Kirjoitukset avainsanalla tarpeet

Kuva: Mika Wallasvaara

Jokaisella on tarve olla rakastettu

Kaikki me kaipaamme rakkautta. Parisuhteessa sujahtaa niin huomaamatta sellaiseen olotilaan, jossa kadottaa osan itseään. Ehkä kaikille ei käy niin, mutta yllättävän monelle kyllä. Ajan myötä voi käydä niin, että itsestä on jäljellä enää kuin kalpea aavistus alkuperäisversiosta. Moni kyselee parisuhteen päätyttyä, että miten annoin itselleni käydä niin. Tuossa kohtaa voi olla aika armollinen itseä kohtaan. Ihminen sopeutuu pikkuhiljaa eikä siksi huomaa, mitä tapahtuu. Siipi kerrallaan vain tippuu pois eikä lintu enää tiedä osaavansa lentää.

Parisuhteessa elävät pyrkivät sopeuttamaan itsensä toiselle sopivaksi

Tarve tulla rakastetuksi on niin suuri, että ihminen alkaa katsella toisen silmistä ja koko olemuksesta sitä, mikä on hyväksyttyä ja muuntautuu huomaamattaan toiselle sopivaksi. Joskus toinen ei määritä oikeasti, mitä toisen tulisi olla vaan lapsuuden silmälasit nenällä voi tulla kuvitelma siitä, mitä toisen kanssa voi olla ja miten ei. Siksi kommunikointi, jatkuva viestintä on ihan välttämätöntä. Muuten kumpikaan ei oikeasti tiedä, missä mennään.

Kyse ei välttämättä ole kovin ihmeellisestä asiasta, väärinkohtelusta tai muusta. Toisen kireä ilme, jokin hienovarainen vihje siitä, että se mitä sanoo tai tekee, saavat parisuhteessa elävät jättämään itsestä osia pois ja ehkä kasvattamaan itseen jotain, mikä ei olekaan ihan juuri minä itse. Vähän kuin alkaa elää toisen elämää eikä pidä huolta omista tarpeista vaan uhraa itsensä parisuhteen alttarilla. Miellyttäjä-marttyyreita on tämä maa pullollaan. Moni unohtaa itsensä, jotta ei tulisi hylätyksi.    

Ero voi palauttaa itsen äärelle

Nykyään puhutaan erohehkusta ja luulen, että hehku liittyy juuri tähän ilmiöön. Moni eroava itse asiassa eroaa siksi, että haluaa päästä eroon omasta sopeutumiskäyttäytymisestään. Ero on ensin iso järkytys. Järkytys kestää aikansa, mutta ihme kyllä jonkin ajan kuluttua olo muuttuu monella ihan toisenlaiseksi. Muutoksen näkee olemuksesta – hehku on minusta ihan oikea sana. Minultakin kysyttiin joskus aika pian eron jälkeen, että mitä on tapahtunut, kun näytät niin säteilevältä. Oli hassua vastata tuohon, että ehkä hehkun siksi, että olen eronnut ja tuntuu kuin olisin löytänyt itseni taas.

Ihan oikeasti hyvä parisuhde säilyy ja jotenkin epätyydyttävä hajoaa. Ei voi olla niin, että vain toisella osapuolella on hyvä ja toisella huono suhde. Jokin epätasapaino on pakosti olemassa, jos vain toinen jäisi ja toinen lähtisi. Tuohon epätasapainoon moni jätetty herää vasta eron jälkeen ja kiittää jättäjää myöhemmin rohkeudesta päättää suhde, joka ei oikeasti ollut kaikilta osin kunnossa. Mutta...Jos ei ole tietoinen omasta tyylistään sopeutua toiselle sopivaksi, voi käydä ja usein käykin niin, että sama tyyli periytyy uusiin suhteisiin. Siksi on hyvä työstää eletyt suhteet edes jollain tasolla ennen seuraavaan suhteeseen astumista. 

Älyttömän moni kertoo siitä, että eron jälkeen alkoi hämmästyttävä matka itseä kohti. Ja kyllähän sitä ihminen hehkuu ja kukoistaa, kun pääsee tutustumaan ja rakastumaan uuteen ihmiseen – itseensä. Saman työn voi tietysti tehdä parisuhteen aikanakin, mutta eron yhteydessä itsensä pienentämiseen vasta usein herätään. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta isoin juttu onkin itsensä rakastaminen. Itsensä rakastaminen on sitä, että seisoo itsensä rinnalla eikä pyri muuntautumaan kameleontin tavoin muille sopivaksi.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Mika Wallasvaara

Suhteen alussa sait paistatella huomiossa vaan kuinka sitten kävikään?

Muistatko parisuhteessasi ajan, kun olit toiselle ihan kaikki, koko maailma? Sait olla näkyvä ja kuuluva ja sinua hemmoteltiin monin eri tavoin. Suhteen alussa saa usein paistatella toisen huomion keskipisteessä ja miten ihanalta se tuntuukaan. Täydellinen huomio tekee aikuisellekin tosi hyvää.

Aikaa kului ja ennen kuin huomasitkaan, kävi niin, että olit muuttunut näkymättömäksi. Sinun tarpeillasi ja toiveillasi ei ole toiselle enää merkitystä; ei ole aikaa, ei huomaavaisuutta, ei läheisyyttä. Aloit ehkä huomaamattasi huolehtia enemmän toisen kuin omista tarpeistasi.

Hyvin moni tuntee olonsa parisuhteessa onnettomaksi. On vain epämääräisen paha olo. Toinen ei juo, lyö eikä käyttäydy sopimattomasti, mutta joku kalvaa ja kaihertaa. Eikä ole ”oikeaa” syytä erotakaan. Syyllisyys saattaa herätä jo pelkästä eron eroajatuksesta; miten lasten kävisi? Miten itse pärjäisin rahallisesti? Ja paraneeko vaihtamalla?

Lapsuudesta tuttu tarina?

Miten ihmeessä tähän on tultu? Miten minusta tuli itsestään selvä?

Näitä kysymyksiä moni miettii, kun on oikein onneton. Jos on lapsuudessa joutunut kokemaan sitä, että on jollain tavalla näkymätön, saattaa aikuisenakin päätyä paikkoihin, joissa saa kokea tuota samaa. Ihmismielen on taipumus löytää ne olosuhteet, jotka ovat vanhastaan tuttuja ja turvallisia, vaikka olosuhteet olisivat miten järjenvastaisia tahansa. Sisäisten tuntosarviensa avulla ihminen suunnistaa kuin vaistonvaraisesti niiden ihmisten ja olosuhteiden läheisyyteen, jotka kertovat tuttua lapsuuden tarinaa:

Miten ihmeessä löysitkin puolison, joka ei näe, ei kuule eikä välitä tarpeistasi?

Mitä näkymättömyydelle voi tehdä?

Näkymättömäksi kokeva voi asettua itsensä ääreen pohtimaan ja tunnustelemaan omia tarpeitaan. Eli tulemalla ensin näkyväksi itselleen. Ensin pitää tietää, mitä haluaa ja vasta sitten voi kertoa ne toiselle. Ei riitä se, että saa hepulikohtauksen, jonka aikana sekalaisesti huutaa jotain ja odottaa toisen ymmärtävän, mitä olet vailla.

Kun tietää, mitä haluaa, on helpompi lopettaa uhrina oleminen. Toista voi palvella vain sen verran kuin ihan oikeasti jaksaa ja pystyy. Saako aikuinen pyytää toiselta huomiota? Tottakai – siksihän me parisuhteissa elämme, jotta saisimme kaikkea sitä hyvää, mitä parisuhde parhaimmillaan voi tarjota; rakkautta, kumppanuutta, intohimoa, hellyyttä ja hyväksyntää.  

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parisuhde on tarpeiden näyttämö. Läheinen ihmissuhde aktivoi meissä kaikenlaisia tarpeita ja suhteelta odotetaan sitä, että se täyttäisi kaikki tarpeemme. Parisuhde on siitäkin jännittävä pelikenttä, että se tekee näkyväksi aikaisemmat vaille jäämiset ja tyhjyyttään huutavat tarvitsevuuden aukot.

Jos vaille jäämistä on hyvin paljon, voi suhteessa tuntua siltä, ettei toiselle riitä mikään. Eikä ehkä riitäkään; vaikka millä mitalla toiseen rakkautta kaataa, valuu se pois ellei tämä toinen koe olevansa rakkauden arvoinen. Onkin tärkeää opetella rakastamaan itseään.

Olen pohtinut paljon sitä, mitä parisuhteelta saa pyytää ja vaatia. Jos suhteeseen tuo paljon lapsuuden vaille jäämistä ja häpeää, on ihminen tietysti vastuussa siitä, että lähtee työstämään lapsuuttaan. Parisuhteessa ei siis voi vaatia toiselta sitä, että hän olisi äiti tai isä, joka vastaa tarpeisiin samalla tavalla kuin vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin. Tällä tavalla tarvitseva saattaa kiukutella suhteessa lapsen lailla.

Parisuhteessa ei siis voi olettaa, että kumppani näkee tarpeemme ja vastaa niihin. Pitää puhua ja kertoa omista tarpeista. Joskus näkee suhteita, joissa toinen asettuu palvelijan rooliin ja unohtaa itsensä. Joissakin suhteissa vain toisen tarpeilla on väliä ja toinen jää odottamaan ”omaan vuoroaan”, jota ei ehkä koskaan tule.  Moni kuitenkin jää parisuhteeseen, missä jää vajaaksi tarpeiden sanoittamisesta huolimatta ja vain toisen tarpeilla on väliä- itsekkyys parisuhteessa on, no, itsekästä. Pelko saattaa estää lähtemästä. Joskus murusetkin riittävät ja pelätään sitä, että mitä sitten jos lähtee eikä saa sitäkään vähää.

Liian usein käy niin, ettei suhteessa uskalleta sanoa sitä, mitä tarvitaan, vetäydytään luolaan tai lähdetään etsimään tarpeiden tyydyttäjää muualta. Suhteessa ollessa vaaditaan paljon rohkeutta – ihminen on omia tarpeitaan sanoittaessaan aika auki toiselle ja haavoittuvainen.

Olen itse aika vakuuttunut siitä, että pitkään jatkunut perus- ja muiden tarpeiden huutaminen sisuksissa tekee ihmisestä huonosti voivan. Onkin aika-ajoin tärkeää pysähtyä kysymään sitä, mitä kaipaa ja mitä vaille jää. Monissa elämäntilanteissa omat tarpeet jäävät vähän sivuun ja sen kyllä huomaa olossaan. Ruuhkavuosissa ja muissa paineisissa elämäntilanteissa katse voi olla liikaakin ja liian pitkään muiden tarpeissa niin, että itse uhkaa muuttua näkymättömäksi.

Parisuhteessa on yleensä kaksi tarvitsevaa aikuista ihmistä. Aikuinen on itse vastuussa tarpeistaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että katsoo rohkeasti sitä, mitä tarvitsee voidakseen hyvin. Parisuhteeseen liittyviä perustarpeita ovat esimerkiksi rakkauden ja hyväksynnän tarve, seksuaaliset tarpeet, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve, yhteyden luomisen tarve, luottamus, turvallisuus ja monia muita tarpeita. Oikeasti on lupa olla tarvitseva, saa tarvita ja haluta suhteelta sitä, mitä kaipaa.

Jos tarpeet jäävät suhteessa jatkuvasti vajaaksi, on seurauksena pettymys ja sitä kautta jokin vihaan sidottu tunne; mustasukkaisuus, ärtymys, kiukku, katkeruus, piikittely ja niin edelleen. Jos tunnistat tämän, pysähdy miettimään, onko kyse siitä, että jäät suhteessasi jotain itsellesi tärkeää vaille. Kun omat tarpeet suhteessa täyttyvät, on ihminen yleensä tyytyväinen ja tasapainoinen. Hyvä parisuhde luo tasapainoa.

Avoimuuteen pyrkivässä aikuisessa parisuhteessa pyritään, haavoittuvuudesta huolimatta, turvallisesti sanoittamaan ääneen molempien tarpeita ja pohtimaan, miten ne parhaalla mahdollisella tavalla pystytään huomioimaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rajoista puhutaan monissa yhteyksissä ei-sanan käyttämisenä. Tällöin huomion keskipisteenä on monesti jokin käytännön juttu. Sävy voi olla vaikkapa tämä: Jos sisko pyytää sinua mökille tyhjentämään mustaherukkapensaat juuri silloin, kun olet kotona menossa mattopyykille ja haluat tehdä oman hommasi ja keskittyä lomalla omaan kotiisi, opettele sanomaan ei.

Kun rajojamme kolisutellaan, syntyy jokin vihaan sidottu tunne; kiukku, ärtymys, katkeruus ja niin edelleen. Kiukun äärelle kannattaa pysähtyä. Mitä tapahtui? Miksi minussa heräsi tämä tunne? Parisuhde on mitä oivallisin paikka opetella tuntemaan itseä ja omia rajoja. Toinen tarina onkin sitten se, miten viestimme rajoistamme ulospäin. ”Aina sä rikot mun rajoja” - ei ole ehkä se rakentavin vaihtoehto.

Rajat ovat kuin itsemme raamit, kehon ääriviivat. Keho on viisas viestijä, kun keskitymme kuuntelemaan. Rajat eivät ole staattisia, pysyviä vaan ne vaihtelevat; esimerkiksi oma vireystila, elämäntapahtumat ja stressitaso ovat asioita, jotka vaikuttavat omiin rajoihin. Tästä syystä omia rajoja pitääkin tunnustella usein. Keho sävähtää, vetäytyy, särkee ja kertoo joskus hyvinkin pienesti ja huomaamattomasti, missä rajat ylittyvät. Jos kehon viestejä ei kuuntele (suurin osa meistä ei kuuntele), viestit yleensä voimistuvat. Esimerkiksi pienestä niskan jäykistymisreaktiosta saattaa vuosien kuluessa kehittyä todellinen niskaongelma.

Parisuhteessa eteen tulee vastaavia tilanteita jatkuvasti siitä, kenen käytännön asia on tärkeämpi. Pikkulapsiperheessä lapset vievät luonnollisesti melkein aina voiton tässä ”kisassa”.  Mutta aikuisten kesken tarvitaan keskustelua, kompromisseja ja vastavuoroista hyvää tahtoa, jotta käytännön asiat saadaan hoidettua tasapuolisesti ja niin, että molemmille jää kohtalaisen hyvä olo.

Käytännön asioista ei voi aina erottaa omien tarpeiden kuuntelua. Rajattomuus voi parisuhteessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että antaa toisen tarpeiden mennä aina omien tarpeiden edelle. Syynä voi olla se, että jo lapsuudessa on joutunut asettamaan toiset itsensä edelle. Toinen syy voi piillä siinä, ettei tunnista tai tiedosta omia tarpeita. Ja soppaan kun heitetään vielä kumppani, joka jyrää omat tarpeensa toisen tarpeiden edelle ja osaa sopivasti vetää syyllisyysnaruista, on vaikeaa asettaa rajoja. Onko siis lupa kuunnella omia tarpeita?

Ihminen voi olla kuin ”tuulen tupa”, josta asiat saavat virrata läpi ja pois. Tällainen ihminen pystyy päästämään asioista hyvin irti eikä varastoi asioita itseensä vaan antaa niiden tulla ja mennä. Useampi meistä muistuttaa pesusientä. Pesusienelle rajattomuus tarkoittaa vailla suojaa elämistä ja asioiden itseen keräämistä. Vuosien saatossa pienistä puroista syntyy iso ja uuvuttava painolasti.

Rajoihin liittyy myös liian tiukat rajat. Tunnelukot esimerkiksi voivat olla syy siihen, että rajat ovat hyvin tiukat. Ihminen voi tiedostamattaankin elää kuin tiikeri, joka vartioi reviiriään. Hyökkäys voi olla paras puolustus, mutta kyllä se yhteyden toiseen helposti katkaisee. Terveiksi rajat saadaan, kun sisäiset lukot avataan ja todellinen itse pääsee esiin. Ei-sanan käyttäjästä voi tulla siis myös kyllän käyttäjä.

Suhteessa kanssa voi huonosti, jos joutuu pelkäämään sitä, että toinen rikkoo omia rajoja. Moni elää parisuhteessa, jossa rikotaan rajoja kerta toisen jälkeen pyynnöistä piittaamatta; hajotetaan ja hallitaan tavalla tai toisella. Alistaja viis veisaa kumppaninsa rajoista ja toiveista.

Itse ajattelen niin, että parhaassa tapauksessa parisuhteessa nähdään ja kunnioitetaan rajoja ja niistä puhutaan avoimesti. Hyvässä suhteessa on lupa olla oma itsensä rajoineen kaikkineen. On hyvä jos parisuhteessa elää kaksi omat ääriviivansa tunnistavaa aikuista, joilla keskinäinen kommunikointi toimii. Suurinta luottamusta parisuhteessa on saada levätä siinä tunteessa, että tässä saan olla - vartioimatta ja omassa voimassani.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat