Kirjoitukset avainsanalla epävarmuus

kuva: Annele Rantavuori

Jäin kertalaakista koukkuun M/S Romantic-sarjaan. Jaksot on minulle liian pitkiä kokonaisina, mutta puolikas on juuri sopivaa unilääkettä. Hannu-Pekka Björkmanin loistavasti näyttelemä kaikkitietävä risteilyisäntä on sarjan parasta antia. Neilikka napinlävessään hän kantaa itse kehittämiään taakkojaan yrittäen stressaantuneena hymyillä ja olla kaikille sitä kaikkea, mitä luulee heidän tarvitsevan.

Nauroin eilen ääneen, kun risteilyisäntä kilahti hytissään kaapin ovelle, joka ei mennyt kiinni. Häpeän puna nousi kasvoilleni hetken päästä, kun tajusin itse olevani samanlainen lapsilleni. Stressaantuneena huomaan ajattelevani (Ja kyllä, voi apua sanon sen myös ääneen!) liian usein miksette te tottele. Siis tottele! Ihan kuin tämä naama punaisena kaapin ovea paiskova sketsihahmo!   

Stressaantuneena on vaikea kuulla omia tunteitaan, puhumattakaan niiden käsittelystä. Sitten ne saa niskaansa parhaimmassa tapauksessa kaapin ovi, pahimmassa lapsi. Nyt tuntuu siltä, että elämä heittelee ja sitä yrittää epätoivoisesti pysyä mukana. Selviytyä ja suorittaa. Suostua elämän sattumanvaraisuuteen. On vaan niin vaikea hyväksyä sitä, että omat vaikutusmahdollisuudet tiettyihin asioihin on niin vähäiset. Ja ettei aina riitä, vaikka kaikkensa yrittää.

Pettymysten ja huonojen uutisten keskellä kaipaan takaisin ydinperheeseen, jossa lähtökohtaisesti kaikki jaetaan. Yöllä yksin wilmaa lukiessa konkretisoituu, miten monia asioita se kannattelee. Vaikka ystävät ovat ihanan huolehtivaisia ja myötätunnossaan korvaamattomia, niin vain vanhemmat jakavat samalla intensiteetillä surut ja ilot. Yö on pitkä yksin valvoa, kun pienetkin murheet kasvavat suuriksi.

Mietin itkenkö lopulta vain sitä, ettei elämä mene niinkuin haluan. Miksen saavuta päämääriäni, vaikka teen kovasti töitä ja yritän parhaani? Miksi en riitä ja miksi elämä tuntuu vaativan aina enemmän? Vai minäkö itse tässä vaadin. Miksi on niin vaikea hyväksyä oma elämänsä sellaisena, kuin se eteen annetaan?

Samalla tiedostan vahvasti, että minulle opetetaan nyt jotain tärkeää läksyä. Ihan kuin minulle väännettäisiin rautalangasta, että kaikki on lahjaa. Siksi on turhaa yrittää niin paljon, sillä se on hyödytöntä. Koska kaikkihan on lahjaa. Ja lahjasta ei voi olla kuin kiitollinen ja iloita niin kauan, kuin sen saa pitää. Mutta tämä itku pitää ensin itkeä pois. Että syntyy tilaa kiittää. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sari Lehtosaari

Harmaat päivät kuuluvat elämään ja niiden kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Eron jälkeen harmaat päivät haastavat eri tavalla, kuin ennen. Parisuhteen tuomaan tietynlaiseen varmuuteen ja tasaisuuteen tottuu. Se kannattelee. Ankeudessaankin.

Harmaiden päivien raskautta sanoitin hiihtolomalla vastikään eronneen ystäväni kanssa. Hyvänä päivänä jaksaa eron mukanaan tuomaan epävarmuuden, joka väistämättä liittyy uusiin alkuihin. Harmaina päivinä taas taakka tuntuu sietämättömältä. On kuin kävelisi jäällä, joka sulaa alta pois. Elämä on suorittamista ja selviytymistä, kun sisäinen voima on kadoksissa. Askellus on epävarmaa, kun vakaata maata ei jalkojen alla ole.

Harmaina päivinä ei pysty päätöksiin, jotka olisivat välttämättömiä tulevaisuuden kannalta. Luottamusta tulevaan ei tahdo löytyä muutosten keskellä, kun usko omaan itseen horjuu. Ristiriita oman sisäisen kokemuksen kanssa on usein suuri verrattuna siihen, miten muut asian näkevät. Tunne omasta kyvyttömyydestä vie voiton, eikä mikään vakuuttelu auta siihen. Silloin elämä yksinkertaisesta vaatii liikaa. Mutta vaihtoehtoja ei ole. On jaksettava.

Harmaina päivinä pelko saa helposti vallan. Siksi täytyy miettiä tarkkaan kenen kanssa viettää aikaa. Ankeuttajien seura vie viimeisetkin voimat, eikä auta yhtään oman, uuden elämän rakentamisessa. On ihmisiä, joille valittaminen ja negatiivisuus on elämäntehtävä. Harmaina päivinä heitä ei jaksa yhtään. Ja hyvä niin. Sillä niin unelmilla, kuin peloillakin on taipumus toteutua.

Harmaiden päivien toivo on ihmiset, jotka lämmittävät ja rohkaisevat. Ihmiset, jotka kuuntelevat ja kannattelevat. He ovat lahja, valoja pimeyksien reunoille. Kuin tulisija, jossa väsynyt matkamies voi levähtää ja lämmitellä. Hyvä olo, joka heistä jää, säilyy päiviä. He ovat ihmisiä, jotka pelastavat harmailta päiviltä.  

Eteisessä halaan ystävääni pitkään. Rämmimme samaa suota ja siksi aavistamme niin hyvin toisen tuskan. Illalla laitan viestin: Olen ihan varma, että meille koittaa vielä valoisammat päivät. Tajuan sanovani sen enemmän itselleni, kuin hänelle. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Kelly Sikkema, Unsplash

Kaikki on nyt kuitenkin niin onellista tai kaikki on jo muutenkin liian surullista. Juhlapäivästä tai iloisista uutisista on niin vähän aikaa tai ovat niin pian tulossa. Toiset surulliset uutiset tulivat juuri tai saattavat tulla ihan kohta. Ei ole aikaa prosessoida ja surra tai on liikaa aikaa murehtia ja vajota. Kohta ollaa niin tiviisti tekemisissä tai ei olla vielä ehditty olla tapeeksi.

En usko, että koskaan on hyvä aika erota. Aina on ollut jotain, on jotain tai tulee olemaan jotain minkä takia ajoitus eroamiselle olisi huonoin mahdollinen. Niinpä joissan tapauksissa päätetään odottaa. Odottaa, että olisi parempi hetki. Odotetaan ja odotetaan hamaan tulevaan tai siihen asti, ettei enää pystytä, ajankohdasta riippumatta.

Koskaan ei ole hyvä aika erota, joten ei auta kuin erota huonoon aikaa. Silloin, kun se tulee ajakohtaiseksi ja varmaksi. Tehdä siitä hetkestä niin hyvä kuin mahdollista tai erosta niin vähän tuhoava kuin vain pystyy. Pelata niillä korteilla, jotka on siihen hetkeen annettu.

Joskus tuntuu kuin Jumala, kohtalo, elämä, tai miten sen sitten näemmekään, pelaisi julmaa peliä ja tekisi erosta ajankohtaisen mitä huonoimpiin aikoihin. Hetkiin, kun viho viimeisenä tahtoisi tai pystyisi eroamaan. Antaa käteen mahdollisimman huonot kortit. Joskus voikin toki olla fiksua tai kohtuullista odottaa hetken verran pahimman vaiheen yli. On kuitenkin hyvä miettiä milloin ja miksi niin tekee. Miettiä millaista on se yhteinen arki jos toinen tai molemmat tietävät sen kuitenkin olevan vain väistämättömän odottamista. Luoko se aika muistoja, joilla tahtoo suhteen viimeiset hetket värjätä. Kannattaa myös miettiä odottaako sen pahimmalta näyttävän hetken toisella puolella tosiaan helpommat ajat vai voiko edessä olla vain pysyvä odotusten kierre.

On ikävää ja lähes julmaa, että niinkin raskaalle, kipeälle ja vaikealle asialle kuin ero, ei löydy yksiselitteisesti loistavaa ja helppoa hetkeä. Mutta kenties vaikeille, kipeille ja raskaille asioille ei koskaan löydy. Ero, niin monien muiden asioiden tavoin, ei ole juuri koskaan yksiselitteisesti helppoa. Silti erosta, niin kuin monesta muustakin asiasta, tuppaa kuitenkin lähtökohtaisesti aina, tavalla tai toisella, lopulta selviämään. Vaikka sen ajankohta olisikin huono, niin kuin aina.

Lohduttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Alex Ivashenko, Unsplash

Minä olen arvokas.

Sitä yritin hokea itselleni maanantaina, kun suhteeni päättyi. Suhteeni, joka oli tuntunut oikeammalta ja paremmalta kuin kenties mikään koskaan. Suhde, joka katosi minulta ennalta-arvaamatta ja yllättäen.

Minä olen arvokas.

Suhde ei kuulemma päättynyt rakkauden puutteeseen. Se päättyi huonoon ajoitukseen. Minun ei siis tarvitsisi katsoa peiliin tai arvottaa itseäni toisin. Syy ei ollut minussa. Mutta sen tieto ei vie pois surua ja tuskaa. Se ei pyyhi pois pettymystä ja pelkoa tulevasta tai saa kukistettua epävarmuuden tunteita.

Minä olen arvokas.

Eron keskellä voi olla vaikeaa muistaa omaa arvoaan. Vaikeaa seistä selkä suorana, kun poimii alinomaa lattialle murenevia palasiaan. Mutta oikeasti arvosi ei katoa silloinkaan. Kaikki ne hyvät asiat, jotka pystyit itsessäsi silloin näkemään, kun olit toisen kanssa, ne ovat yhä olemassa. Eivät ne katoa suhteen myötä. Ne ovat sinua. Olet yhä se sama ihminen. Hetken aikaa kipuileva vain. Olet yhä sinä. Yhä arvokas.

Minä olen arvokas.

Hieman harmain terveisin, Mio

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Mio,

Olet upea. Kaikki käy vielä hyvin.
Sun elämää ja viisautta etäältä (somen ja mm. näiden tekstien kautta) seuranneena voin sanoa, että oot mun mielestä viisas ja upea. Just niinkun tässäkin kirjotit, arvokas.

Siunausta - kaikki käy vielä hyvin! 💚

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Voi, Kiitos!
Näitä sanoja tarvitsee välillä. Etenkin tälläisissä hetkissä! Siis kiitos! Merkitsee aivan valtavasti 💚

Kaikkea hyvää ja kaunista, siunausta, myös sinunkin päiviin!

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat