Kuva: Element 5 Digital // Unsplash.com

Kärsin tänään päänsisäisen blogiahdistuksesta. Sen keskeytti hetki, jolloin keskimmäiseni päätti kuuluttaa leikkipuiston kiipeilytelineen päältä, metallisesta megafonista, kaikelle kansalle huutaen: “Äiti on kiusannut minua koko päivän!”

En tiedä, mistä julkinen kannanotto nousi, mutta ahdistus vaihtui nopeasti julkiseen nöyryytykseen, kun naama punaisena, hymyillen muille vanhemmille, yritin sihistä perillistäni irti ämyristä.

Samanaikaisesti esikoiseni murjotti piilossa, koska jalkapallo oli unohtunut matkasta, ja nuorimmainen harjoitteli esiuhman oireita kovaäänisesti aina vauvakeinun lopettaessa heijaavan liikkeensä.  Julkisen sirkuksen pellenä oli jälleen äiti ja kolme tirehtööriä pyörittivät showta.

Aloin miettiä niitä asioita, joissa lapseni ovat kasvattaneet minua.

Ennen kuin aloin vajota epäonnistuneen kasvattajan alhoon, aloin miettiä niitä asioita, joissa lapseni ovat kasvattaneet minua.

Seuraavat asiat olen oppinut lapsiltani:

Muutama asia piti ihan itse googlettaa, että käsittää, mistä se juniori oikein jauhaa. Sehän on selvä, että toisinpäin oppi tuskin koskaan kulkee.

  1. Suhteellisuusteorian mukaan valonnopeus on suurin nopeus, millä mikään esine, jolla on massa, voi liikkua. Sen tiesin, että tämä on nopeus, jolla lapset liikkuvat kohti autotietä/järveä/rikkimeneviä esineitä/karkkihyllylle/karkuun/piiloon, mutta eivät liiku, kun pitäisi olla sovittuna ajankohtana esimerkiksi lääkärissä/päiväkodissa/juhlissa/neuvolassa/töissä.
  2. Kastemadoilla on hajuaisti.
  3. Vuonna 2010 jalkapallon MM-kisat voitti Espanja Hollantia vastaan jatkoajalla Iniestan ratkaisevalla maalilla.
  4. Maamme-laulussa voisi laulaa “maa kallis kaikkien”, eikä pelkästään “maa kallis isien”. Yritin ehdottaa sanaa “ihmisten”, mutta se ei käy, koska silloin eläimet eivät olisi mukana. Siksi “kaikkien”.
  5. Saint Kitts ja Nevisin lipussa on vihreää ja punaista sekä kaksi valkoista tähteä mustalla taustalla.
  6. En edes aloita bottleflipistä, dapista, trikkauksesta ja flossaamisesta.

Tiedossa olen jäänyt jo auttamattomasti jälkeen, mutta toivon, että voin olla vielä hyödyksi muussa.

Sen nimittäin toivon, että mukuloista tulee viisaampia kuin äitinsä etenkin tunnetaidoissa.

Siinä, että tunnistavat, milloin läheinen kaipaa halausta eikä huonoa huumoria. Että tunnistavat, milloin tunne vie ja järki vikisee. Ja etenkin, että tietäväisivät todella olevansa kaiken elämässään saamansa rakkauden arvoisia.

Kannattaa ympäröidä itsensä elämässään puolisolla ja muilla ihmisillä, joiden kanssa voi puhua kaikesta.

Ja, että kannattaa ympäröidä itsensä elämässään puolisolla ja muilla ihmisillä, joiden kanssa voi puhua kaikesta.

Vaikka siitä, miltä lapsena tuntui, kun äiti kiusasi koko päivän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat