Kirjoitukset avainsanalla itsetuntemus

Kuva: Unsplash, Maxell Young

Ihastutaan, tapaillaan, seurustellaan, mennään kihloihin ja naimisiin. Jossain kohtaa muutetaan yhteen ja lopulta hankitaan lapsia. Näinhän se menee, eikö niin? Yksinkertaista ja selkeää. 

Saatamme tehdä oletuksia, että kaikki suhteet etenevät suunnilleen samoin tavoin. Todellisuudessa niiden tempo, järjestyts ja sisällöt saattavat kuitenkin vaihdella valtavasti. Alkuun se voi hämmentää. Muita ja kenties ihmisiä itseäänkin. On outoa, kun tututtu ja opittu kaava rikotaankin.

Huomasin esimerkiksi itse hämmentyväni, kun tuttavat kertoivat onnellisena muuttaneensa erilleen. Olin ollut valmis pahoittelemaan suhteen vaikeaa tilannetta, kunnes tajusin heidän iloitsevan asiasta. He olivat todenneet, ettei yhdessä asuminen sopinut heille. Omissa asunnoissaan suhde kuitenkin kukoisti ja tuntui hyvältä.

Meinasin kyseenalaistaa omissa ajatuksissani tuttujeni koko suhteen, kun se ei mennyt totutun normin mukaan. Ajatella, että kyllähän sen täytyi selvästi ennakoida epäsopivuutta toisilleen, jos ei kerran toisen kanssa asuminen toiminut. Miettiä, että millainen tulevaisuus sitä nyt sellaisella suhteella voi olla. Mutta eihän sen tilanteen todellisuudessa tarvinnut kertoa muuta kuin sen, ettei yhdessä asuminen toiminut. Ja että ihan hyvä tulevaisuus voi sellaisellakin suhteella olla. Eri asunnoissa vain.

Saatamme tehdä oletuksia, että kaikki suhteet etenevät suunnilleen samoin tavoin. Todellisuudessa niiden tempo, järjestyts ja sisällöt saattavat kuitenkin vaihdella valtavasti. 

Meidän ei tulisi jäädä jumiin totuttuun narratiiviin vaan nähdä jokainen suhde yksilöllisenä kokonaisuutena. Sinulle tuskaiselta tuntuva tilanne voi ollakin toiselle ihan luonteva ja päinvastoin. Suhdetta, omaa tai muiden, ei siis kannata peilata stereotyyppiseen tarinaan vaan suhteen osapuolten toiveisiin ja tarpeisiin. Näin voimme välttyä esimerkiksi tekemästä jotain itselle epäluontevaa vain siksi, että "niin tässä kohtaa kuuluu tehdä" tai säälimästä turhaan ystävää, joka on tilanteeseensa tyytyväinen.

Suhteiden polkuja on monenlaisia. Osa niistä muistuttaa alussa kuvaamaani perinteisenä pidettyä taivalta ja osa taas ei. Ja kumpikin on ok. Tärkeintä on, että ne olisivat suhteen osapuolille mieluisia.

Suunnistavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Jos olisi olemassa omia supervoimia rakkaussuhteisiin niin minkä sinä valitsitit? Ja miksi? Pystyisitkö esimerkiksi...

...lukemaan toisen ajatuksia? Hetkissä, jolloin hän selkeästi odottaa sinun niin jo tekevän tai vaihtoehtoisesti jättää jotain mielestäsi oleellista kertomatta.

...välittämään ajatuksesi ja tunteesi telepaattisesti? Hetkissä, jolloin kumppanisi ei selkeästi osaa niitä itsestään lukea tai kiukku on jo yltynyt niin suureksi, ettei puhetta pysty enää tuottamaan.

...muuttumaan näkymättömäksi? Kun luvatut askareet ovat jääneet tekemättä tai puolison käytös ihmisten ilmoilla hävettää liikaa.

...taikomaan suojakilven? Kun pelottaa tai sattuisi liikaa.

...loihtimaan toisen levälleen jättämät tavarat pois tai vaihtoehtoisesti hänen puolelleen sänkyä? Sillä pyynnöt eivät ole selvästikään riittäneet.

...pysäyttämään tilanteet hetkeksi? Silloin, kun sanat karkaavat tai ei vaan pysty.

...kääntämään näkökulmaa päittäin? Niihin hetkiin, kun on vaan liian vaikeaa uskoa tai nähdä itsessä sen mitä toinen näkee.

...hypnotisoimaan katseellasi? Jotta kaikki sujuisi mukavammin.

Tai tekemään jotain aivan muuta?

Ja ennen kaikkea, miksi haluaisit juuri kyseisen supervoiman? Kenties vastaus siihen voi ohjata pysähtymään hyödyllisten asioiden äärelle. Auttaa löytämään suhteen haastavia asioita tai heikkoja kohtia. Asioita, joiden työstämisestä voisi olla hyötyä. Myös ilman supervoimia.

Uteliain terveisin, Mio

P.s. Vinkkaa ihmeessä myös itse keksimäsi suoervoima kommentteihin. Kenties se kuvaa täydellisesti myös jonkun muun toiveita.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Voiko rakastamisessa olla liiallinen? Voiko ylenpalttisuus mennä yli äyräiden?

Itse haluan vastata, että ei voi mennä. Asiassa on tietysti toisiakin näkökulmia, myönnän. Jotkut kavahtavat tulvehtivaa rakkautta, yksien on vaikea ottaa vastaa vähääkään. Rakastajan asema vaatii huomaavaista sovittautumista sellaiseen, mikä on mahdollista. Joo joo – mutta millaista olisi tarpeettoman liiallinen rakastaminen? Voiko rakastamisen tekoja olla yli määrän?

Pieni kertomus aiheen tiimoilta:

Päiväkirjani ”Elämää XXXXX:n kanssa, osa I” alkaa ruokalistalla:

  • Crema di porri e patate
  • Zucchini ripiene alla romagnola
  • Pizza di patate
  • Insalata mista
  • Pasticcio di lasagne con pomodori freschi e melanzane
  • Foccaccia
  • Formaggi
  • Torta di limone
  • Espresso

Rakastettuni oli tulossa ensimmäistä kertaa luokseni syömään. Olin miettinyt ruokia etukäteen pitkän aikaa, ja olin valinnut italialaisen keittiön reseptejä.

Olin käynyt hakemassa tuon päiväkirjan samalla viikolla, oli kesäkuun alku, uuden elämän alku, ensimmäinen kerta, kun sain laittaa ruokaa hänelle. Olisi tehnyt mieli valita vielä jotain lisää listalle, koska halusin keittää hänelle koko sydämen kyllyydestä.

Menin kauppaan keskustassa, missä juustotiskin valikoima oli hyvä. Kesti aikansa kokoilla raaka-aineet ostoskärryyn. Kassalla ladoin ne suureen reppuun ja paperikassiin kahvoja myöden. Kannoin kaiken polkupyörän luo, mietin, että ostokset ovat painavahkot. Olin ostanut toistakymmentä kiloa kaikenlaista.

Kun olin ehtinyt fillarilla kolmisen sadan metrin päähän, ja ylitin raitiovaunukiskot, paperikassin kahva alkoi revetä täräysten voimasta. Ostokset eivät levinneet kadulle klassisesti, koska laskin kassin maahan heti, mutta jonkin verran säädin siinä keskellä liikennettä.

Kahvat taskulla jouduin ottamaan kassin syliin ja ajamaan yhdellä kädellä. Viiden kilometrin pyörämatka Helsingin läpi painui mieleen hikisenä. Olin hirmu onnellinen ja olin hirmu rakastunut.

Laitoin sen iltapäivän ajan ruokaa muutamien tuntien ajan, niin että kun rakastettuni illansuussa tuli ovelle, olin kattanut pöydän, avannut viinit, raottanut ikkunat auki lehmusten latvoihin. Saatoin alkaa tarjoilemaan ruokaa. Nostelin lautasille rakkauttani. Sitä riitti. Ruokaa oli valtavasti. Sitä oli totisesti ylenpalttisesti. Kaikkiin ruokalajeihin syntyi pieni lovi merkiksi siitä, että tätä on nautittu.

Maistelimme, rakastettuni ja minä, vuokien, pannujen, tarjoiluastioiden ja lasien keskellä. Kaikkea oli liikaa, mutta mikään ei ollut liiallista. Mikään siinä ei tuntunut kuitenkaan liialliselta. Se oli sellaista kuin miltä minusta tuntui.

En minä usko millään, että rakastamisessa voi olla liiallinen. Osa jää joskus nauttimatta tai odottamaan seuraavaan kertaan. Meille olen sittemmin oppinut laittamaan kahden hengen kokoisempia annoksia ruokaa, mutta rakastamista en kestäisi annostella säästeliäästi.

Sanoin tuona kesänä rakastetulleni, että haluan tässä rakkaudessa enemmän kuin kaiken. Siltä minusta tuntui silloin. Sellaiselta minusta tuntuu yhä. Minusta ylenpalttinen on oikein, koska rakkaus tuntuu enemmältä kuin mitä mittoihin mahtuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unslpash, Marion Michele

Toinen eilisen tuhkakeskiviikon evankeliumiteksteistä päättyi lauseeseen "Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi." (Matt. 6:21) se jäi pyörimään mieleeni. Kuinka monella tasolla siinä onkaan viisautta.

Olemme aina ikään kuin hieman kallellaan sitä kohti, mitä pidämme arvokkaana. Eikä se kosketa vain maallisten aarteiden ja taivaaseen kerättyjen aarteiden välistä suhdetta, vaan elämäämme myös monella muulla tasolla. Elämämme ikään kuin puoli huomaamattakin rakentuu niiden asioiden ympärille, joita pidämme tärkeinä.

Puhumme paljon myös siitä, kuinka rakkaillamme on paikka sydämessämme. Laskiessamme heidät sydämeemme tuomme heidät siis myös sinne missä aartemme on. Rakennamme rakkaillemme majan arvokkaina pitämiemme asioiden lähelle.

Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.(Matt. 6:21)

Oletko siis koskaan miettinyt minne kutsut rakkaimpasi, kutsuessasi heidät sydämeesi? Millainen on se ympäristö, ja mitä kohti on kalleellaan se pinta, jonne tahdot rakentaa rakkaimmillesi majan? Millaista heidän on siellä olla ja onko se paikka, jonne tahdot heitä kutsua?

Paaston aika kutsuu itsetutkiskeluun. Se voi olla mahdollistamassa tilaa asioiden rehelliseen tarkasteluun, niiden näkemiseen ja uudistamiseen. 

Pohdiskelevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat