Maisema Ylistarosta Kuva: Sini Saavalainen

Ensinnäkin small talk. Täällä Seinäjoella ja erityisesti Ylistarossa, jossa suurimman osan työajastani työskentelee, siihen kuuluu kaksi kysymystä: Mistä olet kotoisin? Onko sinulla perhettä? Tästä keskustelu jatkuu useinmiten sen selvittämiseen, löytyykö yhteisiä tuttuja tai sukulaisia. Kysymykseen perheestä paikalliset ovat yleensä tyytyväisiä lyhyeen vastaukseen: ”Aviomies on ja lapsia ei vielä”. Tästä ei paikallinen lähde enää utelemaan lisää, ainoastaan kerran, kun sanoin tämän surullisella äänellä, eräs seurakuntalainen lupasi myötätuntoisella äänellä ruveta rukoilemaan perheeseemme lasta. Ylistarossa minut on yhdistetty onnekseni lähinnä kahteen seurakunnan ruustinnaan, joista toinen on jo edesmennyt ja pidetty. Minut on siis pohjalaisessa juurevassa ajattelutavassa yhdistetty mukavan ihmisen synnyinpaikkakuntaan ja sen pohjalta olen päässyt positiivisten ennakko-oletusten piiriin. Perhe ja juuret ovat tärkeitä ja niistä puhutaan, mutta paikallisessa mentaliteetissa niitä myös kunnioitetaan. Jokainen tuntee jonkun, joka on jäänyt tahattomasti lapsettomasti ja sen tiedetään olevan kipeä asia. Paikalliseen tapaan kuuluu sanoa kipeistä asioista tunkeilevalle melko napakasti takaisin. Sen takia eteläpohjalainen uteliaisuudestaan huolimatta kunnioittaakin melko syvästi toisen perhettä.

Pääkaupunkiseudulla vastaavaan keskusteluun en joutunut kovin usein, mutta sen sävy oli toinen. Silloin harvoin, kun pääkaupunkiseudulla puhutaan perheestä, voi keskustelusta tulla melkein minkälainen tahansa. Kun olen kertonut lapsettomuudestani, olen saanut monesti kannustusta ”Mutta sulla on vielä aikaa ja onhan niitä kaikenlaisia lapsettomuushoitoja!”. Pääkaupunkiseudulla tyypillinen tapa etsiä asioihin myönteinen ratkaisu on sinällään hyvä ja lausahduksen kannustus on varmasti vilpitön, mutta se särähtää itsellä ikävällä tavalla. Aihe on kuitenkin aika yksityinen. Entä jos aikaa ei ole ja sopivaa lapsettomuushoitoa ei löydettäisikään minulle. Nämä ovat niin yksityisiä aiheita, että en ole yleensä viitsinyt jatkaa keskustelua.

Olen nyt asunut töiden puolesta Seinäjoella reilun puolen vuoden ajan. Omalta taustalta olen keskipohjalainen, lähtöisin vain noin sadan kilometrin päästä koilliseen nykyisestä työympäristöstä. Käytännössä olen kuitenkin syntyperäisin pääkaupunkiseudulta ja asunut siellä lähes koko aikuisikäni.

Isänmaa, perinteet ja oman kotiseudun arvostus ovat lakeuksilla kunniassa. Omien sanojen asettelun kanssa saa olla joskus varovainen, erityisesti puhuttaessa jostain uudesta asiasta. Mutta silloin, kun löytää jonkin perinteen, johon vedota, paikalliset ovat tyytyväisiä. Kun asiasta on eri mieltä ja sen haluaa ilmaista, on täällä tärkeää löytää ensin liittymäkohta toisen mielipiteeseen ja vedota sitten siihen. Helsinkiä ja Seinäjoen kaupunkikeskusta ei Ylistarossa välttämättä kovin paljon arvosteta. Siksipä olen tottunut esittelemään itseni keskipohjalaiseksi ja perustelemaan asuinpaikkavalintani Seinäjoen kaupunkialueelta sillä, että sieltä löytyi vuokra-asunto nopeasti ja muutin sille Ylistaron puoleiselle kulmalle.

On Pohjanmaalla omat rasittavuutensakin ja kaipaan tiettyjä asioita pääkaupunkiseudulta. Niistä yksi on autoton elämä. Täällä oma auto on jo etäisyyksien ja harvakseltaan ja suppeasti toimivan bussiliikenteen takia välttämättömyys. Autoon liittyy taas usein yllättäviä korjauskuluja. Jos oma auto ei suostu starttaamaan aamulla, ovat vaihtoehdot yleensä melko vähissä ja korjaus voi maksaa satoja euroja. Joskus lyhyetkin matkat taitetaan täällä autolla, koska niin on yksinkertaisesti vain tapana. Toisaalta autoilun myönteisenä puolena on tietty vapaus – ainakin silloin, kun auto toimii moitteettomasti. Paikalliseen yhteisöllisyyteen kuuluu myös se, että toista autetaan auto-ongelmien kanssa. Kerran paikalliset jopa lähtivät ajamaan perään, kun huomasivat minun kääntyneen vahingossa umpikujaan johtaneelle pikkutielle. Pääkaupunkiseudulla en voisi olla yhtä varma paikallisavun saatavuudesta.

Autoilun lisäksi paikalliseen vapaudentunteeseen kuuluu riittävän ison talon hankkiminen. Kun itse mietin, miten saan raivattua riittävästi tilaa tulevalle vauvalleni kaksioon, miettivät raskaana olevat mammat täällä, riittääkö kolme makuuhuonetta kahdelle aikuiselle, koiralle ja vauvalle, vai tulisiko ostaa vieläkin isompi talo. Niinä hetkinä ero oman ja paikallisten todellisuuksien välillä tuntuu absurdilta.

Jossain tilanteissa pohjalainen yhteisöllisyys kääntyy myös rasittavaksi. Erityisesti Keski-Pohjanmaalla minut määritellään lähisukulaisten ja ystävieni, ei itseni kautta, ja minun käyttäytymiseni vaikuttaa myös siihen, miten heidät määritellään. Omat tekemiseni vaikuttavat siis lähipiirini, jossain tilanteessa jopa entisen kotikyläni maineeseen. Sen olen kokenut aina melko rajaavana ja ahdistavana. Vaikka kaikki vaikuttaakin kaikkeen, haluan tulla tunnetuksi ensisijaisesti omana itsenäni. Toisaalta en halua painostusta enkä siipeilyä sen pohjalta, mitä olen tai mitä teen. Pääkaupunkiseudulla olen nauttinut siitä vapaudesta, että minut tunnetaan ensisijaisesti omana itsenäni yhdistämättä minua kuin niihin lähipiirini ihmisiin, joihin itse haluan tulla yhdistetyksi. Seinäjoella leimautuminen oman pihapiirin papiksi on toisaalta imartelevaa, mutta johtaa ajoittain tilanteisiin, jossa joku loukkaantuu, kun joudun lähteä kiireellä työtehtäviin, enkä ehdi juuri sillä hetkellä pysähtyä kuuntelemaan tai rupattelemaan.

Tiedän, että vaikka tällä hetkellä kaipaankin pääkaupunkiseudulle mieheni, ystävieni ja vapaamman olemiseni pariin, minulle tulee ikävä pohjalaista yhteisöllisyyttä, Seinäjokea ja Ylistaroa.

Terveisin pastori Sini Saavalainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat