Kirjoitukset avainsanalla armollisuus

Kaupallinen yhteistyö
Kuva: Jaakko Kaartinen

Balladit, runoelmat ja kaikenlaiset mitat ovat olleet hyvässä käytössä, kun taiteilijat ovat kuvanneet tunteitaan rakastetuilleen. Riimittely ja laulujen kirjoittaminen on kuitenkin jokaisen tuntevan ihmisen oikeus. Rohkaisisin kokeilemaan. Julkaisukynnys alas!

 

Hei rakkain, kultapää
aivan liian paljon sinua minulta näkemättä jää
Olen varhain aamulla jo lähtenyt
enkä esimerkiksi sitä nähnyt
miten heräsit ja otit päivän ensimmäisen askelen
tai torkutitko vielä ja nukuit ohi herätyksen
ja sitten vasta nousit ja keitit kahvin
Ja minä mietin aika usein, että jättäisin
aamun työt sikseen ja lähtisin
nopeasti kotiin ja josko ehtisin
sinun viereesi vielä takaisin
Tulisin peiton alle ja siihen sulaisin
kasvot painettuna hiuksiisi tuoksuviin
 

Aa, lokakuu soljuu eteenpäin
minä nautin niin paljon tästä
vierelläsi eletystä elämästä
 

Kun poikkean päivällä kaupungille
mietin mitä laittaisin viestiksi sinulle
löytäisinkö sellaista, josta ottaa kuvan
ehkä sydämenmuotoisen kiven, kukan tai sulan
Ja mieluiten kävelisin kanssasi yhdessä
käsi kädessä jotakin kaunista nähdessä
Näyttäisin sinulle kädellä viittoen
ja sinua naurattaisi se, että olen niin iloinen
Joo, taidankin soittaa puhelun sinulle
sinun äänesi on sukua hopeakelloille
Vastaat, ja tunnen että jee, me ollaan yhdessä
Haluaisin olla samaan aikaan kanssasi paikassa kymmenessä
Minulle lähelläsi oleminen on parasta elämässä
 

Aa, lokakuu soljuu eteenpäin
minulle sinä ja elämä
olette synonyymejä
 

Viime kuussa nähtiin joutsenia ja kurkia
katseltiin taivaalle ja kuunneltiin niiden huutoja
juuri jotain sellaista villiä ja suloista
on mahtavasti valtoimenaan sinussa
Se on jotain, mitä vien aina aarteenani aamusta päivään
koska haluan oppia tarkemmin ja tarkemmin näkemään
kaikilta puolilta sinut
ja minut tekee onnelliseksi se
että joka päivän lomitse
kulkee aina luoksesi reitti
hyvinpä elämä minut heitti
hei hyvinpä elämä minut heitti

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime viikolla en julkaissut blogia. Päätin pitää vapaata myös ihmissuhdekysymyksistä. 

On hyvä pohtia ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä. Oli sitten suhteessa tai ei. Ymmärtää niiden herättämiä tunteita, mahdollisia haasteita ja kehittymisen paikkoja. Joskus tarvitsemme kuitenkin myös lepoa. Aikaa, jolloin ei tarvitse miettiä lainkaan. Ei tarvitse pysähtyä tunteidensa äärelle, haastaa, tutkia, kysellä tai kasvaa. Aikaa, jolloin voi vaan olla, ikään kuin ihmissuhdekysymyksiä ei elämässä olisikaan.

Ihmissuhteet ja niihin liittyvät teemat lävistävät meidät kovin kokonaisvaltaisesti. Niinpä niihin liittyvät tunteet ja kysymykset vievät myös energiaa. Voivat uuvuttaa. Ja uupuneena ei niiden käsittely suju varmastikaan yhtään sen paremmin. Usein jopa huonommin.

Uskalla siis välillä todeta, että "ei tänään". Ottaa aikoja, jolloin leikit, ettei mitään ihmissuhteita tai niiden haasteita olisikaan. Sukella elämän muihin teemoihin tai vaikka aivan toiseen maailmaan kirjojen, sarjojen tai leffojen kautta. Kerää voimia, jotta sitten jaksaisit jälleen uudella energialla kasvaa, kysellä, tutkia ja haastaa ihmissuhteissasi. Se tekee hyvää.

Keräilevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Hanna Meriläinen ja Mio Kivelä

Wc-kylttien maalausta, vaatevalintoja, paikkakortteja, leivontaa ja kutkuttavaa tunnelmaa. Muun muassa sellaista on elämäni tällä hetkellä, kun ystävieni häihin on enää pari päivää aikaa.

Olen kertonut kuinka iloitsen heidän suhteestaan ja omanlaisista polttareistamme. Nyt ajatukseni pyörivät suuressa päivässä ja siihen valmistautumisessa.

Erilaiset television hääohjelmat ovat täynnä pienempiä ja suurempia paniikin, romahduksen ja hermostumisen hetkiä. Jotain puuttuu, menee rikki tai näyttääkin sittenkin vääränlaiselta. Suunnitelmien muutoksilta ei taida voida välttyä. Kömmähdyksiä tulee ja kaikenlaista sattuu. Miten sen kaiken keskellä sitten kestää, kun kyse on niin monella tavalla merkityksellisestä päivästä?

Seurasin eilen vierestä, kun morsian totesi ystävälleen. "Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä". Niinpä niin. Ei tahra kyltissä pilaa juhlien tunnelmaa tai viimeistelemätön puhe parin avio-onnea. Läheisten ihmisten eloa ja onneahan siinä juhlitaan yhdessä heille merkityksellisten ihmisten kanssa. Häiden syvin merkitys ei synny koristeista tai ohjelmanumeroista. Se syntyy ihmisten välisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan.

En väitä, etteikö ulkoisilla seikoilla saisi olla väliä. Niillä saa olla juuri se merkitys minkä tahdomme niille antaa. Enkä väitä, etteikö niistä tulisi kuitenkin helposti stressattua ja jännitettyä. Aion varmasti jännittää vielä itsekin monessa kohtaa. Mutta ehkä siinä pahimman paniikin hetkellä voi hetkeksi pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa sen rakkauden, jota juhlissa juhlitaan ja ne ihmiset joita se koskettaa. Keskittyä olennaiseen ja muistaa, että siinä yksin on jo kaikki. Kaikki sen jälkeen on vain plussaa.

Siispä kaikille tämän kesän tuleville morsiammille, sulhasille, kumppaneille, kaasoille, bestmaneille ja kaikille muille häähumun keskellä eläville: "Älä huoli. Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä."

Kutkuttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Fleur Treurniet, Unsplash

Se oli joitakin kuukausia lapsensa syntymän jälkeen, kun ystäväni lähti tuttuun tapaan harrastuksensa parissa käymään. Hieman aiemmin hän oli törmännyt juttuun, jossa puhuttiin vauvan ja vanhemman välisestä suhteesta. Kuvattiin, että niin kauan kun vauva reagoi tavalla tai toisella vanhemman tullessa takaisin on kaikki vielä hyvin; erossa ei ole oltu liian pitkään ja kehityksen kannalta tärkeä tiivis suhde on pysynyt ehjänä. Niinpä ystäväni tarkkaili lastaan palatessaan takaisin kotiin. Lapsi ei ollut moksiskaan. Ja niinpä ystäväni oli varma. Hän oli juuri rikkonut lapsensa.

Selvä, lapsi oli nyt rikottu. Tuleen ei kuitenkaan pidä jäädä makaamaan, joten niinpä ystäväni lähti heti selvittämään mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Googletti googlettamistaan. Kuinka korjata lapsensa. Ja sivu toisensa jälkeen löytyi tietoa kuinka rikki lapsi nyt olikaan, kuinka tuhoisa tämä ilta olikaan. Löytyi tietoa mikä kaikki lapsen tulevaisuudessakin tulisi nyt menemään pilalle ja kuinka hän kärsisi, mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata. Lapsi oli siis nyt pysyvästi rikottu ja hänen tulevaisuutensa pilattu.

Onneksi ystävälläni oli kuitenkin ihminen, jolle hän soitti tuossa hetkessä. Ihminen, jonka vanhemmuuteen hän uskoi vankasti. Ystävä, joka sai hänet rauhoittumaan. Ymmärtämään, ettei ehkä olekaan syytä huoleen. Että tuskin mikään yksittäinen teko, jota ei esimerkiksi laillakaan kielletä, voisi päästä lasta pysyvästi rikkomaan. Että on sitä monesta ihmiset selvinneet ennenkin. Luottamaan, ettei se lapsi ehkä nyt sitten loppujen lopuksi ole kuitenkaan rikki.

Ystäväni huoli rauhoittui, mutta sen jälkeen tuli uudet tunteet, jotka ymmärrän hyvin, ja allekirjoitankin. Turhautuminen ja suuttumus siitä, kuinka vaarallista ja oikeastaan vastuutontakin on, mikäli puhutaan vain kaikesta siitä mikä voi lasta tai hänen elämäänsä vahingoittaa. Jos ei anneta sen kaiken rinnalla myös neuvoja siitä, kuinka toimia silloin, kun asiat eivät menekään niin kuin on ohjeistettu.

Mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata.

Uskon ja näen, ettei tuo yksittäinen hetki mitenkään päässyt ystäväni lasta rikkomaan. Ei lähellekään. Mutta siitä syntynyt löytö on aito. Varoituksia ja uhkakuvia on varmasti paljon helpompaa löytää kuin neuvoja asioiden korjaamiseen. Noita varoituksia ja ohjeitakin on myös varmasti löydettävissä niin paljon, ettei kukaan niitä pysty koko aikaa noudattamaan. Eikä sellainen kenties kaikilta osin olisi rakentavaakaan. Kun ottaa huomioon sen sekä sen faktan, kuinka paljon ihmiset usein lapsiaan rakastavat ja miten huolissaan he voivat lastensa hyvinvoinnista olla, on yhtälö aika riskialtis. Kaikkea viestintää me emme vanhemmuutta käsittelevässä keskustelussa voi tietenkään muuttaa, mutta siellä missä voimme, voimme pitää olla pitämässä yllä myös ohjeita tilanteiden korjaamiseen sekä muistuttaa, ettei ehkä olekaan niin suurta hätää.

Mitä siis tehdä silloin, kun itsestä tuntuu siltä, että on juuri rikkonut lapsensa ja pilannut tämän tulevaisuuden? Ensinnäkään ei, ehkä kannata mennä rypemään kauhukuviin. Mielummin voi vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua. Ottaa yhteyttä johonkin turvalliseen ja luotettavaan järjen ääneen, jota itse arvostaa. Kuulla häneltäkin mitä luultavimmin se huojennuksen sana, ettei hätä suinkaan ole sen näköinen kuin miltä nyt tuntuu. Muistuttaa itseään, ettei ihminen mene pysyvästi rikki kovinkaan helposti ja, että toisten tulevaisuus ei useinkaan ole yhdestä vaan monien asioiden summasta kiinni. Ja mikäli ei silloinkaan usko voi tarvittaessa kääntyä alan ammattilaisten puoleen. He kyllä kertovat onko jotain vakavaa tapahtunut, sekä toivottavasti tarvittaessa myös sen, miten asian kanssa edetä. Luultavasti olet kuitenkin itse kärsinyt tilanteesta säikähtäessäsi enemmän, kuin lapsesi.

Huojentavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat