Kirjoitukset avainsanalla uskallus

Me ihmiset  rakennamme joskus turhia raja-aitoja toistemme välille. Teemme jaon meihin ja heihin. Ihmisiin joihin kuuluu rakastua ja ihmisiin, joihin ei. Rakkaus ei kuitenkaan toimi niin. Se ei katso meidän määritelmiämme. Se muodostuu niiden ihmisten välille, joiden väliin on muodostuakseen, raja-aidoistamme välittämättä.

Ongelmana on, että me kuitenkin katsomme noita kuvitteellisia raja-aitojamme. Ja niiden vuoksi näemme selkeästi heidät, jotka ovat kanssamme samalla puolella, mutta toisella puolella olevat näemme vain aitamme läpi. Näemme ennakkoluulomme, joiden taa todellinen ihminen katoaa. Keskitymme eroavaisuuksiin vaikka edestämme voisimme löytää rakkauden. Saatamme esimerkiksi katsoa vain toisen kulttuuria, jonka olemme asettaneet ennakkoluulojemme vuoksi kuvitteellisen raja-aitamme väärälle puolelle, emmekä näe ihmistä jonka kanssa voisi olla hyvä olla ja, jota olisi ihanaa rakastaa. Meidän tulee kysyä itseltämme onko kuvitteelliset raja-aitamme todella tarkoituksenmukaisia ja purkaa haitalliset pois, pala palalta. Uskaltaa katsoa niiden toiselle puolelle, löytää ihmisiä, ja kuka tietää, kenties jopa rakkauden.

Ja jos tuo rakkaus lopulta sitten löytyy sieltä kuvitteellisen raja-aitamme toiselta puolelta saatamme kohdata tilanteen, jossa muut yhä asettavat omia raja-aitojaan rakkautemme väliin vaikka itse olisimme niistä jo luopuneet. Joskus he tekevät niin vaikkemme itse olisi kuvitteellisia raja-aitoja välillämme koskaan nähneetkään. He ovat kuitenkin nähneet ja näkevät yhä. Ja nyt rakkautemme, joka ylittää nuo kuvitteelliset raja-aidat, rikkoo heidän tutulta ja turvalliselta tuntuvaa käsitystään maailmasta, jossa on meitä ja heitä. Joskus he näkevät  vain sen pelon ja epävarmuuden, jonka tuo rikkoutuminen heissä aiheuttaa, eivätkä rakkautta tai ihmisiä, joiden välille se on muodostunut. Se voi purkautua ulos, jopa vihana ja vääryytenä. Voimme esimerkiksi joutua pelkäämään fyysisen turvallisuutemme vuoksi vain koska rakastamme ihmistä, joka on kanssamme samaa sukupuolta. Rakkautemme ei kuitenkaan välitä noista muiden ihmisten tekemistä raja-aidoista. Se on olemassa ja ansaitsee tukea seistessään noiden raja-aitojen tiellä. Ja siinä seistessään se voi olla mukana purkamassa niitä hitaasti pois, pala palalta.

Se on minun näkökulmani Rakkauden roihun tämän viikkoiseen teemaviikkoon: uskaltaa rakastaa, ketä rakastaa sekä antaa muille mahdollisuuden samaan. Voimme nimittäin olla huomaamattamme niitä, jotka eväävät itseltään rakkauden omilla raja-aidoillaan, kärsivät muiden raja-aidoista tai asettavat niitä muille. Tai voimme olla vähän kaikkea tuota. Joka tapauksessa, purkamalla pois turhia raja-aitojamme annamme tilaa monille tämän vuosisadan suurille rakkaustarinoille roihahtaa täyteen mittaansa sekä päättyä paremmin kuin Romeo ja Julia.

Uskaltavin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uskaltaminen ja rakastaminen, siinäpä vasta kaverukset. Olisipa hienoa jos voisin todella rintarottingilla puhua itsestäni rohkeana rakastajana. Jos voisikin vaikka esittäytyä uudelle ihmiselle sanoilla: ”Minna, rohkea rakastaja”.

Varsinkin nuoruudessa minun oli vaikea uskaltaa ottaa omat tunteeni tosissaan ja kertoa niistä. En puhunut pettymyksistä ja loukkaantumisista ystäville tai perheenjäsenille ja häpesin myös ihastuksen tunteitani. Kun katsoin itseäni mitätöivästi, en ajatellut, että minun tunteeni ja tarpeeni olisivat niin tärkeät ja arvokkaat, että ne olisivat lahjaa sydämen tykytyksen aiheuttajalle. Tyypillistä oli, että asetin ihastuksen kohteen itseäni korkeammalle – ja jäin tukahduttavan ihastuksen tunteeni kanssa piiloon ja yksin. Toinen ei voinut vastata tunteisiini, kun ei edes tiennyt niistä.

Nykyisin olen ihmisenä sen verran vahvistuneempi, että yritän ainakin ottaa tunteeni vakavasti – enkä enää aseta itseäni niin paljon muiden alapuolelle. Arvostan ja kunnioitan puolisoani, mutta en ajattele mielessäni olevani häntä paljon vähäpätöisempi. Tiedän, että minun tunteeni ovat hänelle tärkeät.

Kyky rakastaa rohkeasti toista liittyy minulla ainakin siihen, osaanko rakastaa rohkeasti myös itseäni. Jos en ole hereillä, selkäytimestä nousevat välillä vahvasti lapsuuteni uhrautumisen ja uhriutumisen mallit. Marttyyriuden imu on iso. Ja kun sen pyörteisiin joutuu, rakkaudettomuuden ja arvottomuuden tunne on musta.

Omalla kohdalla olen ratkaissut rakastamisen haluamisen ja vaikeuden siten, että olemme vuosia jo mieheni kanssa osallistuneet parisuhdekursseille ja järjestäneet niitä.  Harrastuksia on monenlaisia. Mitä enemmän olemme yhdessä ravanneet parisuhdetapahtumissa ja kursseilla ja istunnoissa ja saaneet kosketusta omaan tunne-elämään, sitä enemmän kanavat omiin tunteisiin ovat auki. Niistä saa paremmin kiinni. Jos tietää jotain itsestään, omista kuulumisistaan, on ne helpompi myös silloin jakaa toisen kanssa. Jos ei ole kosketusta itseensä, ei ole mitään jaettavaakaan.

Pari viikkoa sitten olimme pitämässä parisuhdekurssia lapsiperheellisille. Meitä marssi paikalle leirikeskukseen kuin arkkiin aikoinaan eläimiä kaksittain omat pienet jälkeläiset kannoillaan.

Parisuhdearkin suojissa poissa arjen tiskikuormista ja muista vaatimuksista, yhteys löytyi monella taas uudestaan. Helposti arki oli monella imaissut mustaan suoritusaukkoon. Mutta nyt oli aikaa olla toista varten ja katsoa silmiin.

Yksi tehtävä kurssilla oli muistella, mistä tämä kaikki, meidän tarina, aikanaan alkoi.

Minä muistan silmät ja katseen ja frisbeenheiton.

Katseesta se monilla muillakin oli alkanut.

Nyt kysyn: uskallanko vieläkin katsoa tuttua miestä silmiin? Kelpaanko edelleen? Uskallanko kuulla, mitä oikeasti pohdit? Uskallanko kertoa omat synkätkin ajatukset ja tunteet? Kestätkö kuulla ne? Uskonko, että kestät? Ja otammeko me toisillemme riittävän usein yhteistä aikaa jonkinlaisessa suoja-arkissa kotona tai jossain muualla? Eihän tämä vaadi minimissään kuin 10 minuuttia joka päivä.  Jonkinlaisen kohtaamisen. Ja huolehtiminen siitä, että välillä  varaamme kunnolla aikaa toiselle. Enemmän kuin 10 minuuttia.

Uskalluksesta yhteys syntyi silloin aikanaan. Hassua, että yksi sydämen suojamuurin ylitys silloin aikanaan ei riitäkään loppuelämäksi. Joskus ujous iskee tutunkin ihmisen edessä ja rohkeutta tarvitaan aina uudestaan ja uudestaan.Jos en uskalla pysyä tutuksi luullun puolison elämän ja sydämen kartalla, näen hänestä vain ääriviivat.

Lähdenkin tästä heittämään frisbeetä ja odotan, että mieheni ottaa heiton vastaan :) Rakkautta on ihana vaalia.

 

  • Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat