Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kuva: iStockPhoto

Mieheni on alkanut muistuttaa  isääni. Tavaroilla on oltava oma paikkansa ja jos joku tavara on siirtynyt paikaltaan, hän huomaa sen. Muitakin piirteitä on ilmaantunut. Hämmentävää.  Oli aika jolloin, sanoimme molemmat toisillemme: kuulen äitisi puhuvan tai kuulen isäsi puhuvan kauttasi. Se, että muistuttaa omia vanhempiaan on jotensakin ymmärrettävää.  Nyt huomaan toistavani yhä useammin: Isäni on jälleen täällä. 

Olemme pohtineet mieheni kanssa siirtovaikutusta toisinpäin, mutta emme tunnista minun muuttuneen hänen vanhempiensa kaltaisiksi. Oma hypoteesini on, että minulla on luonteeni ja suvun minulle antaman roolin takia isäsuhteessani sen verran paljon työstettävää, että pitkä parisuhde mahdollistaa tai pakottaa keskenjääneiden asioiden käsittelyn. Se, mikä ei ole ollut mahdollista työstää, tulee jossain vaiheessa elämää pintaan uudestaan ja uudestaan.

Usein ahdistus tuo möröt pintaan.  Suvun mörköjä, menneisyyden haavoja ei kukaan pääse täällä pakoon. Varsinkaan silloin niitä ei pääse pakoon, jos suvussa on totuttu lakaisemaan ne maton alle "hiljaisiksi", juomaan ne unohduksiin tai vaihtamalla puheenaihetta. Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kukaan ei rauhoitu huutamalla takaisin tai ummistamalla silmät.  

Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän.  Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni?

Kaikki se, mitä ei olla käsitelty ja jaettu, tulee jonkun päälle kannettavaksi. Usein perheen herkin "oireilee" jotenkin. Herkin uskaltaa olla hankala, musta lammas tai uskaltaa sairastua masennukseen. KOSKA ON PAKKO. Jonkun on pakko - muuten kaikki jatkuu vain näin sukupolvesta seuraavaan. Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän. Ja niinpä: Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni? Ja mikä minun vastuullani on yrittää katkaista?

Joskus suvuissa näkee melkeinpä täydellisiä kopioita anopista ja miniöistä ja apeista ja vävyistä. Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia. Parisuhteiden "näytelmä" vuorosanoineen ja tunnelmineen voi myös olla lähes identtinen edellisen sukupolven parisuhteen kanssa. Tunnistatteko ilmiön? Onhan se ymmärrettävää, että tuttuus viehättää. Mystisempää mielestäni on se, että alun perin aivan toisenlaiselta vaikuttanut henkilö voi ajanmittaan tietynlaisessa perhesysteemissä muuttua.

Seurustelun yleisiin sääntöihin pitäisikin mielestäni kuulua periaate siitä, että toisen vanhempiin olisi hyvä tutustua jo aika alussa. Jotakin heistä ja heidän keskinäisestä dynamiikasta siirtyy vääjäämättä seurustelevien elämään - siis jos yhteinen taival jatkuu.

Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia.

Monissa suvuissa on hiihdetty läpi sukupolvien, laulettu murheet ja ilot, marjastettu, synnytty ja kuoltu tiettyinä päivinä ja menty naimisiin tietyn nimisten tai tietyn ammatin edustajien kanssa. Isäni esimerkiksi on ollut kaksi kertaa naimisissa vanhainkodin keittiöapulaisen kanssa – ja jäänyt kaksi kertaa leskeksi. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että vanhainkodin keittiöapulaiset menehtyvät useammin kuin muut.

Juuret ovat mielenkiintoiset. Ne ovat ne, joiden kautta me imemme ravinnon elämäämme ja ihmissuhteisiimme. Haluaisin tutustua sekä oman että mieheni  suvun menetyksiin, sydämen haavoihin ja selviytymiskeinoihin yhä lisää. Perinnöksi saadut säkit voivat näyttää jätesäkeiltä tai aarrearkuilta. Yleensä ne ovat molempia. Suljettuina ne alkavat mädäntyä tai jäävät arvoituksiksi. Niiden avaaminen taas – no siihen menee aikaa. Koko elämä. Ja sitä vartenhan elämä on. Tutkimusmatka.

Terveisin,

Minna Tuominen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat