Kirjoitukset avainsanalla parisuhdeaikaa

Tänä vuonna en ostanut ihan tavallista joulukalenteria. Tosin epäröin pitkään, että voinkohan ostaa tuollaista joulukalenteria. Ei mies siitä kuitenkaan tykkää, joku ihmeen parisuhteen joulukalenteri!

Kalenteri, jonka parisuhdepäivillä näin, ei jättänyt minua rauhaan vaan huuteli minulle esittelypöydän keskeltä: ”Et voi tietää mitä mies siitä sanoo jos et kokeile. Yllätä!” Ja niin päätin yllättää.

                                                "Missä te olette yhdessä hyviä?" 

Joulukuu alkoi ja avasimme yhdessä kalenterista ensimmäisen luukun. Siinä luki: Missä te olette yhdessä hyviä? Ihana kysymys. Oli mukavaa miettiä missä me olemme yhdessä hyviä. Jopa meidän nuoret aikuiset innostuivat aiheesta. Tästä kysymyksestä jäi hyvä mieli, siispä seuraavaa päivää ja luukkua odottelemaan.

”Mitä sinulle tarkoittaa siisti koti?” Tämä kysymys sai meidät nauramaan. Tällä hetkellä meillä on nimittäin koti aivan sekaisin pienen vesivaurion kuivausten takia. Vielä jaksoimme kuitenkin kysymykselle hymyillä.

                                                "Mitä sinulle tarkoittaa siisti koti?"

Joulukalenterin luukkujen avaamisesta ja kysymysten tai tehtävien pohdinnasta tuli meille joulukuun yhteinen hyvä harrastus. On mukavaa viettää hetki aikaa vierekkäin tai sylikkäin ja miettiä vaikkapa ”Millaisissa tilanteissa kaipaat myötätuntoa puolisoltasi?”

Tällaista kalenteria voisi seurata silloin tällöin muulloinkin kuin vain joulua odotellessa. Kesäloma voisi ainakin meidän kohdalla olla sellainen ajankohta, jossa mukavien parisuhdekysymysten kanssa voisi viettää aikaa. Ja löysin muuten verkkokaupan mistä kalentereita on enemmänkin, tässä sinne linkki: katajan kauppa. Uudenlaisen joulukalenteri kokeilu kannatti. Suosittelen lämpimästi.

Hyvää Joulua ja parisuhdeaikaa!

Terveisin Paula Enckell

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat