Kirjoitukset avainsanalla arki

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olemme odottaneet sopivaa hetkeä tyhjentää pihan linnunpöntöt edellisen kesän vieraiden jäljiltä. talvisiivottuun pönttöön sitten on mukavampi muuttaa. Sopiva hetki saattaa olla tänä iltana tai huomenna päivällä, koska tämä epätavallinen vuodenaika ei osoita merkkejä kylmenemisestä ja lännestä puhaltaa jatkuvasti lämmin tuuli. On parempi olla valmiina ajoissa.

Lintujen seuraaminen on meille yhteinen ilo. Se ei ole ornitologista harrastamista, vaikka koetammekin oppia tuntemaan lauluja ja ulkomuotoja vähitellen tarkemmin. Pikemminkin se on eräänlainen kauneuden ja hellämielisyyden jaettu ilmentymä. Minä liikutun ja riemastun linnuista, kaikenlaisista linnuista. Niin rakastettunikin.

Ajattelen, että meillä menee elämässä hyvin niin kauan kuin me yhä ilahdumme lintujen näkemisestä ja kuulemisesta. Se osoittaa, että me olemme oikeassa suunnassa ja elämässä oikealla taajuudella.

Siinä on kysymys aistimisesta, kai. Samaan tapaan on elämässä oikealla taajuudella niin kauan kuin suukottaessaan pehmeästi rakastetun niskaa ja hartioita tuntee poltteen itsessään heräävän. Elämää, elävää elämää.

Minulle on tärkeää, ihmisenä, miehenä, rakastajana, että vaalin sellaista asennetta ja olemisen tapaa, jossa tilaa aistia ja herkistellä ja katsella ympärilleen. Se vaatii todellakin vaalimista, koska monet muut vaatimukset ja sitoutumiset arkielämässä tekevät ihmisestä mekanistisen välineen, joka huomaamattaan toteuttaa oman sisimmän itsensä suhteen ulkokultaisia tavoitteita.

Kaikkein arvokkaimpia asioita on jokaiselle olemassa lopulta vain kourallinen, ja useimmiten ne liittyvät sellaisiin kokonaisuuksiin kuin rakkauteen, ystävyyteen, oman persoonan vapaaseen ilmentämiseen, omaan terveyteen, itsen ja ympäristön tasapainoiseen suhteeseen. Kaikenlaiset muut olettamat ja ismit ovat sisimmän kehän ulkopuolella.

Sisimmät asiat pitää tietoisesti valita etualalle. Vaikka ne ovat tärkeimpiä, itsekseen jätettyinä ne eivät saa tilaa.

Nautin ystävistä, jotka rakastettuni kanssa jaamme. Se on todellakin onnea. Ja nautin linnuista hänen kanssaan. Se on jokapäiväistä, rakastettuni osoittaa huomioni niihin ja väliin minä hänen huomionsa.

On hyvä hetki laittaa pöntöt kuntoon nyt. Samoin kuin nyt on hyvä hetki suudella rakastettua. Ja nyt laittaa kutsu ystäville meille syömään. Elämä on nyt käsillä. Ja sen iloiset, tärkeät, sisimmät asiat.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juhlan ei tarvitse olla aina suurta. Se voi olla vaikka vain erityisellä rauhalla ja mielellä nautittu illallinen rakkaimpansa kanssa. Kuva: Vincenzo Landino, Unsplash

Vietimme muutama päivä sitten tyttöystäväni kasteen vuosipäivää. Se on erityinen meille molemmille, sillä olen myös hänen kumminsa. Söimme hyvin ja vietimme aikaa toistemme kanssa. Viikko sitten ostin hänelle kukkia nimipäiväonnitteluksi, vaikken ole itse oikein koskaan osannutkaan nimipäiviä erityisinä pitää. Siinä kukkia kantaessa kuitenkin mietin, että ehkei aina tarvitakaan mitään erityistä. Ehkä silti voi juhlia. Koska kenties joka päivä, on syytä juhlaan.

Juhla -sanalla on monia eri merkityksiä. Se on jonkin muistoksi tai kunniaksi vietettävä aika, esimerkiksi päivä tai tilaisuus. Se voi olla myös jostain toisesta syystä arvokas tai muutoin arjesta poikkeava hetki. Toisaalta sillä voidaan tarkoittaa myös yleistä satunnaisempaa hauskanpitoa, yhteen kokoontumista ja ajanviettoa. Elämään juhlat puolestaan tuovat mahdollisuuden keskittyä erityisesti johonkin ja pysähtyä sen ääreen. Ne antavat luvan tuoda päivään ja hetkeen jotain erityistä. Lisäksi ne rikkovat arjen aherruksen ja rutiinit. Ovat jotain muuta.

Arki ja elämä ovat täynnä juhlan paikkoja. Olemme muun muassa päättäneet kumppanini kanssa juhlistaa jokaista kertaa, kun kumpikaan meistä saa opinnoissaan kuolleen kielen, eli Raamatun heprean, latinan tai muinaiskreikan, läpi. Syitä juhlaan voivat olla myös esimerkiksi erityisen sujuvasti mennyt aamu lasten kanssa, kauhulla odotetun työtehtävän valmiiksi saaminen, palautettu koulutehtävä, rakentavasti käyty riita tai ihan vain erityisen mukava päivä. Syitä juhlaan löytyy sieltä täältä. Vaikka joka päivästä. Eikä niiden huomaamista tarvitse odottaa vaan niitä voi rohkeasti lähteä etsimään. Kaivatessaan päättää, että tänään tahdon löytää syyn juhlaan tai huonossa hetkessä maalata sen päätyyn juhlan paikka.

Etsimällä syitä juhlaan näkee elämästä helpommin sen kauneutta sekä itsestään onnistumisen hetkiä. Tarjoaa itselleen ja suhteelleenkin syitä nauttia elämästä, tänäänkin. Ei tarvitse odottaa tiettyjä päiviä, jotta voi muistaa itseään, kumppaniaan tai suhdettaan. Ei tarvitse valita vuodesta vain muutamaa päivää, joille sitten asettaa kaikki onnistumisen paineet. Voi sen sijaan levittää sen kaiken ilon ja hyvän mitä niiltä päiviltä kaipaa ympäri vuotta, ihan tavallisenkin oloisiin päiviin.

Mikä tänään on elämässäsi tai suhteessasi sellaista, joka tarjoaa syytä juhlaan? Onko jonkin arkisenkin hetken vuosipäivä tai muutoin ihan erityisellä tavalla tavallinen päivä? Etsikää syitä, vaikka yhdessä. Miettikää mitä päiväänne on kuulunut ja miten sen juhlan hetkiä juhlistaisitte. Tai päättäkää jokin juhla lähitulevaisuuteen. Päättäkää ottaa aikaa toisillenne ja elämällenne, sillä teistä ja siitä löytyy varmasti yksi jos toinenkin syy juhlaan. Sillä jo se, että sinä tai te olette, on valtavan suuri syy juhlaan.

Juhlistavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki alkaa tietenkin jo kaupasta, ja sitä ennen itse ajatuksesta. tehdä rakastetulle annos parasta ruokaa. Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle ja sen jakaminen yhdessä on kenties alkuperäisimpiä ihmisolennon tapoja muodostaa yhteyttä ja vahvistaa suhteita. Myös nykyajan rakkauselämässä sillä on määräämättömän suuret mahdollisuudet.

Mutta kaupassakäynti siis, ja huolellisesti itse valikoitujen raaka-aineiden kokoaminen yhteen. Kauppakorissa katseltuna siinä on konkretisoituneena rakkaudellinen ajatus, sinänsä jo valmis kokonaisuus.

Ostokset puretaan meidän keittiöömme, meidän kotimme keittiöön, joka on lukuisten onnellisten yhteisten juhlien moottori. Nyt ruokaa laitetaan kuitenkin vain rakastetulle.

Otetaan kaikki tarvittava esille, ainekset reseptin mukaan, pari leikkuulautaa, parit veitset, laakea paistinpannu, kattila ja lävikkö, pieni japanilainen kulho. Kaikkiin keittiökaluihin liittyy muistoja, joita tulee mieleen, kun käsittelen niitä. Kattila esimerkiksi on Lohjalta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä kirpparikierroksella siellä suunnalla. Se oli ikkunassa esillä pääkadun alussa, kympillä. Kulhon puolestaan ostin, kun laitoin rakastetulleni ensimmäistä kertaa ruokaa kodissani. Silloin oli kaunis kesäkuun päivä.

Kattila laitetaan puolilleen vettä ja levylle. Sillä aikaa, kun se kiehahtaa, puolitan punasipulin ja kuorin yksikyntisen valkosipulin. Punasipulin puolikas silputaan hienoksi, valkosipuli kolmeen osaan odottamaan puristinta.

Vesi kiehuu nyt, laitan sinne kolme tyynyä leveitä riisinuudeleita. Kello käymään. Hämmentelen puuhaarukalla kiehuvia nuudeleita ja kahden minuutin kuluttua kaadan ne lävikköön juoksevan kylmän veden alle. Nuudelien jäähdyttyä jätän ne siihen valumaan.

Mittakuppiin mittaan vajaan ruokalusikallisen tamarinditahnaa, reilut kolme ruokalusikallista soijaa, yksi pienenpieni rawit-chili silppuna, kolme ruokalusikallista tummaa ruokosokeria ja puoli desiä kasvislientä ja hiukan limemehua. Sekoittelen niin, että sokerit liukenevat.

Sitten leikkaan silpuksi kaksi kevätsipulia. Ne kulhoon odottamaan ja päälle kourallinen paahdettuja cashew- ja maapähkinöitä ja kaksi kourallista ituja. Leikkuulaudalle jätän kahdeksaan lohkoon leikkaamani pienen ja rapean salaattikerän ja puoli nippua silputtua korianteria.

Pannulle tulee oliiviöljyä ja se kuumenee nopeasti – aina tässä vaiheessa tulee mieleen, että olisi taas ihanaa matkata yhdessä Välimerelle. Kaadan sipulisilpun ja puristan valkosipulin hetkeksi sihisemään öljyyn, vain siksi aikaa, että tuoksu irtoaa. Heti sen jälkeen pannulle lisätään salaatti, ja perään hiukan kuivaa valkoviiniä. Seison niiden ääressä ja katselen salaatin asteittaista kuultumista.

Kokatessani rakastetulleni ajattelen häntä. Keittäminen on hyvää aikaa mietiskelylle ja sisäisten kuvien katselulle. Se tarjoaa mahdollisuuden harkittuun puuhaan toista varten. Ajattelen esimerkiksi leikellessäni sopivia suupalakokoja, joista rakastettuni pitää, sopivaa mausteisuuden astetta samoin; teen parhaani mukaan, ja se tuntuu mukavalta. Teen hänelle.

Kun salaatin väri on muuttunut tietyllä tavalla tummemman ja pehmenneen vihreäksi, teen keskelle tyhjän tilan, siihen tilkka öljyä ja kaksi kananmunaa nopeasti hämmennettynä kokkeliksi. Tässä ruoassa on proteiinia, se antaa lihaksille rakennusainetta. Rakastan rakastettuni lihaksia.

Kaikki sekaisin nopein liikkein puuhaarukalla, ja uusi tila pannun keskelle, öljy, nuudelit ja kolmannes kastikkeesta. Sitten paistelen. Nyt tuoksut kasvavat uusiin mittoihin. Se on pieni ruoanlaiton ihme. Kaikella oli vielä hetki sitten oma tuoksunsa, nyt on jotain uutta, moninkertaista, ryöppy, jossa mukana on kaikki ja sellaista, mikä oli piilossa aiemmin.

Sekaisin, sekaisin, iloisesti pannulla mullin mallin, välillä lisää kastiketta viimeiseen pisaraan, ja kuumuus liittää kaiken yhteen. Huikkaan, että kannattaa valmistautua pöytään jo.

Kaadan pähkinät, kevätsipulit ja idut pannulle ja kääntelen ne seokseen. Annokset pannusta kahdelle lautaselle – lautaset eri sarjaa iloisuuden vuoksi. Korianteri kaiken päälle ja limestä lohkot annosten sivulle.

Rakastettuni istuu pöytään. Tarjoilen hänelle. Maailman parasta ruokaa, hän sanoo minulle.

Kokkaaminen on rakkauden nautinto.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Marraskuun koomaharmaat päivät – ei haittaa! Yhtämittainen, jatkuva pimeys ja lehdettömät puut, litisevät mutaiset nurmikot – ei haittaa! Auringonpuutteesta kelmenevät hipiät ja hiipivä voimattomuus planetaarista vääränpuolista kallistuskulmaa vastaan – sekään ei haittaa, olen onnellinen silti. Eilen kävelimme kosteassa kylmyydessä illalla kotiin päin ylämäkeen ja tuuli puri minua vaatteiden läpi. Silti sanoin, että me olemme menossa kesään päin. Rakastettuani nauratti. Minusta kuitenkin tuntui siltä, että siinä ja sillä hetkellä astelimme jo tulevan kesää kohti.

Tämä aika vuodesta voisi kukistaa ihmisen. Tämä on ”miksi minä olen täällä, enkä etelämmässä” -vaihetta. Mutta kun kävelemme yhdessä, minä olen astelemassa kesään. Sellainen minun tunteeni on.

Rakastaminen voi olla tulevaisuuteen suuntautunutta ja toivoa antavaa. Sehän ammentaa toiveikkaasta tulevaisuudesta tähän hetkeen. Siksi tuntuu orastavalta kesältä, lempeästi, marraskuussa.

Keskellä tätä yhdennentoista kuukauden loppuun hiipumista elää oma mielenmaisema. Mahtaako se näyttää sivusta katsottuna siltä kuin leikekuva ajelehtisi suttupapereiden keskellä? Jos, leike on auringonpaisteesta ja siitä vaiheesta, kun voi kuljeskella nurmella ilman sukkia, ja miettii, mennäkö uimaan vai miten muuten vilvoittautuisi.

Siitä alkaen, kun tutustuin rakastettuuni, olen aavistanut kesän. Tutustuttuamme se on tuntunut olevan ovella aina. Ehkä hän on kesä ja minä olen hänen liepeillään. En oikeastaan välitä, miten päin taika toimii, koska se toimii. Voin laittaa liian ohuen takin, koska vaikka tuuli puraisisi, en tuntisi sitä. Sade voi kastella, räntä voi kastella hiukset mustiksi, mutta aurinko kuivattaa ne kyllä. Sisäinen aurinko.

Minun sisimpäni ei anna periksi, se hyrrää rakkauden kesässä. Ensimmäisenä kesänä istuimme kuparinvärisissä auringonlaskuissa kallioilla ja tutkimme, miltä näytämme yhdessä. Miten sellaiset kesäillat voisi kadottaa marraskuuhun? Ei, kesä on kulman takana, se on kirjaimellisesti edessä, kun mennään varpaat kylminä tässä lyhyiden valottomien päivien saatossa.

Kun hän on kanssani, minusta tuntuu kuninkaalta, jonka maassa ei valo lopu. Merkillistä millainen voima ihmisellä on: vuodenaikojen voima.

Kallioleikkauksen syrjällä sammalkin on marrasharmaantunut, ja minä puolestani muistan ruohosipulin tuoksun, kun astelemme ohi. Joten syytä optimismiin on. Varjojen mailla vaeltavat kultaisten sydänten hehkuttamat. Eikä ole ollenkaan niin pimeää.

 

Terveisin, J

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat