Kuva: Mikko Huotari

Lähtökohtaisesti lähes jokaisen eksä on p..pää ja eksä on syystä eksä. Myös siis sinä ja minä. Minä olen saanut kuulla olevani myös itsekäs, ajattelematon, idiootti, tyhmä, vailla omaatuntoa oleva ja saatanasta. Ja mitä näitä nyt on. Sanoja joilla yritetään satuttaa ja satutetaankin.

Hyvin moni käy eron jälkeen sotaa eksää vastaan lasten kustannuksella. Usein sanotaan, että sotaan tarvitaan kaksi. Viime aikoina olen ajatellut kuulemani ja kokemani perusteella, ettei tuo ole totta. Usein on oikeasti niin, että se joka on kyennyt ja pystynyt kohtaamaan itsessään erossa haavoittuneen puolensa ja ottanut itsestään vastuuta, ei koe tarvetta sotia eksää vastaan vaan pyrkii hajottamisen sijaan rakentamaan. Sodankäynnistä on turha puhua. Kaikenlainen taisteluun liittyvän puheen voisi erojen yhteydessä muutenkin unohtaa. Haluan silti tässä tekstissä käyttää sota-sanaa, koska monesti erovanhemmuuden hoitaminen ja osapuolten henkinen olotila näyttää sodalta. 

Ja se joka ei ole käynyt ero- ja muita kipuja läpi, on se joka kerää sotavarustelua, pakenee omaan poteroonsa ja kerää ympärilleen vielä kavereitakin, jotka vahvistavat sitä, että ”sä oot kyllä niin oikeessa” ja ”toi toinen vois niin kattoo itteensä peilistä”.

Olo voi olla aika avuton ja turhautunut, kun on sellainen seinä vastassa, joka ei kuuntele, ei kykene aikuiseen viestintään vaan on reaktiivinen ja hyökkäävä.

Miten rakentaa hyvää erovanhemmuutta silloin, kun toinen on täysin kykenemätön ottamaan itsestään ja koko tilanteesta vastuuta?

Ole sinä se, joka katsoo itseään peilistä tosi tarkkaan. Oletko sinä se, joka pitää yllä henkilökohtaista sotaa? Jos olet, hae apua. Oletko itse niin haavoilla (jo lapsuudesta), että vahingossa kaadat eksäsi niskaan jotain, mikä ei hänen niskaansa kuulu? Ihan todella katso itseäsi ja omaa toimintaasi. Tarvitaan roppakaupalla nöyryyttä ja rohkeutta katsoa itseä raatorehellisesti ja myöntää, että ei hitsi, minä olen se, joka ei osaa tätä erohommaa. 

Jos sinä olet se, joka aidosti yrität rakentaa hyvää erovanhemmuutta, ole edelleen aikuinen. Mutta jos seinä on jatkuvasti vastassa, hae apua. Etsi ammattiapua niin pontevasti, että löydät ne oikeat auttajat. Sitä väsyy, jos on aikuinen ja pyrkii yksin kantamaan kaiken vastuun ja saamaan asiat lasten kannalta parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Asetu sen lapsen asemaan, jonka vanhemmat ovat asettuneet omiin poteroihinsa. Miltä tuntuu olla aukealla paikalla, jossa ei ole turvaa. Miltä lapsesta tuntuu se, kun heistä riidellään? Miltä tuntuu, kun vanhemmat ovat sodassa toisiaan vastaan? Eikö se lapselle tarkoita sitä, ettei heitä varten ole ketään? Lapsi ei tiedä, mihin suuntaan sodassa katsoisi. Ei tiedä, miksi on niin syyllinen ja ahdistunut olo eikä tiedä, kumpaa vanhempaa tai ketä uskoisi. Erosotien tantereilla on monta lapsisotilasta ja pieniä uhreja: haavoittuneita ja turvattomia pikkuaikuisia, jotka ottavat itsestään ja mahdollisista pikkusisaruksistaan liikaa vastuuta. 

Jos olet eronnut ja sinulla, teillä tai eksälläsi on erosota menossa, älä käytä tätä tekstiä häntä vastaan. Et tarvitse ulkopuolisia lyömäaseita vaan vastuullisuutta, hyvää tahtoa ja myötäelämisen taitoa. Rauhaa ja rakkautta, niillä eväillä eteenpäin.  

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat