Kuva: Peter Hershey, Unsplash

Olin viime viikon lauantaina Ljubljana Prideilla. Katselin ihmisiä ympärilläni ja kyyneleet nousivat silmilleni. Samasta syystä kuin niin lukemattomat kerrat myös Helsinki Prideilla tai muissa sateenkaarevissa tilanteissa. Ja nyt minulla on kokemus, joka kuvastaa hyvin miksi.

Osallistuin nyt Helsinki Pride-viikolla Sateenkaarimessuun Kallion kirkossa, kuten niin monina vuosina aiemminkin. Hetki oli ihana ja hyvä. Kohtasin läheisiä, sain olla turvallisesti oma itseni ja Jumalan sanan äärellä. Kun astuimme kirkon ovista ulos hymyillen, niin meitä vastassa oli henkilö. Henkilö, joka tahtoi kertoa mitä tästä kaikesta ajatteli. Kertoa kuinka iljettäviä homot ovat. Katsoa minua syvälle silmiin sitä aggressiivisesti kertoessaan. Sivuuttaa kanssani olleen naispuolisen papin yritykset kertoa toisenlaista näkökulmaa ja sen sijaan ilmoittaa, että naisen tulisi vaieta seurakunnassa. Turvallinen tilamme loppui niihin kirkon oviin.

Pride-kulkueet ovat aikoinaan saaneet alkunsa Stonewallin mellakoista. Mellakoista, jotka syntyivät, kun sorrettu yhteisö yksinkertaisesti sai tarpeekseen kaikesta kokemastaan syrjinnästä ja väkivallasta. Pride ei ole vain onnellinen juhla. Pride on mielenosoitus. Jo vuosikymmeniä jatkunut yritys muistuttaa, että me ansaitsisimme samat oikeudet kuin muutkin, että me olemme ihmisiä siinä missä muutkin. Mielenosoitus, joka täytyy järjestää vuosi toisensa jälkeen, sillä vieläkään viesti ei ole tuntunut päässeen täysin perille. Sillä vieläkin joudumme niin usein myös pelkäämään. Pelkäämään väkivaltaa, vihaa ja syrjintää. Pelkäämään, sillä tiedämme kuinka monet meistä joutuvat sitä kokemaan. Pelkäämään tai pahimmillaan tottumaan siihen.

Tänä perjantaina turvallinen tila loppui, kun astuimme kirkon ovista ulos. Tällä kertaa se oli satunnainen henkilö omalla raamatuntulkinnallaan, mutta se voisi olla kuka tahansa ja missä tahansa. Se voi päättyä baarin oviin, kadun kulman taakse, työpaikalle, vanhainkotiin tai kotiin astuessa. Sen takaa voi löytyä uusnatsi, oman seksuaalisuuttaan kyseenalaistava humalainen, esimies tai oma vanhempi. Ja edessä voi olla aggressiivista "mielipiteenilmaisua", haukkumista, uhkailua, sivuuttamista, syrjintää tai monen asteista väkivaltaa.

Pride ei ole vain onnellinen juhla. Pride on mielenosoitus.

Minä itken Prideilla ja sateenkaarevissa tilanteissa, sillä tiedän, että siellä on monia, jotka voivat viimein hengittää. Itken, sillä tiedän, kuinka niiden hetkien tuoma tila ja toivo voi kantaa monet epätoivon partaalta seuraavaan päivään. Itken, sillä tiedän kuinka käsittämättömältä tuntuu tajuta, ettei olekaan niin vastenmielinen kuin jotkut ympärillä yrittävät antaa ymmärtää ja oivaltaa, ettei olekaan yksin. Minä itken, sillä tiedän, että meillä on se hetki. Hetki, jolloin emme ole yksin, jolloin emme ole friikkejä, jolloin saamme vain olla, elää ja hengittää. Hetki, jolloin voimme tuntea itsemme ihan tavallisiksi, ihmisiksi.

Kun sunnuntaina Helsinki Pride loppuu, sateenkaari-liput lasketaan keskustan lipputangoista, Pride-sälä katoaa kaupoista ja postilaatikot palaavat oransseiksi, niin ei siivota vain juhlia. Jos Priden mielenosoituksen sanoma ei leviä arkeen, niin silloin tuossa hetkessä loppuu jälleen turvallinen tila lukemattomille ihmisille ja sen takaa löytyä jälleen mitä vaan.

Vahvoin queer-terveisin, Mio

 

p.s. Setan Nuoret julkaisivat nyt Priden kunniaksi hyviä vinkkejä satenkaari-ihmisen liittolaiselle. Muun muassa niihin tai Setan materiaaleihin tutustumalla voit löytää keinoja turvallisen tilan luomiseen ja vahvistamiseen myös sateenkaarevien kuvioiden ulkopuolella. Ja lisää perusteluita siitä miksi Pride on tärkeä ja miksi myös kirkolliset tahot siihen osallistuvat, löydät muun muassa viime vuoden blogistani.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat