Lähes jokaisen meistä, joko tiedostamatta tai tiedostaen, kysymys on: Kuka minä olen? Kuulen kysymystä kaikkialla jatkuvasti; terapiatyössäni, ystävien suusta, omassa mielessäni. Se on perimmäinen ja ajasta aikaan ajankohtainen kysymys, joka kätkeytyy monenlaiseen kipuun, huonovointisuuteen, unohdettuun tarpeeseen ja toiveeseen. Oma hyvinvointi on useille vain kaukainen haave ja toive edes vähäisestä hyvästä olosta hyvin hatara.

Ihmisen hyvinvoinnin perusta on itsensä rakastaminen. Kun ihminen on lähellä itseään ja hyväksyy tai pyrkii hyväksymään näkemänsä, hän voi yleensä hyvin. Monelle ajatus itsen rakastamisesta on melkein käsittämätön. Kulttuurissamme kaltoin kohtelu ja tarpeiden tyydyttämättä jättäminen ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ajat ovat muuttumassa, tähän on havahduttu ja siihen halutaan muutosta. Nyt koetaan tärkeänä se, että sukupolvien ketjuja katkaistaan. Moni kyselee sitä, miten itseä oppii rakastamaan. Taakse on ehkä jäämässä ajatus siitä, että itsen rakastaminen on itsekästä ja pois jostain muusta. Itsensä tunteminen, itsetuntemus, on hyvän parisuhteenkin kulmakivi.

Kun itsen rakastamisen tielle astuu, vie se monesti täysin mennessään. Alkaa kivien kääntely, joka mahdollistaa omien haavojen putsaamisen ja omaan valoon ja pimeyteen tutustumisen. Itsen aito ja rehellinen kohtaaminen on pitkä, kivulias ja niin mielenkiintoinen prosessi, joka palkitsee moninkertaisesti. Ihaninta tietysti olisi, jos polulle astuja voisi jakaa kokemuksensa jonkun kanssa. Monesti poluilla on samaan aikaan muitakin kulkijoita. On hyvä, kun joku voi nostaa silloin, kun itse uhkaa pudota polvilleen. Joku joka puolittaa surun ja moninkertaistaa löytämisen ilon. Tämä ihminen voi löytyä ihan viereltä tai vähän kauempaa.

Ei ole vain yhtä polkua itsen äärelle. Tämä ajatus heräsi lukiessani helmikuussa järjestettävien Minä olen -messujen esitettä. Näitä polunpäitä on tarjolla vaikka kuinka paljon; on psyykkistä, fyysistä, sosiaalista, henkistä ja hengellistä polkua. Kokonaisvaltaisuudesta ja erilaisten vaihtoehtojen kokeilemisesta on tullut tätä päivää. Oman taivaltamisen voi aloittaa mistä tahansa, minkä sydän sanoo oikeaksi valinnaksi tai yksinkertaisesti vain tuntuu hyvältä suunnalta. Maailmankaikkeuden on kyllä taipumus antaa palautetta suuntaan taikka toiseen, jos siihen on aihetta.

Palautetta voi kyllä saada muutenkin. Monesti kuulee eri polkujen edustajien langettavan varjoja toisten päälle. Oma ajattelu voi olla kapeaa ja toisia tuomitsevaa. Jollekin itseä hoivaava ravinto tai liikunta on itsen äärelle saattelija, toiselle enkeli, kolmannelle Jeesus ja niin; kuka tai mikä tahansa, mikä koskettaa ja puhuttelee. Joskus tuomitsijan mielipidettä ohjaa enemminkin pelko kuin rakkaus.

Oman todellisen itsen, oman persoonan, tarpeiden ja rajojen löytäminen on kuin iloinen kotiinpaluu. Paikka jossa voi hengittää, iloita ja rakastaa vapaasti. Miten voimallista onkaan henkisesti asustaa paikassa, missä kaikki on hyvin. Tuossa paikassa ilo ja rakkaus ovat niin voimallisia, että niistä riittää muillekin jaettavaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat