Kirjoitukset avainsanalla yhteys

Palikkatalo tekee näkyväksi parisuhteen monet ulottuvuudet. Kuva: Parisuhteenpalikat.fi

"Läpystä vaihto" alkaa olla melkoinen klassikko sanonnaksi. Lapsiperheen arjessa kumpikin singahtelee töihinsä, salille hikoilemaan, päiväunille tai kauppaan- vuoronperään. Eräs tuttavani totesi, ettei hän niinkään puolisoaan kaipaa arjen hulinassa, vaan pikemminkin omaa aikaa. Itse tunnistan kaipaavani molempia varsin tasaisesti. Kaipuun tunnistaminen jo sinällään on tärkeää. Kaipuu näyttää suuntaa sille, mikä tuntuu tavoittelun arvoiselta. Kun tupa iltaisin hiljenee voi kuitenkin kummasti tuntua, että jäljellä on vain voimien rippeet. Puolison huomioiminen voi tuntua ponnistamiselta. Kunhan nyt arjen juoksevat asiat ja aikataulut saadaan jotakuinkin ojennukseen. Välillä elämässä ärsykkeiden määrä voi hengästyttää. Itseaiheutettua tai ei- happi vähenee ja liikkumatila kutistuu. Kaipuu kohdistuu yksinkertaisiin arjen asioihin. "Kunpa kukaan ei puhuisi minulle kahteen tuntiin sanaakaan", "Olisipa hetki aikaa syödä lounas yhdessä kumppanin kanssa - tai juoda edes kahvit", moni lausahtaa.

Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe.

Parisuhteen palikat- työkalu  konkretisoi ja tekee näkyväksi parisuhteen osa- alueita. Ehkä talo on sinullekin tuttu? Valkoisen palikan voi nimetä kulloisenkin parisuhteen äärellä työskentelyn-  tai tarpeen - mukaan. Valkoinen niinkuin Väsymys. Tänään nimeän sen niin. Rakkaus pikkuihmisiin tuntuu syvällä ytimessä - parisuhde sen sijaan voi olla möykkyistä matkantekoa. Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe. Miten samaistuinkaan myös Ile Uusivuoren mietteisiin parisuhteen laatuajasta ja väsyneen vanhemman tarpeista. Siihen, miten kumppanin tyhjä katse voi olla vastassa kahdestaan ollessa - ja kuinka yhteinen hetki typistyykin haaveeseen nukkumaanpääsystä.

Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla.

Mikä riittäisi kokemukseen riittävästä yhteydestä ? Lapset haastavat ja horjuttavat palikkataloa - katse kääntyy harmaaseen kivijalkaan. Miten sitoutuminen kannattelee parisuhteen "taloa"? On eri asia olla väsynyt parisuhteessa kuin parisuhteeseen. Silmäpussit ja  "läpystä vaihto" - arki voi kirvoittaa huudahduksen "En jaksa ja halua tällaista!". Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla. Tunteet tulevat ja menevät. Riidat syttyvät ja sammuvat- ja värittyvät väsyneinä. Seksuaalisuus elää ja muovautuu. Teot voivat näyttäytyä valmiina voileipänä jääkaapissa tai puhtaiden petivaatteiden vaihtona? Ehkä välillä voisin hymyillä kun katseemme kohtaavat. Sanojen palikka voi olla kysymys, miten kumppani sai nukuttua. Jaksaisinko tänään kuunnella toisen kertomusta hänen kolotuksistaan tai etsiä yhdessä hukassa olevaa lompakkoa? Kaikki elämässä on suhteellista ja suhteessa. Jos on väsymystä on myös virkeyttä. Kun on kuormittavaa on olemassa myös keveää. Aika ja tila parisuhteelle voi olla vähäistä ja runsasta, riittävää ja riittämätöntä.  Muistutan itseäni siitä, että elämänvaiheiden ohikulkeva luonne haastaa poimimaan talteen helmet. Nyt. Tänään. 

Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan?

Olisiko siis mahdollista asettua elämään juuri tätä vaihetta rauhassa- vaalien sitä, että yhteys puolisoon pysyy auki? Huolehtien, että olemme toisillemme olemassa myös väsyneinä haahuilijoina. Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan? Tuntuu tärkeältä nähdä metsää puilta ja luottaa hyvään lopputulemaan, kun puolisokin tekee voitavansa. Yhdessä kaivatut ja perheeseen saadut lapset ovat monin tavoin keskiössä. Tuntuu kuitenkin tärkeältä vahvistaa omilla toimillaan parisuhteessa olemassa olevaa hyvää. Se, mistä on aina yhdessä tykätty voi olla jossain muodossa mahdollista toteutua nytkin. Samalla kysyn itseltäni, mitkä parisuhteeseen liittyvistä tarpeistani voivat mainiosti vielä odottaa aikaansa? Jonain päivänä valkoinen palikka on jollain muulla nimellä.

Lämmöllä tervehtien, Päivi

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay.com

Katsoin videon, joka puhutteli minua. Ja mistäpä mistä kuin rakkaudesta siinä puhuttiin. Videolla siteerattiin amerikkalaista psykologian emeritusprofessoria John Gottmania, joka tutki sitä, mikä ajaa pariskunnat eroon ja mitkä seikat pitävät pareja yhdessä.

Itseäni video kosketti, koska ymmärsin yhden syyn siihen, miksi itselläni on nykyisessä suhteessani sellainen olo, että olen todellinen kumppani ja rakastettu. Elän mielestäni nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikeassa parisuhteessa.

Pareja ei pidä yhdessä illalliset kynttilänvalossa tai pitkät kävelyt rantahietikolla. Elokuvissa näitä kyllä tarjoillaan rakkauden malleina, mutta todellisuudessa rakkautta ylläpitää joku ihan muu. Gottmanin mukaan ne hetket, joissa puolisoa huomioi hetken positiivisesti, ovat liima ja yhdessä pitävä voima. Alamme pitää toisiamme helposti itsestäänselvyyksinä ja unohdamme sen, miten ainutlaatuista on se, että rinnalla on toinen ihminen.

Eroseminaariohjaajana kuulen paljon puhetta siitä, miten olo oli parisuhteessa yksinäinen. Ja miten se yksinäisyys on melkein pahempaa kuin olla yksin ilman parisuhdetta. Tutkimukset vahvistavat työssäni kuultua. Avioliitoissa elävät kokevat useimmin yksinäisyyttä kuin esimerkiksi yksinhuoltajat.

Jos katse ei enää osu kumppaniin, korvat osoita kuulemista eivätkä kauniit sanat ole enää osoitettu kumppanin suuntaan, tuntee kumppani itsensä näkymättömäksi ja hylätyksi. Jos näkymättömyyttä vielä vahvistavat Gottmanin ”ratsumiehet”: kriittisyys, halveksunta, suojautuminen ja muurin rakentaminen, ollaan parisuhteessa solmussa, jota saa mielellään lähteä purkamaan vaikka ulkopuolisen auttajan avulla. Nuo nimittäin ennustavat parisuhteen päättymistä, siksi tilanteeseen kannattaa tarttua heti eikä hetken päästä.

Minusta on ihanaa saada sydänviestejä pitkin päivää, rakkaudellisia sanoja kun nähdään, hetki vierekkäin sohvalla, kuppi kahvia ja juttelua, pieni sipaisu selässä ja suukkoja. Kun tuntee olevansa kunnioitettu ja rakastettu, on helpompi rakastaa toista ja itseä ihan kokonaan. Mitä sinä toivoisit itsellesi? Tai miten voisit huomioida toista? 

Yhteys toiseen rakentuu pienissä hetkissä - pidetään niistä kiinni.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mika Wallasvaara

Onko tunteellinen ihminen jotenkin älytön?

Puhun ihmisten kanssa paljon parisuhteista. Eteeni nostetaan aina jokin teema, josta koen, että minun pitää tarkastella hetken ja kirjoittaa siitä teksti. Tällä kertaa monesta suunnasta on tullut tilausta järjestä ja tunteesta.

Elämme insinöörien luvatussa maassa. Jostain syystä meillä on pitkään arvostettu järkeä ja järkevyyttä. Matemaattisesti lahjakkaita on pidetty älykkäinä ja vähän tunteellisempia ihmisiä ”sekopäinä”. Tunneäly on edelleen vähemmän arvostettu älykkyyden muoto. Valitettavan usein tässä kohtaa tehdään myös sukupuolijako, joka osoittaa sormella herkkää ja tunteellista naista.

Parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Jos toinen on ykköstä ja nollaa ja pyrkii järkeistämään kaiken ja toinen täynnä tunnetta, voidaan parisuhteessa ajautua hiihtämään ihan eri laduilla. Edustan itse tunneosastoa ja kirjoitankin vähän siihen suuntaan kallellani, ymmärrän paremmin niitä, jotka elävät järki-ihmisten kanssa ja tuskailevat suhteissaan. Ajattelen niin, että parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Tunneälyä omaava ihminen pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin

Tunneälykäs ihminen vaistoaa helposti toisen mielialat ja pyrkii toimimaan niiden mukaan. Hän saattaa aivan kuin äidin lailla pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin – joskus omia tarpeitaan vähätellen, etääntyy itsestään ja alkaa voida huonosti. Ja odottaa ja opettaa toista, joka ei tunnu ymmärtävän tunneasioista yhtään mitään.

Se joka elää päässään, ei näe toista sydämellään. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun toinen vaatii jotain, mihin ei pysty vastaamaan. Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Tunteillaan elämässään suuntaava ihmettelee usein sitä, miten toinen ei näe hänen tunteitaan eikä tarpeitaan. Eikä ehkä ollenkaan saa kiinni siitä, miksi on niin huonolla tuulella ja turhautuneissa tunnelmissa. Parisuhde-elämä vinoutuu sellaiseksi, että rautalanka on kovassa käytössä, kun yrittää toiselle selittää, mistä tunteissa on kysymys tai miten tunteita voi suhteessa huomioida.

Tunneälykäs ihminen on yllättävän usein suhteessa se, joka ajattelee, että hän pystyy opettamaan toiselle tunnetaitoja. Hän odottaa ja pyrkii opettamaan toiselle jotain sellaista, mikä ei ehkä vastapuolta kiinnosta ollenkaan tai hän ei kerta kaikkiaan pysty oppimaan. Ja jää jatkuvasti vaille sitä, miten eniten kaipaa; syvää tunneyhteyttä, keskusteluita ja nähdyksi tulemista.

Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Molemmilla voi olla paha olla   

Ja toinen mennä porskuttaa tyytyväisenä niin kauan ehkä kunnes keho alkaa reagoimaan: tulee epämääräistä päänsärkyä, mahakipua ja sydämeen sattuu. Kun tunteet jumittavat, keho saattaa alkaa huudella viestejään. Ja niin käy myös sille toiselle. Kummallakin on paha ja yksinäinen olo, mutta eri syistä.

Kai se vaan on niin, että meidät on tehty eri rakennusaineista. Toisille on annettu enemmän tunnetta, toisille ne ovat hepreaa. Eikä niitä ihan aidosti oikeasti voi arvottaa, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että ihminen voi parhaiten silloin, kun hänen tunne-elämänsä on elävä ja empatiakyky on läsnä parisuhteessa.

Parhaiten varmaan voidaan suhteissa, joissa nämäkin asiat ovat tasapainossa ja ollaan tässä asiassa edes jossain määrin samanlaisia?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Katselen ihmisiä pöydän ympärillä. Yksi on kasvattanut kesäparran. Sopii hänelle hyvin. Yksi on käynyt matkalla. Jotain hehkuu yhä hänessä. Yhdellä on hyvä mieli aikaansaannoksistaan ja toisella epäilys, ettei ole tehnyt tarpeeksi. Jostain ihmeellisestä syystä me ollaan kerran löydetty toisemme. Ja jälleen löysimme. Kesäisenä iltana, ilman kiirettä.

Sitten se tapahtuu. Näen ilmassa liikettä. Sellaista pientä väreilyä. Samalla kun ehdin huomata sen, se menee sisääni. Vahva ja lämmin tuntemus. Se liikkuu kevyenä mieleni ja ulkoisen todellisuuden välimaastossa. Kun yritän nähdä sen hahmoa tai edes vähän ääriviivoja, se on jo  muuttunut. Tarkkailen vielä hetken. Se näyttää syntyvän katseista, kosketuksista, hymystä, sanoista, tavasta olla.

Psykiatrian professori Daniel Siegel määrittää ihmisen mielen:

"Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa. "

Tuona iltana - ja useana muuna kesäisenä päivänä ja iltana- mieleni oli onlinessa. Yhteisöllisyyden, yhteyden, energian, kehon ja tunteiden virran kuljetuksissa. Samaan aikaan levossa ja aktiivisena. Siegelin termein  myötävärähtelyn tilassa.

Myötävärähtely  on sitä, kun kaksi mieltä (tai useita) virtaa yhdeksi kokonaisuudeksi -  ja syntyy "me". Tällaista yhdistymistä tapahtuu kun virittäydymme toistemme sisäisille liikkeille ja kun he virittäytyvät meidän taajuudellemme. Monta maailmaa yhdistyy yhdeksi. Joskus se on niin ohikiitävää, että sen voi havaita vain hidastetusta tallenteesta.  Yhdessä luomamme kokonaisuus on suurempi kuin yksittäiset identiteettimme (Siegel,Mindsight).

Pidän Siegelin tavasta tarkastella ja määritellä tätä niin vaikeasti määriteltävää. Pidän myös siitä, että toisinaan tunnen ja koen vahvasti. Helposti se tapahtuu lomalla ja kesällä. Samankaltaisia oloja ja tunteita tuli useissa hetkissä. Sellaisia avoinna olemisen kokemuksia, jolloin oli valmis uskomaan, että maailmankaikkeudessa voi täysin rauhassa hengitellä samaan tahtiin sen hetken, ihmisten ja ympäröivän todellisuuden kanssa. Ja kaikki on paikallaan ja läsnä.

Yritän kuljettaa ajatusta ja tunnetta mukanani syksyn pimeneviin iltoihin ja valoisiin huoneisiin, joissa liikun. Haastava yritys, mutta siihen kuitenkin haluan sitoutua. Mahdollisuus kulkee vierellä. Samat ihmiset ovat ympärillä tai vähintään saavutettavissa. Läheiset ovat niin lähellä kuin oma mieleni pystyy tavoittamaan. Ja niidenkin ihmisten kanssa, joita en vielä tunne, odottaa yhteisen energian virtaamisen mahdollisuus.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat