Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Kuva: Pixabay

Syyskauden aluksi mediassa on puitu perheiden jaksamista ja alhaista syntyvyyttä. Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla tuotiin esille se, miten vanhempien hyvinvointi on seuraavan sukupolven suotuisan kasvun edellytys. Heti seuraavassa lauseessa kuitenkin kysyttiin, onko yhteiskuntamme muuttunut perustavalla tavalla niin, ettei Suomessa ole enää hyvälle vanhemmuudelle tilaa.

Perheen ympärillä käytyä keskustelua on yli sadan vuoden ajan sävyttänyt huoli yhteiskunnallisen muutoksen nopeudesta sekä näkemys eskaloituvan pahoinvoinnin aiheuttamasta tuhosta perheelle. Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa. Kyse on keväällä alkaneen vanhempien jaksamista selvittävän tutkimushankkeen alustavista tuloksista. Tutkijatohtori Matilda Sorkkila on ollut löydöksestä huolissaan sekä perheiden hyvinvoinnin että alhaisen syntyvyyden näkökulmasta.

Uutta on se, että vanhempien uupuminen ja alhainen syntyvyys liitetään toisiinsa.

Ilmiö on tuttu myös arkityöstäni, parisuhdetapahtumien vertaisryhmistä. Perheiden arki on entiseen verrattuna muuttunut. Tapahtumiin tullaan useimmiten siksi, ettei aika hyvistä aikeista huolimatta meinaa kahden tulonhankkijan lapsiperheissä riittää puolisolle. Jotain halutaan tehdä toisin, muttei aina tiedetä mitä.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa, jossa molemmilta vanhemmilta edellytetään täysipainoista työelämään osallistumista. Sen lisäksi tulee vanhempien sekä lasten harrastukset. Työ, vapaa-aika ja perhe kamppailevat samasta ajasta keskenään ja usein lasten tarpeet asettuvat puolisoiden toiveiden edelle.

Merkittävänä parisuhdetta kuormittavana tekijänä nähdään vallitseva kiireinen elämäntapa.

Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia. Osa sietää vallitsevaa kiireistä elämäntapaa hyvin, osa on vaarassa uupua taakan alle. Kaikilta ei pidä edellyttää samanlaista suoritusta.

Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista ja yksi yläkouluikäinen lapsi. Olen ehtinyt tehdä monenlaisia kokeiluja, millä perheen, työn ja muun elämän saa sopimaan toisiinsa. Olen toiminut erilaisten tiimien luotsina 30-vuotiaasta saakka. Miehelläni on ollut melkein koko työuran ajan matkustamista edellyttävä työ, Silloin kun lapset olivat tarha- tai alakouluikäisiä tein kuuden tunnin työpäiviä. Sen jälkeen siirryin etätyön käyttöön mahdollisimman monena päivänä viikossa. Jotkut palaverit vedin vauva sylissä. Jos mielimme saada syntyvyyden Suomessa nousuun, ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi. Parisuhteen ja lasten tulee voida näkyä vuorollaan vanhempivastuuta kantavien arjessa ja juhlassa. Myös työelämässä. Kyse on ennen muuta asenteesta.

Seuraavaksi tietenkin pohditaan, miten paljon parisuhteessa tarvitaan yhteistä, miten paljon omaa aikaa. Erilaisista suhdetta koskevista toiveista kannattaisi neuvotella heti parisuhteen aluksi. Moni jättää ne käymättä, koska konfliktit tuntuvat epämiellyttäviltä.

Ilmapiirin perhettä ja lapsia kohtaan täytyy muuttua positiivisemmaksi.

Suomalaisten vapaa-aikaa koskevan tutkimuksen mukaan työssäkäyvällä aikuisella on vapaa-aikaa 48 tuntia viikossa. Siitä riittäisi pienin priorisoinnein ja joustoin 10 tuntia parisuhteelle ja 10 tuntia itselle. Jotta suhde voi hyvin ja itse pysyy energisenä, molempiin kannattaa panostaa. Silti kumpaakaan tarvetta ei pidä liioitella. Käytettävissä olevan ajan vähyys korostuu pikkulapsivaiheessa. Juuri silloin olisi tärkeä opetella tekemään molemminpuolisia joustoja. Ja muistaa nauttia elämästä omaan tyyliin: tämä mitä meillä on, on riittävän hyvää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ulla Oinonen

Tällaisen kysymyksen moni esittää loman jälkeen kollegalleen: ”Menikö loma hyvin?” Tämän kysymyksen minäkin esitin ja vastasin minulta kysyttäessä loman menneen hyvin.

Loma meni hyvin, vaikka en ehtinyt ajatella kaikkia ajatuksiani loppuun. Olisin voinut lentää kauemmaksi, mutta laiva vei kuitenkin uusiin maisemiin. Olisin voinut nähdä enemmän ystäviä, mutta söimme perheen kesken useammin. Olisin voinut siivota omat kaappini, mutta sen sijaan tyhjensin lapsuudenkotini. Suunnittelemani kirjat jäivät lukematta, mutta katsoin muutaman sarjan kokonaan Netflixistä.



Liiemmin aikatauluttamatta nauroin lapseni kanssa enemmän kuin koskaan.

Kaikkea suunnittelemaani en saanut aikaiseksi, mutta suunnittelematta ehdimme juoda kuplajuomaa puolisoni kanssa kahdesti kahdestaan. Liiemmin aikatauluttamatta nauroin lapseni kanssa enemmän kuin koskaan. Vaikka emme olleet perinteisellä "rantalomalla" lapseni ui tänä kesänä enemmän kuin elämässään tähän asti yhteensä. Aurinko lämmitti kasvoja ja ehdimme juhlia ainakin kolmasti kolmivuotiasta.

Päiväkotiaamuna lapsemme huusi: ”Jee!” Hän halusi varmistaa vain, että onhan päiväkodissa muitankin lapsia. Hoitohommat jatkuivat kuin hän ei olisi ollutkaan poissa. Loma oli ilmeisesti juuri sopiva. Emme olleet liikaa, emmekä liian vähän mitään. 

Tervetuloa arki. Ajattelematta ja suunnittelmatta opin tarttumaan hetkeen.

Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Priscilla du Preez

Olin katsomassa tällä viikolla teatteri Takomossa Aino Pennasen kirjoittaman näytelmän nimeltään Vuoden perhe. Näytelmää katsoessani, en ollut aina ihan varma, mitä ajattelisin. Toisaalta olin helpottunut, että onneksi en ole itse ihan noin kauhea. Seuraavassa hetkessä taas silmät avautuivat kuinka vain muutamalla lauseella ja eleillä voi nujertaa puolisonsa täysin. Näytelmässä nainen esitti isää ja mies äitiä, joten ominaisuuksia saattoi verrata kumpaankin vanhempaan.

Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin.
 

Vuoden perhe sisälsi kaiken mitä voi pahimmillaan ja parhaimmillaan perheessä olla. Samaan aikaan ydinperhe oli turvassa ja suurimman uhan alla. Samaan aikaan perhe oli tiivis ja rakastava ja toisia vähättelevä ja kiusaava. Toisen perhe-elämän katselu sai minut miettimään perin pohjin, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, ja vannomaan, että minä teen omassa elämässäni ainakin kaiken toisin. Toisaalta jäin miettimään, että onko juuri täydellisyyden tavoittelu ja vannominen, että itse tekee toisin, se, joka saa aikaan kaiken tuhoavan. Näytelmän vanhempien tunteet patoutuvat juurikin vuoden perhettä kasatessa. He eivät omasta mielestään rakentaneet helvettiä, joka katsojalle perheestä välittyi.

Syntyvyys laskee ja yksi syy tähän on muun muassa negatiivinen puhe lapsista ja perhe-elämästä. Ehkä negatiivinen perhepuhe onkin aika ajoin mennyt liian pitkälle, mutta toisaalta se vapauttaa patoutuneet tunteet, joita täydellisen perhe-elämän kulissin ylläpito aiheuttaa.  Nykyvanhempi haluaisi handlata kaiken täydellisesti ja tietääkin kuinka pitäisi toimia, mutta silti usein yhtälö epäonnistuu.  

Näytelmän isä vihjaili äidille liikunnan ja seksielämän tärkeydestä. Äidin huutaminen myös kuulemma aiheutti lapsille traumat, toisin kuin Isän sadistinen vallankäyttö. Siellä piilee ehkä jokin pieni salaisuus, joka saa vanhemmat puhumaan vaikeasta perhe-elämästä. Vaatimuksia asetetaan normaalinkin perhe-elämän ylläpitoon niin paljon, että epäonnistumiseltä ei voi välttyä. Kuka meistä vaalii täydellistä romanssia, unelmavartaloa, luo uraa, luo lapsilleen psykologisesti täydellisen kasvualustan, viettää sosiaalista elämää, kehittyy ja sisustaa kauniin kodin?

Kaikenlaista syyllistävää voisi minullekin kuiskailla. Lista on loputon, mutta olen sinnikkäästi tyytyväinen siihen, että meillä edes joskus on siistiä, meillä pussaillaan ja puhutaan, eikä lapsemme huumorilla ole rajoja. Kaikkea emme saa, mutta valikoimme meille tärkeimmät asiat, jolla uskon, että pahimmat patoumat vältetään. Vuoden perhettä meistä ei tule. Ja hyvä niin.


Terveisin, Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kuva: iStockPhoto

Mieheni on alkanut muistuttaa  isääni. Tavaroilla on oltava oma paikkansa ja jos joku tavara on siirtynyt paikaltaan, hän huomaa sen. Muitakin piirteitä on ilmaantunut. Hämmentävää.  Oli aika jolloin, sanoimme molemmat toisillemme: kuulen äitisi puhuvan tai kuulen isäsi puhuvan kauttasi. Se, että muistuttaa omia vanhempiaan on jotensakin ymmärrettävää.  Nyt huomaan toistavani yhä useammin: Isäni on jälleen täällä. 

Olemme pohtineet mieheni kanssa siirtovaikutusta toisinpäin, mutta emme tunnista minun muuttuneen hänen vanhempiensa kaltaisiksi. Oma hypoteesini on, että minulla on luonteeni ja suvun minulle antaman roolin takia isäsuhteessani sen verran paljon työstettävää, että pitkä parisuhde mahdollistaa tai pakottaa keskenjääneiden asioiden käsittelyn. Se, mikä ei ole ollut mahdollista työstää, tulee jossain vaiheessa elämää pintaan uudestaan ja uudestaan.

Usein ahdistus tuo möröt pintaan.  Suvun mörköjä, menneisyyden haavoja ei kukaan pääse täällä pakoon. Varsinkaan silloin niitä ei pääse pakoon, jos suvussa on totuttu lakaisemaan ne maton alle "hiljaisiksi", juomaan ne unohduksiin tai vaihtamalla puheenaihetta. Oman elämän Möröt ja suvussa periytyneet möröt huutavat kilpaa niin kauan, kunnes joku  uskaltaa niitä kuunnella ja katsella. Kukaan ei rauhoitu huutamalla takaisin tai ummistamalla silmät.  

Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän.  Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni?

Kaikki se, mitä ei olla käsitelty ja jaettu, tulee jonkun päälle kannettavaksi. Usein perheen herkin "oireilee" jotenkin. Herkin uskaltaa olla hankala, musta lammas tai uskaltaa sairastua masennukseen. KOSKA ON PAKKO. Jonkun on pakko - muuten kaikki jatkuu vain näin sukupolvesta seuraavaan. Vanhempana on tärkeää miettiä, mikä kaikki suvussamme näyttää siirtyvän. Ja niinpä: Mikä on oma vastuuni tässä ketjussa? Mitä haluan siirtää lapsilleni? Ja mikä minun vastuullani on yrittää katkaista?

Joskus suvuissa näkee melkeinpä täydellisiä kopioita anopista ja miniöistä ja apeista ja vävyistä. Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia. Parisuhteiden "näytelmä" vuorosanoineen ja tunnelmineen voi myös olla lähes identtinen edellisen sukupolven parisuhteen kanssa. Tunnistatteko ilmiön? Onhan se ymmärrettävää, että tuttuus viehättää. Mystisempää mielestäni on se, että alun perin aivan toisenlaiselta vaikuttanut henkilö voi ajanmittaan tietynlaisessa perhesysteemissä muuttua.

Seurustelun yleisiin sääntöihin pitäisikin mielestäni kuulua periaate siitä, että toisen vanhempiin olisi hyvä tutustua jo aika alussa. Jotakin heistä ja heidän keskinäisestä dynamiikasta siirtyy vääjäämättä seurustelevien elämään - siis jos yhteinen taival jatkuu.

Monet valitsevat puolisoikseen sekä ulkonäöltä että luonteeltaan vanhempiaan muistuttavia.

Monissa suvuissa on hiihdetty läpi sukupolvien, laulettu murheet ja ilot, marjastettu, synnytty ja kuoltu tiettyinä päivinä ja menty naimisiin tietyn nimisten tai tietyn ammatin edustajien kanssa. Isäni esimerkiksi on ollut kaksi kertaa naimisissa vanhainkodin keittiöapulaisen kanssa – ja jäänyt kaksi kertaa leskeksi. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että vanhainkodin keittiöapulaiset menehtyvät useammin kuin muut.

Juuret ovat mielenkiintoiset. Ne ovat ne, joiden kautta me imemme ravinnon elämäämme ja ihmissuhteisiimme. Haluaisin tutustua sekä oman että mieheni  suvun menetyksiin, sydämen haavoihin ja selviytymiskeinoihin yhä lisää. Perinnöksi saadut säkit voivat näyttää jätesäkeiltä tai aarrearkuilta. Yleensä ne ovat molempia. Suljettuina ne alkavat mädäntyä tai jäävät arvoituksiksi. Niiden avaaminen taas – no siihen menee aikaa. Koko elämä. Ja sitä vartenhan elämä on. Tutkimusmatka.

Terveisin,

Minna Tuominen

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat