Kuva: Giulia Bertelli, Unsplash

Olen ollut niin jätetty kuin jättäjä. Jättäjänä minulle on aina ollut tärkeää erota tarpeeksi aikaisin. Niin, etten vielä vihaa toista. Mieluiten niin, että vielä rakastan.

Tiedän avioeroperheitä, joissa vanhemmat eivät voi enää eron jälkeen olla samassa tilassa. Perheitä, joissa pahan puhuminen ja mustamaalaaminen on arkipäivää ja, joissa eroa odotettiin lastenkin osalta lähes hartaasti. Tiedän myös eroperheitä, joissa vanhemmat ovat voineet hoitaa asioita eronkin jälkeen yhdessä. Perheitä, joissa on voitu kriisin sattuessa tai juhlien aikaan istahtaa saman pöydän äären ja surra sekä iloita yhdessä. Tiedän, että kaikenlaisiin lopputulemiin eron sattuessa vaikuttavat monet seikat, eikä kaikki ole millään tasolla aina ihmisistä itsestään yksin kiinni, mutta silti tämä kaikki on saanut minut miettimään. Erilaisten erojen seuraaminen on saanut minut jo varhain päättämään, etten tahdo koskaan erota vasta, kun kaikki on miinuksen puolella, kun kaikki on totaalisesti tuhottu ja mustalla värjätty. Haluan erota niin, etten juokse pois vaan, että lähtemisessä on vielä haikeutta.

Halu erota tarpeeksi varhain ei tarkoita sitä, ettenkö näkisi vaivaa suhteiden säilyttämisen eteen. Näen tärkeänä tehdä töitä suhteen eteen; keskustella, ratkoa ongelmia, kommunikoida ja hoitaa yhdessäoloa. Näen, että sitä kaikkea on hyvä tehdä koko ajan, jo ennen suurempia ongelmia. Mutta joskus on niitä hetkiä, että mitkään selvittelyt, keskustelut, hengähdyshetket tai asenteenmuutokset eivät vain auta. Hetkiä, kun huomaa, että suhde on etenemässä kohti vääjäämätöntä tuhoa tai pois kuihtumista, syystä tai toisesta. Uskon, että sen kaiken voi tietää ja huomata jo ennen kuin toisen kasvot herättävät vain vahvan negatiivisia tunteita tai ajatuksissa huomaa jo pakkaavansa kamojaan pois. Lopun voi nähdä selväksi ja väistämättömäksi jo hetken ennen sen ylittämistä.

Tuo hetki on se mihin minä haluan tarttua. Erota, kun tajuan, ettei muuta suuntaa enää näy, mutta eroaminen tuntuu vielä raskaalta sillä kaikkea rakkautta ei ole menetetty suhteen kipujen tai kuihtumisen alle. Erota, kun se vielä kirpaisee. Tahdon tehdä aina niin, sillä koen itse kunnioittavani sillä suhteen kauniita hetkiä ja sen tunteita paremmin. Haluan lähteä suhteesta muistaen kaiken sen hyvänkin mitä suhteessa oli ja mihin toisessa ihastuin tai rakastuin. Nähdä sen hyvän ja kauniin, vaikka sitä tuleekin ikävä. Mieluummin kuitenkin ikävöidä, ja vaikka tarvittaessa joutua myöhemmin laittamaan ne ikävän tunteet hetkeksi sivuun, kuin odottaa, että suhteessa muodostuvat negatiiviset tunteet tai tunteiden kuihtuminen saavat kaikki ne kauniit ja hyvät asiat täysin unohtumaan. Uskon, että se kaikki auttaa myös muodostamaan mahdollisen ystävyyden entisen kumppanin kanssa tulevaisuudessa, jos sellaisen haluaa.

Eroaminen vielä, kun on tunteita jäljellä ei ole helppoa. Se riipii syvältä ja aiheuttaa lukemattomia epäilyksen hetkiä. Se on kuitenkin sen arvoista. Sillä on suuri merkitys, että suhde toiseen ihmiseen voi pysyä hyvänä ja kauniina, oli erotessa lapsia tai ei. Se toinen ihminen on ollut kuitenkin jossain vaiheessa elämääsi sinulle merkityksellinen, joten mielestäni ansaitset muistaa sen kaiken hyvänkin, jos vain mitenkään mahdollista. Ansaitset antaa itsellesi ja suhteellenne myös oikeuden niihin hyviin hetkiin ja muistoihin, vaikka se sattuukin. Ole siis rohkealla mielellä, jos näet väistämättömän jo edessäsi. Mikäli tiedät, ettei sitä voi väistää, niin ei tilanne muutu odottamallakaan. Onko edessä siis jotain mitä oikeasti tahdot odottaa vai onko nyt aivan yhtä hyvä aika lähteä, ellei jopa parempi?

Seesteisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat