Kirjoitukset avainsanalla huuma

Kuva: Pablo Heimplatz, Unsplash

"Meidän suhde alkaa tuntua liian arkiselta."

Lause, jonka moni on varmasti kuullut tai ajatellut jossain kohtaa suhdetta. Arki ja tavallisuus on saapunut suhteeseen. Alun huuma tuntuu jääneen taa ja sitä kaipaisi takaisin. Mitä silloin tehdä?

Täysin ei alun huumaa voi saada takaisin. Ette ole toisillenne enää samalla tavalla vieraita ja uusia. Ensisuudelmaa ei koeta kuin kerran ja jokin kutkutus katoaa, kun tietää että toisen kanssa voi ja saa olla.

Jollain tavalla se kaikki alun kimmellys on kuitenkin olemassa yhä. Koskaan emme tunne toista täysin vaan aina voi oppia toisesta uutta. Toinen on myös yhä juuri niin uskomattoman upea löytö kuin alussakin. Suudelmista puolestaan voi tehdä merkityksellisiä myös muulloinkin kuin ensimmäisellä kerralla ja jotain hienoa on siinäkin, että toinen valitsee olla kanssasi joka päivä uudestaan. Mutta miten tämän kaiken muistaisi? Miten saisi nähtyä turhan arkisuuden taa?

Jollain tavalla se kaikki alun kimmellys on kuitenkin olemassa yhä.

Keksin aikoinaan minä-päivien ohelle ajatuksen me-päivistä. Säännöllisistä päivistä, jotka varaamme kumppanini kanssa vain meille. Päiviä, jolloin ei saa tehdä kotitöitä, keskustella vastuista tai miettiä velvollisuuksia. Hetkiä treffeille ja erityiselle ajalle. Päiviä joiden sisällön voi sopia yhdessä tai vuorotellen. Me olemme päätyneet vuorottelemaan. Siihen, että joka toinen kerta minä mietin mitä tahtoisin kumppanini kanssa tehdä ja joka toinen kerta päätöksen tekee hän. Näin myös voimme oppia toisistamme uutta. Yllättyä, kun toinen valitseekin puuhan ja kohteen, jota emme olisi koskaan osanneet odottaa. Päästä jälleen uuden äärelle, sillä yhdessä nautiskelu ja seikkailu voi tuoda kaivatun mausteen takaisin arjen keskelle.

Mikäli päädytte kokeilemaan me-päiviä (tai minä-päiviä) niin olisi mukava kuulla mitä pidätte ja mitä päädyitte puhaamaan. Kerron itsekin miten meillä kokeilu etenee.

Tutkailevin terveisin, Mio

P.s. Mikäli me-päivien ojelle kaipaa suurempaakin twistiä niin voi kokeilla esimerkiksi ikävä-viikkoa, jolloin toista ei nähdä eikä olla yhteykssissä. Antaa tilaa onnelliselle ikävälle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Jos ihmisellä on rakastaja ja hän itsekin rakastaa, siitä pitäisi seurata näkyvää hohtamista. Silloin on elämältään ansainnut sen.

Rakkaussuhteen tulisi johtaa sellaiseen kokemukseen, että saa tuntea olevansa ihana. Kun saa tuntea oman ihanuutensa, hohtaa.

Minusta meidän olisi syytä opetella toivomaan, odottamaan ja vaatimaan osaamme hohtamisesta. Sen pitäisi nousta parisuhteiden ja kaikenlaisten muidenkin rakkaussuhteiden etualalle. ”Auta minut hohtamaan. Annan minun hohtaa!”

Me saimme makuuhuoneemme seinälle Lulu Halmeen teoksen Suomineidon uudet kujeet. Se on aivan tavattoman viisas taideteos, uuden ajan huoneentaulu. Taakse saavat jäädä ankean menneisyyden ”itkut pitkästä ilosta” ja ”kel’ onni on, sen kätkeköön” -latistukset. Niiden sijalle Halme on koonnut muita opetuksia.

Hohda on teoksen keskiössä.

Se on muistutus itselle siitä, miten elämässä voi olla: hohtaen. Ja mielessä sitä seuraa liuta kysymyksiä: mitä minun pitää sitten tehdä, että hohtaisin? Mitä minun pitää uskaltaa toivoa, mitä minun pitää osata pyytää kumppaniltani, miten minun pitää osata kertoa, jotta hän voi sen tehdä, laittaa minut hohtamaan?

Rakastajan sylissäkin vastuu minusta itsestäni on omani. Minä olen vastuussa siitä, mitä minä itselleni uskallan tarvita ja pyytää, ja saada.

Hohda!

Minun rakkaani on aurinko, minä olen kuu ja hohdan hänen paisteessaan. Ehkä minun elämäni olisi toisenlainen, jos olisin oppinut jo aivan nuorena sanomaan itselleni ja toiselle, että minulla on lupa ja oikeus hohtaa. Aikanaan sen estivät ja sitä kampittivat monenlaiset keskeneräisyydet ja pelot. Piti kulkea pitkä matka oppiakseen.

Mutta nyt se on tässä, löytyneenä. Ja me rakastamme ja hohdamme, ja tuo teos meidän seinällämme ei päästä sitä unohtumaan.

Siksi hohtaminen, että tämä rakkaus.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselin hänen kasvojaan pyöräillessämme katua alas Pasilasta. Sivuprofiili oli sellainen, että se sai vatsani puristumaan kokoon. Joka katulampun kohdalla pipon alta kiertyvät kiharat hohtivat erityisen kultaisina. Herranen aika, miten hyvännäköinen hän on.

Lisäksi hän katsoi minua sellaisin kujeellisin silmin. Tumma, tuikkiva välähdys minun suuntaani. Ja sanotaan, että hymy tekee ihmisestä aina kivan näköisen – hänen hymyään olisin ollut valmis katselemaan loputtomiin. Hänen hymynsä saa askeleni hidastumaan.

Sitten kun hän nauraa, en pääse enää minnekään. On pakko jäädä sen äärelle. Olen kiinni. Hän on vietellyt minut tekemättä tuskin mitään.

Iltapäivällä nousemme lentokoneeseen. Se vie meidät pienelle seikkailulle. Kun nousemme alumiiniportaita, laitan käteni hänen selkäänsä vasten ja tunnen vartalon liikkeen. Jos hän seisahtuu koneen ovella, suutelen kevyesti hänen niskahiuksiaan. Kuljen lähellä häntä, tuoksun etäisyydellä.

Matkassa parasta on, kuinka voi antautua olemaan vain hänen kanssaan. Voi tehdä kaikkea, mistä on unelmoinut. Minä unelmoin asioista hänen kanssaan jatkuvasti. Hän on päiväuneni. Kun sitten iltaisin käyn hänen viereensä, kumppanini, puolisoni, hän on myös öisen uneni lämpö.

Kolmen tunnin päästä lentokentälle, pakkaamme ja puuhaamme vielä. Tässä kodissa, meidän. Tämä on minulle lumottu koti, koska hän jakaa tämän kanssani.

Minun kokonainen elämäni aukeaa täältä käsin: työt, joita teen, yhteiset ystävät ja tutut, sukulaiset. Matkat, jotka kurottelevat maailmaan. Oma minäni kaikkineen, harrastukseni, kiinnostuksen kohteet, omat tuttuni, ihmiset, joita kohtaan.

Yritän elää täyttä ja väkevää elämää, ollakseni väkevästi minä. Kun olen väkevästi minä, tuntuu, että minulla on jotain todellista tuotavaa rakastetulleni. Oma itseni, joka on osa kokonaista maailmaa. Kun hän katsoo minua kujeilevin silmin, tummin, tuikkivin välähdyksin, koen, että hän näkee jotain elävää ja kivaa. Minut, tosiaan.

Hän on vetänyt minut tähän kohtaan, paikkaan, alaan, tilaan. Tässä on tavattoman hyvä olla kokonainen ihminen kokonaisin tuntein.

Mitä minä toivon? Sanon hänelle: elä minun kanssani. Nuku minun kanssani. Havahdu minun kanssani. Lennä minun kanssani. Pysy minun kanssani.

Hän vastaa, ettei toivo mitään muuta.

Sanon, että sovitaan, että jos tuntuu, että jää paitsi jostain tai kaipaa jotain, kerrotaan siitä. Tämän rakkauden arvostaminen, hoitaminen, siitä huolen pitäminen ei ole mikään pinnistys. Ei tarvitse käyttää lujaa tahtoa, ei kieltäytymystä, ei tarvita kompromisseja elämän suhteen. Tässä oleminen on nautinto.

Me pyrimme keskittymään nauttimiseen. Tämä toimii niin. Ja sitoutumisen vahvuus majailee siellä. Viettelyksessä. Nautinnot, joita ei voi vastustaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat