Kirjoitukset avainsanalla kehu

Kuva: Unsplash
Kuva: Unsplash

Yksittäiset uudenvuoden lupaukset eivät ole minun juttuni. Sen sijaan minulla on jo viidettä vuotta vaihtuvat teemat vuoden jokaiselle kuukaudelle. Teemat, jotka haastavat meitä katsomaan elämäämme tai maailmaa uudesta näkökulmasta sekä kohentamaan tai haastamaan jotain elämänaluetta. Nyt kehitimme sellaiset myös parisuhteita ja rakkaussuhteita varten. Voit kehittää omasi tai hyödyntää näitä. Kehitelkää konkreettiseet tavoitteet ja toimet jokaiselle kuukaudelle, jottei teema jää vain ajatuksen tasolle ja reflektoikaa ja jakakaa asioita halutessanne vaikka mukana olevien ystävienne kanssa.

Tekojen tammikuu
Siirry sanoista tekoihin. Jos jo pitkään lupailtu asia on jäänyt tekemättä, niin tee se nyt ja mikäli et voi toteuttaa sitä tammikuussa niin ota ainakin ensimmäinen askel sen toteutumiseen. Varaa kesästä se viikko mökin kunnostukseen tai osta välineet siihen puutarhan laittoon. Tai sitten tee ja huomioi niitä joka päiväisiä kauniita asioita, joita toisillemme teeme ja, jotka tekevät arjestamme kauniimpaa ja helpompaa. Kiitä niistä ja panosta niihin.

Harrastusten helmikuu
Aloittakaa yhdessä jokin harrastus. Yhteinen tekeminen sekä yhdessä tekeminen hoitavat suhdettanne. On myös hyvä, ettei kaikki yhteinen aika ole vain arjen pyörittämisestä. Jos yhteisiä harrastuksia löytyy jo niin voitte tutustua uusiin vaikka vain kertaluontoisesti.

Miellyttämisen maaliskuu
Kysy ja selvitä asioita, joista toinen pitää. Hemmotelkaa toisianne vaikka vuoroviikoin, jotta huomiointi jakautuu tasaisesti. Anna toiselle pitkä jalkahieronta tai valmista yllätyäen hänen suosikkiruokaansa valmiiksi kotiin osottamaan. Pyri saamaan toiselle mahdollisimman mukava olo, kuitenkaan omaa hyvinvointia laiminlyömättä.

Hulluttelun huhtikuu
Löytäkää sisäinen lapsenne, tarttukaa hulluihin ideoihin, seikkailkaa. Yritä myös saada toinen nauramaan. Hymy ja yhdessä nauraminen tekevät hyvää.

Toiveiden toukokuu
Kertokaa, kuunnelkaa ja toteuttakaa mahdollisuuksien mukaan toistenne toiveita. Menkää vaikka treffeille niin, että tekeminen valitaan ensin vuorotellen ja sitten yhdessä.

Kehujen kesäkuu
Kehukaa toisianne. Ei ole turhaa muistuttaa mistä toisessa pitää vaikka yhteistä matkaa olisikin kuljettu jo pitkään. Kertokaa ne suuret ihastuksen kohteet, mutta myös arjen pienet hetket. Tehkää kehuista ja positiivisesta palautteesta luonteva osa arkeanne.

Herkullinen heinäkuu
Yhdessä syömisellä on suuri voima. Sen ovat tienneet erilaiset kulttuurit jo kautta aikain. Tehkää siis ruokaa yhdessä, pysähtykää sen ja toistenne äärelle. Nauttikaa. Kutsukaa vaikka läheisiännekin kylään yhteisille illallisille.

Erillisyyden elokuu
Yhdessäkin olette yksilöitä. Omaa aikaa ja yksilöllisyyttä ei saa unohtaa. Katsokaa, että teillä on myös omat juttunne, joihin toinen ei välttämättä kuulu juuri lainkaan. Ottakaa minä-päiviä, jolloin vietätte aikaa vain itseksenne tai viekää itsenne treffeille.

Seksikäs syyskuu
Tehkää asioita, jotka tuntuvat teistä seksikkäiltä. Jutelkaa niistä. Pysähtykää seksielämänne äärelle, nauttikaa siitä mikä on hyvää ja kohentakaa yhdessä keskustellen ka kokeillen sitä mikä kohennusta kaipaa.

Läheisyyden lokakuu
Läheisyydellä ja kosketuksella on merkitystä. Samoin sillä miten koskettaa. Kaiken kosketuksen ei pidä missään nimessä olla seksuaalista. Keskustelkaa millainen kosketus milloinkin miellyttää. Paijatkaa pyykkiä pestessä ja laskekaa käsi kädelle tv:n ääressä. Pysykää toistenne luona myös fyysisisesti. Monipuolisesti ja molempia kunnioittaen.

Muistojen marrarskuu
Pysähtykää kulkemanne polun äärelle. Katselkaa kuvia, muistelkaa hetkiä ja tarinoita. Valitkaa suosikkinne. Tehkää nistä vaikka taulu tai kertomus. Oman suhteenne taival.

Joutilas joulukuu
Pitäkää loppuvuoden kiireessä yhdessä huolta myös levosta ja rauhasta. Varatkaa kalenteriin aikoja, kun vain olette. Ette tee mitään. Nautitte vain toisistanne ja ihanasta joutilaisuudesta. Hyggeilkää sydämenne kyllyydestä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakkaus on uutta luovaa. Ja rakastettuni kanssa minä olen paras itseni. Sellainen voi olla rakkauden lahja.

Helsingin Sanomat julkaisi eilen artikkelin, jonka mukaan ihmisen persoonallisuus voi muuttua aikuisuudessakin aiempaa arvioitua enemmän. Voimakkaat kokemukset muovaavat ihmistä niin paljon, että sillä on meihin pysyviä jälkiä. Erilaiset vaikeat tilanteet jättävät jälkensä ihmiseen, mutta niin tekevät myös positiiviset.

Sitä, miten paljon juuri positiiviset kokemukset muokkaavat ihmisen persoonaa, ei kovin hyvin tiedetä, koska asiaa ei ole tutkittu samassa määrin kuin ikävyyksien ja kriisien vaikutusta.

Mutta jos minä käännän katseeni itseeni ja mietin sitä, millainen ihminen olen tässä ja nyt, minusta tuntuu, että monet niistä persoonallisuuteni piirteistä, jotka tuntuvat arvokkailta ja tärkeiltä, ovat korostuneet viime vuosina. Niiden pontimena ovat olleet nimenomaan positiiviset kokemukset. Ja tärkeimmät viime vuosien tapahtumat puolestaan liittyvät rakastumiseeni ja kokemuksiini tässä rakkaudessa.

Sanoisin, että rakkaus on muokannut minua persoonana. Eikä ole liioittelua sanoa, että nimenomaan kaikki se onnellinen ja myönteinen, mitä rakastettuni minulle antaa, muokkaa minua yhä pidemmälle.

Ajattelin jo aivan aluksi, että hän on minulle kuin kevät. Se ajatus heijasteli sisäistä tunnetta kaikesta sellaisesta, joka itsessäni tunsin versovan. Rakastumiseen johtanut vuorovaikutus ja sen avaama kokemus omasta itsestäni oli niin voimakas, että tavallaan löysin itseni uudestaan. Koin, että menin aivan osasiin ja tuli uudelleen kootuksi, ja että se oli syvä ja hyvä purkamisen ja uudelleenmuotoutumisen kokemus.

Nyt minussa on kevät ja kesä. Minun persoonassani on painottunut sellainen.

Mikä sitten on se rakkauden aikaansaama positiivinen mullistus? Lähinnä se on kai syvistä syvin kelpaamisen tunne, vakuuttunut tunne siitä, että minä olen just hyvä sellaisena kuin olen. Millainen sitten olen? Kuulen rakastetultani, kuinka minussa hyvää ovat muun muassa nauravaiset ja avoimet luonteen piirteet, ajattelu ja aistiminen, kyky vuorovaikutukseen ja innostumiseen ja sosiaalisuuteen, ennakkoluulottomuus ja uteliaisuus, ja muut sellaiset asiat, joista kuulen hänen minulle puhuvan. Minäkin tunnistan nuo piirteet itsessäni ja koen itseni onnelliseksi sellaisena.

Toivon, että yhtä hyvin osaisin nostaa häntä kuin hän minua. En tosiaankaan koskaan ole kohdannut ketään sellaista kuin hän. Koetan päivittäin selittää, miksi hän minusta on niin ihmeellinen ja millä tavoin ja mistä kaikesta hänessä nautin. Kerron ja koetan osoittaa sen, mitä tunnen ja ajattelen hänestä. Ehkäpä se heijastuu häneen kuten hänen katseensa, sanansa ja kosketuksensa minuun.

Parisuhteessa pitää voida kasvaa. Se, mikä tunnistetaan ja mitä ravitaan, voi kasvaa. Silloin persoonakin voi liikkua valon suuntaan, aina vain pidemmälle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat