Kirjoitukset avainsanalla syyllisyys

Parisuhteen äärellä ajalla on iso merkitys. Tai ei ehkä niinkään ajalla vaan sillä miten ajan käyttää.

Elämä ja varsinkin perhe-elämä on kiirettä, säätämistä, kriisistä kriisiin elämistä ja ”tulipalojen” sammuttelua. Mutta elämä on muutakin. Se on myös taukoja ja tyhjiä hetkiä. Jos tyhjät hetket käyttää murehtimalla, eilistä ja tulevaa ja hössöttämällä, menevät mahdollisuudet johonkin tärkeään ohi ihan huomaamatta.

Moni kokee omassa arjessaan jatkuvaa syyllisyyttä. Pitäisi olla enemmän lasten kanssa, pitäisi käydä sukuloimassa, täytyisi liikkua ja syödä hyvin ja tehdä töissäkin enemmän. Parisuhteeseen pitäisi panostaa…

Itse ajattelen, että arkielämä on nykyään niin täyteen ahdettua, ettei aidosti pysty tai tuntuu siltä, ettei pysty elämään omien arvojen mukaista elämää. Kysynkin nyt: mikä on elämäsi tärkeiden asioiden järjestys ja elätkö tuon järjestyksen mukaan?

Moni sanoo, ettei ole aikaa tai mahdollisuutta. Mutta itse väittäisin, että usein kyllä on – joskus vain tuijotamme suljettua ovea emmekä osaa katsoa sivuille. Joskus tarvitaan kokonaan uudenlaista tapaa ajatella. Elämän arvokkaat asiat kaipaavat huomiota ja huolenpitoa. Arjen pienissä hetkissä piilee iso mahdollisuus.

Miten parisuhde voi kestää, jos huomio on aina muualla ja kaikki muu on tärkeää? Miltä siitä toisesta mahtaa tuntua, jos asetat hänet aina jonon hännille?

Mitä jos sinulla olisikin kaikki maailman aika? Mitä tekisit ja sanoisit kumppanillesi juuri nyt? Nytku on vielä mahdollisuus. Katua ei kannata tai tuntea syyllisyyttä siitä, mitä oli - se ei auta vaan estää elämästä tässä hetkessä. Tänään on uusi päivä ja uusi mahdollisuus.

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos huonompaan suuntaan alkoi. Aika paljon parisuhteista täytyy tietää ja olla muuten vaan älyttömän hereillä suhteessa, jos tiedostaa, mistä milloinkin on kyseessä. Itselleen on lupa olla armollinen.

Eikö kasvu ole juuri sitä, että jossain kohtaa näkee ja oivaltaa? Yhteinen kasvu tarkoittaa sitä, että molempia kiinnostaa kasvaminen. Toinen ei pakottamalla opi puhumaan tai kuuntelemaan, ei lopeta alkoholinkäyttöä, ei lopeta lyömistä tai muuta urpoilua, ei opi ottamaan huomioon, ei tiedosta sitä, mistä kaikesta omassa käyttäytymisessä on kysymys. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Kaikki eivät ole valmiita kasvamaan – niin yksinkertaista se on. Tämä voi koskea myös itseä. Joskus on kauhean kipeää huomata se, että on valmis kasvamaan liian myöhässä ja toinen meni jo. Usein tässä kohtaa tunnetaan katumusta ja syyllisyyttä. Usein kysymys on ehkä kuitenkin häpeästä, nolosta olosta siksi, ettei osannut tai jaksanut tehdä enempää. Monta kertaa on yritetty paljon ja tehty työtä suhteen eteen, joskus uupumukseen asti. Joskus on ihan oikeastikin syytä luovuttaa. Jos toinen ei suostu kasvuun, on yksin tosi vaikeaa rakentaa tasapainoista ja toimivaa suhdetta.

Suhteen raunioilla voi tuntea syyllisyyttä tehdyistä ja sanotuista tai tekemättömistä ja sanomattomista asioista. Kaikkien muiden tunteiden; surun, vihan, yksinäisyyden ja niiden edelleen lisäksi koettu syyllisyys on raskas taakka, mutta hyvin ymmärrettävä tunne.

Ihmiset, joihin on jo lapsena istutettu paljon syyllisyyttä ja häpeää, kokevat sitä helposti myös parisuhteessa. He ehkä tekevät parisuhdevalintasakin tiedostamattaan niin, että saavat ruuaksi tuota tuttua syyllisyyspuuroa. He ovat ylivastuullisia taakankantajia, jotka ottavat syyllisyydestäkin suurimman osan ja se vastuuttomampi luistelee syyttömyydessään ja kaiken kukkuraksi syyllistää vähän lisää. Erotessakin vastuunkantajasta voi tuntua, ettei HÄN itse tehnyt riittävästi, vaikka enemmän oikeaa olisi voinut olla tehdä ja syyllistyä vähemmän.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Varmaan monikin asia on sairasta, mutta puhun nyt puolisosta. Hän on sairaslomalla. Yleensä näistä ei tässä maassa paljon huudella. Varsinkin jos vika on ylä- tai alapäässä, sitä on viisaintakin joskus peitellä. Aina ei kaikki avoimuus ole hyväksi. Nyt on kyse löysästä nilkasta. Siitä voi hyvin kertoa. Potilas itsekin on laittanut mediaan kuvia koivestaan. Komea on. (blogin kuva on vastaavasta terveestä) Nilkka on operoitu reilu viikko sitten. Kaikki meni hyvin ja potilas istuu kotona kutomassa ja katsomassa Poirotteja tallennuksesta. Kipeä tuo leikattu nilkka on selvästikin ollut. Kolmiomerkkisiä lääkkeitä näyttää yhä menevän, vaikka suunta on selvästi kohti parempaa.

Sitä tässä vaan kaiken hyvän keskellä jäin miettimään, että vaikuttaa se parisuhteeseenkin. Ensin ajattelin, että vaikutukset ovat lähinnä positiivisia. Huomasin pitkästä aikaa ottaa toisen huomioon. Olen käynyt kaupassa, tuonut vesilasia lähemmäs, vähän pyykännyt ja täyttänyt tiskikonetta ahkerammin kuin tavallisesti. Tässä sitä huomaa mistä kaikesta toinen on tehnyt oman osansa.

Sitten on alkanut joskus myös ärsyttää, ehkä eniten potilasta itseään? Hän on jonkin sortin suorittaja. Nyt näyttää olevan ongelmia sen kanssa, kun ei saa mitään tehtyä ja muut joutuvat passaamaan. Tarmoa on löytynyt. Hän on vienyt keppien kanssa koiraa ja eilen kävi istuttamassa yhden syyskukan pihalla, kun kukaan ei ollut näkemässä ja hoitanut hommaa ajallaan. Tästä seuraa tietysti minulle uutta syyllisyyttä. Miksi en ole ollut reippaammin paikalla ja hoitanut asioita. Nyt toipilas joutuu tuolla yksin rimpuilemaan.

Näin tähän saadaan oivallinen parisuhdekierre. Toinen murehtii, kun hänestä on vaivaa. Se saa muut sanomaan, että ”ei ole ja lepäile nyt rauhassa”. Sitten pikkuisen taas yritän autella. Joku jää kuitenkin hoitamatta ja siitä tulee syyllisyys, kun sairaan täytyy itse. Hän taas huokailee, kun hänen takiaan nyt muiden täytyy.

Pari päivää sitten muistutettiin toisiamme, että kaiken todennäköisyyden mukaan on toisenkin vuoro välillä särkyä. Vaihdetaan sitten vuoroja. En vaan yhtään tiedä, miten se sitten onnistuu?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

[avatar]

Rakkaus on ihanaa ja hyvä parisuhde elämän suuri lahja. Joskus elämä kuitenkin menee niin, että toinen haluaa, syystä tai toisesta, lopettaa suhteen. Työni kymmenien eroryhmien vetäjänä sekä eropäätöstä pohtivien ja eron jälkeen itseään kasaavien ihmisten terapeuttina on opettanut minulle muutamia tärkeitä asioita.

Tässä yksinkertaiset ohjeet jättäjälle:

1. Älä jätä jouluna, juhannuksena, vappuna, uutena vuotena tms, jotta et pilaisi toiselta tätä ajankohtaa pahimmillaan loppuelämäksi.

2. Älä jätä toista hänen syntymäpäivänään tai muuna hänelle merkityksellisenä päivänä (rippi-, ylioppilas-, valmistujais- ym. päivät) äläkä myöskään sen päivän aattona.

3. Älä jätä silloin, kun toinen on juuri saanut jonkun muun huonon uutisen.

4. Älä jätä viestillä. Kunnioita toista niin paljon, että annat hänelle mahdollisuuden kuulla uutisen sinulta kasvokkain.

5. Varaudu etukäteen ”miksi”-kysymykseen. Tulet kuulemaan sen joka tapauksessa jossain vaiheessa. Auta toista ymmärtämään päätöstäsi. Älä sano sellaista, mikä ei ole totta. Totuus kirpaisee kerran, mutta on siitä huolimatta helpompi kestää kuin epämääräiset selittelyt. Vältä kuitenkin loukkaamasta toista tarkoituksellisesti.

6. Jos olet päättänyt, että ero on lopullinen, älä anna toiselle turhia toiveita. Älä helpota omaa oloasi lupailemalla asioita, jotka eivät koskaan tapahdu. Syyllisyys voi olla raskas taakka, hae sen kantamiseen tarvittaessa apua.

 

Tietoa ev.lut. kirkon palveluista eroon liittyen löydät täältä:

http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/E9D4A6045980A350C22574800044C7DC?OpenDocument&lang=FI

Perheasiain neuvottelukeskusten yhteystiedot löytyvät täältä:

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat