Sulje puhelimesi, padisi ja tietokoneesi. Ota kuppi kuumaa ja istu rakkaimpiedi kanssa alas. Olkaa yhdessä, ihan rauhassa. Kuva: Nicole Honeywill, Unsplash

Elämä ja arki voivat olla joskus täynnä kiirettä ja stressiä. On suuria tunteita, paineita ja haasteita. Puhelin piippaa ja koko ajan täytyisi olla saavutettavissa. Työt saattavat valua kotiin tai vapaa-aikakin muuttua akataulutetuksi kaaokseksi. Juostaan paikasta toiseen tai näpytellään menemään kunnes lamaantuneena romahdetaan sänkyyn tai sohvan pohjalle. Kumppani jää lähes huomiotta, luultavasti itsekin sekä mahdollisesti muutkin perheenjäsenet. Se kaikki taas lisää stessiä ja mahdollista syylisyyden tunnetta entisestään. Entä jos silloin, entä jos nyt, laittaisitkin sen kaiken tauolle?

Takanani on pari monin eri tavoin raskasta viikkoa ja viime päivinä olen erinäisistä syistä huomannut olevani puhelimella alinomaan. Kuvitellut, että se tarkkaaminen saisi stressin, huolet, paineet ja laukkaavat ajatukset rahoittumaan. Väärässähän minä siinä olin. Niinpä tänään suljin puhelimesta ilmoitukset ja siirsin eniten vilkuillut sovellukset kaikista kaukaisimmalle välilehdelle. Läppärin jätän hyllyyn ja velvollisuudet siirrän paperille kirjartuna ensi viikkoon. Pistän kaikki paineet, velvollisuudet ja kaaokset hetkeksi tauolle. Ansaitsen sen. Suhteeni asaitsee sen.

Stressaantuneena, uupuneena ja kaikenlaisten puuhien ja tunteiden keskellä ei useinkaan pysty olemaan parasta itselleen tai muille. Joskus ei edes erityisen hyvä. Huonoja hetkiä saa olla eikä aina todellakaan tarvitse olla täydellinen. Joskus kuitenkin ansaitsemme tauon. Sanoisin, että jopa useammin kuin uskommekaan. Tauon niistä paineista, jotka siirtävät meidät pois itseltämme sekä tärkeiltä ihmisiltämme stressin, kiireen ja poissaolon maailmaan. Ansaitsemme aikaa, jolloin voimme olla läsnä itsellemme sekä toisillemme. Ilman mitään muuta.

Mitä jos tänään siis laittaisitkin puhelimesi ilmoitukset pois, sovellukset piiloon, velvollisuudet kalenterin väliin ja laukkuun sekä kaikenlaiset murheet myöhemmin käsiteltäviksi? Mitä jos hetken keskittyisit vain itseesi, rakkaimpiisi ja teille tärkeisiin asioihin? Pienen hetken, tämän illan tai vaikka koko viikonlopun ajan. Olet ansainnut sen. Suhteenne on ansainnut sen.

Hiljentyvin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Niinpä! Hieman oon miettiny, että josko jättäisikin piiloon tyystin. Käy itse katselemassa, kun siltä tuntuu tai tarve vaatii. Kuinkakohan paljon energiaa oikein jäisikään kaikkeen muuhun.

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat