Kirjoitukset avainsanalla hylkääminen

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parisuhteen kiemurat ovat kyllä veikeitä. Olin ihan hetki sitten skeematerapia-koulutuksessa ja tulin kotiin ihan älyttömän syvissä vesissä. Taivaat niin sanotusti aukenivat, kun pääsin tutustumaan teemaan. Niin hyvin skeemat eli tunnelukot sanoittivat jotain sellaista, mille olin hakenut sanoja.

Tunnelukkojen vuoksi sujahdin maailmaan, joka oli minulle ennestään tuntematon, mutta kolahti tosi syvälle. Sain työvälineen, joka voin isosti käyttää sekä itseni että muiden ihmisten ymmärtämiseen.

Tulen koulutuksen myötä ja ymmärryksen lisääntymisen myötä kirjoittamaan näistä lisääkin. Yhtä kirjaa suosittelen kuitenkin ylitse muiden: Kimmo Takasen ”Tunne sydämesi, matka uuteen rakkauteen”. Kirjan eväillä voi päästä hyvinkin käsiksi oman parisuhteen ongelmakohtiin, erityisesti ehkä siihen miksi itsellä on paha olla tai miksi aina tietyt asiat parisuhteessa saavat aikaan riitoja ja muuta hankaluutta. Kun toinen koko olemuksellaan ärsyttää, voi syynä olla itsessä aktivoitunut tunnelukko.

Skeemat herättävät erityisesti siihen, millaisiin sopeutumismalleihin lapsuudessa turvauduimme ja millaisia malleja kannamme edelleen mukanamme. Nämä ovat niitä kuuluisia luurankoja, joiden avulla sopeuduimme vallitsevaan ympäristöön ja olosuhteisiin.

Tunnelukko on siis käyttäytymisen, tuntemisen ja reagoimisen tapa, jonka olemme usein jo hyvin varhain oppineet hyväksyntää ja rakkautta etsiessämme. Ja näitä on siis ihan kaikilla. Mutta vahvat ja hyvin varhain syntyneet tunnelukot ovat niitä, jotka estävät meitä aikuisina sopeutumaan esimerkiksi muutoksiin ja joiden työstämiseen tarvitaan ammattilaisen apua.

Tunnelukon aktivoiminen on stressireaktio, joka voi näkyä lamaantumisena, pakenemisena tai hyökkäämisenä. Esimerkki tunnelukon aktivoitumisesta voi olla vaikka tämä:

Kotiin saapuu, esimerkiksi työpäivän jälkeen nainen, joka on luonteeltaan hyvin innostuva. Koko bussimatkan kotiin hän on ajatellut, että kun pääsen kotiin, kerron kaiken kivan, jaan sen, mitä päivän aikana on tapahtunut. On mahtavaa, kun saa kertoa, mitä on kokenut ja oivaltanut ja sitten toinen…ei sano mitään. Katsoo kännykkää, ei ole läsnä tai katsoo, mutta ei ymmärrä. Kaiken kukkuraksi sanoo: ”Voisitko joskus olla vähemmän innostunut jostain?”.

Ja mitä naisessa tapahtuu. Hän pienenee saparopääksi, katsoo eikä melkein ymmärrä, miksi hänet torjuttiin ja ilo sammuu. Siinä seisoo tytär äitinsä tai isänsä edessä lannistettuna ja lytättynä eikä suinkaan aikuinen nainen, joka sai moninkertaistaa ilon kumppaninsa kanssa.

Näitä kun tapahtuu usein, ehkä vuosien ajan, oppii nainen hiljenemään ja muuttuu hiireksi, jolla ei ole enää mitään sanottavaa. Kaverukset emotionaalinen estyneisyys ja hylkäämisen tunnelukko taisivat tuossa tilanteessa kohdata toisensa.

Voitko löytää omasta suhteestasi jotain vastaavaa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päädyin tänään kirjoittamaan sydänsurusta (vaikka joulukin on tulossa). Aihe on mitä koskettavin ja tunteen voi tavoittaa kyllä kovin helposti. Sydän on itselläkin särkynyt hyvin monta kertaa – pahimmin kuitenkin avioeron yhteydessä. Sydänsuruun ei totu, aina se tekee tosi kipeää.

Sydämen särkyminen liitetään usein parisuhteen päättymiseen. Suru ja ikävä saavat erossa sydämen itkemään ja särkemään. Sydänsuru voi olla hyvinkin epätoivoista ja kokonaisvaltaista myös kehollisesti.

Erosuru on niin rankka, että sen pelossa monesti jäädään huonoon suhteeseen kuin osataan siitä lähteä. Hylätyksi tulemisen ja kelpaamattomuuden tunteet ovat syviä ja perustavanlaatuisia kipuja ja osuvat ihmisen herkimpään ytimeen. Siihen olotilaan ei haluta melkein hinnalla millä tahansa.

Särkyneen sydämen oireyhtymältä halutaan itsen lisäksi suojella myös toista. Ero jää joskus tekemättä siksikin, ettei uskalla jättää toista oman onnensa nojaan ja ottamaan vastuuta omista tunteistaan. Moni on ”uhrannut” itsensä huonossa suhteessa toisesta huolehtiakseen. Onko ihmisellä lupa olla itsensä paras kaveri ja tehdä niitä ratkaisuita, jotka ovat itselle rakkaudentekoja?

Jotenkin aihe sai minut pohtimaan parisuhteita, joissa sydän voi olla jatkuvasti särkyneenä ja jonkinlaisessa tulehdustilassa. Moni elää parisuhteessa, jossa tulee hylätyksi jatkuvasti: toinen ei näe eikä kuule, ei huomioi, ei kanna aikuisen vastuuta perheestä ja parisuhteesta, jättää toisen selviytymään jatkuvasti henkisesti ja fyysisesti yksinään. Sydän voi suhteessakin itkeä kovaa ikävää ja kohtaamattomuuden kipua. Eipä ihme että monissa suhteissa ajaudutaan hakemaan huomiota oman liiton ulkopuolelta. Samat hylätyksi tulemisen tunteet ja ihmisen kaipuu voivat suhteessa eläessä olla ihan erosurun kaltaisia. Miksi siis pelätä eroa, joka on saattanut jo tapahtua?

Sydän voi särkyä kaikenlaisissa olosuhteissa muutenkin. Elämä kuljettaa eteen tilanteita, jotka ovat pakahduttavan tuskallisia ja saavat meidän henkisesti polvilleen. Sydämensä särkeneitä on tämä maailma täynnä.

Jokaisella särkyneellä sydämellä on väliä. Moni kantaa murheitaan ja sydämensä rikkonaisuutta salaa mielessään. Mitä jos avaisit sydäntäsi, kertoisit ja antaisit itsellesi mahdollisuuden saada osaksesi myötätuntoa ja rakkautta? Mitä jos kysyisit läheisiltäsi, mitä heille oikeasti kuuluu? Mitä sinulle itsellesi kuuluu?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat