Kirjoitukset avainsanalla rauha

Kuva: Minna Varpula

Siunattu epätietoisuus! Näin ajattelen, kun katselen paria viimeistä vuotta taaksepäin. Onneksi en tiennyt millaisia polkuja edessä on, sillä luultavasti en olisi tässä. Sillä nyt on hyvä olla. Tunnustan, että kuvittelin, ihan aikuisten oikeesti ajattelin, ettei elämäni muuttuisi erossa kovin paljon. Ajattelin vähän niinkuin osa ensimmäistä lasta odottavista, että minähän en muutu, eikä lapsi elämääni muuta. Näinhän se ei todellakaan mene. 

Ei se mennyt niin minunkaan kohdalla. Erossa meni elämä palasiksi, eikä siihen auttanut oli ero miten harkittu, suunniteltu tai lempeä tahansa. Elämä, joka on vuosien aikana hiotunut, täytyy rakentaa uudestaan. Perheen täytyy oppia toimimaan uudessa tilanteessa. Löytää paitsi oma paikkansa ja rajansa, niin myös toisten. Blogisti-kaverini Miia Moisio kirjoitti muutama viikko sitten tosi hienosti eron jälkeisestä elämästä. Yhtenä tärkeänä asiana Miia nosti erorauhan tekemisen. Jäin kiinni tähän ja olen siitä asti märehtinyt tätä sanaa ja sen merkitystä. Erorauha. Tavoittelemisen arvoinen asia, johon sisältyy paljon. 

Elämä, joka on vuosien aikana hiotunut, täytyy rakentaa uudestaan. Perheen täytyy oppia toimimaan uudessa tilanteessa.

Omassa elämässäni väliaikaisuuden tila on ohi, sillä ostin kesällä oman asunnon, johon muutimme koulujen alkaessa. On siis kodinrakennuksen ja uuden alun aika. Jokin virtsapylväs on ylitetty. Ehkäpä nyt on myös erorauhan aika, kun monet käytännön asiat ovat järjestyneet. Luulen, että erorauha alkaa oman tilanteen ja ylipäätään oman elämän hyväksymisestä. Hyväksyy sen, mitä on käynyt. Hyväksyy oman polkunsa. Vaikkapa niin, että tässä nyt ollaan ja harjoitellaan itsenäisyyttä, kun ei se parisuhteessa onnistunut! 

Minä työstän nyt eron seurauksia, sillä lasten ollessa kuvioissa mukana on erolla tietenkin  paljon vaikutuksia arkeen. Ero pakottaa paitsi rakentamaan, niin ajattelemaan elämän uudestaan. Minun on mietittävä tarkkaan mihin aikani käytän. Ei ole läpsystä vaihtoa tai tuopa maitoa vaihtoehtoa. Se on vaan hyväksyttävä, että nyt mennään tällä. Joustovaraa ei enää ole samalla lailla, kuin kahden vanhemman perheessä. Ja se näkyy ja tuntuu monessa asiassa. 

Ero pakottaa paitsi rakentamaan, niin ajattelemaan elämän uudestaan. Minun on mietittävä tarkkaan mihin aikani käytän. Ei ole läpsystä vaihtoa tai tuopa maitoa vaihtoehtoa. Se on vaan hyväksyttävä, että nyt mennään tällä.

Tiedän toki olevani eronneenakin onnekas. Lasteni isä on hyvä mies, joka välittää lapsistaan ja kantaa vastuunsa. Hän auttaa edelleen minuakin, kun säädän elämäni (usein autoni) kanssa. En tajua, miten yksinhuoltajat ylipäätään selviävät arjesta! Mutta silti, vaikka asumme lähekkäin ja osallistumme molemmat lastemme arkeen, se on vain niin, että menoja on karsittava ja keskityttävä rakentamaan uusi arki. Annettava aikaa ja lopetettava sen kuvitteleminen, että edelleen ehtisin samalla lailla asioita, kuin ennen. 

Lapset kaipaavat ja tarvitsevat minua vielä muutaman vuoden. Haluan edes yrittää elää arvojeni mukaisesti, vaikka se onkin tuskallisen vaikeaa. Se tarkoittaa läsnäoloa ja yhteistä aikaa. Varsinkin, kun on paljon päiviä, iltoja ja aamuja, jolloin en voi olla lasteni kanssa. En halua, että lapseni joutuvat etsimään turvansa jostain muualta, kun äiti on siellä ja täällä. Haluan että se menee niinpäin, että minä löydän touhuni ja harrastukseni sitten, kun lapset eivät enää jaksa minun seuraani. Erorauha tarkoittaa tässä kohtaa siis luopumista monesta omasta jutusta. Tärkeästä ja kivasta. Se tuntuu samaan aikaan vaikealta ja hyvältä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Hassua miten erilaisia kokemusksia ihmisillä on! Itse taas eronneena koen, että nyt minulla vihdoin on sitä omaa aikaa, kun toisen vanhemman on vuorollaan otettava se vastuu lapsista. Yhdessä ollessa vapaaillan järjestyminen oli kiven alla, kun miehen työmenot meni aina edelle. Nyt tunnen olevani muutakin kuin äiti ja minulla on aikaa harrastaa omia juttuja ja etsiä rauhassa, että kuka minä olen niknä hetkinä kun en ole sidottu lapsiin

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
2/6 | 

Totta tuokin! Kokemukset on varmasti erilaisia, vaikka sitten taas paljon löytyy yhteistä kokemuspintaa hyvinkin erilaisista lähtökohdista.  MInä taas totuin siihen, että säännöllisen työn omaava ja lasten kanssa kotona viihtyvä eksäni, antoi minulle paljon vapauksia touhuta omia juttujani varsinkin viimeisinä vuosina, kun suhde veteli viimeisiään ja lapset oli jo isompia. Hienoa, että sinä olet saanut nyt omaa aikaa ja tasattua hoitovastuuta.  Toki minullakin on myös paljon omaa aikaa, kun lapset ovat isällään. Mutta lasten ollessa minulla on elämä todella intensiivistä. 

Minä halusin sen lapsen
3/6 | 

Minä jäin yksin hoitamaan lasta. Mies hoitaa pakolla (kun itsellä työjuttuja) ehkä 8h parissa kuukaudessa. Silti olen rennompi ja vapaampi kuin koskaan. Minulle rakkaan lapsen kanssa oleminen ei ole rasite. Se on valinta.

Vierailija
5/6 | 

Tunnistan tosi hyvin tuon lasten kanssa olemisen intensiivisyyden, joka on jatkunut, vaikka lapset ovat jo hiukan isompia. Eronneena vanhempana joko lasten kanssa on täysillä tai sitten ei ollenkaan. Monesti toivon, että olisi se hetki, jossa voin olla lasten kanssa ilman 100-prosenttista panosta, jos olisi toinen aikuinen arjessa mukana. Kiitos teksteistäsi - ne ovat arvokas näkökulma rakkauteen eronneen naisen ja äidin elämässä!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kauniista sanoistasi <3  Juuri se tässä taitaa olla hämmentävää, että isompienkin lasten kanssa oleminen on niin intensiivistä. En ehkä osannut tätä etukäteen valmistautua. Enkä todellakaan tajunnut sitä, miten paljon sitä toista aikuista arkeen tarvitsisi.  

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun on oikein herkkä, on erityisen herkkä ulkomaailmalle. Ulkomaailman asiat voivat viedä pois omasta ytimestä ja rauhan tunteesta. Tarkoitan omassa ytimessä olemisella sitä, että pystyn saamaan yhteyden itseeni niin, että ikään kuin ponnistan kaikkea kohti tietäen pysyväni omassa voimassani ja vahvuudessani.

Meitä on yhdessä kaksi herkkää ja luovaa ihmistä, sellaista joille arki ja sen velvoitteet ovat joskus hankalia; laskujen hoitaminen, siivoaminen ja kaikki se perussetti, joka jokaisen aikuisen ja vanhemman pitää hoitaa. Leijun helposti ja kuljen pää pilvissä niin, että joudun usein tekemään taikoja, joilla pääsen takaisin arkeen ja maahan kiinni. Taiat ovat niinkin yksinkertaisia kuin luonnossa liikkuminen ja masun täyteen syöminen. Yhdessä liihottaminen on kuitenkin mitä hauskinta puuhaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tullut tietoiseksi siitä, miten paljon ulkomaailma minuun vaikuttaa ja sitä kautta parisuhteeseen. Kun menetän kosketuksen itseeni stressin, jonkin voimakkaan tunteen tai tapahtuman vuoksi, voin huonosti enkä enää tiedä, mitä haluan ja tarvitsen. Ei tarvita kuin yksi kaupunkireissu erityisherkälle siihen, että oma sisin on hetken sekaisin. Oma sekasortoinen olotilani saa minut reagoimaan suhteessa toiseen – otan etäisyyttä ja kasaan toisen päälle asioita, jotka eivät liity millään tavalla häneen.

Tunnistatko sinä ne asiat, jotka saavat sinut pois omasta rauhastasi?

Minä ja kumppanini menetämme rauhantunteemme hyvin samanlaisista asioista. Ehkä kaikki eivät kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta samalla tavalla kuin me kaksi, joille omassa ytimessä pysyminen on elinehto. On asioita ja asioita, jotka voivat etäännyttää pariskunnat itsestään ja toisistaan.

Mitkä asiat teitä etäännyttävät?

Itselleni on valtavan tärkeä oivaltamisen paikka se, että oikeasti pysähdyn pohtimaan, miksi otan toiseen etäisyyttä ja kiukkuan omaa pahaa oloani. Eikä siinä oikeastaan vielä läheskään kaikki vaan se on tärkeää, mitä yhdessä voi tehdä, jotta rauha, hiljaisuus ja suhteen kannalta tärkeä yhteys saadaan palautettua. Meille se on aika kahdestaan – ulkomaailmalta sulkeutuminen, metsässä kävely, puhuminen, kosketus – täydellinen läsnäolo.

Mikä teidät saa kääntymään takaisin toistenne luo?

 

 

Kuva: Mika Wallasvaara

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Edessäsi on paketti; paketoimaton ja vielä keskeneräinen. Tärkein on sinne jo laitettu, mutta tilaa olisi vielä. Sinä saat täyttää sen loppuun. Paketti on osoitettu Sinulle. Sinne on jo laitettu se oleellisin. Sinne on laitettu joulun suurin lahja. Ihmiseksi tullut Jumala. Pienessä tallissa makaava lapsi, joka syntyi maailmaan sovittaakseen meidän syntimme. Suurtakin suurempi rakkaus. Se on paketin keskiössä. Ilman sitä pakettia ei olisi. Se tekee siitä lahjan. Joulun suurimman lahjan jälkeenkin paketissa on kuitenkin yhä tilaa. Tilaa sinun täytettäväksesi; rakkaudelle, jota voisit osoittaa itseäsi kohtaan. Ajatuksille, sanoille ja teoille. Armahdus asioista, jotka painavat mieltä; kehuja ja kannustusta peilikuvaa katoen; päivämäärät omaan hemmottelun täyteiseen viikonloppuun tai päätös uskaltaa lähteä omaa polkua kohti. Mitä Sinä voisit laittaa pakettiisi tänä vuonna? Ennen kuin suljet paketin, haluan heittää sinne vielä jotain. Haluan heittää sinne siunausta ja joulurauhaa. Niitä toivon Sinulle, edes hetkeksi. Aina joulu ei tunnu siunatulta ja joskus rauha on siitä kaukana. Sieltä paketista ne kuitenkin löytyvät, sinne ne laitoin. Siunausta ja rauhaa, edes silmänräpäykseksi. Toivon, että löydät ne sopivassa hetkessä. Tai, että ne löytävät Sinut. Ja mikäli tarvitset, niin mukana on myös voimaa ja uskallusta hakea apua ja tukea, pitää huoli omista rajoista ja hyvinvinvoinnista. Joulunakaan apu ei ole kaukana. Noin, paketin voi nyt koristella kaunein nauhoin ja rusetein. Se on Sinun. Mahdollisimman kaunista, rauhallista ja siunattua joulua!  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat