Kirjoitukset avainsanalla syyllisyys

Tämä on sellainen tarina, jota kuulen hyvin usein. Toinen ei asetu rinnalle, vierelle, ei kuule, ei näe, ei muista hääpäivää tai muuta merkittävää yhteistä päivää, ei syntymäpäivää, ei juuri mitään.

Mikä olo siitä tulee, kun toinen asettaa elämässään etusijalle kaiken muun paitsi sinut? Työn, kaverit, harrastukset ja varsinkin itsensä, aina.

Tämä sama tyyppi on se, joka vähät välittää tunteistasi, hyökkää riitatilanteissa eikä suostu keskustelemaan. Tämä tyyppi ei myöskään koskaan katso itseään peiliin, ei pyydä anteeksi ja kokee oikeudekseen loukata ja sanoa suorat sanat ilman katumuksen häivää.

Tämä on se kumppani, jolle sinun tunteesi ovat ilmaa, niitä saa vähätellä ja niiden yli kävellä. Tunteesi kuitataan järjellä ja sanoilla ”Sä teet ihan samalla tavalla”.

Ja kun tulee kavereita kylään, tämä mies tai nainen muuttuu niin ystävälliseksi, ettei häntä samaksi ihmiseksi edes tunnista, joka hän on silloin, kun olette keskenänne. Tämä viehättävyys kyllä saattaa ihmisten seurassa sanoa pari piikittelevää kommenttia, mutta kätkee ikävän tarkoitusperänsä niin, että vain sinä ymmärrät sisällön ja sanojen todellisen merkityksen?

Olet saattanut tottua toisen käytökseen niin, ettet enää muusta tiedä. Olo on vain kummallisen huono, masentunut ja alistunut. Kaiken päälle saatat syyttää itseäsi, koska sinua on syytetty niin pitkään, että olet alkanut uskoa tarinaan, jota sinulle on niin pitkään kerrottu.

Näitä suhteita on ja niitä on paljon. Tämä kaikki on ikävää ja inhottavaa. Olet tyytynyt tilanteeseen ehkä taloudellisen pelon vuoksi, ehkä lasten vuoksi, ehkä siksi että koet olevasi jo liian vanha lähtemään. Saatat olla jo niin alistunut, ettet vain jaksa tehdä tilanteelle mitään. Olet saattanut hiljentyä ja pistää siipesi suppuun.

Sinä olet enemmän arvoinen, oikeasti olet. Älä tyydy sellaiseen, missä et saa loistaa ja olla täysin se, mitä olet: hyväksytty ja rakastamisen arvoinen. Ei mikään ole niin tärkeää kuin se, että pelastaa itsensä olosuhteista, joissa ei ole hyvä olla.

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parisuhteen äärellä ajalla on iso merkitys. Tai ei ehkä niinkään ajalla vaan sillä miten ajan käyttää.

Elämä ja varsinkin perhe-elämä on kiirettä, säätämistä, kriisistä kriisiin elämistä ja ”tulipalojen” sammuttelua. Mutta elämä on muutakin. Se on myös taukoja ja tyhjiä hetkiä. Jos tyhjät hetket käyttää murehtimalla, eilistä ja tulevaa ja hössöttämällä, menevät mahdollisuudet johonkin tärkeään ohi ihan huomaamatta.

Moni kokee omassa arjessaan jatkuvaa syyllisyyttä. Pitäisi olla enemmän lasten kanssa, pitäisi käydä sukuloimassa, täytyisi liikkua ja syödä hyvin ja tehdä töissäkin enemmän. Parisuhteeseen pitäisi panostaa…

Itse ajattelen, että arkielämä on nykyään niin täyteen ahdettua, ettei aidosti pysty tai tuntuu siltä, ettei pysty elämään omien arvojen mukaista elämää. Kysynkin nyt: mikä on elämäsi tärkeiden asioiden järjestys ja elätkö tuon järjestyksen mukaan?

Moni sanoo, ettei ole aikaa tai mahdollisuutta. Mutta itse väittäisin, että usein kyllä on – joskus vain tuijotamme suljettua ovea emmekä osaa katsoa sivuille. Joskus tarvitaan kokonaan uudenlaista tapaa ajatella. Elämän arvokkaat asiat kaipaavat huomiota ja huolenpitoa. Arjen pienissä hetkissä piilee iso mahdollisuus.

Miten parisuhde voi kestää, jos huomio on aina muualla ja kaikki muu on tärkeää? Miltä siitä toisesta mahtaa tuntua, jos asetat hänet aina jonon hännille?

Mitä jos sinulla olisikin kaikki maailman aika? Mitä tekisit ja sanoisit kumppanillesi juuri nyt? Nytku on vielä mahdollisuus. Katua ei kannata tai tuntea syyllisyyttä siitä, mitä oli - se ei auta vaan estää elämästä tässä hetkessä. Tänään on uusi päivä ja uusi mahdollisuus.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos huonompaan suuntaan alkoi. Aika paljon parisuhteista täytyy tietää ja olla muuten vaan älyttömän hereillä suhteessa, jos tiedostaa, mistä milloinkin on kyseessä. Itselleen on lupa olla armollinen.

Eikö kasvu ole juuri sitä, että jossain kohtaa näkee ja oivaltaa? Yhteinen kasvu tarkoittaa sitä, että molempia kiinnostaa kasvaminen. Toinen ei pakottamalla opi puhumaan tai kuuntelemaan, ei lopeta alkoholinkäyttöä, ei lopeta lyömistä tai muuta urpoilua, ei opi ottamaan huomioon, ei tiedosta sitä, mistä kaikesta omassa käyttäytymisessä on kysymys. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Kaikki eivät ole valmiita kasvamaan – niin yksinkertaista se on. Tämä voi koskea myös itseä. Joskus on kauhean kipeää huomata se, että on valmis kasvamaan liian myöhässä ja toinen meni jo. Usein tässä kohtaa tunnetaan katumusta ja syyllisyyttä. Usein kysymys on ehkä kuitenkin häpeästä, nolosta olosta siksi, ettei osannut tai jaksanut tehdä enempää. Monta kertaa on yritetty paljon ja tehty työtä suhteen eteen, joskus uupumukseen asti. Joskus on ihan oikeastikin syytä luovuttaa. Jos toinen ei suostu kasvuun, on yksin tosi vaikeaa rakentaa tasapainoista ja toimivaa suhdetta.

Suhteen raunioilla voi tuntea syyllisyyttä tehdyistä ja sanotuista tai tekemättömistä ja sanomattomista asioista. Kaikkien muiden tunteiden; surun, vihan, yksinäisyyden ja niiden edelleen lisäksi koettu syyllisyys on raskas taakka, mutta hyvin ymmärrettävä tunne.

Ihmiset, joihin on jo lapsena istutettu paljon syyllisyyttä ja häpeää, kokevat sitä helposti myös parisuhteessa. He ehkä tekevät parisuhdevalintasakin tiedostamattaan niin, että saavat ruuaksi tuota tuttua syyllisyyspuuroa. He ovat ylivastuullisia taakankantajia, jotka ottavat syyllisyydestäkin suurimman osan ja se vastuuttomampi luistelee syyttömyydessään ja kaiken kukkuraksi syyllistää vähän lisää. Erotessakin vastuunkantajasta voi tuntua, ettei HÄN itse tehnyt riittävästi, vaikka enemmän oikeaa olisi voinut olla tehdä ja syyllistyä vähemmän.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Varmaan monikin asia on sairasta, mutta puhun nyt puolisosta. Hän on sairaslomalla. Yleensä näistä ei tässä maassa paljon huudella. Varsinkin jos vika on ylä- tai alapäässä, sitä on viisaintakin joskus peitellä. Aina ei kaikki avoimuus ole hyväksi. Nyt on kyse löysästä nilkasta. Siitä voi hyvin kertoa. Potilas itsekin on laittanut mediaan kuvia koivestaan. Komea on. (blogin kuva on vastaavasta terveestä) Nilkka on operoitu reilu viikko sitten. Kaikki meni hyvin ja potilas istuu kotona kutomassa ja katsomassa Poirotteja tallennuksesta. Kipeä tuo leikattu nilkka on selvästikin ollut. Kolmiomerkkisiä lääkkeitä näyttää yhä menevän, vaikka suunta on selvästi kohti parempaa.

Sitä tässä vaan kaiken hyvän keskellä jäin miettimään, että vaikuttaa se parisuhteeseenkin. Ensin ajattelin, että vaikutukset ovat lähinnä positiivisia. Huomasin pitkästä aikaa ottaa toisen huomioon. Olen käynyt kaupassa, tuonut vesilasia lähemmäs, vähän pyykännyt ja täyttänyt tiskikonetta ahkerammin kuin tavallisesti. Tässä sitä huomaa mistä kaikesta toinen on tehnyt oman osansa.

Sitten on alkanut joskus myös ärsyttää, ehkä eniten potilasta itseään? Hän on jonkin sortin suorittaja. Nyt näyttää olevan ongelmia sen kanssa, kun ei saa mitään tehtyä ja muut joutuvat passaamaan. Tarmoa on löytynyt. Hän on vienyt keppien kanssa koiraa ja eilen kävi istuttamassa yhden syyskukan pihalla, kun kukaan ei ollut näkemässä ja hoitanut hommaa ajallaan. Tästä seuraa tietysti minulle uutta syyllisyyttä. Miksi en ole ollut reippaammin paikalla ja hoitanut asioita. Nyt toipilas joutuu tuolla yksin rimpuilemaan.

Näin tähän saadaan oivallinen parisuhdekierre. Toinen murehtii, kun hänestä on vaivaa. Se saa muut sanomaan, että ”ei ole ja lepäile nyt rauhassa”. Sitten pikkuisen taas yritän autella. Joku jää kuitenkin hoitamatta ja siitä tulee syyllisyys, kun sairaan täytyy itse. Hän taas huokailee, kun hänen takiaan nyt muiden täytyy.

Pari päivää sitten muistutettiin toisiamme, että kaiken todennäköisyyden mukaan on toisenkin vuoro välillä särkyä. Vaihdetaan sitten vuoroja. En vaan yhtään tiedä, miten se sitten onnistuu?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat