Kirjoitukset avainsanalla rakastaminen

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olemme odottaneet sopivaa hetkeä tyhjentää pihan linnunpöntöt edellisen kesän vieraiden jäljiltä. talvisiivottuun pönttöön sitten on mukavampi muuttaa. Sopiva hetki saattaa olla tänä iltana tai huomenna päivällä, koska tämä epätavallinen vuodenaika ei osoita merkkejä kylmenemisestä ja lännestä puhaltaa jatkuvasti lämmin tuuli. On parempi olla valmiina ajoissa.

Lintujen seuraaminen on meille yhteinen ilo. Se ei ole ornitologista harrastamista, vaikka koetammekin oppia tuntemaan lauluja ja ulkomuotoja vähitellen tarkemmin. Pikemminkin se on eräänlainen kauneuden ja hellämielisyyden jaettu ilmentymä. Minä liikutun ja riemastun linnuista, kaikenlaisista linnuista. Niin rakastettunikin.

Ajattelen, että meillä menee elämässä hyvin niin kauan kuin me yhä ilahdumme lintujen näkemisestä ja kuulemisesta. Se osoittaa, että me olemme oikeassa suunnassa ja elämässä oikealla taajuudella.

Siinä on kysymys aistimisesta, kai. Samaan tapaan on elämässä oikealla taajuudella niin kauan kuin suukottaessaan pehmeästi rakastetun niskaa ja hartioita tuntee poltteen itsessään heräävän. Elämää, elävää elämää.

Minulle on tärkeää, ihmisenä, miehenä, rakastajana, että vaalin sellaista asennetta ja olemisen tapaa, jossa tilaa aistia ja herkistellä ja katsella ympärilleen. Se vaatii todellakin vaalimista, koska monet muut vaatimukset ja sitoutumiset arkielämässä tekevät ihmisestä mekanistisen välineen, joka huomaamattaan toteuttaa oman sisimmän itsensä suhteen ulkokultaisia tavoitteita.

Kaikkein arvokkaimpia asioita on jokaiselle olemassa lopulta vain kourallinen, ja useimmiten ne liittyvät sellaisiin kokonaisuuksiin kuin rakkauteen, ystävyyteen, oman persoonan vapaaseen ilmentämiseen, omaan terveyteen, itsen ja ympäristön tasapainoiseen suhteeseen. Kaikenlaiset muut olettamat ja ismit ovat sisimmän kehän ulkopuolella.

Sisimmät asiat pitää tietoisesti valita etualalle. Vaikka ne ovat tärkeimpiä, itsekseen jätettyinä ne eivät saa tilaa.

Nautin ystävistä, jotka rakastettuni kanssa jaamme. Se on todellakin onnea. Ja nautin linnuista hänen kanssaan. Se on jokapäiväistä, rakastettuni osoittaa huomioni niihin ja väliin minä hänen huomionsa.

On hyvä hetki laittaa pöntöt kuntoon nyt. Samoin kuin nyt on hyvä hetki suudella rakastettua. Ja nyt laittaa kutsu ystäville meille syömään. Elämä on nyt käsillä. Ja sen iloiset, tärkeät, sisimmät asiat.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Herään aamuisin, ja koen aina onnen säväyttävän tunteen. Se tulee silloin, kun katson rakastettuni kauniita kasvoja. Peitonreunan taitteet ja pään alle kehystävät häntä, suloiset, rakkaat kasvot vielä ohuessa unessa, ja unen pinnan läpi hän hymyilee minulle.

Se on niin kiehtova ja kaunis asetelma, että se tuntuu aivan taiteelta, jollaista elämä jossain pisteessään voi olla.

Taiteella on mahdollisuus muuttaa ihmistä. Taiteen transformatiivinen voima. Voimakkaalla tunteella rakastetun ihmisen kasvot aamun unessa ovat sellainen ihmistä muuttava voima. Minä ainakin muutun aina. Siinä hetkessä minussa sulaa jotain ja saa uudenlaisen, hiukan paremman muodon. Tai on kuin kesä puhkeaisi minussa siinä hetkessä. Tai kuin olisin juonut janoisena lasin raikkainta vettä.

Silmänräpäyksen ajaksi yllätyn siitä tunteesta. Että jonkin asian näkeminen voi sillä tavalla tarttua ihmiseen ja liikahduttaa. Se on aina minkä tahansa päivän huippuhetkiä.

Se tulee samalla tavalla kuin meteoriitin sirkama ilmakehään: yhtäkkiä, rajulla voimalla, välähtäen, vääjäämättömänä. Se tulee avaruudesta ja leiskuen palaa ja sirottuu materiaaliksi tälle planeetalle. Sen jälkeen kaikki on muuttunut, vähäsen, yhden tähdenlennon verran, ikuisesti niitä molekyylejä rikkaampaa, runsaampaa.

Rakkauden jatkuvasti muuttava voima.

Jokaisen aamun hetkin, jona katson rakastettuni kasvoja lisää yhden hetken muiston painon minun rakkauteni taivaankappaleeseen. Omaa rataansa se kiertää rakastettuani; siis minä kierrän hänen ympärillään pitkässä, polveilevassa tanssissa.

Hän kirjoittaa jotain salaperäistä minun sisälleni hymyllään, kasvoillaan, olemalla siinä sängyn hitaassa lämmössä. En osaa ihan tarkkaan lukea sitä tekstiä, mutta tiedän, mitä siinä sanotaan. Minun sisäisen huoneeni seinät hän on kirjoittanut pitkin poikin näinä meidän elämämme aamuina.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakkauden tunnustaminen voi luoda ympärilleen myös lisää rakkautta. Kerta toisensa jälkeen. Kuva: Brigitte Thom, Unsplash

Joskus sanotaan, että rakkaus kuluu tunnustamalla. Saatoinpa aikanaan ajatella niin itsekin. Että se menettää merkityksensä, kun sen tarpeeksi monta kertaa kertoo. Kuitenkin nykyään ajattelen hyvin toisin. Tunnustamalla rakkautta voimme synnyttää sitä entisestään.

Näin aikoinaan humoristisen kuvan, jossa iäkäs pariskunta istuu vierekkäin sohvalla. Yksi kysyy toiselta miksei tämä enää koskaan kerro rakastavansa häntä. Vastauksesi hälle todetaan, että onhan se kerrottu jo kerran ja kuulevansa kyllä jos asia muuttuu. Tavallaan siinä on jotain todella kauniistakin. Sitoutumista. Päätös pysyä yhdessä. Kuitenkin samaan aikaan siinä puuttuu jotain, jota omaan elämääni kaipaan. Toistuva rakkauden kertominen.

Kaipuu toistaa rakkauttaan ei tarkoita tai kumpua epäluottamuksesta tai pelosta. Ainakaan sen ei tarvitse. Se voi kummuta rakkaudesta. Ylitsepursuavasta sellaisesta. Toistuvista hetkistä, joissa näkee miksi toiseen rakastui. Kauniiden piirteiden ja ihastuttavien ominaisuuksien vyöryistä ja onnen tunteista. Se voi kummuta halusta kertoa sen mitä tuntee. Kerta toisensa jälkeen. Sillä sen tuntee ja muistaa. Kerta toisensa jälkeen.

En halua sanoa, että rakkaus, jota harvemmin tunnustetaan olisi yhtään sen heikompaa. Olemme erilaisia ja niin ovat tapamme elää ja tunnustaa rakkauttakin. Jollekin riittää muutamat tunnustukset. Joillekin se syntyy teoista ja toisille aivan muin tavoin. On myös erilaisia hetkiä ja vaiheta. Kausia tunnustaa ja ilmaista. Rakkaus voi kuitenkin olla läsnä. Rakkaus ja sen alinomainen olemassaolo sekä näyttäminen.

Rakkaus ei mielestäni kulu käyttämällä tai kertomalla. Sen merkityksen ei tarvitse vähentyä vaan siitä voi tulla itseään ruokkiva lausunto. Sanat, jotka tuovat ympärilleen yhä enemmän rakkautta. Sanat, jotka on ihanaa sanoa ja kuulla kerta toisensa jälkeen.

Rakkaus. Se ei kulu käyttämällä. Niinpä tahdon sinun tietävän; rakastan sinua, tänäänkin.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Lueskelin facebook-kontaktien kirjaamia odotuksia seuraavalle vuosikymmenelle. Osa oli avoimen valoisia, osa kyynisiä, osa hämmentäviä (”Odotan 2020-luvulla liberaalin demokratian loppua” – mitä ihmettä?). Mutta summattuna yhteen näyttää siltä, että suurimmin osin tulevaisuutta kohti mennään myönteisin mielin. Ollaan siis enemmän elämän puolella.

Entä miten rakkauden suhteen suuntaudutaan kokonaisen vuosikymmenen jaksolle? Siinä ei ole kovin paljon vaihtoehtoja. Välttämätön avainsana on toiveikkuus. Sikäli kuin rakkautta ajattelee suhteessa tulevaisuuteen, sitä voi ajatella vain toiveikkuuden kautta.

Rakastaminen tapahtuu tässä ja nyt. Se on koettua todellisuutta. Tulevaisuuden näkökulma ei siksi vaikuta soveltuvan erityisen hyvin sen tarkastelemiseen. Ellei elämä itsessään pysy muuttumattomana, tulevaisuus on avoin, eikä sitä voi vielä kokea. Rakastamisen tunteet voikin sitoa tulevaan vain olemalla toiveikas.

Toiveikkuuteen liittyy asettautuminen myönteisten odotusten puolelle. Ajattelen, että se on ihmisen elämälle ylipäätään tarpeellista, ainakin hyväksi koetulle elämälle. Myönteinen kuva tulevaisuudesta, vaalittu ajatus onnistumisista, luottamus tulevaa kohtaan ovat ainoita mahdollisuuksia elämälle kasvaa ja kukoistaa – tai jos ei sitten kasvaa, ainakin säilyttää riittävä osa siitä, mikä tässä hetkessä on arvokkaan tuntuista.

Näin on etenkin rakastamisen suhteen. Se kuuluu yhteen toivon kanssa. Jos rakastaa, elää rakkauden voitolle.

Ajatusta voinee kehitellä eteenpäin senkin suhteen, miten rakastaminen kenties vaikuttaa koko tulevaisuudenkuvaan. Eli jos ajattelee menevänsä 2020-luvulle rakastaen, on vääjäämättä jossain määrin toiveikas tulevaisuuden suhteen ylipäätään. Rakkaus itsessään saattaa kasvattaa toivoa.

Viime vuosien mittaan minussa on vahvistunut käsitys siitä, että tulevaisuuden suuntaan vaikuttaakseen on luottavaisesti tartuttava toimeen. On näytettävä itselleen ja myös muille reittejä valoisiin suuntiin, on esitettävä mahdollisuuksia ja rohkaistava tarttumaan keinoihin, jotka ovat tarjolla. Meitä pommitetaan uhkia täynnä olevilla ja tulevaisuutta kaventavilla viesteillä. Ne ovat yksi näkökulma. Mutta on myös toivon näkökulma. Jos aikoo elää, siihen pitää tarttua.

Tulevaisuus vaatii tekemistä, loputonta tekemistä uskaliain mielin. Rakastaminen vaatii tekoja sekin, nimittäin elämistä tässä hetkessä, toimien tietoisesti rakkauden puolesta.

Joten tulevaisuus: Tekoja toivon varassa. Ja rakkautta toivon maisemissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat