaa, katkeruutta ja kaunaisuutta alkaa kasvaa sisuksiin, kun ei uskalla tai osaa purkaa tunteita itsestä ulos. Viha voi näkyä (tai olla tavallaan näkymättä) monella tavalla: piikittelynä, toisen katseen ohittamisena, kieltäytymällä kosketuksesta, kostamalla hiljaisesti tavalla tai toisella..

Valtataistelua on sivusta ihan kamalaa kuunnella. Ehkä sinäkin tiedät pariskuntia, jotka jaksavat vääntää siitä, mitä reittiä on paras ajaa lähikauppaan ja kuka sanoi ja kenelle ja koska ja mitä niin, että omaa arvoa korostetaan pyrkimällä henkisesti nousemaan toisen olkapäille. Opettele puhumaan ja ilmaisemaan tunteitasi, jotta ei tarvitse lähteä vihapolulle sen entisen maailman rakkaimman kanssa.

Kauhean tavallista on se, että toista syytetään valtataistelusta eli ei oteta vastuuta omasta osuudesta jatkuvaan kissanhännän vetämiseen. Taisteluun tarvitaan tavallisesti kaksi. Katso tarkkaan, mikä on oma roolisi valtataistelussa. Se joka lähtee vänkäämään takaisin, puolustautuu, selittelee ja reagoi voimakkaasti, piiloutuu lasten selän taakse?

Myötätunnon puute

On ihan selvää, että kun toista kohtaan tuntee myötätuntoa, on vaikea olla kriittinen ja valtataistelun toinen osapuoli. Jos ei edes yritä ymmärtää toista ja asettua hänen asemaansa, käy helposti niin, että toinen tuntee olonsa hylätyksi ja yksinäiseksi. Ethän hylkää toista kerta toisen jälkeen vai siksi, että olet itse niin vihainen. Tai sen vuoksi, ettet osaa kertoa, mitä tarvitset ja mikä tuntuu pahalta? Monella parisuhteessa elävällä on särkynyt sydän, koska kokee henkistä hylkäämistä parisuhteessa niin paljon. 

Sopeutuminen ja sairastelu

Ihminen on sopeutuvainen olento. Parisuhde on vähän kuin tanssia: siinä pyritään asettamaan omat askeleet toisen askeliin jotta tanssista tulisi sujuvaa. Kukaan ei ainakaan suhteen alkuvaiheessa halua astua toisen varpaille eikä myöskään halua tulla tallotuksi. Parisuhteessa sopeudutaan väkisinkin kaikenlaiseen, myös aika hölmöltä tuntuviin asioihin. Toisen piikittelystä voi tulla niin tuttua, ettei tajua sen olevan itseä vahingoittavaa ja sellaista, mihin ei kenenkään tarvitse sopeutua. Sitä voi erehtyä luulemaan, että parisuhteessa pitää sietää melkein mitä tahansa. Ei pidä ja piste.

Yhteenlaskettuna kaikki edelliset: kun nieleskelee tunteita, tappelee vallasta, on vihainen ja katkera, on selvää, että jostain lähtee tunteet purkautumaan. Oletko alkanut sairastella, kolotusta siellä täällä, migreeniä, mahakipua ja selkäsärkyä? Ehkä jotain vakavampaakin. Keho tietää kyllä, miten voit. 

Olet ehkä saattanut lukea tätä listaa ja analysoida kumppanisi käytöstä. Mikä näistä kertoo sinusta itsestäsi?

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat