Sunnuntaiaamu. Maito on loppu. Ilma on harmaa, sumuinen ja sataa. Kauppaan on mentävä. Päätän hypätä autoon, vaikka matka ei ole pitkä. Tämä on tätä tammikuun talvea, huokaan. Mennyt viikko oli raskas kaikin puolin. Fiilikset eivät ole kovin korkealla vapaapäivästä huolimatta.

Laitan radion päälle, jos se vaikka nostaisi tunnelmaa. Radiossa soi Stevie Wonderin ” I just called to say I love you”. Sydämessä läikähtää! Ajatukset juoksevat vuosia taaksepäin.

Silloin me vielä seurusteltiin. Mieheni, silloin siis vielä poikaystäväni, oli lähtenyt reissuun, poikaporukassa, Itävallan Alpeille. Muutama päivä oli kulunut kun poikaystäväni soitti minulle, jonkun illanistujaisen päätteeksi. Suomessa minä vastaan puhelimeen ja kuulen luurin toisesta päästä laulua…” I just called to say I love you..”  En osannut ihan heittäytyä tunnelmaan vaan vastasin jotenkin tähän tapaan, että ” …tiedätkö mitä kello on tällä hetkellä täällä Suomessa? …mä en tiedä mut mulla on sua ikävä, vastasi poikaystäväni” No, kello oli jotakin kahden kolmen maissa aamuyöllä ja minä olen sitä sorttia ihmisiä, jotka eivät osaa enää nukkua kerran herättyään. Siitä huolimatta, nyt vähän harmittaa, että en osannut ottaa tilannetta vastaan asiaan kuuluvalla vakavuudella. Mutta jotakin hyvin syvää ja ihanaa tuosta puhelusta on meidän elämäämme jäänyt.

Tuosta puhelinsoitosta on nyt kulunut reilusti yli 30 vuotta. Biisiä kuunnellessa mieleni täyttyy monen moisista muistoista. Yhteiset reissut, muutot paikkakunnalta toiselle, lasten syntymät, vaipparumba, ensimmäiset hymyt, harrastusruletit, kauppakatastrofit, huudot, riidat, halaukset, pusut, lasten poismuutot, tyhjä syli, tarpeettomuus, "uuden elämän" haltuunotto tai ainakin sen yritys jne., listaa voisi jatkaa loputtomasti. Tunteiden vuoristorata on ollut niin kirjava, että väreiksi muutettuna se olisi mahtava taideteos. Yhteiseen matkaan on mahtunut paljon elämää.

Ihmeellistä miten yksi biisi voikin niin lämmittää ja herättää muistojen ketjun. Meillä se nyt sattuu olemaan yksi biisi, jollakin toisilla se on jotakin muuta. Mutta on ihanaa jos tavallisesta elämästä löytyy joku kiva, pieni asia, josta sitten vuosien varrella kasvaakin jotakin merkityksellistä. Tylsillä hetkillä sillä voi olla arvaamattoman suuri merkitys.

Tuosta Stevie Wonderin kappaleesta tuli meidän kappaleemme. Nyt, jos se soi missä tahansa, me laulamme sitä yhdessä. Ajan autoa ja laulan täysillä radion sävelen mukana:

I just called to say I love you

I just called to say how much I care

I just called to say I love you

And I mean it from the bottom of my heart…

Kyyneleet valuvat pitkin poskia, ne ovat kiitollisuuden kyyneliä. Ja tänään osaan antaa sille jo asiaan kuuluvan arvostuksen. Minusta on ihanaa, että meillä on oma nimikkobiisimme <3.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat