Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Kuva: Johanna Lahtinen

Olen jo pitkään haaveillut, että, kun joskus tulevaisuudessa elän perheellisen miehen elämää, niin kotimme olohuoneessa on astia ja sen ympärillä joukko rukouskiviä. Pitkin päivää voisivat kaikki perheenjäsenet pudotella astiaan niitä aiheita, joiden puolesta toivovat rukousta ja illalla sitten niiden puolesta yhdessä lasten kanssa rukoilisimme. Näin lapsetkin voisivat jo tuoda omia asioitaan iltarukoukseen ilman, että niitä täytyy uskaltaa sanoittaa ja ilman, että tarvitsee edes aina suoraan aihetta vanhemmalle ilmoittaa. Perheen yhteinen hiljainen esirukous.

Rukouskivet ovat kiviä (lasisia, oikeita tai vaikka puisia helmiä), joissa jokainen väri edustaa erilaista teemaa. Vihreä on esimerkiksi lapset, kasvu ja toivo. Sininen on muun muassa minä, oma jaksaminen, terveys ja uskonelämän hoitaminen. Punainen puolestaan esimerkiksi ilo, rakkaus, ihmissuhteet, vanhemmat ja puoliso. Keltainen esimerkiksi arkielämä ja rahahuolet. Musta on muun muassa suru ja sairaus. Kirkas tai valkoinen puolestaan sanatonta puhetta Jumalalle. Ihminen voi sitten valita näistä omien rukousaiheidensa mukaan niitä, jotka tahtoo pudottaa yhteiseen astiaan. Lopulta astiassa on kaikkien yhteiset rukousaiheet, joiden puolesta voidaan rukoilla vaikka ihan vain todeten, että "Rakas Jumala, sinä tiedät ne tunteet ja ajatukset, jotka näihin kiviin liittyvät. Kuule niiden äärellä hiljaa lausutut rukouksemme."

Kodissani rukouskivet olisivat aina näkyvillä. Eri värien teemat voisi olla meidän perheelle sopivasti sanoitettu tai vaikka piirrettykin, jos kaikki eivät osaa lukea. Kiviä saisi siirtää yhteiseen maljaan aina, kun siltä tuntuu. Näin lapset voisivat siirtää niitä myös silloin, kun aikuisia ei ole läsnä, jos tahtoisivat pitää jonkin teeman aivan yksityisenä, sillä sellainenkin lapsille sallittakoon. Illalla voisimme muistaa yhdessä kaikkien päivän aikana tulleita rukoustoiveita. Näin lapset oppisivat jo nuorena rukoilemaan myös muiden puolesta, osallistumaan yhteiseen esirukoukseen. Halutessaan iltaisin voisi myös kysyä haluaako joku lapsista kertoa jotain jostain kivestä, jonka on päivän aikana astiaan laittanut; mitä on sen kohdalla miettinyt tai ihan vain, että on sen sinne laittanut. Näin voisi luoda kivienkin kautta lisää väyliä keskustelujen avauksiin. Toki se on samalla myös viestiä meille vanhemmille, mikäli esimerkiksi surusta kertovaa mustaa alkaa näkyä rukousaiheissa usein.

Pidän tästä ajatuksesta monesta syystä. Ensinnäkin koen itse rukouskivet äärettömän luontevaksi, kauniiksi sekä mielekkääksi tavaksi rukoilla. Sen lisäksi koen, että tällä voisin olla tukemassa lasten omaa osallisuutta iltarukousperinteeseen jo varsin varhaisesta iästä alkaen. Koen myös tärkeäksi luoda mahdollisuuksia tuoda asioita henkilökohtaisesti Jumalan eteen, sekä tehdä hengellisestäkin elämästä perheelle yhteistä. Uutena ihastuttavana ajatuksena on myös se, että kivien ollessa aina esillä, voisivat myös vieraat aina halutessaan jättää jonkin aiheen meidän rukouksiimme. Rukous kun on yhteistä.

Olen haaveillut ja suunnitellut tästä pitkään. Vielä perhettä ei ole, mutta olen iloinen, että voin asiaa miettiä jo nyt. Ja kenties laittaa aluilleen vaikka jo varhemminkin, sillä voinhan tätä hyödyntää ennen perhe-elämääkin. Antaa vieraidenkin jättää ajatuksiaan ja pysähtyä yhteisten teemojen ääreen vaikka tarvittaessa harvemmin.

Miltä kuulostaa? Voisiko tämä toimia teidänkin perheessä?

Ainakin punaisin ja valkoisin terveisin, Mio

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

rauhallista joulunaikaa kaikille
1/2 | 

Todella kaunis ajatus, kiitos tasta ideasta! Itsellani on kaksikielinen perhe ja pieni 1-vuotias tytto, ja olen etsinyt tapaa, jolla elaa uskonelamaa hanen kanssaan yhdessa luontavasti, arjessa, ja antaen hanelle sen luottamuksen tunteen, etta Taivaan isa on aina kanssasi, ja minakin olen tassa sinun kanssasi. Hyvaa joulua Sinulle! 

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Hei, kiitos ja ihana kuulla! Toivottavasti esimerkiksi tämän idean kautta löytyy väyliä noihin tunteisiin sekä teidän tapaa elää ydessä uskoa todeksi. Ihanaa ja kaunista joulun aikaa myös teille siinne!

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay

Syyskauden aluksi mediassa on puitu perheiden jaksamista ja alhaista syntyvyyttä. Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla tuotiin esille se, miten vanhempien hyvinvointi on seuraavan sukupolven suotuisan kasvun edellytys. Heti seuraavassa lauseessa kuitenkin kysyttiin, onko yhteiskuntamme muuttunut perustavalla tavalla niin, ettei Suomessa ole enää hyvälle vanhemmuudelle tilaa.

Perheen ympärillä käytyä keskustelua on yli sadan vuoden ajan sävyttänyt huoli yhteiskunnallisen muutoksen nopeudesta sekä näkemys eskaloituvan pahoinvoinnin aiheuttamasta tuhosta perheelle. Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa. Kyse on keväällä alkaneen vanhempien jaksamista selvittävän tutkimushankkeen alustavista tuloksista. Tutkijatohtori Matilda Sorkkila on ollut löydöksestä huolissaan sekä perheiden hyvinvoinnin että alhaisen syntyvyyden näkökulmasta.

Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa.

Ilmiö on tuttu myös arkityöstäni, parisuhdetapahtumien vertaisryhmistä. Perheiden arki on entiseen verrattuna muuttunut. Tapahtumiin tullaan useimmiten siksi, ettei aika hyvistä aikeista huolimatta meinaa kahden tulonhankkijan lapsiperheissä riittää puolisolle. Jotain halutaan tehdä toisin, muttei aina tiedetä mitä.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa, jossa molemmilta vanhemmilta edellytetään täysipainoista työelämään osallistumista. Sen lisäksi tulee vanhempien sekä lasten harrastukset. Työ, vapaa-aika ja perhe kamppailevat samasta ajasta keskenään ja usein lasten tarpeet asettuvat puolisoiden toiveiden edelle.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa.

Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia. Osa sietää vallitsevaa kiireistä elämäntapaa hyvin, osa on vaarassa uupua taakan alle. Kaikilta ei pidä edellyttää samanlaista suoritusta.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja yksi yläkouluikäinen lapsi. Olen ehtinyt tehdä monenlaisia kokeiluja, millä perheen, työn ja muun elämän saa sopimaan toisiinsa. Olen toiminut erilaisten tiimien luotsina 30-vuotiaasta saakka. Miehelläni on ollut melkein koko työuran ajan matkustamista edellyttävä työ, Silloin kun lapset olivat tarha- tai alakouluikäisiä tein kuuden tunnin työpäiviä. Sen jälkeen siirryin etätyön käyttöön mahdollisimman monena päivänä viikossa. Jotkut palaverit vedin vauva sylissä. Jos mielimme saada syntyvyyden Suomessa nousuun, ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi. Parisuhteen ja lasten tulee voida näkyä vuorollaan vanhempivastuuta kantavien arjessa ja juhlassa. Myös työelämässä. Kyse on ennen muuta asenteesta.

Seuraavaksi tietenkin pohditaan, miten paljon parisuhteessa tarvitaan yhteistä, miten paljon omaa aikaa. Erilaisista suhdetta koskevista toiveista kannattaisi neuvotella heti parisuhteen aluksi. Moni jättää ne käymättä, koska konfliktit tuntuvat epämiellyttäviltä.

Ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi.

Suomalaisten vapaa-aikaa koskevan tutkimuksen mukaan työssäkäyvällä aikuisella on vapaa-aikaa 48 tuntia viikossa. Siitä riittäisi pienin priorisoinnein ja joustoin 10 tuntia parisuhteelle ja 10 tuntia itselle. Jotta suhde voi hyvin ja itse pysyy energisenä, molempiin kannattaa panostaa. Silti kumpaakaan tarvetta ei pidä liioitella. Käytettävissä olevan ajan vähyys korostuu pikkulapsivaiheessa. Juuri silloin olisi tärkeä opetella tekemään molemminpuolisia joustoja. Ja muistaa nauttia elämästä omaan tyyliin: tämä mitä meillä on, on riittävän hyvää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ulla Oinonen

Tällaisen kysymyksen moni esittää loman jälkeen kollegalleen: ”Menikö loma hyvin?” Tämän kysymyksen minäkin esitin ja vastasin minulta kysyttäessä loman menneen hyvin.

Loma meni hyvin, vaikka en ehtinyt ajatella kaikkia ajatuksiani loppuun. Olisin voinut lentää kauemmaksi, mutta laiva vei kuitenkin uusiin maisemiin. Olisin voinut nähdä enemmän ystäviä, mutta söimme perheen kesken useammin. Olisin voinut siivota omat kaappini, mutta sen sijaan tyhjensin lapsuudenkotini. Suunnittelemani kirjat jäivät lukematta, mutta katsoin muutaman sarjan kokonaan Netflixistä.



Liiemmin aikatauluttamatta nauroin lapseni kanssa enemmän kuin koskaan.

Kaikkea suunnittelemaani en saanut aikaiseksi, mutta suunnittelematta ehdimme juoda kuplajuomaa puolisoni kanssa kahdesti kahdestaan. Liiemmin aikatauluttamatta nauroin lapseni kanssa enemmän kuin koskaan. Vaikka emme olleet perinteisellä "rantalomalla" lapseni ui tänä kesänä enemmän kuin elämässään tähän asti yhteensä. Aurinko lämmitti kasvoja ja ehdimme juhlia ainakin kolmasti kolmivuotiasta.

Päiväkotiaamuna lapsemme huusi: ”Jee!” Hän halusi varmistaa vain, että onhan päiväkodissa muitankin lapsia. Hoitohommat jatkuivat kuin hän ei olisi ollutkaan poissa. Loma oli ilmeisesti juuri sopiva. Emme olleet liikaa, emmekä liian vähän mitään. 

Tervetuloa arki. Ajattelematta ja suunnittelmatta opin tarttumaan hetkeen.

Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Priscilla du Preez

Olin katsomassa tällä viikolla teatteri Takomossa Aino Pennasen kirjoittaman näytelmän nimeltään Vuoden perhe. Näytelmää katsoessani, en ollut aina ihan varma, mitä ajattelisin. Toisaalta olin helpottunut, että onneksi en ole itse ihan noin kauhea. Seuraavassa hetkessä taas silmät avautuivat kuinka vain muutamalla lauseella ja eleillä voi nujertaa puolisonsa täysin. Näytelmässä nainen esitti isää ja mies äitiä, joten ominaisuuksia saattoi verrata kumpaankin vanhempaan.

Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin.
 

Vuoden perhe sisälsi kaiken mitä voi pahimmillaan ja parhaimmillaan perheessä olla. Samaan aikaan ydinperhe oli turvassa ja suurimman uhan alla. Samaan aikaan perhe oli tiivis ja rakastava ja toisia vähättelevä ja kiusaava. Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin. Toisaalta jäin miettimään, että onko juuri täydellisyyden tavoittelu ja vannominen, että itse tekee toisin, se, joka saa aikaan kaiken tuhoavan. Näytelmän vanhempien tunteet patoutuvat juurikin vuoden perhettä kasatessa. He eivät omasta mielestään rakentaneet helvettiä, joka katsojalle perheestä välittyi.

Syntyvyys laskee ja yksi syy tähän on muun muassa negatiivinen puhe lapsista ja perhe-elämästä. Ehkä negatiivinen perhepuhe onkin aika ajoin mennyt liian pitkälle, mutta toisaalta se vapauttaa patoutuneet tunteet, joita täydellisen perhe-elämän kulissin ylläpito aiheuttaa.  Nykyvanhempi haluaisi handlata kaiken täydellisesti ja tietääkin kuinka pitäisi toimia, mutta silti usein yhtälö epäonnistuu.  

Näytelmän isä vihjaili äidille liikunnan ja seksielämän tärkeydestä. Äidin huutaminen myös kuulemma aiheutti lapsille traumat, toisin kuin Isän sadistinen vallankäyttö. Siellä piilee ehkä jokin pieni salaisuus, joka saa vanhemmat puhumaan vaikeasta perhe-elämästä. Vaatimuksia asetetaan normaalinkin perhe-elämän ylläpitoon niin paljon, että epäonnistumiseltä ei voi välttyä. Kuka meistä vaalii täydellistä romanssia, unelmavartaloa, luo uraa, luo lapsilleen psykologisesti täydellisen kasvualustan, viettää sosiaalista elämää, kehittyy ja sisustaa kauniin kodin?

Kaikenlaista syyllistävää voisi minullekin kuiskailla. Lista on loputon, mutta olen sinnikkäästi tyytyväinen siihen, että meillä edes joskus on siistiä, meillä pussaillaan ja puhutaan, eikä lapsemme huumorilla ole rajoja. Kaikkea emme saa, mutta valikoimme meille tärkeimmät asiat, jolla uskon, että pahimmat patoumat vältetään. Vuoden perhettä meistä ei tule. Ja hyvä niin.


Terveisin, Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat