Kuva: Jaakko Kaartinen

Viikko tätä vuotta on mennyt, ja tämä on ollut hyvä vuosi. Erinomainen vuosi. Totesimme rakastettuni kanssa toisillemme tämän. Tässä on ollut paljon tilaa rakkaudelle ja rakastamiselle, olemme käyneet pitkillä kävelyillä yhdessä oikeastaan päivittäin, istuneet aterioilla vastapäätä toisiamme ja joskus vierekkäin. Läheisyys on ollut onnellista ja olemme vaihtaneet ajatuksia ja nauraneet kovasti.

Hyvää elämää, koko vuosi 2020.

Tulevaan suhtaudun optimistisesti. Tarkoitan, että vaikka meillä on ollut ihanaa tänä vuonna, mikään ei estä, että meillä saattaa olla vielä ihanampaakin. Olemme mahdollisuuksien edessä. Se ei ole taikaa, se on elämää, mutta taianomaista se on.

Miksi olen niin myönteinen ja luottavainen ja valoisa tulevaisuuden suhteen? Suoraan sanottuna se johtuu rakastetustani. Minusta hän on niin rajusti ja omaleimaisesti ihmeellinen ja vetävä. Hänellä on sellainen monitasoinen persoona, että kun vietän hänen kanssaan tarpeeksi paljon aikaa, se tekee minusta optimistin. Himo ja viehtymys ja ilo sekoittuvat jatkuvasti yllättävin kultaisin sidoksin.

Eli tämän seitsemän päivän mittaisen vuoden saldo: kunhan huolehditaan siitä, että meillä on tarpeeksi aikaa yhdessä, näyttää siltä, että se johtaa onnelliseen tilaan. Melkoisen yksinkertaisen kuuloinen resepti, mutta näyttää siltä, että onnekkaasti, juuri tässä vaiheessa elämää näin on.

Luen erään baskifilosofin kirjaa (Daniel Innerarity: Vieraanvaraisuuden etiikka), jossa käsitellään sitä ennakoimattomuutta ja epävarmuutta, joka luonnehtii identiteettejä ja ihmisenä olemisen kokemusta.

Elämän ennalta-arvaamattomat tapahtumat ja toisten ihmisten jatkuva tunkeilu minän maisemaan tekevät kaikista siisteistä, selvärajaisista elämänsuunnitelmista ja suojatuista olemisen tavoista hankalia, ellei mahdottomia. Elämähän on täynnä muutosta. Sitä, miten asiat kehkeytyvät, ei voi tietää. Joten hyvän elämän mahdollisuudet ovat suuremmat, jos kykenee suhtautumaan avoimesti todennäköisten muutosten tuomiin uusiin mahdollisuuksiin ja niihin muutoksiin, jotka omaa itseä ja omia näkökulmia kohtaavat.

Emme ole valmiita, muovivakuumiin vangittuja ihmisiä, eivätkä ihmiset ympärillämmekään ole – onneksi. Me liikumme ja vaihdamme näköalojamme, ajatuksiamme ja mielipiteitämme melkoisessa sekamelskassa. Tämä kaikki ei tarkoita, että se, mikä nyt on rakkainta, pitäisi hyvästellä tulevaisuudessa. Se kylläkin tarkoittaa muun muassa sitä, että jos ei ole valmis itsen ja toisen ja meidän muutoksillemme, eli jos rakastaa yhtä kuvaa, sen todennäköisimmin menettää.

Ajattelisin siis, että mitä enemmän uskaltaa rakastaa toisessa kaikkea sitä, mikä on muuttuvaa ja ennustamatonta, sitä optimistisempi voi olla. Minä ainakin olen. Mikään ei pitele rakastettuni luontoa, ja siksikin häneen jatkuvasti retkahdan.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat