Viime aikoina ihmisten kanssa deittalun maailmasta keskustellessani olen päätynyt miettimään erityisesti kahta ominaisuutta, joita deittailija tarvitsee. Teletappimaista riemua tehdä asiat uudestaan sekä nuorallakävelijän tasapainoa suhtautumisessa. Kun on tarpeeksi monta kertaa etsinyt, odottanut, löytänyt, aloittanut, kertonut, tutustunut, pettynyt ja luopunut voi olla vaikea enää löytää riemua tehdä sitä uudestaan. Työ on valtava. Ei vain se ikuinen pohdinta siitä mistä ihmisiä löytää tai miten heitä lähestyä, vaan niin moni asia niiden jälkeenkin. Tutustuminen vie aikaa, antaa itsestään ja kinittää toiseen. Sen jälkeen toisen tai molempien oivaltaessa, ettei juttu toimikaan, alkaa uusi prosessi. Lyhyt tai pitkä. Tuo kaikki aiempi työ muuttuu merkityksettömäksi tai muuttaa muotoaan. Hommat täytyy aloittaa alusta etsimistä ja odottamista myöten. Voi tulla hetkiä, kun ei jaksaisi enää. Täysin ei voi luovuttaakaan, sillä harvoin parisuhde vain tipahtaa valmiina syliin. Jostain täytyy aloittaa. Tarvitaan sisäistä teletappia löytämään uudelleen aloittamisen riemu. Nuorallakävelijän tasapainoa tarvitaan selviytymään oman suhtautumisen kanssa tasapainottelussa. Omat pelot ja entiset pettymykset voivat uhata tiputtaa epätoivon alhoon. Tuoda olon, ettei mikään kuitenkaan onnistu. Toivonsa heittänyt ja mahdollisuuksien suhteen luovuttanut ei kuitenkaan ole se kaikkein lähestyttävin ihminen. Eikä asioita ole helppo saada toimimaan, jos ei usko niihin itsekään. Toivoa ei siis saa täysin menettää. Samaan aikaan ei kuitenkaan uskalla toivoa liikaa. Karvaat pettymykset ja toivo onnistumisista voivat aiheuttaa asioiden edelle kiirehtimistäkin. Mieli hyppää yli riskien ja kysymysmerkkien todellisuuteen, jota ei vielä ole. Toiveiden noustessa korkeammalla kuin niiden tulisi olla, on pudotuskin kovempi. Pahimmillaan juuri se turhan pitkälle loikkiminen voi myös aiheuttaa pudotuksen toisen säikähtäessä nopeaa etenemistä. Tarvitaan kykyä löytää juuri sopiva tasapaino. Vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen on mielestäni lähtökohtaisesti aina mukavaa, niin tunnistan myös hetkiä jolloin sisäinen teletappinikin uuvahtaa. Saan myös kiinni tasapainottelun tunteesta. Seison siis samassa sopassa itsekin. Joskus sisäiselle teletapilleen täytyy antaa aikaa kerätä voimiaan ja tasapainoaan hakea ääripäiden kautta. Sellaista se on. Hitaasti taidot ja voimat kuitenkin kehittyvät tai sopiva kumppani osuu kohdalle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat