Kirjoitukset avainsanalla seikkailu

Olen lomalla. Kolme viikkoa takana ja vähän vielä edessä. Olen ennenkin pohtinut täällä oman ajan ja muun ajan suhdetta. Aion huomenna lähteä taas omille reissuille. Miesten pyöräretki odottaa. Siinä taitaa tulla parisuhteeseenkin jonkinlainen tauko. Meillä on sellainen tapa, että reissuista ei soitella, jos ei ole mitään erityistä asiaa, mutta viestit laitetaan. Sellaiset, kuin ”olen perillä”, pitkien automatkojen jälkeen ja usein iltaisin ”hyvää yötä kulta, kaikki ok.” Siinä ne tärkeimmät. Kuulumiset ehtii vaihtaa sitten, kun taas tavataan.

Reissun jälkeen ollaan paremmin yhdessä ja rakennetaan yhteisempää todellisuutta. On jännittävää nähdä, miten kauan menee ennen kuin viikon reissun jälkeen yhteys parisuhteessa palaa. Mitä se itseasiassa vaatii? Ehkä juuri tuota kuulumisten vaihtoa ja sitten täytyy vähän halata ja mennä toisen kainaloon ja tehdä yhdessä jotakin. Uskon, että erossaolo aiheutta meillä useimmilla jonkinlaisen katkon suhteen tunneyhteydessä. Eri ihmiset osaavat palata eri tavoin taas lähemmäs toisiaan. Minulle erossa olo on haikeaa ja voimauttavaa.

Otsikkoon kirjoitin elämyksistä. Se johtuu viime viikon lehtiartikkelista, jossa pohdittiin nykyajan elämyshakuista kulttuuriamme. Sävy oli hiukan kriittinen. Elämä ei saisi muodostua elämysten metsästykseksi. Eikö lomallakin kannattaisi vain olla, levätä ja kotoilla. Yksi elämyshakuinen nainen vastasi kaukaa seikkailumatkaltaan ulkomailta, että hän on maailmalla kotona. Juuri siitä tuntee elämyshakuisen ihmisen, että hän nautti tunteesta, kun ei tiedä missä seuraavan yön nukkuu.

Hyvät reisuut tehdään kuulemma kolme kertaa. Suunnittelu- ja valmistaumisvaihe on ensimäinen ja monen mielestä paras kerta. Sitten on varsinaien matka tai seikkailu. Kolmantena tulee muistelemisen matka. Se on joillekin se antoisin. Ehdotan kaikille vielä neljättä elämystä. Yritän panostaa alkavan reissun jälkeen tähän. Kun palaan Jäämeren rannoilta, koitan tehdä neljäntenä matkan takaisin yhteyteen rakkaiden kanssa. Yritän kuunnella heidän tarinaa siltä ajalta, kun olen olut pois. Tarjolla on taas yksi elämys ja matka, oman elämysmatkan päätteeksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Urheilua, kuorolaulua, puutarhanhoitoa tai kielten opiskelua – aikuiset ihmiset ovat valmiita käyttämään omistautuneesti ja pitkäjänteisesti aikaa ja vaivaa oppiakseen ja kehittyäkseen harrastuksessa, joka heitä kiinnostaa ja viehättää. Tietyn eurorajan jälkeen mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen on tärkeämpää kuin lisäpalkan saaminen. Ja niin edelleen.

Ylipäätään hyvään elämään yhdistetään sekä mahdollisuus että pyrkimys tulla paremmaksi. Ehkäpä siksi, että mitä paremmin osaa jotain, sitä kivemmalta sen tekeminen tuntuu ja sitä enemmän iloa se tuo.

Hyvä seksi on mukavimman tuntuista mitä on. Asiasta voi tietysti olla eri mieltäkin, mutta seksuaalinen nautinto on niin moninainen, rikas ja sillä tavalla kytkeytynyt ihmisen keholliseen sekä psykologiseen kykyyn kokea syvää mielihyvää, ettei mielestäni ainakaan urheilu, kuorolaulu, puutarhanhoito tai kielten opiskelu voi kilpailla sen kanssa.

Elämä rakastetun kanssa tarjoaa mahdollisuuden kehittyä aina vain paremmaksi sellaisessa, mikä molemmille voi olla mukavimman tuntuista, mitä on. Edellyttäen, että rakastajat ovat paneutuneita oman ja toisen nautinnon tutkimiseen ja syventämiseen. Mutta kun rakastaa toista, haluaa luonnollisesti hänelle parasta? Kuka ei haluaisi olla kympin oppilas toisen rakastamisen opinnoissa?

Tarjolla on kivointa ja antoisinta oppimista, sitä paitsi. Ja koska seksissä rakastavaisten kesken on kyse erillisistä ihmisistä, opetteleminen ja tutkimusmatkailu toiveiden, virittäytymisen, kosketuksien, kokemisen, mielihyvän tunteiden ja kaikkien nautintojen parissa on moninkertainen seikkailu.

Oi seikkailu!

Puutarhoista ja paratiiseista puhuminen on aivan asiaankuuluvaa: oman itsen ja toisen tutkiminen on kuljeskelua puutarhoissa, jotka elävät ja muuttuvat päivien ja aikojen mukana. Kokeilemalla, kysymällä, antautumalla, kertomalla ja näyttämällä uudestaan ja uudestaan vaellellaan niissä itse ja yhdessä.

Kiinnittämällä uteliaasti huomiota toiseen ja itseen, vuorovaikutukseen ja siihen, mitä itsessä, toisessa ja meidän välillämme tapahtuu, oppii aistimaan täsmällisemmin ja herkemmin. Ja ihan konkreettisesti kuten vaikkapa kitaransoitossa tai kutomisessa kehittyy opettelemalla ja harjoittelemalla näppärämmäksi, sormet tulevat herkemmiksi ja taitavammiksi ja koordinaatio tarkemmaksi, niin tietenkin on seksinkin suhteen.

Mitä paremmin ylipäätään oppii käyttämään kaikkia mahdollisuuksia yhteisen leikkimisen saralla läsnäolosta liikkeisiin ja äänestä tuoksuihin ja kosketuksiin, kaikkeen, sitä parempi toiselle, itselle ja meille. Tämä harjoittelu ei kylläkään voi olla puurtamista, vaan vapautunutta leikkisää kokeilemista, omaksumista ja taituruuden kehkeytymistä tuhansin kerroin.

Seksi on vuorovaikutuksen ja itseilmaisun ulottuvuus, tapa olla olemassa ja kokea elossa oleminen rajusti, vivahteikkaasti, luita ja ytimiä myöten.

Jotkut puhuvat jostain suhteen alun kanivaiheesta, joka sitten laantuu arjeksi. Miksi päästää menemään paras yhteinen hauskuus? Tai miksei ainakin tehdä kaikki mahdollinen sen pitämiseksi? Mitä ihanampaa, sitä paremmin motivoi.

Seksistä kirjoitetaan mediassa hyvin paljon. Paljon kerrotaan asioita keskiarvoista: kuinka paljon ihmiset keskimäärin rakastelevat, millaisia fantasioita ihmisillä keskimäärin on, mitä naiset keskimäärin toivovat, mitä miehet keskimäärin odottavat kumppaniltaan, mitkä ovat keskimäärin mieliasentoja ja niin edelleen. Kukaan ei seksissä kuitenkaan ole keskiarvo, vaan oma itsensä. Ja keskenään ihmiset luovat aina omanlaisensa seksielämän, jonka suhteen mitkään keskiarvot eivät sinällään ole merkityksellisiä.

Hyvä silti, että ylipäätään kirjoitetaan ja näytetään. Jos jättää vertailut syrjään, ympäröivä maailma tarjoaa rakastaville jatkuvasti virikkeitä ja ideoita, joiden jakaminen keskinäisessä tilassa, joista kertominen ja joiden kuuleminen, muodostuu ehkä uudeksi vivahteeksi omaa leikkiä, tai sitten ei; vapaus on meidän!

Iloa ei voi koskaan olla liikaa. Nautinnon ei myöskään soisi olevan tyytymistä. Päinvastoin, siihen sopii minusta mieluummin sellainen motto kuin että ”ei riitä kaikki, vaan haluamme enemmän”. Siitä vain ammentamaan, eikä vain maljoja vaan valtameriä kerrallaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jonas Jonasson kirjoitti hauskan kirjan sata vuotiaasta, joka hyppäsi ikkunasta ja katosi. Pian ilmestyi toinen kirja, jonka nimi on suomennettu: Lukutaidoton, joka osasi laskea. Ostin kirjan englannin kielisenä pokkarina lentokentältä. Ajattelin, että lennokkaan kirjan avulla tulee kieliharjoitusta. Luinkin puoleen väliin. Sitten kirja hautautui jonnekin. Tuli melkein kahden vuoden tauko. Nyt näin teoksen kirjastossa suomenkielisenä äänikirjana.

Kirjaa voisi tiivistää ja kertomusta vieläkin hioa, mutta tämä ei nyt ole varsinainen kirja-arvostelu. Pidin kirjasta kovasti. kaikki vastaavat seikkailuteokset, jossa ihmiset liikkuvat pitkin maailmaa ja asioista sattuu ja tapahtuu ihan huvikseen eri tavalla, kuin viisaat ihmiset ovat suunnitelleet, ovat kiinnostavia. Jo sata vuotiaassa oli mukana viisas huokaisu. Aina välillä, kun elämän suunnitelmat menivät pipariksi ja aivan uusiksi, vanha mies sanoi: ”on niin kuin on ja käy niin kuin käy.” Tuo on viisaasti sanottu.

Minulle kirjojen asenne viestii jotakin pyhää huolettomuutta. Olen kuvitellut, että osaan tuohon huolettomuuteen aika hyvin heittäytyä, mutta höpö höpö. Koko ajan joku olematon tai vähän isompi murhe pyrkii mieleen.

Kirjan lukutaidoton on Soweton slummissa kasvanut tummaihoinen tyttö, Nombeko. Hänen rinnalleen tarinassa eksyy ruotsalainen Holger, jolla on kokolailla seinähullut vanhemmat ja omaa harkintakykyä vailla elävä kaksoisveli, jonka nimi on myös Holger. Sitten mennään ja paljon tapahtuu.

Kirjan sisällä on rakkaustarina. Holger ja Nombeko ihastuvat toisiinsa. Aina on kuitenkin jokin vankeus, velvoite, hengenvaara tai muu este. He eivät koskaan pääse seurustelussaan alkua pidemmälle. Paitsi tietysti lopuksi, suunnilleen kaikki ratkeaa. Pari tulee seurustelleeksi kai parikymmentä vuotta, ehkä ylikin, ennen kuin oikeastaan mikään onnistuu.

Huomaan peilaavani kirjan huolettomuutta omiin huoliini. Tapahtuuko elämässä asiat sattumalta, kohtalon ohjaamana vai johdatuksesta. Paljonko omilla päätöksilläni on voimaa ja valtaa?

Jos nyt vaikka mietin omaa parisuhdettani. Olen Nombekon ja Holgerin tavoin elänyt yli kaksikymmentä vuotta samassa parisuhteessa. Joskus on tuntunut, että mitään ei tapahdu. Tai tapahtuu ihan liikaa. En ehdi miettimään omia, saati toisen tunteita ja ajatuksia. Viimeiset kymmenen vuotta on tuntunut ihan mahdottomalta pysähtyä miettimään miksi tuo toinen minun kanssa kulkee ja minä hänen.

Silti on ollut niin kuin on ja käynyt niin kuin on käynyt. Jossakin kohtaa huomaan suostuvani siihen, että elämä menee näin. Kirjassa ei jäädä suremaan suuriakaan menetyksiä. Välillä talot palavat ja rahat katoavat. Välillä atomipommi uhkaa räjähtää ja pääministerin hermo kiristyy. Ehkä siellä kaiken taustalla on jokin rakkaus ja kiintymys, jota ei liikaa selitetä ja avata. Jokin aavistus on, että eivät Holger ja Nombeko muuten olisi päässeet mielikuvitusseikkailun päähenkilöiksi?

[avatar user="markku.orsila" size="thumbnail" align="left" link="file" /]

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat