Kirjoitukset avainsanalla yhteys

Kuva: Mika Wallasvaara

Onko tunteellinen ihminen jotenkin älytön?

Puhun ihmisten kanssa paljon parisuhteista. Eteeni nostetaan aina jokin teema, josta koen, että minun pitää tarkastella hetken ja kirjoittaa siitä teksti. Tällä kertaa monesta suunnasta on tullut tilausta järjestä ja tunteesta.

Elämme insinöörien luvatussa maassa. Jostain syystä meillä on pitkään arvostettu järkeä ja järkevyyttä. Matemaattisesti lahjakkaita on pidetty älykkäinä ja vähän tunteellisempia ihmisiä ”sekopäinä”. Tunneäly on edelleen vähemmän arvostettu älykkyyden muoto. Valitettavan usein tässä kohtaa tehdään myös sukupuolijako, joka osoittaa sormella herkkää ja tunteellista naista.

Parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Jos toinen on ykköstä ja nollaa ja pyrkii järkeistämään kaiken ja toinen täynnä tunnetta, voidaan parisuhteessa ajautua hiihtämään ihan eri laduilla. Edustan itse tunneosastoa ja kirjoitankin vähän siihen suuntaan kallellani, ymmärrän paremmin niitä, jotka elävät järki-ihmisten kanssa ja tuskailevat suhteissaan. Ajattelen niin, että parisuhde on nimenomaan tunnesuhde, jossa pyritään kohtaamaan kaikilla ihmisyyden tasoilla. 

Tunneälyä omaava ihminen pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin

Tunneälykäs ihminen vaistoaa helposti toisen mielialat ja pyrkii toimimaan niiden mukaan. Hän saattaa aivan kuin äidin lailla pyrkii vastaamaan toisen tarpeisiin – joskus omia tarpeitaan vähätellen, etääntyy itsestään ja alkaa voida huonosti. Ja odottaa ja opettaa toista, joka ei tunnu ymmärtävän tunneasioista yhtään mitään.

Se joka elää päässään, ei näe toista sydämellään. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun toinen vaatii jotain, mihin ei pysty vastaamaan. Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Tunteillaan elämässään suuntaava ihmettelee usein sitä, miten toinen ei näe hänen tunteitaan eikä tarpeitaan. Eikä ehkä ollenkaan saa kiinni siitä, miksi on niin huonolla tuulella ja turhautuneissa tunnelmissa. Parisuhde-elämä vinoutuu sellaiseksi, että rautalanka on kovassa käytössä, kun yrittää toiselle selittää, mistä tunteissa on kysymys tai miten tunteita voi suhteessa huomioida.

Tunneälykäs ihminen on yllättävän usein suhteessa se, joka ajattelee, että hän pystyy opettamaan toiselle tunnetaitoja. Hän odottaa ja pyrkii opettamaan toiselle jotain sellaista, mikä ei ehkä vastapuolta kiinnosta ollenkaan tai hän ei kerta kaikkiaan pysty oppimaan. Ja jää jatkuvasti vaille sitä, miten eniten kaipaa; syvää tunneyhteyttä, keskusteluita ja nähdyksi tulemista.

Voi miten monta kertaa avioliitossani toistettiin vuorosanat: ”Ei tossa sun touhussa oo taas mitään järkee”. Ja minä huusin takaisin, että ”Nimenomaan. Ei oo järkee ei, koska tässä on kyse tunteista”.  

Molemmilla voi olla paha olla   

Ja toinen mennä porskuttaa tyytyväisenä niin kauan ehkä kunnes keho alkaa reagoimaan: tulee epämääräistä päänsärkyä, mahakipua ja sydämeen sattuu. Kun tunteet jumittavat, keho saattaa alkaa huudella viestejään. Ja niin käy myös sille toiselle. Kummallakin on paha ja yksinäinen olo, mutta eri syistä.

Kai se vaan on niin, että meidät on tehty eri rakennusaineista. Toisille on annettu enemmän tunnetta, toisille ne ovat hepreaa. Eikä niitä ihan aidosti oikeasti voi arvottaa, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että ihminen voi parhaiten silloin, kun hänen tunne-elämänsä on elävä ja empatiakyky on läsnä parisuhteessa.

Parhaiten varmaan voidaan suhteissa, joissa nämäkin asiat ovat tasapainossa ja ollaan tässä asiassa edes jossain määrin samanlaisia?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Katselen ihmisiä pöydän ympärillä. Yksi on kasvattanut kesäparran. Sopii hänelle hyvin. Yksi on käynyt matkalla. Jotain hehkuu yhä hänessä. Yhdellä on hyvä mieli aikaansaannoksistaan ja toisella epäilys, ettei ole tehnyt tarpeeksi. Jostain ihmeellisestä syystä me ollaan kerran löydetty toisemme. Ja jälleen löysimme. Kesäisenä iltana, ilman kiirettä.

Sitten se tapahtuu. Näen ilmassa liikettä. Sellaista pientä väreilyä. Samalla kun ehdin huomata sen, se menee sisääni. Vahva ja lämmin tuntemus. Se liikkuu kevyenä mieleni ja ulkoisen todellisuuden välimaastossa. Kun yritän nähdä sen hahmoa tai edes vähän ääriviivoja, se on jo  muuttunut. Tarkkailen vielä hetken. Se näyttää syntyvän katseista, kosketuksista, hymystä, sanoista, tavasta olla.

Psykiatrian professori Daniel Siegel määrittää ihmisen mielen:

"Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa. "

Tuona iltana - ja useana muuna kesäisenä päivänä ja iltana- mieleni oli onlinessa. Yhteisöllisyyden, yhteyden, energian, kehon ja tunteiden virran kuljetuksissa. Samaan aikaan levossa ja aktiivisena. Siegelin termein  myötävärähtelyn tilassa.

Myötävärähtely  on sitä, kun kaksi mieltä (tai useita) virtaa yhdeksi kokonaisuudeksi -  ja syntyy "me". Tällaista yhdistymistä tapahtuu kun virittäydymme toistemme sisäisille liikkeille ja kun he virittäytyvät meidän taajuudellemme. Monta maailmaa yhdistyy yhdeksi. Joskus se on niin ohikiitävää, että sen voi havaita vain hidastetusta tallenteesta.  Yhdessä luomamme kokonaisuus on suurempi kuin yksittäiset identiteettimme (Siegel,Mindsight).

Pidän Siegelin tavasta tarkastella ja määritellä tätä niin vaikeasti määriteltävää. Pidän myös siitä, että toisinaan tunnen ja koen vahvasti. Helposti se tapahtuu lomalla ja kesällä. Samankaltaisia oloja ja tunteita tuli useissa hetkissä. Sellaisia avoinna olemisen kokemuksia, jolloin oli valmis uskomaan, että maailmankaikkeudessa voi täysin rauhassa hengitellä samaan tahtiin sen hetken, ihmisten ja ympäröivän todellisuuden kanssa. Ja kaikki on paikallaan ja läsnä.

Yritän kuljettaa ajatusta ja tunnetta mukanani syksyn pimeneviin iltoihin ja valoisiin huoneisiin, joissa liikun. Haastava yritys, mutta siihen kuitenkin haluan sitoutua. Mahdollisuus kulkee vierellä. Samat ihmiset ovat ympärillä tai vähintään saavutettavissa. Läheiset ovat niin lähellä kuin oma mieleni pystyy tavoittamaan. Ja niidenkin ihmisten kanssa, joita en vielä tunne, odottaa yhteisen energian virtaamisen mahdollisuus.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun on oikein herkkä, on erityisen herkkä ulkomaailmalle. Ulkomaailman asiat voivat viedä pois omasta ytimestä ja rauhan tunteesta. Tarkoitan omassa ytimessä olemisella sitä, että pystyn saamaan yhteyden itseeni niin, että ikään kuin ponnistan kaikkea kohti tietäen pysyväni omassa voimassani ja vahvuudessani.

Meitä on yhdessä kaksi herkkää ja luovaa ihmistä, sellaista joille arki ja sen velvoitteet ovat joskus hankalia; laskujen hoitaminen, siivoaminen ja kaikki se perussetti, joka jokaisen aikuisen ja vanhemman pitää hoitaa. Leijun helposti ja kuljen pää pilvissä niin, että joudun usein tekemään taikoja, joilla pääsen takaisin arkeen ja maahan kiinni. Taiat ovat niinkin yksinkertaisia kuin luonnossa liikkuminen ja masun täyteen syöminen. Yhdessä liihottaminen on kuitenkin mitä hauskinta puuhaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tullut tietoiseksi siitä, miten paljon ulkomaailma minuun vaikuttaa ja sitä kautta parisuhteeseen. Kun menetän kosketuksen itseeni stressin, jonkin voimakkaan tunteen tai tapahtuman vuoksi, voin huonosti enkä enää tiedä, mitä haluan ja tarvitsen. Ei tarvita kuin yksi kaupunkireissu erityisherkälle siihen, että oma sisin on hetken sekaisin. Oma sekasortoinen olotilani saa minut reagoimaan suhteessa toiseen – otan etäisyyttä ja kasaan toisen päälle asioita, jotka eivät liity millään tavalla häneen.

Tunnistatko sinä ne asiat, jotka saavat sinut pois omasta rauhastasi?

Minä ja kumppanini menetämme rauhantunteemme hyvin samanlaisista asioista. Ehkä kaikki eivät kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta samalla tavalla kuin me kaksi, joille omassa ytimessä pysyminen on elinehto. On asioita ja asioita, jotka voivat etäännyttää pariskunnat itsestään ja toisistaan.

Mitkä asiat teitä etäännyttävät?

Itselleni on valtavan tärkeä oivaltamisen paikka se, että oikeasti pysähdyn pohtimaan, miksi otan toiseen etäisyyttä ja kiukkuan omaa pahaa oloani. Eikä siinä oikeastaan vielä läheskään kaikki vaan se on tärkeää, mitä yhdessä voi tehdä, jotta rauha, hiljaisuus ja suhteen kannalta tärkeä yhteys saadaan palautettua. Meille se on aika kahdestaan – ulkomaailmalta sulkeutuminen, metsässä kävely, puhuminen, kosketus – täydellinen läsnäolo.

Mikä teidät saa kääntymään takaisin toistenne luo?

 

 

Kuva: Mika Wallasvaara

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olin eilen viemässä tytärtäni rippileirille Savon suunnalle. Pitkän ajomatkan jälkeen olin yötä puolisoni suvun mökillä samoilla nurkilla; soitin hänelle iltamyöhällä kotiin etelään, ja juttelimme helliä sanoja ja kuulostelimme unisia toisiamme puhelimessa kotvan aikaa. Olin kuullut käen ja kuovin laulut, ja kuvasin niitä. Luvuttomasti hauskempaa olisi ollut kuulla ne yhdessä.

Minusta on aina hyvin epämiellyttävää nukahtaa etäällä rakastetustani. Se tuntuu yksinäiseltä ja hukatulta mahdollisuudelta; Jokainen yö, jonka voin hänen vieressään nukkua, on hyvä yö, ja jokainen jossain muualla on huono. Onneksi näitä menetyksiä on hyvin vähän.

Olen miettinyt nyt - kaksi vuotta häittemme ja kohta kuutisen vuotta ihastumisen ja sitten rakastumisen jälkeen - mikä kenties on muuttunut meidän välisemme suhteen laadussa. Kun ajelin takaisin vitostietä, ajattelin, että muutos on tietynlaisen jokapäiväisen arkiyhteyden muodostuminen.

Se on sitä, kun rakastuneena oleminen ja toisesta ihastuminen saa rinnalleen vielä sellaisen jokapäiväisestä elämästä nousevan tottumuksen hyviin asioihin.

Olen ehdollistunut rakkauselämän tuomiin hyviin asioihin. Sitä se on. Samalla tavalla kuin tietää, että hunaja on makeaa, tietää odottaa, mitä toisen kohtaaminen ja toisen lähelle saapuminen tuo tullessaan.

Kun jatkuvan kokemuksen perusteella tietää, miten ihanaa toisen kanssa on, sitä alkaa odottaa ja pitää selvänä ja olennaisena osana elämäänsä.

Jos sitten joutuu nukkumaan yhtenä yönä kaukaisessa sängyssä, se tuntuu kohtalokkaasti kohtuuttomalta, koska arki on paljon parempaa kuin se. Arkiyhteys on lähekkäin olemisen onnea.

Voi miten paljon onnea on ihan vain hänen vieressään olemisessa! SE on sekä ihme että luonnollisin onni kaikista: kehon onni toisen kehosta. Rakkaus on vedon tunnistamista toiseen. Rakkauden arkiyhteys on se vedon todellisuuden tunnistamita satoina ja tuhansina päivinä ja sitä että syvästi tajuaa sen omaksi osakseen.

Kun ajoin etelään, ajattelin myös sitä, kuinka kaihoisalta tuntui moikata tytärtäni leirikeskuksen pihalla ja jättää hänet sinne rippileirilleen. Hän on niin mahtava tyyppi ja mahtavaa seuraa, että tunsin, miten kiva olisi ollut jäädä hänen kanssaan leirille – mietin, että jokainen siellä on aivan kadehdittavassa asemassa, kun saa nauttia hänen persoonastaan.

Niin kuin minä ja niin kuin mekin.

Ajattelin siinä ajaessani, miten onnellista arkea on sekin, miten hyvä yhteys on rakentunut kolmeen suuntaan minun, hänen ja kumppanini kesken. Sekin on tullut arkiyhteydeksi, joka kuuluu elämään. Nämä suhteet, jotka läpäisevät minut ihmisenä, eivät ole jännitteisessä vaan vahvistavassa asemassa toisiinsa nähden.

Sitä en sano ihmeeksi, mutta onnekasta se on. Kun katselen arkiyhteyksiäni, voin sanoa, että asiat ovat menneet hyvin. Vitostiellä, kahdenlaista ikävää ja kaihoa tuntiessani, näin sen harvinaisen selvästi.

Rakkaus on voittoisa. Rakkaus voittaa. Se näyttää versovan onnen arkiyhteyksiä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat