"Miten te tapasitte isin kanssa?"

Kysymys on esitetty useita kertoja niin ruokapöydän ääressä, vessassa hampaita pestessä, autoruuhkassa arkiaamuna kuin ruokakaupassa pinaattilettuja etsiessä.

Lapset tietävät varsin hyvin, kuinka olemme tavanneet, mutta jostain syystä tarina vetää puoleensa aina uudelleen.

Ei sillä, että tarina olisi ruusuinen ja jännittävä. Nopea vastaus sisältää yhden sanan: baarissa. Tavallisessa lähiöpubissa. Teimme yhdessä tornia pöydällä olevista tuopeista. Romanttista.

Lapset eivät kuitenkaan tyydy yhden sanan vastaukseen, vaan yleensä he haluavat kuulla elämämme etenemisestä ensitapaamisesta nykyhetkeen. Tuoppitornista he eivät ole vielä kuulleet, mutta ei se heitä niin kiinnostakaan. Kertomuksen mielenkiintoisimmat käänteet ovat tietenkin heidän syntymänsä.

Välillä he kysyvät myös jotain ajasta ennen kaljatuoppitornia. Kerran esikoinen kysyi kesken viikkosiivouksen, oletko äiti pussannut ketään ennen isiä. Kröh. Olen.

Taas erehdyin kuvittelemaan, että yksi sana riittää vastaukseksi ja imurin huuto hiljentää heränneen tiedonjanon.

Ketä? Oletko ollut rakastunut? Kuinka montaa ihmistä olet pussannut? Minkä ikäisenä olet pussannut? Minkä ikäinen olit, kun tapasit isin? Missä asuit ennen kuin asuit isin kanssa?

Parisuhteiden pato oli murtunut ja täysin uudenlainen maailma oli auennut pienessä päässä. Kaikki tieto oli saatava heti. Nyt. Tässä paikalla. Toisia pussaileva äiti ennen isiä ja lapsia. Nyt oltiin vahvasti laatikon ulkopuolella ja tajunnan räjähtämisen keskipisteessä.

Vastailin ympäripyöreästi arkikiireen keskellä mahdollisimman ikätasoisesti, mutta samalla tiedostin, että tähän palataan vielä ylpeänä uudelleen.

Äidin ja isän olemassaolo ei ala hetkestä, jolloin yhteinen matka alkaa. Tarinassa on monta todella tärkeää ja mielenkiintoista lukua jo ennen sitä. Täyttä elämää iloineen ja suruineen, kuten avioliitossakin. Ymmärtääkseen vanhempiaan lapsille tullaan avaamaan lukuja ajasta myös ennen tuoppitornia.

Kun äiti ja isä olivat sinkkuja.

[avatar]

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat