Kirjoitukset avainsanalla tutustuminen

Kuva: <span class="photographer">Jaakko Kaartinen</span>
Kuva: Jaakko Kaartinen

Olen ottanut vanhemmuuden hyvin tosissani. Halusin laittaa itseni siihen täysillä. Mielestäni onnistuinkin. Suhde lapsiin kehittyi aivan pienestä pitäen läheiseksi ja tunnerikkaaksi, turvalliseksi kaikkine virheinenikin.

Vanhempana en ajatellut, millaista olisi olla isä uusperhetilanteessa. Sitä ajatusta ei edes ollut olemassa varsinaisella käsitteellisellä tasolla. Sitten kuitenkin niin kävikin. Perheen käsitteen jouduin ajattelemaan aivan uusiksi. Siitä tuli sitten se uusperhe.

Aluksi en tiennyt, mitä tapahtuisi. Arvelin, että tästä eteenpäin ollaan sen varassa, miten onnistumme olemaan. Nyt neljän vuoden jälkeen näyttää siltä, että arvelin oikein, ja että olemme onnistuneet hirmu hyvin.

Me olemme rakastettuni kanssa yksi perhe, mekin. Se on tuntunut arvokkaalta hahmottaa. Tämä on yhtä tärkeä ja kallisarvoinen ja hyvä perhe kuin mikä tahansa. Meidän perheessämme olemme me kaksi, ja sitten tähän kuuluu muita ihmisiä.

Lapseni kuuluvat tähän kumpikin omana itsenään, kumpikin omalla tavallaan. Meidän sukumme kuuluvat omilta etäisyyksiltään, kukin sukulainen omalta radaltaan käsin tähän konstellaatioon. Ja sitten on meidän ystäviämme, jotkut niin läheisiä, että hekin ovat osa tätä perhettä.

Uusi perhekuvio on ensimmäistä selkeämmin ihmisten välisiä suhteita. Sillähän ei oikein ole mitään virallista muotoa. Epävirallisesti voi syntyä vähän mitä vain arvokkaita asioita. Lapsille tulee tavallaan kolmannet isovanhemmat, jos sattuu sopivalla tavalla.

Olen seuraillut, miten lasteni erilaiset temperamentit johtavat omanlaisiinsa uusiin sukusuhteisiin. He ovatkin sen ikäisiä, että on myös helppoa tajuta heidän määrittelevän omia joustavia perhesuhteitaan itsenäisinä ihmisinä.

Uusvanhemmuus on erityisesti kiinnostusta läheisiä ihmisiä kohtaan, heidän kuulumisiaan, sisäisiä matkojaan, tunnelmiaan, tunteitaan. Kun muoto on mennyt rikki, sen voi jättää sivuun kuin kuoren. Tilalla on vain se, mitä on sellaisenaan: tässä on pieni joukko ihmisiä, neljä, jotka ovat enemmän ja vähemmän kääntyneet toisiaan kohti, ja halukkaita jakamaan ja kohtaamaan. Sen kaiken keskellä elää välittäminen ja hyvä tahto ja rakkaus.

Rakastettuni on hyvin aito ihminen siinä mielessä, ettei hän teeskentele tai pukeudu rooleihin. Sellaisena hän on oman suhteensa kahteen teiniinkin rakentanut. Siksi se varmaan on niin hyvin onnistunutkin.

Kun olen tarkastellut hänen ja lasten välistä vuorovaikutusta, tajuan aiemmin rakentaneeni ydinperhettä ja laajempaa perhekuntaa sen ympärillä hyvin jäykän muodon kautta. Ulkoinen muoto tarvittiin, koska sisäisesti en osaltani nuorena aikuisena osannut vain olla ja elää. Siksi syntyi rooleja.

Ero on hyvin suuri siihen, millä tavalla perheen käsite todellisuuteen nyt jäsentyy. Koetamme elää semmoisina ihmisinä kuin kukin olemme ja kunnioittaa toistemme olemista, niin läheisenä ja etäisenä kuin se kulloinkin tapahtuu.

Mitään ei oikein voi eikä kannata verrata keskenään. Jotain voi koettaa laittaa merkille kuitenkin, ja poimia tärkeäksi kokemiaan huomioita, myös perheistä, joissa on elänyt.

Lapseni ovat fiksuja ja ajattelevia nuoria; he tulevat ajattelemaan omat ajatuksensa perheistään vielä moneen kertaan. Minä minuun tulee, ajattelen, että olen onnellinen tässä perheessä. Minä saan tässä perheessä olla ihan oma itseni, ja minusta tuntuu, että nuo muut rakastavat minua tällaisena. Se on hyvä perusta dynamiikalle.

Rakkaus voittaa. Amor Vincit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Riittääkö hyvä pinta vai tarvitaanko syvyyttä? Rakkautta haettaessa tuotteistetaan itseä sopivaksi paketiksi ja siinä samalla katsellaan toisia kuin esineitä, väittää helsinkiläinen taiteilija Aulis Harmaala, jonka installaation Himoa ja huolenpitoa satuin näkemään Helsingin Kaapelitehtaalla.

Näyttelyesitteessä Harmaala kirjoittaa näin: "Deittiprofiilien persoonattomuuden markkinoilla tuotteistetaan keskinkertaisesti yksilöllisiä ihmisiä. [...] Deittiprofiilien oletusarvoissa aistien ja tunteiden moninaisuus jää kapeiden määritelmien varaan, vaikka olisi mahdollista kehittää lukemattomia sosiaalisia asetelmia ja kanssakäymisen muotoja."

En oikein osaa sanoa, mitä ajattelen tuosta. Ainahan me pyrimme näyttämään itsestämme parhaat puolet toisille ihmisille ensivaikutelmaa luodessamme. Ensivaikutelma myös luodaan äärimmäisen nopeasti, monien tutkimusten perusteella suorastaan simänräpäyksessä, eikä sitä kovin helposti pitkänkään tutustumisen perusteella muuteta.

Muistan todella hyvin ensivaikutelman luomisen hetken kumppanistani. Se oli satumainen hetki. Hänen pakettinsa osui ja upposi minuun täydellisesti.

Ensivaikutelman syntyminen saattaa perustua jokseenkin onnistuneeseenkin havainnointiin, sellaiseen, joka vie myös pinnan taakse. Ajattelisin, että ehkäpä me katsomme ja tulkitsemme toisiamme aina vähän älykkäämmin kuin mitä deittiprofiiliin yritetään syöttää.

Voisi ajatella yksinkertaisetusti esimerkiksi niin, että mitä huolellisemmin pyrkii antamaan itsestään tietynlaisen kuvan, sitä perusteellisemmin alkaa vaikuttaa ihmiseltä, joka pyrkii olemaan jotain, ja useimmiten jotain Harmaalan mainitsemaa kapeasti määriteltyä: hyvännäköinen, edustava, syvähenkinen, hauska ja niin edelleen. Tässä ihmisessä alkaa sitten askarruttaa se, miksi hän pyrkii rakentamaan sellaista kuvaa itsestään. Mitkä hänen syynsä ovat? Mitä siellä piilee? Millainen hänen tarinansa on?

Aulis Harmaala esittää myös ajatuksen, ettemme me aina, edes rakkautta etsiessämme, aina halua tietää kaikkea toisesta. Siitä olen eri mieltä, omakohtaisin perustein. Ainakin minä haluan tietää kaiken. Kun muistelen ensivaikutelmaa, jonka sain silloin vuosia sitten, se avautui monina herkullisina kysymyksinä syvemmälle ja taaksepäin: kuinka tuo ihminen voi vaikuttaa tuollaiselta? Mikä hänen salaisuutensa on?

Kaikki aika sen jälkeen on kulunut tuon salaisuuden verhon taakse katselemiseen. Mitä enemmän hänestä olen nähnyt, mitä tarkemmin hänen kasvunsa tarinoihin tutustunut, sitä rikkaamalta ja kiinnostavammalta hän tuntuu ja sitä vahvemmin minä häneen olen kiinnittynyt.

Rakastaja haluaa kulkea taaksepäin rakastetun elämää pitkin. Millainen hänen lapsuutensa oli? Millaisia asioita hän silloin koki, jotka muodostuivat perustaviksi kokemuksiksi, joiden pohjalta hän edelleen reagoi tähän tai tuohon asiaan? Millaisiin vaatteisiin hän pukeutui teininä ja miksi, miten unelmoi, miten pettyi, miten näki itsensä, ja miten se näkemys muuttui vuosien varrella, kun aikuistuminen tapahtui?

Kuinka hänestä tuli hän?

Mikä tarina voisi olla kiehtovampi kuin se, joka on muokannut tuosta ihmisestä hänet, johon minä kaikista maailman ihmisistä päätäpahkaa rakastun ja jota haluan ja himoitsen? Tuskinpa mikään, paitsi ehkä se, miten meistä tuli me ja millaisia me olemme nyt.

Minusta kokonaista elämää ei voi elää deittiprofiilin kanssa. Eikä kokonaista elämää voi elää sellaisenkaan ihmisen kanssa, joka ei ole todella kiinnostunut tutustumaan perinpohjin ja uudestaan ja uudestaan minuun.

Mutta Hannamari Shakiyan valokuvakirjassa Tavallaan voi rakastaa on mukana pitkään samassa suhteesa eläneitä pareja. Minusta ihmeen monen tarinassa paljastuu merkillinen etäisyys, jonkinlainen toive siitä, että tulisi enemmän kohdatuksi, mutta samanaikainen usko siihen, ettei kuitenkaan sen kummemmin tule, ja että tällainen elämä on riittävän hyvää. Vakiintuneet tavat tekevät elämästä tarpeeksi turvallista ja enempää ei kannata ääneen toivoa.

Riittääkö sellaisen saavuttamiseen pinta? Riittääkö kuitenkin hyvä ensivaikutelma ja tyytyminen siihen? Keskinkertainen yksilöllisyys?

Ei sitä voi tietää. Jokainen elää läpi vastauksen siihen omassa elämässään.

Minä kumminkin nautin jokapäiväisestä ensivaikutelmasta, jonka rakastettuni minussa synnyttää. Ja olen kiinnostunut kaikesta hänessä. Kerran kauan sitten sanoin, että olen kiinnostunut siitäkin, kummin päin hän solmii kengännauhansa. Se oli totta silloin. Se on totta yhä. Se sitten varmaan on yksi kohta meidän arkisessa deittiprofiilissamme.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Transtausta. Milloin siitä kuuluu kertoa? Tinder-profiilissa, keskustelun alussa, ensitreffeillä vai vasta kysyttäessä? Olin monien läheisteni tavoin itsekin huolissani mahdollisista seurustelukumppaneistani. Onhan transtaustani kuitenkin asia, joka voisi saada jonkun kääntymään kannoillaan. Parempi siis puhua asiasta heti. Sorruin siis ajattelemaan itseäni turhankin uniikkina. Ajattelemaan, että nämä pohdinnat olisivat vain transihmisten asia. Lopulta kuitenkin ymmärsin sen, että nämä kysymykset kuuluvat meille kaikille, sukupuoli-identiteetistä riippumatta. Onhan meillä kaikilla asioita, jotka voisivat saada jonkun toisen kääntymään kannoillaan. Joillakin se on kysymys lapsista tai avioliitosta, terveydentila, jokin ulkonäköön liittyvä seikka tai esimerkiksi perhesuhteet. Minulla se voi olla transtaustani tai sitten jokin aivan muu. Käännöspaikkoja on siis monenlaisia ja tulisin niitä itsekin kohtaamaan. Jotkin voivat olla sellaisia, että ne kohdatessani voin joutua miettimään asioita uudestaan, tekemään työtä tai jopa luopumaan asioista. Tuntemattoman vuoksi tuskin olisin helposti valmis moista tekemään. Siksi kaikkea ei ehkä läväytetäkään heti toisen eteen, vaan edetään hitaasti ja kohdataan jokainen käännöspaikka yksitellen ja ajallaan. Annetaan toiselle aikaa tutustua, jotta hän voi aidosti tietää minne suuntaan tahtoo käännöspaikalta jatkaa. Niinpä nykyään, kun joku kysyy, että olenhan muistanut kertoa transtaustastastani, vastaan "Kyllä. Heti kun se oli ajankohtaista."

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat