Kirjoitukset avainsanalla huuma

Sysksy tuo mukanaan arjen sekä mahdollisuuden vaikka puuhata kotiaskareita yhdessä liian suurissa neuleissa ja villasukissa. Nekin voivat olla yhteisen arjen onnenhetkiä. Kuva Dan Gold, Unsplash

Syksy on täällä taas ja sen myötä myös arki. Ihana ja arvokas arki. Moni pelkää arkea, erityisesti parisuhteessa. Sen mahdollisesti toistuvaa monotonisuutta ja yllätyksettömyyttä. Minä kuitenkin rakastan arkea ennen kaikkea parisuhteessa.

Lomat ja matkat ovat ihania. Yksin sekä kumppanin kanssa. Arki on kuitenkin se, jota parisuhteesta olen aina eniten kaivannut, kun en ole sellaisessa ollut. Oikein sellaista tavalliseksi ja ihanalla tavalla tutuksi muodostunutta arkea. Rakastan niitä hetkiä, kun istutaan eri puolilla huonetta omia puuhaillessa. Rakastan sitä tunnetta, kun huitelen omilla menoillani, mutta tiedän, että hän on siellä jossain. Hän on osa elämääni tänäänkin, niin kuin minä myös hänen. Rakastan sitä, kun toista ei tarvitse enää jännittää ja hänen olemassaolonsa tuntuu ihastuttavalla tavalla lähes itsestäänselvältä.

Kenties se on jossain määrin juuri se itsestäänselvyys, joka arjessa joskus pelottaa. Se, että toinen alkaa pitämään minua, tai minä häntä, niin itsestäänselvänä, ettei muista enää olla kiitollinen. Ettei pahimmillaan muista enää edes niitä syitä yhdessäoloon lainkaan. Ymmärrän sitä pelkoa, enkä voisi väittää, ettenkö joskus pelkäisi samaa itsekin. Näen kuitenkin useammin itsestäänselvyydessä vahvampana sen kauneuden. Vakan luottamuksen siihen, että toinen on siinä huomennakin. Ajatuksen, että olen hänet ansainnut samoin kuin hän minut. Tunteen, ettei tarvitse pelätä. Se on huojentavaa ja vapauttavaa.

Toinen arjen kauhu on varmaan tavallisuuden ja rutiinien tuoma tylsyys. Tunteiden mahdollinen harmaantuminen, kun aina ympäristö ei tarjoakaan uusia kokemuksia ja niiden tuomaa tunteiden ilotulitusta. Ymmärrän sen pelon oikein hyvin. Kaipaan itsekin elämääni alinomaan vaihtelua. Huomaan eläväni muutoksista ja uutuudenviehätyksen tunteista. En siis voi missään nimessä väittää, ettenkä pelkäisi arjen tylsyyttä joskus itsekin. Kuitenkin, juuri sen vuoksi että elän muutoksesta, luon elämääni alinomaan yhtä jos toista uutta. Arkeni parisuhteeni ympärillä ei koskaan näytä samalta kuin muutamaa kuukautta aiemmin. Se tuo väistämättä muutoksia myös suhteeseemme. Erilaisia tapoja jakaa sekä elää arkea yhdessä. Aina muutosten ei siis tarvitse syntyä juuri suhteesta ja sen muutoksista voidakseen tuoda muutoksia kuitenkin myös siihen ja sen mahdolliseen tunteiden tasaantumiseen.

Elän muutoksista ja tunteiden ilotulituksista. Parisuhteessa, siinä jokapäiväisen elämäni kannalta kenties lähisimmässä ihmissuhteessa, rakastun kuitenkin ennen kaikkea tavalliseen ja rutiininomaiseen arkeen. Se on kuin ankkuri muuten myllertävässä maailmassani. Siellä ihastun pysyvyyteen ja tasaisuuteen. Palan onnesta arkisten askareiden äärellä ja kietoudun tasaisuuteen, kuitenkin pyrkien pitämään samalla huolen siitä, ettei tukahduttava tunteiden tylsistyminen tai vaaralliseksi muotoutunut itsestäänselvyytenä pitäminen pääsisi hiipimään suhteeseen. Pidän kiinni itsestäänselvyytenä pitämisen kauneudesta, mutta muistutan itseäni myös siitä kuinka suhde on jokapäiväistä lahjaa, josta on hyvä olla kiitollinen ja, jonka eteen tehdä töitä. Annan muun elämäni vaihtuvuuden tuoda muutoksia myös suhteen arken sekä rakennen sille muutoksia yhdessä kumppanini kanssa. Suhteen ensimmäisissä hetkissä ja yhteisissä lomissa on oma kauneutensa, mutta arki on se, jossa suhde kasvaa kokonaiseksi. Se on se, missä suhdetta eniten todeksi eletään.

Ihan tavallisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Lähdimme iltakävelylle etsimään satakielen laulua. Eilen rakastettuni oli kuullut sen ensimmäisen kerran tänä keväänä, ja minäkin halusin kokea sen taas. Kävelimme pitkän kierroksen polkuja rantametsän laitamilla ja hiekkatietä, joka kierteli tuuheina kukkivia tuomia ja tiheitä pajukkoja. Viljelypalstojen aukealla pysähdyimme kuuntelemaan, siinä se oli ollut eilen, mutta tänään ei.

Me jatkoimme matkaa pidemmälle, kiersimme kanahaukan lähimetsän ja katselimme hanhien aurojen kuviointia hiljaksiin tummuvalla taivaalla. Vanhankaupunginlahden kaislikoista ja tervalepiköistä kaikkialta soi ja soi ja soi. Välillä lintujen laulua oli ilmassa niin paljon, että tuntui kuin olisimme uineet siinä, emme kävelleet. Ilma oli laulusta niin tihentynyt.

Kun lenkki kaartoi takaisin saman palsta-aukean reunaan toiselta puolelta, satakieli aloitti.

Minä en osaa sanoa, mikä siinä on, mutta se pakahduttaa. Se on voimakas laulu, siinä on kaikkea. Kuulostaa, että se todella pulppuaa sydämentäydestä tunnetta ja kokemista. Hiivimme oksan alle katsomaan, ja seisoimme siinä konsertissa. Joka säe on kirjottu eri tavoin. Lintu käännähtelee oksalla, värisee ja vavahtelee oman laulunsa vahvuudesta.

Tämä laulu on vain tässä alkukesässä. Se muistuttaa minua siitä miltä tuntuu.

Minun rakastettuni on se kevät, johon satakieli laulaa laulunsa. Rakastettuni on kevätilta, johon satakielen laulusta soi.

Kun kuuntelen satakieltä, ajattelen, että se laulu kuulostaa samalta kuin minusta tuntuu, kun kevätöisin havahdun hetkeksi ja hamuan itseni lähemmäs rakastettuani, ja painaudun aivan liki. Hän on ihana, minä tunnen, miten kaunis hän on. Tunnen rakkauden kiihkoisuutta ja tunnen kirkasta iloa siitä tunteesta. Minusta tuntuu, että olen täynnä elämää ja että elämä on tällaista alkukesää.

Tuntuu juuri sopivalta. Tuntuu fantastiselta. Tuntuu hiukan liikuttuneelta, kuunnella satakieltä yhdessä. Tuomet tuoksuvat. Maa tuoksuu, ja kaiken vihreys. Rakkauden hedelmää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Vastakkain toisiaan ovat rakastavaiset. He katsovat toisiinsa, puhuvat toisilleen, kuuntelevat toisiaan, liikkuvat toisilleen ja leikkivät toistensa liikkeitä vasten. Rakastavaiset ovat rakastajia ja rakastettuja, molemmin puolin. Se on vuorovaikutussuhteista väkevin.

Vaan pohjimmiltaan, kesyttääkö se, vai villiinnyttää?

Rakkaussuhde voi olla vaikka kuinka pitkä, ja se kehittyy ja muuntuu, ja ihmiset siinä kehittyvät ja muuntuvat kasvaessaan. Tätä kasvamista ja muuntumista on jokseenkin totuttu pitämään laimenemisen suuntaisena. Rakastavaiset lopulta tavallaan kesyttäisivät toisensa ja itsensäkin. Aluksi on kenties ollut villiä, mutta sitten rakkaus ”kypsyy” ja niin edelleen.

Rakkaus kyllä on luonteeltaan neuvotteleva vuorovaikutussuhde. Se pitää sisällään lakkaamatonta sovittautumista toista kohti ja itsen tarpeita varten. Mahtoiko joku sanoa, että elämä on kompromissien taidetta? Kompromisseja luodaan rakkaussuhteissa. Mitä pidempään ja mitä syvempään rakastaa, sitä enemmän on sovittautumista.

Mutta tarkoittaako se sitten, että rakastaminen on lopulta kesyttämistä?

Pitää muistaa toinen puoli: mihin rakkaus kannustaa, mihin kaikkeen rakastavaiset antavat toisilleen sytykkeitä ja yllykettä.

Millaiseen kasvuun rakastaminen johtaa?

Villiintyäkseen täytyy uskaltautua. Kesyyntyminen on turvallista. On ehkä sisäisesti helppoa kesyttää toista ja on helpompaa kesyyntyä toiselle, koska se on vaarattomamman tuntuista ja meissä kaikissa on jotain epävarmuuksia ja jonkin verran arkuutta.

Mutta ei se ole välttämätön suunta. Rakastajat ja rakastetut voivat valaa toisiaan myös rohkeudella. Rakkaus voi lahjoittaa ihmiselle uskallusta sellaiseen kasvamisen suuntaan, jossa on enemmän sisäistä vapautta rakastaa villisti ja olla villisti oma itsensä. Villisti, eli ilman sovinnaisuuksien pidäkkeitä, muodollisten odotusten rajoitteita ja aistimisen ja tuntemisen estäviä lukkoja.

Koska kyseessä on ihmisen elämä ja kasvun matka, se tarkoittaa, että myös tämä villiys voi kasvaa, syvetä, verevöityä. Elämällä ja rakkaudella voi olla sellainen suunta myös. Sitä kannattaa etsiä, itselle ja toiselle.

Minun rakastettuni on villiinnyttäjä. Ja hänelle osoitan syvän kiitollisuuteni siitä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselin aamulla rakastettuni kasvoja oikein tarkasti, kun hän oli heräämässä. Sama kokemus toistui kuin edellisinäkin päivinä. Hän näytti tulleen vieläkin viehättävämmäksi ja yhäkin kauniimmaksi.

Kun ihastuin häneen ensisilmäyksellä silloin vuosia sitten, se johtui pitkälti siitä, että minusta hän oli niin hyvännäköinen, etten saanut silmiäni irti hänestä. Hän todellakin veti huomioni puoleensa. Sitten kun rakastuin, vaikutelma syveni yhä. Tuntui auringonpaisteelta nähdä hänet milloin tahansa. Oli ihanaa löytää uusia yksityiskohtia siinä, mikä hänessä oli niin lumoavaa.

Minun sydämeni takoi, kun hän hymyili tai keskittyi tai pyyhkäisi hiuksiaan tai mitä vain; sellaiselta voi tuntua vain rakastetun hyvännäköisyys ja sen vetovoima.

Nyt olen saanut näitä sydämentykytyksiä hänestä vuosia. Elän sydämentykytyksissä ja ilon aalloissa, joita hänen katselemisensa minussa synnyttää.

Se, mikä muuttuu, on tosiaan tuo, että hän näyttää tulevan yhäkin kauniimmaksi. Näen kaiken kauneuden ja viehätysvoimaisen hänessä aina vain erotellummin ja kokonaisvaltaisemmin.

Miten kauneutta koetaan rakkaudessa? Etuoikeutettuna! Etuoikeutettuna nauttimaan toisesta täysin ja kokonaisvaltaisesti.

Kokemus toisen ihmisen kauneudesta näyttää syventyvän samalla tavalla kuin elämykset taiteen äärellä. Se on elävä kokemus, jossa nykyinen rakentuu aiemman päälle. Hänen kauneutensa rakentaa jotain erityistä minussa. Se tekee minulle jotain – jotain hyvää, koskapa tämä kokemus tuntuu niin onnellistavalta.

Olen usein kauniissa paikoissa matkaillessani ajatellut, mahtaako maisemien kauneus rakentaa paikallisissa ihmisissä sisäistä vastinetta. Meneekö sellainen jokapäiväisessä kauniissa eläminen ihmisen sisälle ja tekee hänelle jotain?

Rakastettuni hyvännäköisyyden maiseman äärellä olen tullut huomaamaan, että kyllä jotain siitä kauniista menee ihmisen sisälle tosiaankin. Se synnyttää kauneuden tapahtumia. Ne heijastuvat minusta ulospäin, ilona.

Rakastetun kauneuden salaisuus on alkemistien viisasten kivi, joka muuttaa kosketuksellaan muut materiaalit kullaksi. Se on salaperäistä kauneutta, joka muuttaa minut iloksi. Tosi ihme.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat