Kirjoitukset avainsanalla kokemukset

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mitä minulla on taskuissa ja laukun pohjalla? Kumosin yhden usein käyttämäni olkalaukun sisällön lattialle, kun etsin sieltä muistitikkua. Tikku löytyi, mutta löytyi paljon muutakin.

Muun muassa:

 

Ruotsalainen sadan kruunun seteli, vanhentunut.

Käytetty yhden matkan julkisen liikenteen lippu Berliinistä.

Talonvaltaajien pamfletti, Berliinistä.

Kalkkikivi, linnun tai sydämen muotoinen, Hiidenmaalta.

Pieni joululahjan kortti, osoitettu vanhemmiltani minulle ja rakastetulleni.

Rajanylitysdokumentti Moldovasta Transnistriaan.

Tosite autonvuokrauksesta Visbyssä viime keväällä.

Fiesta des Suds -festivaalin ohjelma kahden vuoden takaa Marseillesta.

Albaniankielinen ravintolassa näytettävä lappunen, jossa lukee ”Ilman lihaa”.

Ruokakaupan ostoskuitti Espanjasta, Costa Blancalta, 28,70 euroa.

Ruokakaupan kuitti Kreikasta, 43,60 euroa.

Ravintolan kuitti Pietarista, Petrogradskajalta.

Lufthansan tiskiltä saatu matkatavaroiden tunnistetagi.

Tiukasti kolmioiksi käärittyjä kirja- ja levykauppojen muovipusseja eri kaupungeista.

Lippu Camera Obscuraan Cadizissa.

Konfettia Tukholmasta.

Kuitti apteekista lauantailta.

 

Rakastettuni vitsailee, että minulla on useita takkimuseoita. Päällystakkien taskuissa ja vuorissa on samanlaisia asioita kuin tuossa laukussani.

Minusta se on hyvä kuvaus, takkimuseo. Kaikki nuo tavarat, lipukkeet, laput, kuitit ja asiat ovat merkityksellisiä. Siksi, että ne kuuluvat merkityksellisiin hetkiin.

Kävin apteekissa, koska rakastetullani oli nousemassa flunssa, ja juomasekoituspussit sen loiventamiseen olivat loppu. Kävin apteekissa, ja mietin hyllyn äärellä, mistä mausta hän pitääkään eniten.

Camera Obscurassa kävimme häämatkalla, vuosia sitten jo. Laukun sivutaskussa on säilynyt se englanninkielinen esite ja lippu, mutta me menimme saksankieliseen näytökseen, koska se sattui alkamaan juuri siellä ollessamme. Oli kirkkaan aurinkoinen päivä. pimeän tornihuoneen sisällä pyöreälle kuperalle levylle piirtyi valkohehkuinen kaupunki ja ihmiset, jotka kävelivät sen katuja pienennettyinä kuin sadussa.

Visbystä vuokratulla autolla menimme pohjoisimmalle hiekkarannalle Fårössä. Siellä ei ollut ketään muita kuin me, ja lintujen jälkiä tuulen pyyhkimässä hiekassa.

Ja niin edelleen. Nämä ovat jälkiä kahdesta rakastavasta. Meidän jälkiämme.

Valikoituja Arkisia tapahtumia, juhlavia hetkiä, elämää; pienten erikokoisten paperien sekamelska laukussa on yhdestä näkökulmasta roskaa, toisesta näkökulmasta dokumentteja. Ne eivät ole mitään taikaesineitä. Menneiden hetkien iloiset asiat eivät ole puristettuina niihin – mutta jollain tapaa minä arvostan niitä.

Se kaikki, mitä tapahtui samaan aikaan kuin tuo silppu ja lipukkeet muodostuivat ja siirtyivät minulle, on minulle kallisarvoista. Se on elämääni, jota olen elänyt rakastuneena ja jota elän tässä rakastuneena. Jotain siitä ulottuu hivenen esineiden maailman puolelle. Niistä tulee symbolisia. Siksi ne eivät ole roskaa minulle.

Jollain vanhalla kuitillakin on arvo siksi, että kun katson, mistä se on, muistan välittömästi jotain siitä hetkestä. Hetki on kallis, jos se on vietetty rakastettuni kanssa tai häntä ajatellen. Rakkaudella on sellainen aikajänne, jossa sekä tapahtunut että tämä hetki ja tulevakin ovat läsnä kaikki, sekoittuneina. Rakkauden aika-avaruus.

Olen tietysti romantikko. Tämä on romanttista tavaroiden ja asioiden käsittelyä. Koska olen rakastunut romantikko, olen jollain tapaa vakavissani noiden kappaleiden äärellä. Siksi laitan ne takaisin laukkuun. Se on harmitonta, ja jotenkin vain saa sydämeni lämpimäksi. Rakkaudessa on lupa hassahtaa.

Lattialle putoilevat konfetit olen luvannut kerätä pois. Siihen on varaa kaltaisellanikin: minulla on koko kourallinen niitä. Vasta kun jäljellä ovat viimeiset, siirryn säilytysmoodiin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Wonderwoman

Parasta on… hauskojen uusien asioiden tekeminen ensimmäistä kertaa, yhdessä rakastetun kanssa. Sellaista sattuu aikuisuudessakin aina silloin tällöin. Palasimme juuri sellaiselta retkeltä, jossa tehtiin hauska asia yhdessä ensimmäistä kertaa, ja siitä jäi iloinen ja riemukas mieli.

Menimme veneretkelle, ja ajoimme läpi kanavasta sulkuineen. Käännyimme ja tulimme toiseen suuntaan. Yhteen suuntaan vesi solisi alas, toiseen suuntaan se nousi kohisten. Ensimmäinen sulku molemmille.

Minusta se oli älyttömän hauskaa. Hauskuus oli vielä hauskempaa jakaa rakastettuni kanssa, jota puolestaan minun innostukseni syvästi huvitti, kuten monesti vastaavanlaisissa tilanteissa.

Sitä paitsi hauskuus meni vielä tuota hetkeä pidemmälle. Minusta tuntui samalla tavalla innostuneelta kuin silloin, kun lienin kuusi-seitsenvuotias. Olin innostunut sellaisella tavalla, että minusta tuntui koko kehossani siltä pojalta.

Sellaisia kokonaisvaltaisia muistumia meissä on tallentuneena – kun voi aika tarkalleen muistaa, millaiselta tuntui olla siinä ja siinä tilanteessa ja millainen itse oli. Tuo uteliaan kuusi-seitsemänvuotiaan riemastuneen ihmettelyn kokemus on minulle kallisarvoinen muistuma. Siinä on tallentuneena jotain olennaista hyvästä elämästä.

Rakastettuni kanssa emme ole jakaneet yhteistä lapsuutta. Tapasimme, kun olimme aikuisia. Olemme tietysti jakaneet kertoen elämäämme varhaisimpia muistoja myöden, mutta sellainen jakaminen tapahtuu puhuen ja kuvailuina. Muistoihin eläytyminen kuunnellen on vain osittaista.

Mutta nämä hetket, joissa se, mitä parhaillaan tapahtuu, yhdistyy muistumaan siitä, millaista oli olla kauan aikaa sitten, ovat erikoista ajan alkemiaa. Niissä hetkissä vanha ja uusi sulautuvat yhteen. Olen taas tenava, elän viimeistä vapaata kesää ennen koulua, ja minulla on älyttömän hauskaa, ja tuossa on tuo tyttö, josta tykkään. Olen tässä ja menneessä. Tänään meillä oli kuin olikin yhteisen lapsuuden hetki.

On jotain perin juurin onnellista meidän olemisessa, kun voi kokea tällaista aikojen sekoittumista juuri hauskuuden äärellä. Merkityksellisesti onnellisen mukana kannetun menneen ja ensimmäistä kertaa koetun hauskuuden perfect mix. Ihan kuin kahden järven vedet kanavan sulussa, tai kahden pallon jäätelö, supertiikeri ja vanilja. Tyttö, josta tykkäsin ja nainen, jota rakastan.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Wonderwoman

Mitä se oikeastaan tarkoittaa, että rakastaa toista, intohimoisesti?

Seisoin kerran parvekkeella elämäni mutkikkaassa vaiheessa, ja kävin puhelimessa keskustelua rakastamisesta. Minun kysymykseni oli, mistä ylipäätään tietää, onko rakastunut? Puhelimessa sain neuvon, että sen vain tietää. Jos on rakastunut, se tuntuu ihmisessä.

Ne kaikki erilaiset kehon olot, vatsan puristus, jatkuvasti hiukan kohonnut pulssi, kauhean suuri energian määrä, joka teki levottomaksi, ajatukset, jotka pyörivät kehää oman itsen ja toisen ihmisen ympärillä, jano puhua itseä auki, asioiden ja todellisuuden tiivistyminen ja merkityksistä painavaksi tuleminen, unettomuus ja aistien herkistynyt tila – kaikki saikin yhtäkkiä selityksensä ja koostui yhteen. Rakkaus iski.

Rakastaminen on etuoikeutettu tila. Se on arkinen todellisuus laajentuneena ylimaalliseen. Kun rakastaa, saa elää enemmän kuin yhtä omaa elämäänsä.

Ainakin minulla on niin. Tuo ihminen, jota rakastan, saa minut rakastamaan niin kovin paljon, että kaikkea on paljon enemmän. Maut ovat enemmän, tuoksut ja äänet ovat enemmän kuin ne olivat. Kaikki minun tekemäni on saanut suuremman merkityksen, koska minä olen tässä rakkaudessa.

Ei siinä ole sinällään mitään yllättävää. Todellisuus on ihmisen kokema. Kun kokemusta muokkaa, vahvistaa ja sävyttää rakastaminen, todellisuus muuttuu. Silloin elää rakkauden todellisuudessa.

Joku elää onnettomassa todellisuudessa. Maailma silloin yleensä kapenee, vaihtoehdot tuntuvat sammuvan ja on synkkää. Kaikilla on kokemus siitä. Jokainen on joskus ollut tuo joku.

Toivoisin, että kaikki saisivat myös joskus rakastaa. Koska tällainen rakastaminen tekee maailmasta hyvin ihanan. Se on onnellista kokea. Yksikään tämän rakkauden aikaisista keväistä ei ole tuntunut kylmältä ja sateiselta; minusta ne ovat olleet lähes kesäisiä. Se, että rakastaa, on tullut tarkoittamaan minulle, että elämä näyttäytyy optimistisessa valossa. Siitä seuraa monta myönteistä kierrettä ylöspäin.

Se että rakastaa, tarkoittaa mullistavia asioita omalle itselle. Jos kykenee antautumaan rakkaudelle, omasta itsestä tulee rakastaja.

Että rakastaa, että on rakastaja. Miltä tuntuu sanoa ääneen keskustelussa jollekulle, joka kysyy, mitä teet, että ”olen rakastaja”. Minusta se tuntuu vakavalta ja suurelta ja riemukkaalta. Ja todelta. Jos rakastaa, se on todellisinta.

Kun menen töihin, kun pyöräilen kaupungilla, kun ostan kahvin, kun jonotan narikassa, kun olen seisahduksissa puistossa, olen kaiken aikaa rakastaja. Se on ehkä salaisuus maailmalta, ei se ehkä näy ulospäin, mutta kuljetan sitä kokemusta, asennetta, hahmotusta mukanani kaikkialle, minne menen.

Että rakastaa toista intohimoisesti, tarkoittaa sitä, että saa elää rakastajana. Se on etuoikeus, jonka se toinen itselle lahjoittaa. Koska hän on sellainen, että se saa minut onnellisesti sekoamaan, minä saan rakastaa.

Niin ihmeen paljon on tunnettavana ihmisen elämässä. Niin ihmeellisesti voi käydä, että saa rakastaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Pääsispä jo pyöräilemään. Pääsispä jo pyöräilemään yhdessä! jotenkin tuntuu, että elämänlaadussa on pieni pussittava kohta tässä pakkastalvessa, kun fillarit seisovat tallissa.

Pyörä liittyy rakastettuuni ja rakkauteeni romanttisin säikein. Olen tullut häntä tapaamaan pyörällä, olemme erkaantuneet pyöräillen tahoillemme. Joka kerran, kun olen pyöräilemässä, tunnen ja mietinkin, että olen joko menossa jonnekin vain kohta palatakseni hänen luokseen tai jo matkalla hänen luokseen. Ja voin polkea vähän tiuhempaan, niin olen perillä nopeammin.

Pyörä kaventaa kaupungin etäisyydet rakkaudesta lyövälle sydämelle. Korttelit viuhuvat ohi, sorapolut sorahtavat, ja hiukan kuin lentäen tavoitan hänet.

Tykkään pyöräillä yhdessä hänen kanssaan. Tuntuu vallattomalta ja reippaalta, hengästyttää mukavasti hiukan, ja me taitamme taivalta. Voidaan ottaa pyörät alle ja mennä käymään siellä, missä huvittaa. Voidaan ajaa vähän toista reittiä ja katsella, mitä eteen tulee. Kuullaan linnut, kun kevät koittaa, ja voidaan pysähtyä keskelle pyörätietä ruovikossa, iltasella, tai satakielen laulupuun alle. Yhden kerran pyöräilimme aamuyöllä kotiin omista häistämme. Olemme pyöräilleet kappaleen matkaa ketun kanssa ja mäyrän kanssa.

Muistumia pyörällä ajetusta yhteisestä Helsingistä.

Pyörän satulassa me teemme kaupungista meidän paikkamme, sopivan suurpiirteisesti. Kiinnitämme kaupungin katulyhdyllä pyöränrunkoihimme baarin edessä. Väistämme sadetta sarvista taluttaen metroon.

Hänen takanaan on kiva ajaa, koska hän näyttää takaa niin kivalta. Hänen sivullaan on kiva ajaa, koska hänen profiilinsa näyttää niin kivalta. Armas suloinen ihana pyöräilevä rakastettuni.

Yritän aina päästä iltaisin ajamaan häntä vastalle, kun hän on tulossa töistä tai harrastuksistaan, koska on niin mahtavaa nähdä hänen pyöränvalonsa suoran päässä. Olen oppinut tunnistamaan hänen lamppunsa kaukaa. Hän loistaa valona minulle.

Jos on ollut pitkä päivä, reppu on raskas ja viimeiset ylämäet painavat, ajetaan rinnakkain ja minä saan antaa selästä vähän työntöapua. Se saa minut tuntemaan itseni iloiseksi. Jos on tuima vastatuuli, silloinkin voi joskus auttaa. Tällaiset asiat saavat tuntemaan läheisyyttä.

Tällaiset asiat, jotka ovat meidän elämämme piirteitä, saavat tuntemaan, että meillä on oma paikkamme täällä. Tuntuu, että maailma on myös meitä varten.

Pyöräillessä on leikin tuntua maailmassa liikkumisessa. Samanlaista ei ole jäisellä jalkakäytävällä liukastellessa.

Mutta kohta on lehmuksissakin lehti, ja leppeät tuulet. Ajan hänen vierelleen ja sanon, että näytät kivalta. Jäästä on jäljellä vain jäätelö – mennään ottamaan sellaiset rantakahvilasta. Ja kaupunki huokaisee renkaiden alla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat