Kuva: Unsplash, freestocks.org

Sitä on aika hassua miettiä, että olen neuvotellut vanhempieni kanssa siitä, että saanko mennä yökylään aviomieheni luokse. Meille on myös tällaisella kyläilyllä pedattu eri vuoteet.

Niinpä. Suhteemme alkoi, kun olimme 17 vuotiaita ja asuimme silloin vanhempiemme luona.  Asuimme vielä eri kaupungeissa ja päästäksemme toistemme luo piti kävellä, ajella junalla ja bussilla yhteensä yli tunti. Tänä aika tulivat tutuiksi kauppakeskukset, joissa voi hengailla. Tämä nimittäin vähensi matka-aikaa puolella. Kahvittelukin tuli välillä teinin kukkarolle kalliiksi, joten vapailla penkellä tuli istuttua. Tuttuja olivat myös lankapuhelimen edulliset iltapuhelut, joita myös rajoitettiin.

Eipä ihmekään, kun eivät suhteet kestä.


Tässä mietin parisuhdehaasteiden viidakossa, miksi teinien suhteille saa vain nauraa, eikä kukaan tue nuoria suhteita, koska ne kuitenkin päättyvät. Suurin huolenaihe on vain lakanoiden väliset asiat. Kauppakeskuksessa lojuvat teinit ovat ongelma, eikä heitä nähdä pariskuntina, jotka ”hoitavat parisuhdetta”. Eipä ihmekään, kun eivät suhteet kestä.

Voi olla, että kun on toppavaatteissa vaellellut pitkin Forumin kauppakeskuksen käytäviä, joutunut arvostelevan katseen alle ja salaa puhunut puhelimessa, (Ja kuinka paljon puhumisen tärkeydestä nyt toitotetaan!!!!), niin ehkä sitä osaa käsitellä näitä "vanhuusiän" parisuhdehaasteita rennommin. Me saamme sentään nukkua samassa sängyssä!

 

Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat