Kirjoitukset avainsanalla hellyys

Kuva: Jukka Granström

Viime viikkoina olen havahtunut siihen, miten paljon nautin siitä, että rakastettuni ottaa minut syliinsä, kun olemme menossa nukkumaan. Käperryn hiukan kyljelläni, ja hän ottaa minut syliinsä. Se tuntuu niin tavattoman turvalliselta ja rauhoittavalta.

Lohdullisuuden paras kehto, sellaiselta se tuntuu.

Aika paljon aikuisena tulee keskityttyä siihen, mitä itse voi tehdä. Aikuisena oleminen on suurin piirtein yhtämittaista pystyvänä olemista kaikissa niissä yhteyksissä, joissa elämässään on hankkiutunut jotain tekemään. Vastuullisena oleminen ja omasta tontista huolehtiminen ja omien tavoitteiden asettaminen tai yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja sitten niiden tavoitteleminen ja tavoittaminen on tätä aikuisuutta.

Rakastamisessa ja yhdessä olemisessa on sama juttu, pitää kantaa vastuunsa ja olla toimessa kiinni, niin sanotusti.

Rakkaussuhteessa on kuitenkin myös tämä hellä lupa tulla syliin otetuksi.

Se on tosiasiassa aika radikaalia aikuiselle ihmiselle. Kannattaa tarkastella noita sanoja vaikka: rakastettu ottaa minut syliinsä.

Ottaa: Että antaa itsensä olla sellaisessa tilassa, että antaa itsensä tulla ”otetuksi” ylipäätään, on paljosta irti päästämistä. Minä antaa siinä itsensä olla sellainen joku vähäinen, jonka toinen voi ottaa ja kaapaista kainaloonsa.

Rakastettu: Se on rakastettu, joka on toimijana, ja minä olen se, jolle tapahtuu. Ei tarvitse tehdä itse mitään juuri nyt, ei vastata mistään tai olla toimessa, niin paljon kuin aina haluankin hänelle ja häntä varten tehdä. Rakastettu antaa rakkauttaan, koska hän niin haluaa. Minä siis olen tässä rakastettuna.

Minut: Minä olen syliin otettava, vähän kuin jokin pieni. Ahaa! Minä tosiaan olenkin pieni. Tällainen syliin otetuksi tulemisessa aukeneva laantuneisuuden hetki minussa antaa tilaa sellaisella taaimmaiselle hauraudelle, jonka vastuullisuus ja toimeliaisuus ja se muun ajan täyttävä aikuisuus peittävät. Näin saan olla ihan kokonainen. Ihmekös siis, että tuntuu turvalliselta.

Syliinsä: Taiteessa pitkälti kaihdetaan kuvaamasta sellaisia tilanteita, joissa mies on naisen syliinsä ottamana. Se on lähinnä varattu äidin ja lapsen, vanhan äidin ja kuolleen sankaripoikansa tai naisen ja kuolevan soturimiehensä kuvaamiseen. Mikä siinä on, että on niin vaikeaa kuvata naisia, jotka ovat ottaneet miehen omaan syliinsä, ja miehiä, jotka ovat hetken ajan antautuneet pieneksi ja hellästi pidellyiksi?

Lohdullisuuden paras kehto. Kuin olisi kukkasipulina odottamassa kevään koittoa maan huomassa.

Näin rakkaussuhde opettaa minulle tärkeitä asioita aikuisena ihmisenä olemisesta. Aikuisuus on mahdollisuus olla paljon enemmän kuin stereotyyppiset roolit vihjaavat. Yksi miehenä olemisen ulottuvuus toteutuu otettuna syliin, ja pidettynä hellästi. On täysi lupa olla näinkin, ja se tosiaan on rauhoittavaa. Olla pehmeä, nauttiva ja levollisuuteen rakastettu.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienikin kosketus voi tehdä paljon suhteen eteen. Kuva: Sarah Cervantes, Unsplash

Rippikouluissa kerrotaan joskus tarinaa, jossa pohditaan, kuinka meidän jokaisen sisällä käydään hyvän ja pahan taistelua ja kuinka se kumpaa itsessämme ruokimme, voittaa. Kenties ihmissuhteissakin on joskus niin, että se mitä ruokimme vahvistuu sekä säilyy ja se jolle annamme tilaa, kasvaa.

Kerroin viime viikolla kuinka tällä hetkellä teemme kumppanini kanssa toisillemme joulukalentereita, joissa kerromme muun muassa mitä toisessa rakastamme. Iloitsen niistä kalentereista, mutta yhtälailla iloitsen siitä, että vastaavanlainen avoin ja rakastava puhe on osa ympärivuotista arkeamme. Meille on luontevaa sanoittaa ja näyttää rakkautta toisillemme. Olemme lähekkäin ja kerromme tunteistamme. Toki olemme olleet yhteisellä polulla vasta pienen hetken, mutta samalla on arkisesta läheisyydestä sekä rakkauden sanoista tullut kovin tavallinen osa elämäämme jo nyt. Ne eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään. Päinvastoin. Uskon vahvasti siihen, että jokainen aidosti sanottu rakkauden tunnustus ja rakkaudella luotu kosketus vahvistavat rakkauden tunnetta entisestään.

Eräässä kauan sitten näkemässäni kuvassa on edelleen, jotain joka puhuttelee ja mietityttää minua yhä uudelleen. Siinä kuvassa iäkäs naisoletettu kysyy vieressään istuvalta miesoletetulta, että miksei miesoletettu koskaan sano rakastavansa häntä. Miesoletettu puolestaan vastaa, että onhan hän kertonut sen jo kerran ja sanoo kyllä, jos tilanne joskus muuttuu. En voi väittää, ettenkö saisi miesoletetun logiikasta kiinni ja, etteikö siinä olisi jotain kaunistakin. Hiljaisuudella ilmaistussa rakkaudessa. Kuitenkin samaan aikaan uskon, että erityisesti tunteiden kohdalla myös toistolla on oma voimansa. Niin sanojassa kuin niiden sanojen vastaanottajassakin. Ne voivat vahvistaa itse itseään kerta toisensa jälkeen.

Sanojen lisäksi uskon kosketuksen voimaan. Aikoinaan eräältä Tiia Forsströmin pitämältä seksuaalisuutta käsittelevältä luennolta jäi mieleeni muun muassa juuri arkisten kosketusten tärkeys. Kuinka merkittävää läheisyyden ylläpitämiselle sekä hyvinvoinnille voi olla, että ihan vain vaikka paijaa toista ohi kulkiessaan. Kuinka se luo pohjaa, joka vahvistaa suhteessa niin paljon laajempaa osaa kuin ikinä osaisi arvatakaan. Se käy järkeen. Jokainen kosketus jättää jäljen, joka jatkaa elämäänsä meissä. 

Me olemme joskus kumppanini kanssa nauraneet sille kuinka ällösöpöjä saatamme hetkittäin olla. Mutta kenties joskus on hyväkin pitää kiinni sopivasta määrää ällösöpöilyä. Mahdollistaa omassa arjessaan sopivaa määrää läheisyyttä, kosketuksia sekä kauniita rakkauden sanoja, jotta antaa kaikelle sille tilaa sekä voimaa olla ja kasvaa entisestään.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mikä minun nimeni on, minulta kysyttiin tänään. Kuljin metroasemalle yhdessä toisen tanssinharrastajan kanssa ja hän tiedusteli asiaa. Ihmisethän tanssivat kehoillaan, eivät nimillään, ja siksi ne jäävät helposti oppimatta.

Sanoin, että nimeni on Jaakko. Sitten mietin hetken, mitä se tarkoittaa ja miten se liittyy minuun.

Kun sanon nimeni kadulla noin, se tulee kylmään ilmaan kuin jokin kulmikas ja jää siihen hiukan kömpelönä. Tunnen toki yhteyden itseni ja nimeni välillä. Mutta voisin keksiä muitakin sanoja, joiden koen tarkoittavan minua, ehkä paremminkin kuin varsinainen etunimeni.

Olen ollut tässä rakkaussuhteessa yli yhdeksän vuotta, ja olen saanut parhaat nimeni siinä. En kerro niitä tässä, koska ne ovat minun ja hänen. Rakastetullani on minulle monia nimiä, nimien ketjuja ja hauskasti vaihtelevia nimiyhdistelmiä. Muistan aivan hyvin edelleen, miltä tuntui, kun hän nimesi minut ensimmäisen kerran. Tuntui, että olin tullut kutsutuksi kotiin.

Kun hän sanoo ”Jaakko”, sekin tarkoittaa minulle jotain muuta kuin sellaista, joka tulee ulos kulmikkaana ja kömpelönä. Hänen Jaakkonsa on se, joka mieluiten olen.  Se on ihanne-Jaakkoni. Siinä on niin paljon merkityksiä ja matkoja ja hetkiä hyvissä paikoissa, että se on jotain ihan muuta kuin kuusi kirjainta.

Mutta enemmän lepään hänen nimessään. Koska tämä tila meidän välillämme on niin merkityksiä täynnä ja tämä suhde niin syvä ja moniulotteinen, kaikista nimistä hänen omansa kertoo minusta itselleni eniten.

Hänen nimensä sanominen puhuttelee minua. Joo, olemme erilliset ihmiset, emmekä elä symbioosissa. Silti, siitä huolimatta, kun kutsun minua hänen nimellään, kuulen hänet minussa. Jos hän puhuttelisi minua nimellään, salaperäisellä tavalla tietäisin, että se olen minä myös.

Odotan, että joululoma alkaisi. Haluan aikaa rauhassa olemiseen, sellaista aikaa, jossa rakastettuni kutsuu minua monilla antamillaan omilla nimilläni. Haluan kuulla niitä joulun hiljaisuudessa, että ne satavat ympärilläni kuin lumi hiljakseen, hämärän puolelta hiutale hiutaleelta katulampun valoon ja hiuksiini ja kasvoilleni, nimet, joista tunnen itseni täksi mieheksi, joka olen.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Nukuin pari yötä yksin, ja halasin nukkuessani tyynyä, kun rakastettuni oli matkalla. Koetin ujuttaa itseni koko sängyn alalle ja nauttia vapaasta venyttelevästä täys-X-asennosta sekä pidennetystä K-asennosta. Nukahdin, nukuin ja heräsin. Aika vähäinen kokemus, kuin aneeminen tai muuten vähäverinen.

Tyyny on jotain, mistä pitää kiinni ja sängyn pinta jotain, mitä vasten painautua, mutta jäin tietysti kaipaamaan rakastettuni läsnäoloa ja kehon mittaa untani vasten.

Kun nukun hänen kanssaan, se on kuin manner ja saari, joita yhdistää mannerjalustan kiinteä silta, joka kulkee katkeamatta veden allakin. Minä olen ulapan saari ja hän on mantereen vakaa rauha – minun mielestäni. Olen se nukkuja, joka pitää kiinni kosketuksesta läpi unenkin, koska haluan varmistaa, etten ajelehdi yksinäisille vesille oudoksi ja arvoksi, vaan olen juuri niissä koordinaateissa, joissa pitääkin.

Nukahdettuani tietoisuuteni häviää uneen, mutta minusta tuntuu siltä, että kehon aistivuus rekisteröi koko ajan toisen olemusta ja lämpöä, raajojen ihanaa painoa, lähellä nukkuvan hidasta ruumiillisuutta, ja on sen ääreen kiertynyt. Tietoisuuden tuolla puolen jokin minussa nauttii. Sen täytynee olla niin, koska aamulla herään tyytyväisenä.

En muista heränneeni vastaavalla tavalla tyytyväisenä yksin. Kokonaisen toisen ihmisen merkitys puuttuu nukkumisesta aina silloin.

Toisinaan ajattelen säälin tuntein murrosikäisiä ja teinejä ja nuoria, jotka joutuvat nukkumaan aivan yksin vuosikaudet. Lapsena on saanut nukkua sylissä ja jossain vaiheessa se on loppunut. Matka sellaisen kehollisen läheisyyden loppumisesta siihen saakka, että saa taas nukahtaa ja nukkua ja herätä toisen ihmisen läsnäolon piirissä on kylmien vuosien mittainen.

Ehkä ajatus kertoo enemmän minusta kuin siitä, mitä nuoret ajattelevat. Mutta muistan, että lasten nukuttaminen oli merkityksellisen tuntuista: istua vuosien ajan sängyn vierellä lattialla ja lepuuttaa kättään nukahtavan lapsen olalla ja selällä – illalla ja yölläkin aika usein. Sen läsnäolon tarkoituksen ja tarpeellisuuden tunsi selvästi.

Ihan samanlainen läsnäolon tarve ja tarkoitus tuntuu minussa unta hakevana, aikuisena nukahtavana, nukkuvana, vain vähän toisella tapaa. Siinä on rauhan lisäksi iloa myös, riemukkuutta löydetystä läheisyydestä.

Sellainen unenaikainen läheisyys on kaukaisempaa juurta kuin rakastajan ja rakastetun läheisyys, mutta tällaiseenkin suhteeseen se kyllä kuuluu. Lempeään limittäiseen lepoonhan intohimon uuvuttamatkin unessa vajoavat.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Olipa kauniisti kirjoitettu ❤ Tämän jälkeen tuli tunne, että vaikka lapsi olisi kuinka iso en tule koskaan kieltämään jos lapsi haluaa viereen nukkumaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat