Kirjoitukset avainsanalla hellyys

Pienikin kosketus voi tehdä paljon suhteen eteen. Kuva: Sarah Cervantes, Unsplash

Rippikouluissa kerrotaan joskus tarinaa, jossa pohditaan, kuinka meidän jokaisen sisällä käydään hyvän ja pahan taistelua ja kuinka se kumpaa itsessämme ruokimme, voittaa. Kenties ihmissuhteissakin on joskus niin, että se mitä ruokimme vahvistuu sekä säilyy ja se jolle annamme tilaa, kasvaa.

Kerroin viime viikolla kuinka tällä hetkellä teemme kumppanini kanssa toisillemme joulukalentereita, joissa kerromme muun muassa mitä toisessa rakastamme. Iloitsen niistä kalentereista, mutta yhtälailla iloitsen siitä, että vastaavanlainen avoin ja rakastava puhe on osa ympärivuotista arkeamme. Meille on luontevaa sanoittaa ja näyttää rakkautta toisillemme. Olemme lähekkäin ja kerromme tunteistamme. Toki olemme olleet yhteisellä polulla vasta pienen hetken, mutta samalla on arkisesta läheisyydestä sekä rakkauden sanoista tullut kovin tavallinen osa elämäämme jo nyt. Ne eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään. Päinvastoin. Uskon vahvasti siihen, että jokainen aidosti sanottu rakkauden tunnustus ja rakkaudella luotu kosketus vahvistavat rakkauden tunnetta entisestään.

Eräässä kauan sitten näkemässäni kuvassa on edelleen, jotain joka puhuttelee ja mietityttää minua yhä uudelleen. Siinä kuvassa iäkäs naisoletettu kysyy vieressään istuvalta miesoletetulta, että miksei miesoletettu koskaan sano rakastavansa häntä. Miesoletettu puolestaan vastaa, että onhan hän kertonut sen jo kerran ja sanoo kyllä, jos tilanne joskus muuttuu. En voi väittää, ettenkö saisi miesoletetun logiikasta kiinni ja, etteikö siinä olisi jotain kaunistakin. Hiljaisuudella ilmaistussa rakkaudessa. Kuitenkin samaan aikaan uskon, että erityisesti tunteiden kohdalla myös toistolla on oma voimansa. Niin sanojassa kuin niiden sanojen vastaanottajassakin. Ne voivat vahvistaa itse itseään kerta toisensa jälkeen.

Sanojen lisäksi uskon kosketuksen voimaan. Aikoinaan eräältä Tiia Forsströmin pitämältä seksuaalisuutta käsittelevältä luennolta jäi mieleeni muun muassa juuri arkisten kosketusten tärkeys. Kuinka merkittävää läheisyyden ylläpitämiselle sekä hyvinvoinnille voi olla, että ihan vain vaikka paijaa toista ohi kulkiessaan. Kuinka se luo pohjaa, joka vahvistaa suhteessa niin paljon laajempaa osaa kuin ikinä osaisi arvatakaan. Se käy järkeen. Jokainen kosketus jättää jäljen, joka jatkaa elämäänsä meissä. 

Me olemme joskus kumppanini kanssa nauraneet sille kuinka ällösöpöjä saatamme hetkittäin olla. Mutta kenties joskus on hyväkin pitää kiinni sopivasta määrää ällösöpöilyä. Mahdollistaa omassa arjessaan sopivaa määrää läheisyyttä, kosketuksia sekä kauniita rakkauden sanoja, jotta antaa kaikelle sille tilaa sekä voimaa olla ja kasvaa entisestään.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Mikä minun nimeni on, minulta kysyttiin tänään. Kuljin metroasemalle yhdessä toisen tanssinharrastajan kanssa ja hän tiedusteli asiaa. Ihmisethän tanssivat kehoillaan, eivät nimillään, ja siksi ne jäävät helposti oppimatta.

Sanoin, että nimeni on Jaakko. Sitten mietin hetken, mitä se tarkoittaa ja miten se liittyy minuun.

Kun sanon nimeni kadulla noin, se tulee kylmään ilmaan kuin jokin kulmikas ja jää siihen hiukan kömpelönä. Tunnen toki yhteyden itseni ja nimeni välillä. Mutta voisin keksiä muitakin sanoja, joiden koen tarkoittavan minua, ehkä paremminkin kuin varsinainen etunimeni.

Olen ollut tässä rakkaussuhteessa yli yhdeksän vuotta, ja olen saanut parhaat nimeni siinä. En kerro niitä tässä, koska ne ovat minun ja hänen. Rakastetullani on minulle monia nimiä, nimien ketjuja ja hauskasti vaihtelevia nimiyhdistelmiä. Muistan aivan hyvin edelleen, miltä tuntui, kun hän nimesi minut ensimmäisen kerran. Tuntui, että olin tullut kutsutuksi kotiin.

Kun hän sanoo ”Jaakko”, sekin tarkoittaa minulle jotain muuta kuin sellaista, joka tulee ulos kulmikkaana ja kömpelönä. Hänen Jaakkonsa on se, joka mieluiten olen.  Se on ihanne-Jaakkoni. Siinä on niin paljon merkityksiä ja matkoja ja hetkiä hyvissä paikoissa, että se on jotain ihan muuta kuin kuusi kirjainta.

Mutta enemmän lepään hänen nimessään. Koska tämä tila meidän välillämme on niin merkityksiä täynnä ja tämä suhde niin syvä ja moniulotteinen, kaikista nimistä hänen omansa kertoo minusta itselleni eniten.

Hänen nimensä sanominen puhuttelee minua. Joo, olemme erilliset ihmiset, emmekä elä symbioosissa. Silti, siitä huolimatta, kun kutsun minua hänen nimellään, kuulen hänet minussa. Jos hän puhuttelisi minua nimellään, salaperäisellä tavalla tietäisin, että se olen minä myös.

Odotan, että joululoma alkaisi. Haluan aikaa rauhassa olemiseen, sellaista aikaa, jossa rakastettuni kutsuu minua monilla antamillaan omilla nimilläni. Haluan kuulla niitä joulun hiljaisuudessa, että ne satavat ympärilläni kuin lumi hiljakseen, hämärän puolelta hiutale hiutaleelta katulampun valoon ja hiuksiini ja kasvoilleni, nimet, joista tunnen itseni täksi mieheksi, joka olen.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Nukuin pari yötä yksin, ja halasin nukkuessani tyynyä, kun rakastettuni oli matkalla. Koetin ujuttaa itseni koko sängyn alalle ja nauttia vapaasta venyttelevästä täys-X-asennosta sekä pidennetystä K-asennosta. Nukahdin, nukuin ja heräsin. Aika vähäinen kokemus, kuin aneeminen tai muuten vähäverinen.

Tyyny on jotain, mistä pitää kiinni ja sängyn pinta jotain, mitä vasten painautua, mutta jäin tietysti kaipaamaan rakastettuni läsnäoloa ja kehon mittaa untani vasten.

Kun nukun hänen kanssaan, se on kuin manner ja saari, joita yhdistää mannerjalustan kiinteä silta, joka kulkee katkeamatta veden allakin. Minä olen ulapan saari ja hän on mantereen vakaa rauha – minun mielestäni. Olen se nukkuja, joka pitää kiinni kosketuksesta läpi unenkin, koska haluan varmistaa, etten ajelehdi yksinäisille vesille oudoksi ja arvoksi, vaan olen juuri niissä koordinaateissa, joissa pitääkin.

Nukahdettuani tietoisuuteni häviää uneen, mutta minusta tuntuu siltä, että kehon aistivuus rekisteröi koko ajan toisen olemusta ja lämpöä, raajojen ihanaa painoa, lähellä nukkuvan hidasta ruumiillisuutta, ja on sen ääreen kiertynyt. Tietoisuuden tuolla puolen jokin minussa nauttii. Sen täytynee olla niin, koska aamulla herään tyytyväisenä.

En muista heränneeni vastaavalla tavalla tyytyväisenä yksin. Kokonaisen toisen ihmisen merkitys puuttuu nukkumisesta aina silloin.

Toisinaan ajattelen säälin tuntein murrosikäisiä ja teinejä ja nuoria, jotka joutuvat nukkumaan aivan yksin vuosikaudet. Lapsena on saanut nukkua sylissä ja jossain vaiheessa se on loppunut. Matka sellaisen kehollisen läheisyyden loppumisesta siihen saakka, että saa taas nukahtaa ja nukkua ja herätä toisen ihmisen läsnäolon piirissä on kylmien vuosien mittainen.

Ehkä ajatus kertoo enemmän minusta kuin siitä, mitä nuoret ajattelevat. Mutta muistan, että lasten nukuttaminen oli merkityksellisen tuntuista: istua vuosien ajan sängyn vierellä lattialla ja lepuuttaa kättään nukahtavan lapsen olalla ja selällä – illalla ja yölläkin aika usein. Sen läsnäolon tarkoituksen ja tarpeellisuuden tunsi selvästi.

Ihan samanlainen läsnäolon tarve ja tarkoitus tuntuu minussa unta hakevana, aikuisena nukahtavana, nukkuvana, vain vähän toisella tapaa. Siinä on rauhan lisäksi iloa myös, riemukkuutta löydetystä läheisyydestä.

Sellainen unenaikainen läheisyys on kaukaisempaa juurta kuin rakastajan ja rakastetun läheisyys, mutta tällaiseenkin suhteeseen se kyllä kuuluu. Lempeään limittäiseen lepoonhan intohimon uuvuttamatkin unessa vajoavat.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Olipa kauniisti kirjoitettu ❤ Tämän jälkeen tuli tunne, että vaikka lapsi olisi kuinka iso en tule koskaan kieltämään jos lapsi haluaa viereen nukkumaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakastettuni istui aamulla vieressäni sängyllä. Olin tuonut aamiaisen siihen tarjottimella, ja olin kysymässä, haluaako hän ensin kahvin vai mysliä. Hän nojasi minuun päin ja sanoi ”kiitos” ja että ”olet rakas”. Sitten hän painoi kasvonsa hetkeksi kaulaani vasten, ja minä annoin suukon hänen otsalleen.

Katsoin hänen kasvojaan, kun olin ojentanut hänelle myslin oranssissa kupissa (oranssissa, koska se on vahva ja säteilevä väri, sellainen kuin hänkin), ja samalla hetkellä tulin ajatelleeksi, miten ihanaa on suudella ja suukottaa hänen kasvojaan.

On ihanaa suudella rakastettunsa kasvoja.

Kasvoissa on niin paljon ihmisestä, niin paljon kaikkea sitä, minkä toisessa tuntee ja tunnistaa. Enemmänhän me luemme toistemme kasvoja kuin mitään muuta. Ilmenemme toisillemme ilmeissä ja niiden vaihtumisessa toisiin, katseessa ja sen suoruudessa.

Koko keho puhuu, mutta kasvot puhuvat eniten. Ehkä siksi kasvojen suuteleminen on niin ihanan ja intiimin tuntuista. Tuntuu, että suutelee koko ihmistä samalla.

Ja kasvoissa on niin paljon herkkiä, hienovaraisia, pehmeitä kohtia suukoteltavaksi.

Silmäkulmien ihoa on ihanaa koskettaa huulilla. Kun siihen suukottaa, toinen siristää silmiään vaistomaisesti, ja kun hymy rypyttää ihon, sen tuntee suukon alla. Tai se kohta aivan silmän alla nenänpielessä, missä iho tuntuu talvipakkasella viileimmältä, kuin koskettaisi marmoria, ja kesällä lämpimältä kuin kesäilta tuntuu – se on ihana.

Kun suutelen rakastettuni silmiä, minusta tuntuu, että haluan suudella kauniiksi kaiken sen hyvän, mitä hän näkee ja suudelmin lohduttaa siitä raskaasta, mitä maailmassa näkyy.

On niin mukavaa suukottaa kulmia ja kulmakarvoja, ja aivan varovaisesti silmäripsiä, jotka kutittavat aavistuksen.

Poskipäät, leuan kärki ja leukapielet ottavat suudelmat vastaan pehmeinä ja vahvoina, piirteiden takana olevat luut tuntuvat; meidän kehollisuutemme on luiden ja lihan todellisuutta, kosketettavaa, kouriintuntuvaa, suudeltavaa.

Hymykuopat ovat suudelman paikka, ja suupielet, se ihmeellinen paikka, jossa huulet juuri aukeavat. Ja sitten suu, rakkaani kaunis, vahva suu.

Minä ajattelin näitä rakastamisen pieniä ulottuvuuksia ja tunsin muistuman pienestä hurmiosta, jota tuntee, kun suukottaa rakastettunsa kasvoja. Se oli impulssi, ja sitä seurasi teko.

Rakastetun ihanat kasvot.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat