Kirjoitukset avainsanalla pariterapia

Kuva:  Aarne Ormio
Kuva: Aarne Ormio

Tervetuloa blogiimme!

Täällä annetaan rakkauden roihuta ja tarjoillaan sytykkeitä parisuhdepohdintoihin. Kiinnostava joukko eri elämäntilanteissa olevaa kirjoittajaa tuo esille ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Kirjoituksista löytyy näkökulmia muun muassa sinkkuuteen, erosta nouseviin tunteisiin, intohimon ihanuuteen sekä sitoutumisen iloon ja vaikeuteen. Pohdimme tietenkin myös lapsiperheen arkisia lmiöitä ja tarjoamme huumoria, haaveiluja ja tunteiden tutkiskelua erilaisiin elämäntilanteisiin.

Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja.  Blogista löytyy kokemusasiantuntijuutta ja tutkittua tietoa – sopivassa suhteessa. Rakkauden roihu pääsee nyt osaksi vauva.fi:n blogiyhteisöä.

Kommentoi ja elä mukana. Lupaamme edelleen roihuta!

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus on roihunnut jo vuodesta 2016. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tervetuloa kurkistamaan työhuoneeseeni ja siihen, mitä siellä sisällä tapahtuu!

Huoneen ovella on liikennevalot. Usein niissä palaa punainen valo. Silloin saamme me sisällä olijat luottaa siihen, ettei meitä häiritä. Sisällä huoneessa on kolme nojatuolia. Sinä istut ensimmäisessä. Toisessa istuu kumppanisi, nykyinen tai entinen - joko fyysisesti tai mielikuvissamme. Kolmannessa istun minä.

Sisään tullessasi kättelen sinua. Katson sinua silmiin ja hymyilen. Vaihdamme ehkä muutaman kommentin säästä ja liikenneruuhkista. Tai olemme hetken hiljaa ja annan sinun laskeutua paitsi fyysisesti, myös henkisesti tähän tilaan. Tai kenties alat kertoa tarinaasi jo ennen kuin olet ehtinyt istuutua. Tarinallasi on kiire tulla kerrotuksi ja kuulluksi.

Ensimmäisellä kerralla kerron, kauanko meillä on aikaa käytettävissämme ja muita käytännön asioita. Annan sinulle täytettäväksi paperisen tulolomakkeen. Sitten kysyn, mikä sai sinut (tai teidät) ottamaan yhteyttä Perheasiain neuvottelukeskukseen. Siitä usein pääsemmekin jo itse asiaan.

Varsinkin aluksi teen tarkentavia kysymyksiä. Niiden avulla pyrin saamaan mahdollisimman todenmukaista kuvaa siitä, mistä on kysymys. Mikä sai sinut (tai teidät) päättämään, että juuri nyt tarvitaan ulkopuolista apua? Mitä tapahtui sitä ennen? Tuliko joku yllättävä kriisi vai katkesiko pitkään sinnitelleen kamelin selkä viimeisen korren painosta? Onko asia henkilökohtainen, parin keskeinen, koko perhettä koskeva vai liittyykö siihen muitakin ihmisiä? Millaista apua toivot saavasi?

Tärkeä tehtäväni terapeuttina heti alkuhetkistä saakka on, että saan luoduksi välillemme hyvän yhteistyösuhteen. Se tarkoittaa sitä, että sinä voit luottaa minuun ihmisenä ja ammattilaisena. Ilman sitä vaikeiden henkilökohtaisten asioiden käsittely ei voi onnistua. Minä myös vastavuoroisesti haluan luottaa sinuun. Sinun osasi on tuoda keskusteluumme ne asiat, jotka minun on tarpeellista tietää voidakseni olla sinulle avuksi. Lupaan suhtautua sinuun aina kunnioittavasti ja pyrkiä parhaani mukaan olemaan sinulle avuksi kaikella koulutuksellani ja kokemuksellani.

Työskentely, eli siis keskustelu, liikkuu kolmeen suuntaan: tähän päivään, menneeseen ja tulevaan. Tärkeää on, millaista elämä on nyt, miten ongelmallinen tilanne vaikuttaa arkeen ja miten sen kanssa pärjää. Miten kannattaisi olla nyt? Ymmärrystä tilanteeseen löytyy usein katsomalla taaksepäin. Monesti asiat ovat kehittyneet jo pidemmän aikaa. Monen jumiutuneen tilanteen takaa löytyy yksi tai useampi vanha loukkaantuminen, joka ei ole koskaan tullut kunnolla käsitellyksi. Parisuhteeseen vaikuttavat aina myös taustat. Se, millaisen mallin olemme saaneet parisuhteesta, vanhemmuudesta, miehenä ja naisena olemisesta. Olennaista on myös katsoa eteenpäin. Mitä toivotaan ja tavoitellaan? Mitä kohti halutaan kulkea? Joskus sovitaan yhdessä joitain uusia toimintamalleja, jotka otetaan kokeiltavaksi saman tien.

Seuraavalla kerralla jatkamme niistä teemoista, joista ensimmäisellä istunnolla puhuttiin,. Kirjoitin ne sotkuisella pikakirjoituksellani muistiin ruutupaperille, jotta voin palauttaa tärkeimmät kohdat mieleeni ennen seuraavaa tapaamistamme. Tai kenties puhumme jostain ihan muusta, joka on tärkeää juuri silloin. Tulevilla kerroilla kokonaiskuva joka tapauksessa laajenee, tarkentuu ja syvenee. Minun pyrkimykseni on oppia ymmärtämään sinua ja tilannettasi mahdollisimman hyvin ja tuoda siihen uusia näkökulmia. Pyrin aina vahvistamaan sitä, mikä on hyvää. Jokainen tapaamiskerta on erilainen. Dialogisuuden hengessä emme keskustelun alussa tiedä, mihin lopulta päädymme. Parhaimmillaan syntyy jotain uutta: ymmärrystä, näkökulmia, ideoita, voimaantumista tms.

Koska olen kirkon perheneuvoja, hengellisyys elää minun työssäni niin, että joskus oikein hankalan tilanteen keskellä saatan pyytää siunausta jokaiselle meistä läsnäolijoista erikseen ja yhdessä. Usein se on vain nopea huokaus ylöspäin. Ja aika usein sen jälkeen keskustelu alkaakin taas edetä.

Ennen kuin tapaamisemme päättyy, kysyn, miten olet tämänkertaisen keskustelun kokenut ja mikä on olosi nyt. Joskus rankoista asioista puhuminen nostaa pintaan ahdistusta tai surua. Siitä huolimatta niistä puhuminen jollekin, joka on ulkopuolinen ja luotettava, usein myös helpottaa ja keventää mieltä. Lopuksi sovimme yleensä seuraavan tapaamisajankohdan. Palaat omaan arkeesi taakka ehkä hieman keventyneenä ja mielessä uusia näkökulmia pohdittavaksi.

Minä toimin pääsääntöisesti edellä kuvaamallani tavalla. Jokainen terapeutti on, tietenkin, erilainen omalla persoonallisella tavallaan. Jotkut toimivat jossain kohdin eri tavoin kuin minä. Silti jokainen meistä tekee työtään omassa huoneessaan kohti samaa päämäärää:

että rakkaus vahvistuisi ja ihmisten olisi hyvä elää.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pariterapiaan hakeutumisessa on kaksi ruuhkahuippua. Toinen on ennen lomia ja toinen lomien jälkeen. Kesän koittaessa herätään siihen, että aurinko lämmittää ja luonto on kuin paratiisi, mutta parisuhde elää syksyä tai talvea. On kenties toive ja muisto jäätelökesästä, mutta miten sinne pääsisimme. Loman jälkeen havahdutaan siihen, että parisuhteen kesä oli kolea. Ei ollut makeaa jäätelöä, ei toisen ihoa. Ei jäänyt lämpimiä muistoja, jotka jäivät mieleen ja kieleen. Näinkö erillään, yksin pitäisi jaksaa jatkaa kohti pimeneviä iltoja.

Pariterapiaan hakeutuvissa on yksinkertaistettuna kolmenlaisia pareja. On pareja joiden arki sujuu, mutta lomat ovat yhtä riitaa ja pettymystä. Onko näille pareille läheisyyteen heittäytyminen niin pelottavaa, että sitä pitää sabotoida riitelemällä? Sitten on pareja, joiden arki on täynnä kaaosta ja riitelyä, mutta kun he pääsevät kaksistaan vapaalle, niin he löytävät yhteyden ja viihtyvät toistensa kanssa. Arjen eläminen yhdessä on tärkeää ja sitähän suurin osa elämästämme on. Yhteyden hetket toistensa seurassa kuitenkin korjaavat monia riitoja ja rikkoumia sekä tarjoavat lepopaikkoja arjen keskelle. On vielä kolmas ryhmä pareja. Nuo parit ovat kadottaneet yhteyden väliltään niin, että sitä ei löydy arjesta eikä lomalta. Heidän kohdallaan mietin, muistavatko he jäätelökesäänsä? Oliko heillä joskus sellainen? Kastelivatko he toisensa jäätelösuukoilla? Piirsivätkö he toistensa karttoja? Hehkuivatko he tunteita ja sykkivät toistensa sylissä? Kesä jolloin he uskalsivat. Kesä, jolloin he eivät olleet yksin vaan yhdessä.

Minua viehättää ajatus, että suhteen alussa, rakastuessamme näemme toisemme parhaimmillamme. Että rakastuneena ja rakkauden kohteena oleminen ei olekaan mitään epätodellista harhaa vaan näin hyvään pystymme, kun rakastuminen ja toivo valaisevat parhaat puolemme. Kun toinen ihminen katsoo minua avoimena, uteliaana ja minä haluan vastata tähän katseeseen, näyttää itseni ja kaiken hyvän minussa. Silloin meitä kiinnostaa kuka toinen on ja mitä hänelle kuuluu. Silloin me osamme puhua ilman vuorovaikutuskursseja minä-viesteistä. Ymmärrämme toisiamme jopa puhumattakin. Hehkumme toistemme lämmössä ja siksi näytämme niin hyviltä.

On paljon helpompaa etsiä jotain joka oli, mutta jonka kadotimme, kun etsiä jotain josta emme edes tiedä miltä se näyttää. Entäpä jos istuisitte hetkeksi kesän vihreyteen vain muistelemaan miltä teidän jäätelökesänne näytti? Onko teillä valokuvia? Katselkaa niitä yhdessä. Auttakaa toisianne muistamaan mitä jäi mieleen. Miltä toinen näytti, tuntui? Miltä tuntui iho? Miltä tuntui katse? Miltä tuntui lämpö? Mitä kaipaat noista ajoista? Mitä kaipaat tältä kesältä? Miltä tuntui uskaltaa silloin?

Entä miltä tuntuisi uskaltaa nyt? Miltä tuntuisi jäätelösuukko, hetken yhteys, kun kylmät kielet lämpenevät tutustuessaan tosiinsa uudelleen? Ei yksi jäätelösuukko kesää tee. Ehkä se voi herättää muiston ja toivon. Miltä kuulostaisi yhteyden etsiminen yhdessä, äkkilähtö parisuhdeleirille? Niitä löytyy esimerkiksi Kataja ry:n sivuilta (www.kataja.fi). Entä yhteinen harrastus, pariterapia, sitten loman jälkeen, tulevia jäätelökesiä silmälläpitäen? Eivät jäätelökesät kuulu vain suhteiden alkuihin tai uusiin parisuhteisiin.  Me kaikki tarvitsemme lämpöä, syliä, yhteyttä kukoistaaksemme ja jotta voisimme hyvin.

Jäätelökesä: Säv. Sami Hurmerinta. San. Mikko Alatalo. Esitt. Maarit Hurmerinta. Levyllä Siivet saan (1978)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat