Kirjoitukset avainsanalla hellyys

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakastettuni istui aamulla vieressäni sängyllä. Olin tuonut aamiaisen siihen tarjottimella, ja olin kysymässä, haluaako hän ensin kahvin vai mysliä. Hän nojasi minuun päin ja sanoi ”kiitos” ja että ”olet rakas”. Sitten hän painoi kasvonsa hetkeksi kaulaani vasten, ja minä annoin suukon hänen otsalleen.

Katsoin hänen kasvojaan, kun olin ojentanut hänelle myslin oranssissa kupissa (oranssissa, koska se on vahva ja säteilevä väri, sellainen kuin hänkin), ja samalla hetkellä tulin ajatelleeksi, miten ihanaa on suudella ja suukottaa hänen kasvojaan.

On ihanaa suudella rakastettunsa kasvoja.

Kasvoissa on niin paljon ihmisestä, niin paljon kaikkea sitä, minkä toisessa tuntee ja tunnistaa. Enemmänhän me luemme toistemme kasvoja kuin mitään muuta. Ilmenemme toisillemme ilmeissä ja niiden vaihtumisessa toisiin, katseessa ja sen suoruudessa.

Koko keho puhuu, mutta kasvot puhuvat eniten. Ehkä siksi kasvojen suuteleminen on niin ihanan ja intiimin tuntuista. Tuntuu, että suutelee koko ihmistä samalla.

Ja kasvoissa on niin paljon herkkiä, hienovaraisia, pehmeitä kohtia suukoteltavaksi.

Silmäkulmien ihoa on ihanaa koskettaa huulilla. Kun siihen suukottaa, toinen siristää silmiään vaistomaisesti, ja kun hymy rypyttää ihon, sen tuntee suukon alla. Tai se kohta aivan silmän alla nenänpielessä, missä iho tuntuu talvipakkasella viileimmältä, kuin koskettaisi marmoria, ja kesällä lämpimältä kuin kesäilta tuntuu – se on ihana.

Kun suutelen rakastettuni silmiä, minusta tuntuu, että haluan suudella kauniiksi kaiken sen hyvän, mitä hän näkee ja suudelmin lohduttaa siitä raskaasta, mitä maailmassa näkyy.

On niin mukavaa suukottaa kulmia ja kulmakarvoja, ja aivan varovaisesti silmäripsiä, jotka kutittavat aavistuksen.

Poskipäät, leuan kärki ja leukapielet ottavat suudelmat vastaan pehmeinä ja vahvoina, piirteiden takana olevat luut tuntuvat; meidän kehollisuutemme on luiden ja lihan todellisuutta, kosketettavaa, kouriintuntuvaa, suudeltavaa.

Hymykuopat ovat suudelman paikka, ja suupielet, se ihmeellinen paikka, jossa huulet juuri aukeavat. Ja sitten suu, rakkaani kaunis, vahva suu.

Minä ajattelin näitä rakastamisen pieniä ulottuvuuksia ja tunsin muistuman pienestä hurmiosta, jota tuntee, kun suukottaa rakastettunsa kasvoja. Se oli impulssi, ja sitä seurasi teko.

Rakastetun ihanat kasvot.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun olen alastomana rakastettuni sylissä, olen lähimpänä tunnetta lepäämisestä, turvasta ja luottamuksesta. Painautuminen toista vasten, kietoutuminen toiseen, joka ottaa syliin, pideltäväkseen, on syvästi liikuttavaa. Minulla on siinä hyvä olla. Sylissä on sellainen suoja.

Aikuisena eläminen on ryhdissä kulkemista ja arjen erilaisten univormujen kantamista. Minä kannattelen monia asioita eteenpäin monia ihmisiä varten. Työ on lukuisten eriasteisten vastuiden hoitamista, ja niitä saa miettiä siitä hetkestä, kun herää, siihen hetkeen, kun nukkumaan menee.

Ystävyyssuhteissa ja tuttavapiirissä on rennompaa, mutta yhtä kaikki niissäkin ollaan täyttämässä omaa paikkaa siinä vuorovaikutuksessa, jonka varassa kaveruudet ja ystävyydet elävät. Saa olla oma itsensä, mutta aktiivisella tavalla.

Kun käperryn rakastetun syliin, ei tarvitse kantaa mitään. Hän sanoo, että ole vain siinä koko painolla, älä jännitä niskaa tai hartiaa tai kättä. Hän kannattelee minua.

Tämä on minulle yksi rakkauden väkevistä tilanteista. Psykologisesti siinä on läsnä kaksi asiaa, uskaltautuminen ja huojentuminen. Ihminen on arka olento, altis säille ja kylmyydelle. Alastomana on helposti vaurioituva. Pitää uskaltautua alastomana toisen syliin, peittelemättä ja suojaamatta. Kun toinen ottaa syliinsä ja kannattelee, tulee huojennus.

Levon tunne on onnellista. Siinä hänen sylissään olen rauhallisella tavalla onnellinen. Se ei ole mitenkään passiivista olemista. Koko iho tuntee, koko keho tuntee kannattelun. Painautuneena toiseen tunnen hänen hengityksensä liikkeen, ja lihakset ja lämmön. Tunnen myös sen, mitä en tee – tunnen poissaolona kaiken kiireen ja kaikki vaatimukset. Tunnen eräänlaisen suuren painottomuuden.

Kenties tämä on syvällä oleva kehollinen muistuma varhaisimmista kokemuksista elämässä. Vauvana minua kannettiin ja hoidettiin sylissä. Se on silloin ollut välttämätön turvallinen ja elämää suojaava tila. Rakastetun syli on se elämää suojaava tila nyt.

Ja ehkä tämä on jotain, minkä kaikki elävät tuntevat olennot kokevat. Eläimet käpertyvät lähekkäin, syleihin lepoon. Samanlaisella kehollisella ja tuntevalla tavalla hakeutuvia olentoja mekin olemme. Olentoja rakkaudessa, sylissä lepäämässä.

Kiitos, rakastettuni, sylistäsi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastajan katse

 herättää,

  ihailee,

   arvostaa

    kutsuu kontaktiin ja

     ylläpitää yhteyttä.

 

Rakastajan sanat

 hellivät,

  sytyttävät,

   palauttavat mieleen,

    jatkavat aiemmin alkanutta ja

     vahvistavat tunnetta.

 

Rakastajan kosketuksessa

sana tulee lihaksi. Lämpö siirtyy rakastajan sydämestä rakastetun iholle.

Ihon muisti on pitkä. Jokainen kosketus jättää jäljen. Rakastajan jättämä jälki on kaunis.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Muistattehan, miltä tuntuu ensimmäistä kertaa kertoa tunteistaan toiselle? Tarkoitan sitä hetkeä, jolloin kaikki tuntuu voimakkaana ja sekavana sisimmässä, ja sen osoittaa toiselle jollain viestillä. Joko kirjoittaa kirjeen tai nyttemmin lähettää sähköpostin, tiiviisti tekstarin tai laittaa viestin Facebookiin tai Whatsupiin tai sitten puhuu lyhyin sanoin kasvokkain.

Tunnustautuminen ihastukseen tai ehkä jo rakkauteen on jännittävää ja jännitteistä. Sen viestin lähettämisessä on erityistä huumaa. Ehkä se on pelottavaakin, vaikka samalla riemukasta. Monet tunteet liikkuvat läpi kehon, vaikka on muotoillut viestinsä loppuun vain yksinkertaisesti ”R” tai käyttänyt pari merkkiä: <3.

Tunteiden tunnustaminen toiselle on armottoman voimakkaiden tunteiden alaisena olemista. Mutta mikä toisaalta olisikaan vakavampi hetki? ”Tässä olen ja annan itseni punnittavaksesi.”

Keskellä romanttista heinäkuuta monilla kumppanuksilla on aikaa olla toistensa ja omien tunteittensa lähellä. Toivottavasti mahdollisimman moni mahdollisimman monin omin tavoin tunnustaa rakkauttaan toinen toiselleen.

Rakkaudesta puhuminen on juuri niin kallisarvoista kuin se on vaikeaakin. Oman rakkauden ja siihen liittyvien tunteiden kuvaaminen toiselle ei menetä kiperyyttään, pelottavuuttaan, huumaavuuttaan vuosien mittaan. Todellisten rakkauden tunteiden tunnustaminen toiselle on aina jossain määrin sen ensimmäisen kerran kuilun äärellä seisomista. Siksi se pyörryttää suloisesti, niin kuin korkealla seisominen hiukan aina pyörryttää.

Aivan yksinkertaisesti: koettakaapa istua vastapäätä rakastettuanne, avata suunne ja kertoa, millaiselta rakkaus häntä kohtaan tuntuu teissä itsessänne. Millä tavalla koette rakkautenne häneen. Mitä konkreettisia asioita ja piirteitä hänessä rakastatte.

Kaikki nuo asiat ovat rakkaussuhteen ytimessä, ja sikäli elämän parhaita asioita. Niitä ei ole helppoa sanoa ääneen. Silloinkin, kun voi kokea puhuvansa vapaasti, aloittaminen edellyttää aivan pienen kynnyksen yli astumista. Tai suuremmankin: kuin joku pitelisi kieltänne.

On merkillistä, että kaikkein ihanimpien asioiden sanomiseen liittyy kynnys, vaikka sitten pienikin. Vaan toisaalta ei, jos ajattelee juuri tuota – että ne ovat kaikkein ihanimpia asioita. Kaikkein ihanimpaan liittyy samalla kaikkein suurin uhka ja sisimmässä oleva tarve suojata itseä. Sellaiset kokemukset ovat syvässä olevia epävarmuuksia.

On onnellista, kun huomaa parisuhteessaan olevansa niin turvallisessa tilassa, että voi yhtä spontaanisti ja vapaasti kuin kysyä päivän töistä, antaa toiselle välittömän, tarkasti omia tunteita ja intohimoja kuvaavan rakkauden tunnustuksen.

Kun uskaltaa varsin auki elää toisen edessä, ja antaa toisen nähdä ja kuulla suoraan omaan rakkauden sisimpään, on todella hyvässä parisuhteessa.

Minun kumppanini on taitava rakkaudessa. Hän on kyennyt rakentamaan minulle juuri tuollaista turvallista tilaa. Olen siitä onnellinen ja kiitollinen ja suukotan häntä kasvoille, ja koetan antaa rakkauspuheen pulputa hänelle vapaana. Ja jos jokin tuntuu joskus sitovan kieltä, pääsen kysymään itseltäni, mikä se on. Mikä yhä takerruttaa minua?

Lopulta rakkauspuhe huulillaan pääsee syventämään itsetietoisuuttaan. Ihminen kykenee tuntemaan niin rikkaasti, ja niin rikkaasti voi kielellä sitä toiselle välittää, ja eleillä ja teoilla. Joka puhuu rakastetulleen rakkaudesta, käyttää aikaansa hyvään.

Eikä unohdeta musiikkia. Aivan kaikille rakastaville laulun rakastamisesta laulaa Richard Crawley. Hyvä, syvä, viisas, rohkaiseva ja hellä laulu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat