Kuva: Omar Lopez, Unsplash

Tulevana lauantaina 17.11. vietetään kansainvälistä keskospäivää. Päivällä tahdotaan muun muassa muistuttaa siitä, että maailmanlaajuisesti joka kymmenes lapsi syntyy keskosena. Suomessa 5-6% vauvoista syntyy keskosena, eli ennen 37. raskausviikkoa, 1% syntyy ennen 32. raskausviikkoa tai alle 1500g painoisina, eli pikkukeskosena. Lauantaina järjestetään erilaista teemaan liittyvää ohjelmaa, ympäri maailmaa erilaisia kohteita värjätään violettiin ja voit esimerkiksi itsekin pukea päällesi violettia.

Kuulin päivästä ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja olen erittäin iloinen sen olemassaolosta. Tällä hetkellä katson teemaa nimittäin paristakin eri roolista. Ensinnäkin seuraan sitä sivusta. Olen nimittäin tämän vuoden aikana tullut kummiksi ystävieni lapselle, joka syntyi pikkukeskosena kolme kuukautta ennen laskettua aikaansa. Pienelle, suurelle, ihanalle ihmeelle. Sen lisäksi olen keskonen itsekin. Noin puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaani syntynyt.

Keskosuus voi olla olla lapselle ja perheelle suuri asia. Se ei ole vain vastasyntyneen pieni koko tai kriittisimmät hetket. Siihen voi liittyä enemmän asioita, useammalla tavalla ja pidemmällä aikajuoksulla kuin ulkopuolisina osaamme aina ymmärtääkään. Lasken itseni ulkopuolisiin, sillä oma keskosuuteni on minulle lähinnä vain yksi niistä lukuisista asioista, joita minulle on lapsuudestani kerrottu, yksi osa historiaani. En itse koe oman keskosuuteni kautta ymmärtäväni vielä murto-osaakaan siitä kaikesta mitä keskosperheet voivat mahdollisesti joutua miettimään ja kokemaan.

Keskosuus voi siis olla iso ja vaikuttava asia. Asia, joka ei ole yksinkertaisesti ohi ja käsitelty tietyn painorajan tai tiettyjen läänetieteellisten hoitojen jälkeen. Se voi olla pitkäkin prosessi, myös henkisesti. Siihen voi liittyä enemmän kuin osaamme arvata.

Samaan aikaan, kun keskosuus voi olla suuri asia, se ei kuitenkaan ole ainoa. Keskosperhe on muutakin kuin keskosperhe ja keskonen itse on muutakin kuin vain keskonen. Keskoselle ja hänen perheelleen voi kuulua muutakin kuin lääketieteellisiä kuulumisia. Kaikkien letkujen, hoitojen, laitteiden ja toimenpiteiden keskellä on joukko ainutlaatuisia ihmisiä sekä heidän väliset suhteet. Joskus on siis hyvä varmistaa, että muistat nähdä myös heidät; ihan vain perheen hoitojen ja huolien lomasta.

Keskosuus voi olla suuri, muttei lasta tai hänen perhettään ainoastaan määrittävä, asia. Näiden kahden näkökulman välillä tasapainottelu voi ola hetkittäin haastavaa. Tärkeintä olisikin kuunnella keskosen perhettä ja elää heidän rinnallaan. Katsoa millainen tilanne on heille ja kuinka he sen kokevat. Me olemme nimittän kaikki yksilöllisiä, niin myös keskoset ja heidän perheensä sekä tilanteensa. Ole siis heidän rinnallaan, muista, että asia voi olla heille suurempi tai pienempi kuin osaisit itse odottaa, sekä katso hetkittäin myös ohi mahdollisten letkujen, piipittävien laitteiden sekä diagnosien suoraan ihmisiin, yksilöihin. Ole läsnä. Kaiken ei tarvitse olla pelkkää lääketiedettä vaikka sitä voikin olla enemmän kuin ulkopuolisena osaisit koskaan arvata.

Pienen suurin terveisin, Mio

Kommentit (4)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat