Fragmentti Auguste Rodinin vesivärityöstä.

Elämä on ilon laakso. Kokemusperäisesti todistan sen puolesta. Iloa on yllin kyllin enemmän kuin murhetta. On niin paljon mahdollisuuksia kokea onnellisuutta.

Yksi rakastuneen onnellisuuksista on se tunteiden ja elämysten tihentymä, jota kehossaan tuntee toisen kehoon. Siis tämä ”vartalo rakastaa vartaloa”-tunne. Se on rakastumisen ensimmäisiä kokemuksia, ainakin minulle on ollut. Sillä tavalla se edustaa yksinkertaista vetovoiman ja riemuisan huuman kokemusta, joka on koko tämän rakastamiseni ytimessä.

Ensimmäiset muistikuvani kohtaamisista rakastettuni kanssa, vuosien takaa, jolloin ei ollut mitään tietoa tai ennusmerkkiä mistään rakastumisesta ja kaikesta, mitä tulisi tapahtumaan, liittyvät hänen olemuksensa täräyttävään vaikutukseen minussa. Hänen olemukseensa, hänen tapaansa olla, hänen kehoonsa. Siitä alkaen olen kokenut omassa vartalossani sävähtelyä ja iloa, jonka hänen vartalonsa herättää.

Olen paljon miettinyt tätä kokemusta, sen voimakkuutta, alkuperää ja vaikutusta. Kokemus on luontevaa kokea, sitä on paljon vaikeampaa tajuta. Se on niin puhtaasti kehollinen ja kiinni jossain syvemmissä ihmiseläimen kerroksissa kuin analyyttinen tajunta. Olen koettanut hahmottaa sitä, jotta voisin vaalia ja kehittää tätä kokemusta ja siihen liittyviä aistimuksia, mutta olen tajunnut, että parhaiten vaalin niitä antautumalla aistimaan.

Ihminen ei elä vain pääkopassaan. Joskus kuitenkin tuntuu siltä. Jos ihmisiä pyytäisi piirtämään omakuvan, suuri osa käyttäisi parhaan osaamisensa kasvojen piirustamiseen. Vartalo luonnosteltaisiin muutamilla ääriviivoilla. Pää on niin tärkeä. Silmät näkevät, korvat kuulevat, suu maistaa. Järki määrää.

Se, miltä toisen keho saa oman kehon tuntumaan (sähköiseltä, kuumottuneelta, elävältä, iloiselta, olevalta), koetaan kuitenkin suoraan koko kehossa. Sillä tavalla kuin rakkaus kyllä osataankin piirtää sydämeen ja sydän rintaan, ja seksi jalkojen väliin. Noita kahta tavataan pitää naiveina ja noloina näkemyksinä. Se ehkä johtuu siitä, että tätä kehossa koettua rakastamisen todellisuutta ei meille ole kovin avoimesti lapsuudessa opetettu. Joten olemme yhä 2010-luvun loppupuolella melko hämmennyksissä sen kanssa, mitä ruumissamme rakkaudessa tuntuu missäkin ja milloinkin.

Kehomyönteisyys on ihmeellisen sitkeästi vaikeaa. Se on sääli.

En tiedä, miten kaikesta kehollista varjostavasta voisi omassa itsessä ja kulttuurissa päästä eroon. Ehkä se ei ole kummassakaan lopullisesti mahdollista. Sen suuntaan on kyllä syytä työskennellä. Mitä arvostavammin ja avoimemmin keholliseen aistimiseen suhtautuu, sitä enemmän ikkunat ovat auki elämään.

Ja elämähän siis on ilon laakso.

Minun kehoni rakastaa rakastettuni kehoa. Se on yksinkertaista ja välitöntä. Ja se tuntuu iloiselta ja usein se tuntuu satumaiselta, ja se tuntuu jo kaukaa ja se tuntuu aina kun olemme toisissamme kiinni.

Elää, kokea ja nauttia. Ihailla ja rakastaa.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat