Kirjoitukset avainsanalla jakaminen

Lapsi kiljuu ja heittäytyy lattialle. Murkku paiskoo ovia. Äiti huomauttelee. Anoppi katsoo merkitsevästi. Pomo tarvitsee raportin, mieluiten heti. Taas yksi ystävätär pyytää kaasokseen. Pyykkikasa muistuttaa Mount Everestia. Mummo kaipailee käymään. Keittiön lattia on tahmea. Kuntosalikortti hautautuu kassin pohjalle. Kummipojan lahja on hankkimatta. Konmaritus on kesken. Eteisestä tuskin mahtuu läpi. Kaikki vaativat minulta jotain. Jokainen. Sinäkin. Varsinkin sinä!

Mielikuvissani näen teidät kaikki vyörymässä ylleni vaatimustenne kanssa. Niiden voima musertaa minut. Silmissä mustenee. Tuntuu, että kaadun.

Sitten yhtäkkiä näen edessäni sinut pieni kukka kädessäsi, tukka vähän sekaisin, huulillasi ujo hymy. Sellaisena kuin sinuun rakastuin. Havahdun ja etsin sinut katseellani. Istut kumartuneena läppärisi ylle. Maksat laskuja verkkopankissa ja otsasi on kurtussa. Haukkaat samalla voileipää, josta koira yrittää myös saada osansa. Nuorimmainen kiskoo sukkaa jalastasi. Vilkuilet kelloa ehtiäksesi treeneihisi edes kerran tällä viikolla.

Kävelen luoksesi ja kosketan hellästi hartiaasi. Nostat katseesi. Sammutat koneen ja nouset ylös. Otat minut syliisi ja painat itseäsi vasten. Olemme lähekkäin varovasti, tunnustellen. Lämpö sulattaa meidät ja otteesi tiukkenee. Tuntuu kuin meistä kahdesta väsyneestä syntyisi yhdessä uutta energiaa.

Vilkaiset kelloon. Suukotat minua kevyesti, virnistät anteeksi pyytäen ja syöksyt treeneihisi. Katson ympärilleni. Kuopus imee tyytyväisenä sukkaasi. Kello raksuttaa. Otan kupin teetä ja istun sohvalle. Ehkä maailma ei sittenkään kaadu. Ainakaan vielä tänä iltana.

 

(Kuva Gerome Viavant)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakkauden pienistä teoista kivoimpia on ruoan laittaminen. Hän, kenelle muotoilet sydämen maitovaahdosta aamukahvin pinnalle tai jolle etsit uuden iloisen reseptin ja valmistat aterian parhaasi mukaan, on erityinen.

Minusta ketään ei hurmata ruoalla. Mutta sille, keneen on hurmaantunut, haluaa laittaa omin käsin arkista ja sensaatiomaista ja kaikkea syötävää siltä väliltä.

Rakastetulle haluaa laittaa ruokaa, koska se on hellimistä. Hyvä ruoka on mielihyvää. Se inspiroi, vie makumatkalle, kiehtoo, lohduttaa, lämmittää, kiihdyttää, riemastuttaa. Toisen ravitseminen hyvällä ruoalla on rakkauden asenteiden ja tunteiden ilmenemistä ruokapöydän äärellä.

Kulttuurista toiseen yhteinen ruokaileminen toisten kanssa on rauhanomaisuuden vakuutus ja ele, jolla toisia kutsutaan yhteyteen itsen kanssa. Ja aivan arkisestikin on ilmeistä, että ikäviä ihmisiä ei halua kutsua kylään, mutta ystäviä varten haluaa nähdä vaivaa ja kattaa heille lautaset ja täyttää lasit.

Rakastavaisten välillä yhteinen ruoka ammentaa syvyyttä siitä intiimistä yhteydestä, joka rakkaussuhde on. Istumme vastakkain, vähän nojautuneina toisiamme kohden, päivällisen äärellä, iltapalalla avokadonlohkoilla koristeltujen voileipien kanssa, sängyssä vierekkäin, kyynärvarret ja jalat hipaisten aamiaistarjottimen kanssa. Me olemme tässä ja voimistamme toisiamme.

Me jaamme ravinnon, jaamme elämän. Sikäli kuin ruoassa on jotain pyhää, me jaamme sen.

Kun leikkaan hänelle punasipulia lohkoiksi ja silppuan ne, yhdistän mausteita ja kuumennan ne öljyssä tuoksuvaksi seokseksi, kun kokoan pannulle värit ja kypsennän, kun keskittyneesti teen alusta loppuun ruoan ja asettelen sen tarjolle meille, ja aterimet ja kauniit lasit, ja kutsun pöytään, teen sen rakkaudesta.

Yhdessä syöminen on yhteisen ajan käyttämistä, toisen ja meidän molempien arvostamista.

Parisuhdetta voi tarkastella myös siinä pienoisilmastossa, joka ruokapöytä on. Millainen mahdollisuus se on: olla toisen kanssa rauhassa, tehdä ja jakaa rauhassa, nauttia rauhassa, silmätysten, puhua, kuunnella, keskustella. Pöydässä istutaan niin lähekkäin, että voi ottaa toisen jalat syliin.

Koko ruokailu on täynnä pieniä kohteliaisuuden ja välittämisen manifestaatioita, suolan ja pippurin hakemista toiselle, veden kaatamista, tasaamista ja jakamista, huomioimista.

Se alkaa jo kaupasta: mistä hän voisi pitää tänään, mietin. Muistelen reseptejä ja hänen antamiaan kommentteja niistä ja aprikoin, maistuisiko hänelle jokin ennen kokeilematon. Pitelen kädessäni hedelmää ja punnitsen sen kypsyyttä; etsin sitä, josta hän nauttisi eniten.

Hän on sydämeni herkku. Siksi haluan laittaa hänelle herkkuja. Ja kaataa sen maitovaahtosydämen aamukahviin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastuneena haluaa katsella toista silmiin ja kaikkialle muualle, sitä ihanaa kokonaisuutta ja kaikkea, mihin katse kulloinkin kiinnittyy. Kaikenlainen on katsomisen arvoista toisessa ja hänen liepeillään.

Minulle on arvokasta katsella rakastettuani suoraan ja sitten myös samalla katsoa hänen kauttaan kaikkea sitä, mitä hän tekee.

Kun ihailee toista ihmistä syvästi, hänen tekemisensäkin tulevat merkityksellisiksi. Yksi niistä asioista on työ.

Työ on paradoksaalinen juttu, tietysti: se vie ihmiset toistensa luota tunneiksi, pitkiksi ajoiksi, työmatkoiksi, ja kuljettaa muihin ajatusmaisemiin kuin toisen hellimiseen tai täysipainoiseen huomioimiseen ylipäätään. Samalla juuri työssä sitten konkretisoituvat ja toteutuvat monet ulottuvuudet toisen ihmisen persoonasta, joka siis on juurikin se ihailtu ja rakastettu persoona.

Minä olen muun muassa tällä viikolla saanut katsella sitä, kuinka rakastettuni työ on tuottanut iloisen lopputuloksen. Olen ylpeä ja riemuissani hänestä ja hänen puolestaan.

Tällaisessa riemuitsemisessa tunnistaa hyvin sen, kuinka samanaikaisesti kyseessä on kahden erillisen ihmisen suhde, mutta kuinka se erillisyys on  kuitenkin osa jotain sellaista yhteisyyttä, jossa toisen asiat aika välittömästi tuntuvat toisen ihmisen sisällä.

Siksi työasiat eivät lähtökohtaisesti oikein voi ollakaan rakkaussuhteen ulkopuolisia. Ne kulkeutuvat meissä kahdessa sen sisälle samalla tavalla kuin mitkä tahansa muutkin asiat toisessa ihmisessä, joko avoimesti tai sitten peiteltyinä salaisuuksina.

Työ, jonka rakastettu avoimesti näyttää rakastajalleen,  voi tulla rakastetuksi, ja toisen seuraaminen työssään on taas uusi mahdollisuus katsoa rakastaen.

Toisen työn ja aikaansaannosten ihailemisessa on niin monia tasoja, että niiden ajatteleminen jo saa minut hymyilemään. Ensinnäkin on tietysti lopputulos, joka on koko sen aiemmin jo seuraamani ajattelun, pohdiskelun, kokeilemisen, ponnistelun ja vaivannäön, oivalluksien ja luovan tilan seuraus. Työn ja saavutuksen yhteys on osa arjen karttaa, joka on meidän arkeamme. Me-hetki on tietysti myös lopputuloksen iloitsemisessa. Ja toisen ilon katsominen on niin rikasta; ilon ilmeiden ja eleiden lukeminen toisesta, silmien kimalluksen ja hymynkareiden ja ryhdin nauttiminen.

Ja rakastaan kun katsoo työnsä hedelmien ääressä, saa nähdä hänet samalla vähän kuin uutena ihmisenä, sellaisessa hetkessä hänessä on jotain villitsevästi toisenlaista, jokin avautuma vielä tuntemattomaan tulevaisuuteen ja kaikkeen sellaiseen, jota en vielä ole hänessä nähnytkään. Jotenkin siinä syntyy jälleen se ensirakastumisen tunne, joka ainakin tätä minun elämääni tässä rakkaussuhteessa onnekkaasti luonnehtii. Kun toinen uusin ja uusin tavoin havahduttaa katsomaan itseään, se rakastumisen tunne vain lyö yli uudestaan ja uudestaan.

Ja kun hän paneutuu uuden työn äärelle, minä katson häntä taas, vierestäni, toiselta puolelta huonetta, ovensuusta, ikkunasta ja mielessäni, ja ajattelen hänestä hellimmin. Hellemmin kuin kukaan toinen. Ja kuulostelen, kysyn ja kuuntelen, seuraan, katson, ja laitan hänelle ja itselleni kahvit.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun tämä rakkaus alkoi, minun oli vaikea saada siitä otetta. Minulla ei ollut sille oikeastaan edes nimeäkään, mutta tunsin selvästi, että hyvin suuret asiat olivat alkaneet liikkua tai että jotain vääjäämätöntä oli tapahtunut, minussa ja minulle. Koska en osannut itse selvittää itselleni, mitä ne asiat olivat ja mitä oikein oli tapahtunut, minun oli puhuttava ystävilleni. Puhuin arimmista asioistani, koska tarvitsin mahdollisuuden käsitellä ääneen ja jonkun toisen kanssa sitä, mikä ei omissa sisäisissä keskusteluissani selvinnyt.

Olen onnellinen, että minulla on nuo ystävät, joille saatoin tuolloin puhua.

Kun minä ymmärsin olevani rakastunut, ja kun se rakkaus sai kasvaa, syntyi uusi tarve puhua: halu jakaa sitä, mitä koin. Minä täytyin niin paljosta tunteesta ja koin, että minulle oli tapahtunut jotain niin erityistä, että siitä oli kerrottava jotain joillekin niistä ihmisistä, jotka olivat lähimpänä minua ja tuota naista, joka nuo tunteet sai syntymään. Minä myös halusin itseni ja meidän olevan totta maailmassa, ei vain keskenämme omassa kahdenkeskisessä suhteessamme. Syntyneen yhteyden kiinnittäminen ihmisiin ympärillämme oli sen näkyväksi tekemistä. He, jotka jakoivat ylitsepursuavan ilon minun kanssani, olivat tapahtuneen todistajia.

Rakastunut ihminen tarvitsee sellaista kannattelua. Rakkaus on voimallinen, mutta herkkä tila. Se tarvitsee suojelijoita, kannattelijoita, hymyileviä läheltä katsojia.

Kun järjestimme häät, halusimme kutsua sinne ihmiset, jotka olivat tulleet tavalla ja toisella osalliseksi meidän elämäämme, vaikka yhden iloisen ja tärkeän kohtaamisen tai sitten jatkuvan rinnalla kulkemisen verran: rakkauden juhlat, joihin ihmiset oli kutsuttu jakamaan meidän keskinäinen ilomme.

Ei onnea pidä piilottaa, piilossa se menee hukkaan tai haihtuu kuin henki ilmapallosta. Oma onni ansaitsee tulla jaetuksi ihmisten kanssa, jotka juhlivat sitä ja tanssivat pitkälle yöhön yhdessä onnellisten kanssa. Onnelliset ovat heitä, joiden onnen toiset ovat valmiita ilomielin jakamaan. Onnellisia ovat he, joiden kanssa jotkut haluavat oman syvimmän onnensa jakaa.

Viime vuosien mittaan olen silloin tällöin kokenut rakkauden tulvahduksia rakastettuani N.N.:ää kohtaan, jotka ovat yksinkertaisesti olleet enemmän kuin olen yksin voinut  pidellä. Silloin olen kiireesti lähettänyt viestin jollekulle sellaisella läheiselle ihmiselle, joka tuntee hänen hyvin,  ja kertonut miten ihana rakastettuni on, koska tokihan hänkin tietää sen. "N.N. on niin soma, että pakahdun!" ja ystävä jakaa kanssani sen ilon. Pakahdun kyllä, mutta hän pakahtuu tavallaan kanssani, ja se, että joku jakaa hiukan sellaista tunnettani, antaa minulle yhden todisteen siitä, että hyvä on totta.

Elämämme ympärille on kiertynyt myös aivan uusia ystäviä. He eivät ole tässä sattumalta. Me halusimme jakaa elämäämme ja pitää kodin oven auki ihmisille tulla. Heitä tuli, ihmeellisen hienoja ja yllättäviä ja mainioita. Heistä tuli ystäviä meille. Minusta tuntuu, että voimme elää rakkaus vapaasti näkösällä heille. Sellainen jakamisen lähtökohta on tehnyt näistä ystävyyssuhteista avoimia ja lämpimiä, samalla tavalla kuin niistä vanhoista ystävyyksistä, joiden kanssa olemme tässä tarinassamme vaeltaneet yhdessä alusta alkaen.

Kun olen punninnut sitä, kuinka arvokas elämässä on rakastumisen ja rakkauden ilo, minusta se on niin arvokas, että siitä on syytä kertoa avoimesti missä vain. Puhe rakkaudesta ja toisen ihmisen kanssa jaetusta ilosta asettuu vasten kaikkea muuta puhetta, jolla maailmaa halutaan täyttää: vasten huolipuhetta, surusta ja menetyksistä kertomista, puhetta uhkista, sairauksista, sodasta, kuolemasta. Ne ovat todellisia asioita, mutta niin on rakkauskin, rakastuneena oleminen ja kahden ihmisen leikit ja ilot. Niistä kertominen on rehellisyyttä elämää kohtaan. Rakastetun lumosta kertominen on rehellistä häntä, hänen lumoaan, minua itseäni ja elämää kohtaan.

Maailma kajahtelee vallasta puhumisesta, mainoksista ja maailmankatsomuksellisista saarnoista. Ei rakastetun ihme ja tämä rakkaus ole vähäpätöisempää kuin ne.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Minulle tämä rakkaus on totta, ja minä puhun rakkaudesta, koska voin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat