Kirjoitukset avainsanalla itsetuntemus

Kuva: Suhyeon Choi, Unsplash

Se oli ihan tavallinen riita edellisessä suhteessa, kun oivalsin jotain merkityksellistä. Tajusin, etten tiedä kuka minä olen itse itselleni. En ole tiennyt pitkään aikaan, jos koskaan. Osaan kyllä kuvailla itseäni; sanoa millaisena muut ymmärtääkseni minut näkevät. Osaan kehuakin itseäni. Sanoilla, joita muut ovat sanoneet. Olen oikeastaan rakentanut koko itseluottamukseni pitkälti juuri muiden sanojen perusteella. En kuitenkaan tiedä kuka olisin jos katsoisinkin itseäni vain itseni kautta, heijastelematta asiaa kenenkään muun silmien läpi.

En väitä, ettenkö nyt olisi oma itseni. Enkä usko, että minä tai arkeni juurikaan muuttuisi, vaikken tarkastelisikaan elämääni ja itseäni muiden silmien kautta. Tahtoisin kuitenkin tietää kuka minä olen itse itselleni. Millaisen ihmisen näkisin, jos katsoisin vain itseäni, enkä sitä heijastusta, jonka näen itsestäni muissa. Tahtoisin luoda oman suhteeni itseni kanssa.

En kuitenkaan tiedä, kuka olisin, jos katsoisinkin itseäni vain itseni kautta, heijastelematta asiaa kenenkään muun silmien läpi.

Oivalsin myös, että vaikka olen viime vuosina ollut onnekas ja saanut elämääni paljon kannustavia ihmisiä, joiden sanat ja tuki ovat tukeneet myönteistä kuvaa itsestäni, niin ei ole kannattavaa pohjata minäkuvaansa muiden mielikuviin. Joskus saa kauniita ja inspiroivia kommentteja, jotka kannustavat pysymään hyvässä "sillä sellainen ihminen minä olen". Mutta toisaalta koskaan ei voi täysin mielyttää kaikkia, joten aina löytyy myös niitä hetkiä, kun joku tuntematon, tuttu tai kaikkein läheisinkin toteaa, kuinka jokin asia turhauttaa tai äsyttää. Niinpä saattaa vain huonon hetken tai vaikka erilaisten mielipiteiden tai toimintatapojen vuoksi kiinnittää itseensä myös negatiivisia mielikuvia "sillä sellainen ihminen minä olen". Kun minäkuva pohjaa muiden sanoihin, niin saataa koko käsitys omasta arvosta heitellä muiden mielen mukaan.

Vuosia sitten, erään vaikean eron jälkeen opettelin elämään yksin. Nauttimaan asioista yksin. Tekemään päätöksiä yksin. Silloinkin, kuitenkin usein katsoin itseäni ja elämääni ikään kuin ulkopuolisena. Kenties nyt minun onkin siis aika oppia tuntemaan itse itseni. Katsomaan itseäni ja elämääni suoraan ja vain itsenäni. Löytämään ihmisarvoni, joka ei ole kytketty kenenkään muiden sanoihin. Tajuta, että on, jotain joka minussa on eikä muutu vaikka muut sanoisivat mitä. Kehut ja moitteet ovat sitten vain liikettä sen ympärillä. Kenties nyt on aika katsoa itseäni syvälle silmiin ja selvittää kuka minä olen, kun kukaan ei katso.

Tutkailevin terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Elätkö suhteessa, jossa sinua kohdellaan monella tavalla huonosti?

Oletko parisuhteessa ihmisen kanssa, joka viis veisaa sinusta tai tarpeistasi?

Oletko toiselle ilmaa ja ihan sama, vaikka mille mutkalle taipuisit?

Odotatko ihmettä? - Sitä päivää kun toinen on muuttunut ja samanlainen kuin suhteen alussa.

Olen miettinyt paljon sitä, miksi moni jää huonoon suhteeseen eikä pysty lähtemään. Itsekin olen taipuvainen jämähtämään paikoilleni, vaikka suhde olisi surkea ja järki sanoisi, että viisainta olisi lähteä. Joku koukku huonoissa suhteissa on.

Tämä voi olla tosi kaukaa haettu juttu, mutta voisiko kyse olla siitä, että etsiydymme sellaisten ihmisten kumppaneiksi, jotka ovat heijastumaa omasta sisäisestä maailmastamme? Tai ainakin haastaa katsomaan itseämme ja joko ottamaan vastaan toisen sanoman tai hylkäämään sen?

Selkokielisesti sanottuna…jos tyydyn suhteeseen, jossa kumppani ei vastaa unelmakumppaniani yhtään millään tavalla, on juntti ja karkeapuheinen, koenko syvällä sisimmässäni olevani arvoton parempaan suhteeseen. Jos toinen on likainen ja sotkuinen ja viis veisaa ympäristöstään, olenko sen arvoinen? Koenko olevasi ilkeiden sanojen arvoinen?

Etkö olekin sen arvoinen, ettei sinua jätetä henkisesti yksin, kohdella kaltoin, petetä ja anneta odottaa jotain, mitä ei ehkä koskaan tule. Jos et koe olevasi arvokas, saat mitä tilaat: sitä samaa vanhaa viestiä, joka peilautuu kumppanisi katseesta ja olemuksesta. Ei vika ole hänessä. Olet tilannut tuon ihmisen elämääsi, jotta voisit saada tilaisuuden työstää vanhoja kipujasi ja vääristynyttä minäkuvaasi.

Jos olet aina vaan yksin, onko sisälläsi ristiriitaa? Haluat parisuhteen ja kumppanin, mutta sisällä itsessä jokin ääni sanoo, ettet olekaan rakkauden arvoinen. Onko itsessä jotain sellaista keskeneräistä, mitä pitää vielä työstää? Työstettävää on aina, mutta tarkoitan nyt isoja minäkuvaan liittyviä asioita, tunnelukkoja ja niin edelleen.

Miksi siis, parisuhdemielessä, on tärkeää tutustua itseen, omiin tarpeisiin, siihen, kuka oikeasti on ja hyväksyä itsensä ihan kokonaan? Tärkeää on tiedostaa myös se, mitä viestiä itse tarjoaa sille toiselle. Hyväksytkö ja rakastatko ehdoitta vai korotatko omaa arvoasi pyrkimällä nousemaan toisen olkapäille?

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (1)

Käyttäjä9477
Liittynyt6.2.2018

Hyviä pointteja, itse olen miettinyt samaa. Todellisuudessa asiat kuitenkin sekoittuvat, harva on pelkästään sitä ja tätä ja tuota. Ajoittain hän voi tuottaa pettymyksiä mutta ajoittain olla hyvä puoliso. Olla sekähuono että hyvä samaanaikaan? Siinäpä pulma.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kirjoitin kerran tekstarin rakastetulleni, joka oli lähdössä matkalle, jotakuinkin niin, että ”jos olisit sana, olisit kaunein lause. Jos olisit puu, olisit kokonainen metsä, täynnä lintujen laulua.” Yritin sanoa, että, hän on paljon enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut kenenkään olevan. Ennen kaikkea paljon enemmän kuin minä koskaan kykenin ajattelemaan, että kukaan olisi.

Tämä, että toinen on niin paljon enemmän kuin itse osaa odottaa, tekee rakastetusta melkein ylimaallisen. Hän ei mahdu tavallisen puitteisiin. Hän saa aina hämmästymään, ihastumaan, liikuttumaan. Ihmisten parissa sitä tavallisesti toimii normaalin puitteissa, neutraalisti. Rakastettuni sen sijaan on wonderwoman. Hänen voittamaton supervoimansa on ehkä yksinkertaisesti se, että hän on minulle enemmän.

Muistan paljon satuja, jotka ovat tapauskertomuksia ihmisistä etsimässä sopivaa kumppania. Lasikenkään kuuluu juuri oikean kokoinen jalka. Oikea pari päätyy yhteen, oikeat ominaisuudet kohtaavat. Nettitreffailun matching hyödyntää algoritmiikkaa, joka ennustaa taustatiedoista ja muusta datasta todennäköisesti sopivimpia pareja.

Minun pitää kuitenkin sanoa, että itse en ainakaan olisi osannut etukäteen kuvata sitä, millainen on minun rakastettuni. Hän on jotain aivan muuta kuin minun rajatut ja itseeni sidotut ajatukset siitä, millainen voisi olla se ihminen, johon syvästi rakastuisin ja joka muuttaisi elämäni. Jos olisin sanonut sata, hän on tuhat. Jos olisi sanonut, että punainen, hän on sateenkaari.

Hän rikkoi kaikenlaiset oletukseni, ja rikkoo ne edelleen, koska ei mahdu mihinkään oletuksiin. Rakastan häntä kuin hurjaa tuulta ja valtamerta – antautumalla niille, tulemalla vaikutetuksi ja ravistetuksi ja väkevästi hellityksi.

Kaikkiin ihmisiin pitäisi suhtautua vangitsematta heitä oletuksiin. Vuorovaikutus on paljon antoisampaa, kun antaa ihmisille tilaa näyttäytyä omana itsenään. Esimerkiksi omien lasten; sen sijaan, että kuvittelee tietävänsä keitä he ovat ja millaiseen paikkaan he kuuluvat, se tieto on syytä luovuttaa heidän omiin käsiinsä. Heille kuuluu oikeus olla enemmän kuin meidän luulomme.

Tuolla tavalla vapaa pitäisi olla rakastetun. Muuten ei voi olla elämää suurempaa rakkautta.

Tietysti se elämää suurempi pitää kohdata. Siihen voi mennä kauan, ehkä joskus menee liian kauan. Mutta ainakin jos pitää maailmansa kiinni ja kuljeskelee lasikengän kanssa, kuihtuvan pieneksi jää mahdollisuus siihen, että tulisi tuulen tempaamaksi.

Jotenkin sille täytyy aueta ja antaa tila. Että kun katsoo sitä toista sitten kohdatessa, tunnistaa heti, että tuossa ihmisessä on jotain paljon enemmän, jotain selittämätöntä. Hänessä on jotain selittämätöntä ja se on hyvä asia, ja antaa sen repäistä minut sijoiltani. Sitten vapautuu luovaa voimaa. Rakkauden juuret kasvavat siihen syvälle.

Kun ei tarvitse asettaa toista omiin rajoihin, silloin ei toista yritä pienentääkään. Voi ihailla vain suurenmoisuutta, ja hämmästellä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva:Pixabay hands

Vuosia sitten eksyimme mieheni kanssa parisuhdekurssille. Se oli paras paikka tulla löydetyksi.  Luulen, että jos emme olisi vahingossa ajautuneet kurssille, olisimme  ajautuneet hitaasti mutta varmasti kauemmaksi toisistamme ja sen seurauksena joko jämähtäneet väljähtäneeseen kaverisuhteeseen tai sitten olisimme eronneet. Niin surkeat olivat kummankin meidän parisuhdetaidot. Ilman kurssien tuomaa ahaa-oivallusta olisimme luultavasti tehneet vain hullun lailla töitä ja suorittaneet elämää. Vahva imu sellaiseen näet on. Kiltti tyttö ja reipas poika-syndroomaan kuuluu perustavanlaatuisesti omien tarpeiden vähättely ja kodin ulkopuolisista suorituksista olemassaolon oikeutuksen hakeminen. (kuten työ). Parisuhdekurssilla havahduimme  pohtimaan omia tarpeitamme - ja niistä me olemme mieheni kanssa puhuneet jo monen vuoden ajan parisuhdekurssien vertaisohjaajina. .  

Rakastan edelleen to do- listojen tekemistä ja viivan ylivetämistä suorituksen tekemisen jälkeen. Tavoitteet ja niissä pysyminen tuovat hyvän mielen ja "ensin työ, sitten huvi" - mentaliteetti on vahvassa.  Mutta monien vuosien kursseille osallistumisen ja vertaisohjaajana toimimisen seurauksena minun ei tarvitse enää kirjoittaa omaan listaani: Muista huomioida puolisosasi! - Se tulee automaattisesti - tai ainakin automaattisemmin.  Elämästä on tullut huomionosoitusten myötä sisällöllisesti rikkaampaa. Parisuhdekeskus Kataja ry:n yhden parisuhdekurssin nimi onkin oivallisesti Rikasta minua! Kun rakkauden näyttämisen taidot vahvistuvat ja monipuolistuvat, elämästä tulee sisältörikkaampaa ja parisuhteeseen virtaa uudenlaista energiaa. Mitäs tuumaat tällaisesta tarjouksesta? Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Jos kurssi tuntuu liian työläältä tai vieraalta ja ei keksi mistä voisi  kumppanin kanssa keskustella, suosittelen lataamaan Parisuhteen Palikat sivuilta mobiilipelin. Pelin tämän hetken lempikysymykseni on:  Millä näistä koet eniten, että kumppanisi rakastaa sinua? A) Hän sanoo sen sinulle verbaalisesti, B) Hän tekee jonkun asian puolestasi, C) Hän koskettaa sinua hellästi D) Hän ostaa sinulle lahjan

Nyt juuri vastaisin kohdan B. Toisessa elämäntilanteessa olisin priorisoinut jotakin toista vastausta. Peliä voi siis pelata eri vaiheissa uudestaankin.  Mobiilipelin kysymykset herättävät  puhumaan (ja ehkä riitelemäänkin) enemmän  sekä  tiedostamaan, missä parisuhdetaidossa  itsellä olisi kehittymisen varaa.

Kysymykset voivat herätellä myös siihen, onko rakkautta osoitettu millään eri vaihtoehdolla ja mistä se taas kertoo? Ajatella, että nämä kaikki eri rakkauden osoittamisen muodot on luvallista ottaa käyttää. Uskallatteko te voida hyvin ja onnellisesti? Oikeus onneen on ollut yksi oma kysymykseni.  Nykyään ajattelen, että minullakin on oikeus ilmaista tarpeeni ja pyytää: "Tarvitsen halin"; "auttaisitko...." ja oikeus onneen  koskee jokaista - jopa minua.

Parisuhdetaidoissa riittää onneksi oppimista koko elämän ajan.

Lämpimin terveisin,

Minna Tuominen

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat