Kirjoitukset avainsanalla elämänkokemukset

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakastettuni tuli töistä ja tanssitunnilta, ja istuutui nojatuoliin olohuoneessa. Minä asetuin sohvalle viistosti vastapäätä. Vaihdettiin rennosti päivän kuulumisia, ja hän vitsaili yhdessä tyttäreni kanssa, joka vahti keittiössä vegaanisten marenkien paistumista.

Ulkona tuuli kohisutteli puiden latvoja ikkunoiden tasalla, sisällä oli lämmin valo. Oli ihan arkinen iltahetki. Minä istuin ja nautiskelin tunnelmasta.

Sitten rakastettuni venytteli ja veti hiuksensa sormillaan ylös ja taakse, ja minä tunsin, miten lumoutuminen levisi sisälläni. Hänellä on käsittämättömät, taivaalliset hiukset. Ne ovat kuin auringosta ja tulenlieskoista kootut. Barokkikuvanveistäjät olisivat halunneet tallentaa jotain sellaista marmoriin ja pronssiin.

Olkkarissa jatkui sama mukava oleilu, ihan tavallinen ilta, ja sen keskellä minussa läikkyi tämä lumoutumisen tila. ”Sinulla on ihmeelliset hiukset”, sanoin, ja rakastettuni väläytti minulle hymyn.

Rakastuneena olemisessa on merkillistä se, kuinka tavalliseen, leppoisaan arkiseen olemiseen limittyy tuollaisia kultalankoja. Elämä on aika paljon samanlaista kuin kävely tiheässä lehtipuumetsässä oikein kirkkaana kesäpäivänä: siellä täällä valo tunkeutuu kirkkain sätein metsänpohjaan ja osuu kävelijän kasvoille yllättäen, läpäisee lehtipeiton ja ilman. Kuin sataisi valoa. Voi vain hidastaa askeleitaan ja levittää kätensä ihmeissään.

Antautuminen rakastuneena olemiseen on elämisen tapa. Olen tajunnut, että se on kehittynyt eräänlaiseksi kokemukselliseksi katsomukseksi.

En osaa selittää sen syntyä enkä niitä mutkikkaita mekanismeja, joiden kautta rakastettuni saa aikaan minussa tämän valosateen, nämä kultalangat, tämän lumoutumisen. Voin kaikkien näiden vuosien jälkeen vain ihmetellä niitä. Mutta olen oppinut, että ne ovat, ja että ne vaikuttavat siihen, kuka olen ja millaista on olla minä. Uskon näiden kokemusten merkitykseen.

Näistä keskeiskokemuksista käsin koko elämä kehiytyy auki herkkänä ja myönteisenä. Reagoin kauniiseen ympärillä.

Ne marengit sopivat jäätelön kanssa mahtavasti. Me jatkamme iltaa, kaikilla on jotain seuraavaa puuhaa, laitoimme musiikkia soimaan. Pakottamattomasti, merkitykselliset hetket seuraavat toisiaan. Elämä on rikas ja onnellisuudesta tiuha.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Vastakkain toisiaan ovat rakastavaiset. He katsovat toisiinsa, puhuvat toisilleen, kuuntelevat toisiaan, liikkuvat toisilleen ja leikkivät toistensa liikkeitä vasten. Rakastavaiset ovat rakastajia ja rakastettuja, molemmin puolin. Se on vuorovaikutussuhteista väkevin.

Vaan pohjimmiltaan, kesyttääkö se, vai villiinnyttää?

Rakkaussuhde voi olla vaikka kuinka pitkä, ja se kehittyy ja muuntuu, ja ihmiset siinä kehittyvät ja muuntuvat kasvaessaan. Tätä kasvamista ja muuntumista on jokseenkin totuttu pitämään laimenemisen suuntaisena. Rakastavaiset lopulta tavallaan kesyttäisivät toisensa ja itsensäkin. Aluksi on kenties ollut villiä, mutta sitten rakkaus ”kypsyy” ja niin edelleen.

Rakkaus kyllä on luonteeltaan neuvotteleva vuorovaikutussuhde. Se pitää sisällään lakkaamatonta sovittautumista toista kohti ja itsen tarpeita varten. Mahtoiko joku sanoa, että elämä on kompromissien taidetta? Kompromisseja luodaan rakkaussuhteissa. Mitä pidempään ja mitä syvempään rakastaa, sitä enemmän on sovittautumista.

Mutta tarkoittaako se sitten, että rakastaminen on lopulta kesyttämistä?

Pitää muistaa toinen puoli: mihin rakkaus kannustaa, mihin kaikkeen rakastavaiset antavat toisilleen sytykkeitä ja yllykettä.

Millaiseen kasvuun rakastaminen johtaa?

Villiintyäkseen täytyy uskaltautua. Kesyyntyminen on turvallista. On ehkä sisäisesti helppoa kesyttää toista ja on helpompaa kesyyntyä toiselle, koska se on vaarattomamman tuntuista ja meissä kaikissa on jotain epävarmuuksia ja jonkin verran arkuutta.

Mutta ei se ole välttämätön suunta. Rakastajat ja rakastetut voivat valaa toisiaan myös rohkeudella. Rakkaus voi lahjoittaa ihmiselle uskallusta sellaiseen kasvamisen suuntaan, jossa on enemmän sisäistä vapautta rakastaa villisti ja olla villisti oma itsensä. Villisti, eli ilman sovinnaisuuksien pidäkkeitä, muodollisten odotusten rajoitteita ja aistimisen ja tuntemisen estäviä lukkoja.

Koska kyseessä on ihmisen elämä ja kasvun matka, se tarkoittaa, että myös tämä villiys voi kasvaa, syvetä, verevöityä. Elämällä ja rakkaudella voi olla sellainen suunta myös. Sitä kannattaa etsiä, itselle ja toiselle.

Minun rakastettuni on villiinnyttäjä. Ja hänelle osoitan syvän kiitollisuuteni siitä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen tässä mietiskellyt sidosta, joka minun ja rakastettuni välillä on, ja sen merkitystä siihen, kuka minä oikeastaan identiteetiltäni olen. Vaikutus on hyvin suuri. Tämä rakkaus on rakentanut minusta ihmisen, joka elää näin ja jonka persoona ilmenee tällä tavoin.

Minusta erityisesti tuo rakentumisen ajatus on antoisa. Rakkaus ja parisuhde rakentavat tilaa, jossa parisuhteen osapuolet elävät. Millaiset ihmiset ja millainen rakkaus, sellainen tila.

Rakkaus on niin väkevää, että se luo uutta ja muuttaa ihmistä. Minun rakastettunikin on väkevä, ja hän ja rakkaus itsessään vaikuttavat minussa.

Sielun veljien ihanassa kappaleessa lauletaan talon rakentamisesta sydämeen. Kielikuva on muodostunut minulle tärkeäksi. Se kuvastaa juuri tuota tilallisuutta, ulottuvuuksia, joissa rakastetaan ja persoonana toteudutaan, ja toisekseen rakentumisen dynamiikkaa, jossa sinä ja minä rakennamme, toimimme ja teemme tekijöinä. Rakkaus ei ole sattumanvaraista ajautumista, vaan aktiivista, tekemistä.

Joten me teemme tätä rakkautta, ja kuljemme näissä rakkauden huoneissa ja kerroksissa, katsellen ulos maisemiin, joita meiltä näkyy. Ja talo elää, ja kasvaa, aukeaa uusin tavoin ja tiloin rakkauden prosessissa, rakastaessa.

Se, mitä teen, on sitä, mitä olen. Se, mitkä mahdollisuudet minussa saavat toteutumisen alaa, pääsevät esille ja kasvamaan. Ja rakastettuni houkuttelee minusta esiin uusia mahdollisuuksia ja avaa uusia näköaloja.

Bottom line: ilman rakastettuni en olisi se, kuka olen nyt. Se on tärkeä havainto. Se saa oivaltamaan syvällisesti sen, miten merkityksellinen rakkaus on ihmiselle. Se on nykyisyyden ehto, ja minun itsenäni toteutumisen ehto elämässä, jota elän.

Meidän kulttuurissamme ja ajassamme korostetaan yksilöllisyyden näkökulmaa. Rakkauden läpi tarkasteltuna voisi sitten ehkä sanoa, että yksilöllisyys on pitkälti vuorovaikutuksessa muodostettua, rakkaussuhteessa muotoutunutta.

Minä, minä, minä: rakastava, rakastettu, rakkaudessa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Jos ihmisellä on rakastaja ja hän itsekin rakastaa, siitä pitäisi seurata näkyvää hohtamista. Silloin on elämältään ansainnut sen.

Rakkaussuhteen tulisi johtaa sellaiseen kokemukseen, että saa tuntea olevansa ihana. Kun saa tuntea oman ihanuutensa, hohtaa.

Minusta meidän olisi syytä opetella toivomaan, odottamaan ja vaatimaan osaamme hohtamisesta. Sen pitäisi nousta parisuhteiden ja kaikenlaisten muidenkin rakkaussuhteiden etualalle. ”Auta minut hohtamaan. Annan minun hohtaa!”

Me saimme makuuhuoneemme seinälle Lulu Halmeen teoksen Suomineidon uudet kujeet. Se on aivan tavattoman viisas taideteos, uuden ajan huoneentaulu. Taakse saavat jäädä ankean menneisyyden ”itkut pitkästä ilosta” ja ”kel’ onni on, sen kätkeköön” -latistukset. Niiden sijalle Halme on koonnut muita opetuksia.

Hohda on teoksen keskiössä.

Se on muistutus itselle siitä, miten elämässä voi olla: hohtaen. Ja mielessä sitä seuraa liuta kysymyksiä: mitä minun pitää sitten tehdä, että hohtaisin? Mitä minun pitää uskaltaa toivoa, mitä minun pitää osata pyytää kumppaniltani, miten minun pitää osata kertoa, jotta hän voi sen tehdä, laittaa minut hohtamaan?

Rakastajan sylissäkin vastuu minusta itsestäni on omani. Minä olen vastuussa siitä, mitä minä itselleni uskallan tarvita ja pyytää, ja saada.

Hohda!

Minun rakkaani on aurinko, minä olen kuu ja hohdan hänen paisteessaan. Ehkä minun elämäni olisi toisenlainen, jos olisin oppinut jo aivan nuorena sanomaan itselleni ja toiselle, että minulla on lupa ja oikeus hohtaa. Aikanaan sen estivät ja sitä kampittivat monenlaiset keskeneräisyydet ja pelot. Piti kulkea pitkä matka oppiakseen.

Mutta nyt se on tässä, löytyneenä. Ja me rakastamme ja hohdamme, ja tuo teos meidän seinällämme ei päästä sitä unohtumaan.

Siksi hohtaminen, että tämä rakkaus.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat