Kuva: Quin Stevenson / Unsplash

Olen varma, että maailmassa olisi vähemmän sotia, jos kaikki nukkuisivat kunnolla. On ihmeellistä, miten huonot unet vaikuttavat ihmiseen.

Kahdeksan vuoden staattisen väsymyksen kokemusasiantuntijana tein väsymyksen viisi eri tasoa.

Millä tasolla väsymyksesi menee nyt?

Taso 0: Normaali olotila, jonka olemassaolon saatat unohtaa. Väsymykseen tottuu ja voi unohtaa, että on olemassa muutakin. Tämä olotila tuntuu taivaalta, kun palaat tähän väsymyksen jälkeen.

  1. Väsyttää, mutta ei se mitään. Kahvia naamaan ja mukavia ihmisiä ympärille niin et edes muista, että edellinen yö meni vähän heikosti.
  2. Toimintataso lievästi heikentynyt. Läpät hulvattomia. Kaikki naurattaa. Liikunta ei enää oikein innosta. Lasten huuto ärsyttää aikaisempaa enemmän.
  3. Vituttaa. Ja on nälkä. Etenkin herkkuja tekee mieli paljon. Joudut sinnittelemään kokouksessa, että et sano viidettä kertaa samaa juttua kertovalle Matille, että “ME KUULTIIN TOI TARINA JO TIISTAINA!! OLE HILJAA!” Hillitseminen onnistuu, mutta kasvoillesi nousee vinoutunut maaninen hymy. Lapset huomaavat, että kaatunut maito voi saada aikuisessa aikaan kohtuuttoman reaktion. Puoliso ärsyttää tahallaan.
  4. Kaikki on perseestä. Kaikki. Aivan kaikki. Tuntemattomat ihmiset, tutut ihmiset, ystävät, kaverit ja sukulaiset. Linnut. Bussit. Some. Korkit ja ovenkahvat. Ja etenkin puoliso ja lapset. Kokouksessa Matin tarina ei enää ärsytä vaan painaa luomesi kiinni. Heräät pomon yskähdykseen pää pöydässä, kokouspaperit kuolassa – etkä välitä. Raajasi ovat tunnottomat ja silmien liikuttaminen sattuu. Alat haaveilla pienestä onnettomuudesta (esim. katkennut jalka), että pääsisit sairaalaan nukkumaan.
  5. Taso, jolla ihmiset tekevät odottamattomia ja peruuttamattomia tekoja. Oikeasti. Raja on ylitetty jo liian kauan sitten. Nyt unta!

Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä.

Itsesi, lastesi ja parisuhteesi vuoksi: puhu väsymyksestä viimeistään, kun olet tasolla kaksi. Uni on tärkeää. Todella tärkeää. Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä. Nuku. Jos et voi, pyydä apua. Ajoissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat