Olen lomalla. Kolme viikkoa takana ja vähän vielä edessä. Olen ennenkin pohtinut täällä oman ajan ja muun ajan suhdetta. Aion huomenna lähteä taas omille reissuille. Miesten pyöräretki odottaa. Siinä taitaa tulla parisuhteeseenkin jonkinlainen tauko. Meillä on sellainen tapa, että reissuista ei soitella, jos ei ole mitään erityistä asiaa, mutta viestit laitetaan. Sellaiset, kuin ”olen perillä”, pitkien automatkojen jälkeen ja usein iltaisin ”hyvää yötä kulta, kaikki ok.” Siinä ne tärkeimmät. Kuulumiset ehtii vaihtaa sitten, kun taas tavataan.

Reissun jälkeen ollaan paremmin yhdessä ja rakennetaan yhteisempää todellisuutta. On jännittävää nähdä, miten kauan menee ennen kuin viikon reissun jälkeen yhteys parisuhteessa palaa. Mitä se itseasiassa vaatii? Ehkä juuri tuota kuulumisten vaihtoa ja sitten täytyy vähän halata ja mennä toisen kainaloon ja tehdä yhdessä jotakin. Uskon, että erossaolo aiheutta meillä useimmilla jonkinlaisen katkon suhteen tunneyhteydessä. Eri ihmiset osaavat palata eri tavoin taas lähemmäs toisiaan. Minulle erossa olo on haikeaa ja voimauttavaa.

Otsikkoon kirjoitin elämyksistä. Se johtuu viime viikon lehtiartikkelista, jossa pohdittiin nykyajan elämyshakuista kulttuuriamme. Sävy oli hiukan kriittinen. Elämä ei saisi muodostua elämysten metsästykseksi. Eikö lomallakin kannattaisi vain olla, levätä ja kotoilla. Yksi elämyshakuinen nainen vastasi kaukaa seikkailumatkaltaan ulkomailta, että hän on maailmalla kotona. Juuri siitä tuntee elämyshakuisen ihmisen, että hän nautti tunteesta, kun ei tiedä missä seuraavan yön nukkuu.

Hyvät reisuut tehdään kuulemma kolme kertaa. Suunnittelu- ja valmistaumisvaihe on ensimäinen ja monen mielestä paras kerta. Sitten on varsinaien matka tai seikkailu. Kolmantena tulee muistelemisen matka. Se on joillekin se antoisin. Ehdotan kaikille vielä neljättä elämystä. Yritän panostaa alkavan reissun jälkeen tähän. Kun palaan Jäämeren rannoilta, koitan tehdä neljäntenä matkan takaisin yhteyteen rakkaiden kanssa. Yritän kuunnella heidän tarinaa siltä ajalta, kun olen olut pois. Tarjolla on taas yksi elämys ja matka, oman elämysmatkan päätteeksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat