kuva: Annele Rantavuori

Lumi on satanut maahan ja kaikki näyttää toisenlaiselta. Musta, pimeä ja ankea ilta onkin täynnä valoa. Lumileikit ja punaiset posket. Lasten ilo tarttuu. Iltapalapöydässä tarkka selostus lumirakennelmista. Hampaiden pesun jälkeen vielä yksi korttipeli. Minun kotini täynnä läsnäoloa ja naurua. Saan taas kiinni siitä, millaista elämää haluan elää. Iltahalit ja keittiön siivous. Turvasta käsin voin ottaa nyt-hetken vastaan sellaisena, kuin se tulee. Ei tarvitse paeta someen tai siivoukseen, valitukseen tai vihaan.  

Muutto oli minulle lopulta helpotus. Oli kuin olisin antanut pois valtavan sisäisen taakan. Ensimmäiset askeleet olivat hitaat ja raskaat. Voimia kului aivan valtavasti käytännön asioihin. Askel askeleelta, asia kerrallaan ne järjestyivät. Asunto, vuokrasopimus ja muuttoilmoitus muuttivat päätöksen todeksi. Sitten oli hankittava sängyt, patjat ja ruokapöytä. Pelotti miten selviäisin. Riittäisikö rahat? Entä voimat? Pystynkö nukkumaan yksin?

Mutta pian helpotti.

Oma koti muodostui turvapaikaksi, minun alueekseni. Ensimmäisinä kuukausina olin niin onnellinen omasta kodista. Olin muuttanut aikoinaan hänen taloon, hänen reviirilleen. Ja vaikka aina puhuimme meidän talosta, meidän kodista, niin oli sanomattakin selvää, kenen talo se oli. Vihdoinkin minulla oli tilaa ottaa oma paikkani, kasvaa omaan kokooni. Teki mieli järjestää juhlat, mutta se tuntui kielletyltä. Saako erosta iloita?

Toinen iso askel oli asiasta kertominen avoimesti. Sekin oli yllättävän vaikeaa. En tiedä vieläkään mitä loppujen lopuksi pelkäsin. Minulla oli aluksi iso tarve olla piilossa, sivussa. Halusin rauhassa totutella uuteen tilanteeseen. Se tuntui huijaukselta, mutta sallin sen itselleni. Tajusin, etteivät voimani nyt riitä muuhun. Lopulta oli kuitenkin kerrottava. Tultava näkyväksi. Se olikin helppoa. Vain vallitsevan olotilan toteamista.

Kulissien kaataminen teki hyvää. Kun ei tarvinnut pitää kiinni jostain, mitä ei ollut, vapautui energiaa oikeisiin asioihin. Eron tunnustaminen ja konkretisoiminen pakotti kohtaamaan sen, miten asiat olivat. Suru sai nimen ja muodon. Musta, nimetön, kaiken ilon ja voiman nielevä aukko katosi. Sisäiset tukokset aukenivat, kun oikeille, aidoille tunteille tuli tilaa. Elämä alkoi virrata. Kaikkien meidän oli helpompi hengittää.    

Ja nyt nämä kauniit päivät täynnä touhua ja joulun odotusta. Joulukalenterit pitkin poikin liian pienessä asunnossa. Imuri keskellä lattiaa. Teen sen minkä pystyn ja ehdin. Huomaan jaksavani paremmin kuin vuosiin. Oma elämäni on vihdoin hallussani. Joulu on valmis ja me otetaan se vastaan sellaisina, kuin olemme. Se riittää. Minä riitän.

Elämä tuntuu kovin toisenlaiselta, kuin vuosi sitten. Helpommalta. Vapaammalta. Onnellisemmalta.  

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Kiitos kirjoituksestasi, itsellä vastaavanlainen tilanne tältä syksyltä ja voin samaistua noihin tunteisiin, siihen helpotukseen, kun saa olla omassa asunnossa lasten kanssa, eikä kokea jatkuvaa ahdistusta! ja näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, että mistä se voima ja rohkeus viimein tuli, mutta nyt olen onnellinen, näin sen pitikin mennä! 

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentista! Samaistun siihen myös. Sitä todella miettii, mistä se voima ja rohkeus silloin tuli.... Ihanaa Joulun aikaa sinulle ja lapsillesi <3

Bitter lemon
2/10 | 

Puit juuri sanoiksi sen, mistä itse ajattelen tulevasta erosta. Kiitos, loit uskoa tuntemattomaan tulevaan. Joka tapauksessa tiedän, että se on parempi kuin nykyinen.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos rohkaisevasta kommentista! Paljon voimaa ja rohkeutta sinulle! Joskus on vaan päätettävä ja sitten toimittava sen mukaan. Asiat muuttuu, kun itse tekee niitä muutoksia. Iso halaus <3

Vierailija
3/10 | 

Samassa tilanteessa itsekin. Oikein odotin kun saan olla taas oma itseni ja saan rentoutua lasten kanssa, ei tarvitse miettiä mitä toinen on mieltä ihan pienistäkin asioista. Ei tartte enää ressata mitä toinen tykkää tai sanoo, ei tarvitse enää odottaa hyväksyntää ja kehua tai arvostusta, koska itse tiedän mitä osaan ja mitä en. Ei tarvitse suorittaa, saa olla sekaista tai siistiä, miten vain haluan.

Ilona K.
4/10 | 

Hei, en ole aiemmin lukenut blogiasi mutta tämä kirjoitus osui nyt silmään. Luin myös aiemman postauksen jossa pohdit lasten surua eron keskellä. Haluaisin tuoda oman näkökulmani asiaan.

Pidän sinua erittäin rohkeana, olet tehnyt vaikean päätöksen ja uskon todella, että pitemmän päälle nimenomaan lasten parhaaksi. Itse olen elänyt vaikean lapsuuden riitaisassa kodissa, jossa oltiin yhdessä "lasten takia". (Tällaista en ole kuullut yhdenkään ammattilaisen suosittelevan.) Vielä yli 30-vuotiaana olen tästä aika-ajoin katkera, erityisesti näin joulun alla ahdistus nostaa päätään ja kaikki ne kamalat hetket ovat elävänä mielessä yhä edelleen. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että vanhempani eivät voineet antaa parastaan meille lapsille niin myrkyllisessä ilmapiirissä. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta saivat paljon pahaa aikaan voimattomuudellaan ratkaista tulehtuneet välinsä.

Mieheni kanssa olemme sopineet, että jos suhde alkaa olla pelkää vihaa eikä mikään terapia auta, saamme erota. Meillä on hyvä suhde ja moinen tuntuu utopistiselta, mutta itselleni on tärkeää, ettei aihe ole meillä tabu.

Vanhempani ovat yhä yhdessä, kai heillä menee nykyään paremmin mutta silti en jättäisi lapsiani heille hoitoon. Koen etten voi luottaa heidän käytökseensä lasteni lähellä. Jos olisi erikseen mummola ja ukkila, tilanne olisi toinen.

Ihailen rohkeaa valintaasi, sinulla on oikeus olla iloinen ja helpottunut. Lapsesi ovat onnekkaita, kun ovat saaneet kaltaisesi äidin. Kaikkea hyvää elämäänne,

<3 Ilona

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos lämpimästä ja viisaasta kommentistasi. Kauniit sanasi ovat valtava lohtu juuri tänään. Alkoi itkettää jo puolivälissä, kun empatiasi ja kokemuksesi välittyi niin vahvasti <3 On tosi viisasta pitää myös eroa vaihtoehtona. Se tuo suhteeseen väljyyttä ja itsenäisyyttä. Hyvää Joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

Onneton
5/10 | 

Kiitos tekstistäsi! 💗
Elän itse tilanteessa, jossa olen tuon päätöksen edessä. Vuosien kamppailu parisuhteessa on vienyt voimat, itsetunnon ja lapsetkin jo kärsivät tulehtuneesta tilanteesta. Olen yrittänyt aikani painaa pääni pensaaseen, koska pelkään tuota lähestyvää muutosta. Mietin lähinnä käytännön asioista selviämistä yksin lasten kanssa ja pelkään mahdollisesti tulevaa huoltajuusriitaa.

Tuo fiilis, mitä kuvaat, on juuri sitä, mistä haaveilen. Tahdon oman kodin, tahdon palauttaa itselleni sen ilon ja rauhan. Haluaisin lasteni vihdoin näkevän minut sellaisena kuin oikeasti olen; lämmin, leikkisä ja rakastava. Kuitenkin vatsaani velloo, kun ajattelen järjestettäviä asioita, tulevia riitoja ja tukiverkon uudelleenjärjestelyä. En vielä tiedä, miten siitä selviän, mutta nyt on vaan pakko päästä pian pois. 😢

Oma äitini sairastui vakavasti ja lopulta kuoli elettyään liian pitkään sairaassa suhteessa vain meidän lasten takia. En halua toistaa hänen virhettään, vaan haluan pystyä olemaan elossa rakkaimpiani varten. ❤️

Sain kirjoituksestasi rohkeutta ja voimaa. Suuri kiitos ja ihanaa joulua perheellesi! 🎄

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentistasi ❤️ Taidat elää nyt niitä pahimpia aikoja. Uskon, että pian helpottaa. Minä ainakin pelkäsin etukäteen monia asioita aivan turhaan. Asiat järjestyy, ihmisiä löytyy ja toisestakin voi löytyä uusia, rakentavia puolia. Kuulostaa siltä, että teidän tilanne ei ole enää kenellekään hyvä. Kauniisti sanottu toi olla elossa rakkaimmalle. Lapset erityisesti tarvitsee meitä nyt.

Lähetän sinulle paljon voimia, rohkeutta ja lempeyttä ❤️ Luota sydämesi ääneen. Tiedät kyllä kun on oikea aika toimia ja millä tavalla. Hyvää joulua 💚

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat