Kirjoitukset avainsanalla rakastaminen

Pienikin kosketus voi tehdä paljon suhteen eteen. Kuva: Sarah Cervantes, Unsplash

Rippikouluissa kerrotaan joskus tarinaa, jossa pohditaan, kuinka meidän jokaisen sisällä käydään hyvän ja pahan taistelua ja kuinka se kumpaa itsessämme ruokimme, voittaa. Kenties ihmissuhteissakin on joskus niin, että se mitä ruokimme vahvistuu sekä säilyy ja se jolle annamme tilaa, kasvaa.

Kerroin viime viikolla kuinka tällä hetkellä teemme kumppanini kanssa toisillemme joulukalentereita, joissa kerromme muun muassa mitä toisessa rakastamme. Iloitsen niistä kalentereista, mutta yhtälailla iloitsen siitä, että vastaavanlainen avoin ja rakastava puhe on osa ympärivuotista arkeamme. Meille on luontevaa sanoittaa ja näyttää rakkautta toisillemme. Olemme lähekkäin ja kerromme tunteistamme. Toki olemme olleet yhteisellä polulla vasta pienen hetken, mutta samalla on arkisesta läheisyydestä sekä rakkauden sanoista tullut kovin tavallinen osa elämäämme jo nyt. Ne eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään. Päinvastoin. Uskon vahvasti siihen, että jokainen aidosti sanottu rakkauden tunnustus ja rakkaudella luotu kosketus vahvistavat rakkauden tunnetta entisestään.

Eräässä kauan sitten näkemässäni kuvassa on edelleen, jotain joka puhuttelee ja mietityttää minua yhä uudelleen. Siinä kuvassa iäkäs naisoletettu kysyy vieressään istuvalta miesoletetulta, että miksei miesoletettu koskaan sano rakastavansa häntä. Miesoletettu puolestaan vastaa, että onhan hän kertonut sen jo kerran ja sanoo kyllä, jos tilanne joskus muuttuu. En voi väittää, ettenkö saisi miesoletetun logiikasta kiinni ja, etteikö siinä olisi jotain kaunistakin. Hiljaisuudella ilmaistussa rakkaudessa. Kuitenkin samaan aikaan uskon, että erityisesti tunteiden kohdalla myös toistolla on oma voimansa. Niin sanojassa kuin niiden sanojen vastaanottajassakin. Ne voivat vahvistaa itse itseään kerta toisensa jälkeen.

Sanojen lisäksi uskon kosketuksen voimaan. Aikoinaan eräältä Tiia Forsströmin pitämältä seksuaalisuutta käsittelevältä luennolta jäi mieleeni muun muassa juuri arkisten kosketusten tärkeys. Kuinka merkittävää läheisyyden ylläpitämiselle sekä hyvinvoinnille voi olla, että ihan vain vaikka paijaa toista ohi kulkiessaan. Kuinka se luo pohjaa, joka vahvistaa suhteessa niin paljon laajempaa osaa kuin ikinä osaisi arvatakaan. Se käy järkeen. Jokainen kosketus jättää jäljen, joka jatkaa elämäänsä meissä. 

Me olemme joskus kumppanini kanssa nauraneet sille kuinka ällösöpöjä saatamme hetkittäin olla. Mutta kenties joskus on hyväkin pitää kiinni sopivasta määrää ällösöpöilyä. Mahdollistaa omassa arjessaan sopivaa määrää läheisyyttä, kosketuksia sekä kauniita rakkauden sanoja, jotta antaa kaikelle sille tilaa sekä voimaa olla ja kasvaa entisestään.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenties jotkin haastavat puolemmekin voivat olla olennaisesti tekemässä meistä sen kuka olemme. Kuva. Ryoji Iwata, Unsplash

Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia. Tuskin kukaan on kumppanina täydellinen. Välillä toista myös turhauttaa ja ärsyttää vaikka kuinka rakastaisikin. Ainakin itse tunnistan itsessäni niitä piirteitä, jotka eivät varmasti tee minusta aina kumppanina sitä kaikkein helpointa. Kuitenkin tuossa rinnalla on joku, joka rakastaa minua. Niistä piirteistä huolimatta tai, ehkä myös niiden takia.

Koen olevani osieni summa. Samaa uskon muistakin. Ottamalla jonkin merkityksellisen palan pois vie samalla koko ihmisen. Eivätkä merkitykselliset palat ole välttämättä aina vain niitä helpoimpia ja kauneimpia. Joskus meidän haasteemme ja oikkummekin tekevät meistä juuri sen kuka olemme. Sen, johon joku on rakastunut tai rakastuu.

Tätä kaikkea olen miettinyt erityisesti nyt, kun kumppaninani on ihminen, joka katsoo erityisellä rakkaudella niissä hetkissä, kun uskoisin monen pyörittelevän silmiään tai miettivän mihin onkaan ryhtynyt. En uskaltaisi väittää niiden hetkien olevan hänelle vain rakkautta ja onnea täynnä. Haasteina hänkin ne varmasti hetkittäin kokee. Kuitenkin olen oivaltanut, että samaan aikaan ne voivat olla myös piirteitä, joita voi myös rakasta. Haasteista huolimatta.

On myös varmasti valtaisasti niitäkin asioita ja hetkiä, jotka saavat kumppanissani enemmän aikaan oloa silmien pyörittelyyn tai syvään huokaisuun kuin rakkauden täyteiseen paijaukseen. Kuitenkin uskon osan niistäkin muovaavan minusta sen kuka olen. Ihmisen, jossa on vielä paljon enemmän sellaista, joka saa hänet rakastamaan. Tiedän hänen myös tietävän sen. Tuntevan, että jotain rakkauden täyteistä voi olla niissä haastavissakin piirteissä. Jotain sellaista, joka minua rakentaa.

Se, että myös huonot puolemme tekevät meistä meidät ei tarkoita, että voisimme vain näyttää kintaalle niille kysymyksille, jotka saavat kumppanimme huokaamaan syvään turhautumisesta tai ärsytyksestä. Kaikki oikkumme eivät rakenna meissä hyvää. Jokainen haasteemme ei ole olennainen kulmakivemme. On varmasti enemmän sellaista, jota voisimme muovata sekä rakentaa kumppanimme hyvinvoinnin puolesta. Paljon sellaista joustovaraa, jota on hyvä käyttää. Kuitenkin samaan aikaan on arvokasta nähdä, että on rakastunut sekä rakastettu kokonaisuutena. Kaikkine piirteineen. Rakastunut sekä rakastettu niiden vuoksi sekä niistä huolimatta. 

Kokonaisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kesällä me elimme ilman ajan rajoitteita. Aikaa ei oikeastaan ollut. Me vietimme päivät ja yöt yhdessä, rakastettuni ja minä. Muutamia määrähetkiä lukuun ottamatta, esityksen alkamista, lennon lähtöä, museon sulkeutumista, me olimme ilman kellon kahletta.

Ehkä eniten kesästä haluaisin tämän ajattomuuden mukaan syksyyn ja talveen.

Kun ollaan vain, ilman aikaa, oleminen on sitä, että tapahtumat seuraavat toisiaan, ja kahdestaan oltaessa me kaksi päätämme, mitä tapahtuu, mitä itse teemme.

Kun on rakastunut, eikä aika määrää, tapahtuvat asiat ovat lähellä toista päivän koitosta yön laskeutumiseen. Ollaan toistemme liepeillä, silloinkin kun tehdään omia asioita. Mieli kuljeksii polkujaan ja vähän väliä koskettaa rakastettua.

Kun herää yöllä hetkeksi, ja aistii toisen lämpimän kehon itseään vasten, ei tunne surua siitä, että joutuisi kohta ajan repimänä nousemaan pois ja lähtemään. Kun herää aamulla, toinen sylissään, ei tule mieleenkään kysyä, mikä aika nyt on. Nyt on tämä tässä, minä ja rakastettuni sylissäni. Jossain vaiheessa tunnemme nälkää, ja laitamme aamiaista. Valo tulee korkealta etelän puoleisista ikkunoista.

Sitten tehdään sitä, mikä tuntuu tarpeelliselta ja sopivalta tehdä seuraavaksi.

Sellainen on elämää. On kovan taituroinnin takana, että kykenee säilyttämään elämisen ensisijaisuuden tässä keinotekoisessa ajan pakkoruudukossa, jota meidän ympärillemme pystytetään heti, kun kesän ajattomuus on ehditty omaksua.

Lomalla me vain olemme. Arjessa meidän täytyy hankkia, rajata ja järjestellä aikaa ollaksemme. Se on aika rajua tajuta, oikeastaan. Rakastuneenkin elämästä tulee ehdollista suhteessa siihen, miten paljon omistaa aikaa. Kuinka paljon on aikaa, ja mihin, ja miten paljon on tilaa vain olla.

Hyvän arkielämän toivo on siinä, että asiat, joissa meidän on sidottu kellonaikaan, voi ehkä pitää mahdollisimman vähissä ja huolellisesti rajoitetussa osassa päivien kulkua. Enin osa elämästä voisi silloin jäädä olemisen tilaksi. Hyvinvoinnin edellytys on, että riittävä määrä elämästä on olemisen, ei ajan piirissä.

Rakkaus ja rakastaminen, ne kuuluvat ilmiselvästi olemisen puolelle. Se tieto mielessäni kuljen elokuuhun, syyskuuhun, talveen. Aion pitää ajan aisoissa. Koska rakastaja ei voi olla kellon orja.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Joulu lähestyy. Eräskin mukavimmista asioista sen suhteen on, että saa järjestellä ja valmistella lahjaa rakastetulle. Joululahjan ideoiminen on rentouttavaa, koska se on luovaa ajattelua. Kaikenlaiset hajanaiset ideat vuoden varrelta ja aiemmilta jouluilta ja syntymäpäivien yhteyksistä sekoittuvat miellyttävällä tavalla kehkeytyviksi visioiksi siitä, millainen paras lahja juuri nyt voisi olla.

Joululahja rakastetullehan on julistus siitä, minkä kokee olevan kivointa ja ihaninta toiselle juuri nyt. Lahjan antaminen on wau-hetken tarjoamista. Siksi siinä tarvitaan luovuutta ja aikaa myös, jotta luovaan prosessiin ehtii paneutua.

Hyvässä joululahjassa rakastetulle on minusta aina useampi osa. On hauskaa arvella, miten voisi rakentaa pakettiin peräkkäisten kivojen asioiden ketjun – miten tekee sellaisen lahjan, joka aukeaa ja aukeaa ja aukeaa vielä kerran, niin että hyvä mieli ja ilo kokee joululahjaisen huipentumisen.

Siksi on kivaa miettiä muun lahjan lisäksi joululahjan pakettiakin, joka voi olla yksi lahja jo itsessään. Ja voiko paketti olla jonkinlainen kätkö, jota tutkimalla löytää lisää lahjan osia? Ja pakettikin voi olla piilossa, ja sitä saa etsiä vihjeiden avulla kotoa tai jostain muualta, ja siihen liittyy ehkä retki; mielikuvitus saa vapaasti kukkia, kun suunnittelee lahjaa rakastetulle.

Hyvä joululahja kurottuu mielestäni myös tavalla tai toisella aikaan, sekä taaksepäin että eteenpäin. Se sisältää jotain viittauksia ja jälkiä eletystä ja koetusta, ja asettuu myös jonnekin tulevan vuoden jänteelle. Millaisia osia lahjassa onkaan, jokin niistä pitää sisällään jotain, mikä tulee koettavaksi vielä myöhemmin. Sillä tavalla lahja on siis sekä ajatus meistä ja toive meistä.

Ihmiset näkevät paljon vaivaa kaikenlaisten asioiden suhteen, ainakin käyttävät paljon aikaa ja voimiaan ihan kaikenlaisiin päivittäisiin ohjelmiinsa, töihinsä, omaksumiinsa velvollisuuksiin ja omiin pyrkimyksiinsä.

Joulun valmisteluun käytetään sekä aikaa, voimia että vaivaa niin paljon, että kollektiivinen joulustressi näyttää toisinaan uhkaavan – mutta luulisin, että lähinnä siksi, että rakkaille halutaan tarjota juuri niitä wau-kokemuksia. Ja jokainen rakentaa rakkaille ihmisille juhlia itse arvostamistaan elementeistä. Joulussa niitä on käytettävissä yllin kyllin. Minulle juuri joululahjan suunnittelu, laatiminen ja kokoaminen sattuu olemaan hauskinta.

Ehkä se on niin hauskaa osaltaan siksi, että rakastettuni osaa niin ihanasti ilahtua minun lahjoistani: minusta tuntuu lahjan antajanakin rakastetulta.

Ja tietysti lahja on vastavuoroinen kokonaisuus: lahjaa vastaa toisen lahja itselle, tai ainakin niin joulun odotus menee. Rakastettuni lahjat – ne todella ovat riemukkaita. Niin että en tiedä ihan varmasti, kumpaa odotan enemmän, lahjan antamista vai sittenkin lahjan saamista häneltä. Molempia!

Vielä melkein kaksi viikkoa aikaa. Vielä ehtii vaikka mitä. Mielikuvitus kukkikoon!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat