Kirjoitukset avainsanalla kotityöt

Lapsi kiljuu ja heittäytyy lattialle. Murkku paiskoo ovia. Äiti huomauttelee. Anoppi katsoo merkitsevästi. Pomo tarvitsee raportin, mieluiten heti. Taas yksi ystävätär pyytää kaasokseen. Pyykkikasa muistuttaa Mount Everestia. Mummo kaipailee käymään. Keittiön lattia on tahmea. Kuntosalikortti hautautuu kassin pohjalle. Kummipojan lahja on hankkimatta. Konmaritus on kesken. Eteisestä tuskin mahtuu läpi. Kaikki vaativat minulta jotain. Jokainen. Sinäkin. Varsinkin sinä!

Mielikuvissani näen teidät kaikki vyörymässä ylleni vaatimustenne kanssa. Niiden voima musertaa minut. Silmissä mustenee. Tuntuu, että kaadun.

Sitten yhtäkkiä näen edessäni sinut pieni kukka kädessäsi, tukka vähän sekaisin, huulillasi ujo hymy. Sellaisena kuin sinuun rakastuin. Havahdun ja etsin sinut katseellani. Istut kumartuneena läppärisi ylle. Maksat laskuja verkkopankissa ja otsasi on kurtussa. Haukkaat samalla voileipää, josta koira yrittää myös saada osansa. Nuorimmainen kiskoo sukkaa jalastasi. Vilkuilet kelloa ehtiäksesi treeneihisi edes kerran tällä viikolla.

Kävelen luoksesi ja kosketan hellästi hartiaasi. Nostat katseesi. Sammutat koneen ja nouset ylös. Otat minut syliisi ja painat itseäsi vasten. Olemme lähekkäin varovasti, tunnustellen. Lämpö sulattaa meidät ja otteesi tiukkenee. Tuntuu kuin meistä kahdesta väsyneestä syntyisi yhdessä uutta energiaa.

Vilkaiset kelloon. Suukotat minua kevyesti, virnistät anteeksi pyytäen ja syöksyt treeneihisi. Katson ympärilleni. Kuopus imee tyytyväisenä sukkaasi. Kello raksuttaa. Otan kupin teetä ja istun sohvalle. Ehkä maailma ei sittenkään kaadu. Ainakaan vielä tänä iltana.

 

(Kuva Gerome Viavant)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kävelimme Kaisaniemen puistossa ja paikalle kuljetettiin Bajamajoja. Muistelin siinä samalla ääneen lapsuuttani. Kukaan muu kuin isäni ei tyhjentänyt koskaan asuntovaunumme vessaa. Olin kiitollinen, etten joutunut koskaan moiseen puuhaan. Mieheni nauroi, että isäni on juuri niin ovela, että muutamalla kaikkien inhoamalla nakilla,  hän oli lunastanut itselleen leppoisat kotiolot. Joo, meidän kotona oli melkoisen perinteiset roolit. Äiti oli kotona ja isä töissä.  Siltikään en näe asiaa niin sukupuolittuneena kuin miltä se näyttää. Minusta kyse oli  siitä, että työnjaot olivat neuvottelujen tuloksia. Puntit eivät varmaankaan menneet tasan, mutta minä en kyllä edelläänkään usko sellaiseen, että laitetaan exceliin siivousvuorot ja merkataan ruudukkoon tehtävät, niin että kaikki varmasti menee tasan. Minulle ei ole tärkeää, että roskat viedään yhtä monta kertaa ja muistissa on se, kuka on imuroinut viimeksi.

Myönnän, että minä olen ovela ja yleensä aloitan perheessämme tällaiset työnjaolliset neuvottelut. Keksin vaihtoehtoja, joista voi valita. Monesti kasaan vähemmän, mutta mielestäni ärsyttäviä tehtäviä nippuun ja itselleni mieluisia, mutta enemmän toiseen nippuun. Näin yleensä saan sen nipun, josta minä tykkään. Tunnepitoisia tehtävänkuvia ovat kaikki. Kun vie roskat, saa minut tekemään vaikka mitä, astianpesukoneen tyhjäys on karseaa, kun taas täyttö kivaa, imurointi on inhaa, mutta vessanpesu upeaa jne.

Uusin neuvottelujako on yllättävää kyllä sellainen, että iskä ja vauva lähtevät keinumaan ja minä jään siivoamaan. Tässähän ei ole mitään järkeä, mutta jotenkin se, että koti on tyhjä ,voi laittaa musiikkia soimaan ja ihan rauhassa siivota (suurpiirteisesti, mutta kuitenkin) on oikeastaan ihan haluttu homma juuri nyt minulle. Työpäivän jälkeen on puolisoni innokkaampi puistoilemaan kuin tarttumaan imuriin.

Kotityöthän ovat ihan kestosuosikki riidanaihe näissä parisuhdekuvioissa. Suosittelen kokeilemaan neuvotteluita. Usein niistä jää kummallekin sellainen win-win -fiilis. Kun tikulla mitataan tasan, niin oikeastaan kellään ei ole kivaa, silloin riittää tasaisesti tylsiä hommia koko ajan.

Avoimeksihan se tosin muisteluissani jää, kumpi oli alunperin se ovela, isäni vai äitini.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Metatyö, metatyö, metatyö. Tämän sanan teki tutuksi MHL:n Jenny Lehtinen. (Jos et tiedä mistä on kyse, niin lue kolumni täältä )

Meidän perheessä tästä aiheesta on käyty keskusteluja jo ennen lasta. Meillä mies on siistimpi osapuoli ja laittaa tavarat paikoilleen, mutta minä olen se, joka organisoi siivouspäivän, jaan työt ja muistutan, että nyt on aika aika laittaa talvivaatteet pakettiin jne.

Tämän metatyö-käsitteen tultua pinnalle olen ryhtynyt toden teolla miettimään, mikä on se todellinen syy, mikä saa ihmisen uupumaan ja ärsyyntymään. Organisoin hommat automaattisesti, ja jo ala-asteella minulla oli pieniä listoja siitä, mitä loman aikana tuli hoitaa valmiiksi. Minä väitän, ettei se ole työn määrä, joka saa mielen murtumaan, vaan taustalla piinaava syyllisyys.

Syyllisyys siitä, jos sukulaisille, myös miehen, ei ole lähetty kortteja juhlapyhinä ja merkkipäivinä. Tai jos vieraisille saapuisimme kahta kättä heilutellen, niin silloinhan kaikkihan tietäisivät että se on minun syy. Olen huono miniä, piittaamaton puoliso, itsekeskeinen lokkeilija, huono ihminen.

Mietin metatyön kourissa painivaa äitiä, joka lapsen ollessa uimakoulun varasijalla ponnistelee kaikkensa, jotta paikka saataisiin. Ei hän kestäisi, ettei hänen laiskuuttaan lapsi saisi harrastaa. Melko varmasti saattaisi perheen rennompi osapuoli tokaista: ”Kurssi oli jo täynnä. Ei voi mitään. Se siitä. Tehdään jotain muuta.”

Näin ollen minä en aio vapautua metatyön taakasta jättämällä tekemättä asioita. Minä haluan valikoida välikausihaalarit, pakkailla käteviin purkkeihin naksut ja iloisen värisiin pussukoihin vaipat. Teen sen siksi, että olen hyvä siinä. Mutta minun hyvyyttäni ihmisenä ei enää mitata sillä, kenelle kaikille on lähetetty kortit ajoissa. Mieheni on soitettava itse äidilleen, ja jos ei muista, se ei ole minun syyni.

 

P.s. Jos et ole havainnut vielä sitä mitä kaikkea arjen pyörittäminen vaatii, niin tee metatyötesti.

(Ylläri, ylläri sain tulokseksi perheen metatyöpäällikkö!)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat