Kirjoitukset avainsanalla pikkulapsiarki

Kuva: Mark Duffel // unspalsh.com

Ensimmäiset 18 vuotta elämästä sitä elää toisten määrittämällä tavalla. Jos päätyy vanhemmaksi, on elämässä edessä toinen 18 vuoden ajanjakso, jolloin joku muu määrittää tavan, jolla tulee elää. Vanhemman tulee olla Esimerkki.

Vanhemman tulee olla Esimerkki.

Kaikkialla muistutetaan, kuinka Esimerkki vaikuttaa siihen, millainen lapsesta kasvaa. Kaikki epäterveellinen ja vaarallinen on siis jälleen pannassa. Aika monet asiat elämässä ovat epäterveellisiä tai vaarallisia.

Limua ei kannata juoda lasista, vaan kahvimukista.

Pian sitä löytää itsensä mökkimatkalla tuijottamassa intensiivisesti taustapeiliä. Kun muksun silmäluomet viimein lupsahtavat kiinni, voi hanskalokerosta viimein kaivaa sinne salakuljetetun karkkipussin. Limua ei kannata juoda lasista, vaan kahvimukista. Kiroilemaan oppii äänettömästi.

Huvittavinta on, että vanhempien keskittyessä olemaan Esimerkkejä, alkaa perheessä vuosia kestävä leikki, jolloin kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä, vain kun kaikki ovat paikalla. Teinit iloitsevat, kun on käty eli kämppä tyhjä, mutta eivät arvaakaan, että kaikista paras käty on silloin, kun lapset ovat poissa.

On ymmärrettävää, että vanhemmat eivät halua lastensa toistavan omia virheitään. Esimerkkinä voi kuitenkin olla myös siinä, että joskus voidaan olla yhdessä turvallisesti vastuuttomia – jättää siivoamatta, syödä herkkuja, vaikka ei ole karkkipäivä, riehua, kiljua ja sotkea, jos se on hauskaa. Sitä kaikki kuitenkin tekevät, kun valvonta pettää.

On ymmärrettävää, että vanhemmat eivät halua lastensa toistavan omia virheitään.

Asioita, joita lapset tekevät, kun vanhemmat ovat poissa:

  1. syövät herkkuja
  2. valvovat myöhään
  3. nukkuvat pitkään
  4. jättävät siivoamatta
  5. näkevät kavereita
  6. unohtavat rutiinit
  7. ovat täysin rappiolla

Mitä luulet, että vanhemmat tekevät, kun lapset ovat poissa? Aivan.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Ulla Oinonen

Jos elämäänsä ei aikatauluta tarkasti, niin lapsiperheessä jää omat harrastukset ja itsetutkiskelu vähemmälle. Omat unelmat eivät aina konkretisoidu toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi, mutta olen huomannut, että arki uudenlaisine haasteineen tarjoaa mainioita mietiskelyn paikkoja, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta.

Säkkipimeät aamut, taivaalta tippuva räntä ja harmaat pisarat tekevät aamuheräämisestä extremelajin. On hyvin vaikeaa motivoida itseään siihen, miksi pieni lämpöinen vaippahousu pitää vuorata villalla ja teknisillä talviasusteilla, pakata kärryyn ja lähteä sitten rämpimään ulos päin viimaa. Ymmärrän hyvin miksi joku haluaa vain käpertyä syliin ja alan itsekin ottamaan voimaa kosketuksesta. Näistä minuuteista kiinnipitäminen ei ole koskaan johtanut myöhästymiseen, vaikka niin voisi harhaileva mieli kuvitella.

Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.


Välillä halailukaan ei saa jälkikasvuani reipastumaan.  Olen alkanut hahmottamaan jotain jatkuvuutta siinä, että illalla viimeisenä leikityllä tavaralla on merkitys.  Ymmärrän, ettei kannata miettiä onko muovirasian mukaan ottaminen järkevää tai kuinka monta legoukkoa oikeastaan mahtuukaan pieneen käteen. Olen vain kiitollinen siitä, että oikea tavara kädessä oleva taapero, on iloinen taapero.

Kiukutteleva jälkikasvu voi yllättää myös päiväkodin eteisessä, vaikka kodista olisikin päästy kyynelittä ulos. Kommunikoinnin merkityksen ymmärtää viimeistään sillä hetkellä, kun kuulee, että toinen perheen vanhempi riisuu vain kengät eteisessä ja haalarin vasta taaperon omalla lokerolla. Seuraavana päivänä päiväkodin eteisessä on taas iloinen taapero, kun ymmärrän riisua haalarin vasta hänen omalla lokerollaan.

Mitä hyötyä sitten on tällaisesta tarkkailusta? Herkistyessäni ennakoimaan kaksivuotiaan mieltä, alan kuunnella itseänikin paremmin. Toisen kiukun ymmärtäminen ja sen tasoittamisen tajuaminen avaa ovia oman itsenikin armollisuuteen.

Tämän blogin aihion kirjoitin valmiiksi sekuntia ennen kuin läppärini akku loppui ilman automaattisen tallenuksen autuutta. Näin itsessäni maassa huutavan taaperon ja suhtauduin itseeni lämmöllä.

Jotain tekemistä voi olla myös minuun nojanneella hahmolla, joka kysyi: "Äiti, saanko minä auttaa?"

Terveisin Ulla Oinonen
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jokaisessa perheessä joudutaan aika ajoin päivittämään sitä, missä vaiheessa milloinkin ollaan menossa. Lasten kasvaminen ja nopea kehittyminen haastavat vanhempia koko ajan ikään kuin luomaan uutta suhdetta lapseen. Lapsen tarpeet muuttuvat, ja vanhemman on säädettävä omaa toimintaansa sen mukaan.

Vielä tuntuvampaa on muutos uusperheessä. Kun kaksi aikuista luo parisuhteen, he tuovat usein mukanaan paitsi omat sisäiset perhemallinsa myös omat lapsensa. Tästä alkaa uusperheen muotoutuminen, joka vaatii kaikilta osapuolilta halua neuvotella ja rakentaa suhteita uusiin perheenjäseniin.

Uusperheiden yhdistys on hahmottanut erilaisia kehitysvaiheita, joita perhe käy lävitse. Kaikkiaan uusperheen yhteisen identiteetin muodostumiseen arvioidaan kuluvan 4 - 15 vuotta, kunnes kaikki kehitysvaiheet on käyty lävitse ja ”meidän lauma” -tunne on kaikkien jakama kehityksen päätepiste.

Uusperheen muodostumisen kehityskaari käy alun haavekuvista keskivaiheen ”rähinävaiheen” kautta myöhäisvaiheen tuottamaan helpotukseen, jossa uusperheen identiteetti on vahvistunut.

Alkua leimaa vanhempien ihanteellisuus, jossa he pyrkivät yhdenmukaistamaan perhettä ja luomaan joukkuehenkeä. Tämä johtaa kuitenkin keskivaiheen konfliktiin, jossa uskalletaan tunnistaa ja ilmaista pinnan alla olevia vaikeita tunteita. Tässä vaiheessa luottamus on kasvanut perheessä jo niin suureksi, että perheessä riidellään usein. Yksi perheenjäsen toisensa jälkeen tuntee itsensä ulkopuoliseksi perheestä.

Käytännön parisuhdetyössä huomaa, että vanhempien kesken riitoja aiheuttavat erityisesti suhteet entisiin puolisoihin, joihin ollaan edelleen yhteyksissä usein käytännön pakottavista syistä. Näistä kontakteista syntyy parisuhteeseen epävarmuutta ja mustasukkaisuutta, jotka nakertavat suhdetta. Myöskään parisuhteen vaatimaa vanhempien yhteistä aikaa on vaikea löytää.

Keskivaiheen kriisistä päästään eteenpäin, kun jatketaan sitkeää neuvottelua ja luodaan uusperheen omia sääntöjä. Tällöin kysytään erityisesti vanhemmilta kykyä satsata parisuhteeseen muun muassa järjestämällä aikuisten yhteistä aikaa. Vuorovaikutustaidot ovat myös koetuksella, sillä uusien ratkaisujen löytymiseen tarvitaan kykyä kuunnella toista ja hyväksyä hänen näkökantansa, jotta päästäisiin kompromisseihin.

Rankan vaiheen jälkeen koittaa aika, jossa säännöt on neuvoteltu selkeiksi. Aikuiset toimivat hyvin yhdessä, ja lapsilla on toimivat yhteydet perheen molempiin aikuisiin.

Koko uusperheen muodostumisen prosessi on haastava, sillä perheenjäsenet saattavat käydä prosessia läpi eri tahdissa. Muun muassa isä- ja äitipuolet kokevat ulkopuolisuutta, kun he kohtaavat kumppaninsa ja tämän lasten biologiset siteet.

Vaikka haasteita uusperheen muodostumisessa on, ne on mahdollista voittaa samoin eväin kuin miten toimivaa parisuhdetta huolletaan: vietetään aikaa yhdessä, opetellaan puhumaan toiselle kunnioittavasti, kuunnellaan toisia, luodaan perheen omat säännöt ja lopetetaan perheen ulkopuolelta tulevien odotusten täyttäminen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä on teini!  Siis lähes kaksivuotias taapero… Hän tahtoo ja haluaa. Hän kellahtaa maahan ja huutaa. Häntä ei aina huvita.

Aamuisin äidin laittamat housut ärsyttävät enemmän kuin isän laittamat. Näkisittepä sen hymyn, joka kareilee tyttäreni huulilla, kun hän istuu isän polvella ja haalari vain solahtaa päälle.

Minun tärkein tehtävä ei ole vain ihastella ihanuutta, vaan minulle pitää saada kiukutella. Sukkia pitää saada repiä liian monta kertaa jalasta.  On testattava kuinka monta banaanin palaa lattialla on liikaa. Äidin pitääkin ärsyttää jollain sanoin kuvaamattomalla tavalla. Ja isän sylissä pitää saada istua tyytyväisenä.

Kyllähän se vähän kirpaisee, mutta oikeastaan se naurattaa. Ei voi vaan olla totta, että ikiaikainen äiti-tytär -suhde nostaa päätään jo ennen kuin minua osataan nimitellä tyhmäksi. Ihme kyllä minun  ei ole vaikeaa vastaanottaa näitä tunteita. Minusta se on paljon helpompaa kuin setviä omiani.  Maassa kieriskelevä taapero ei ahdista.  Minusta on vain vapauttavaa, ettei hän pidä sisällään hermostustaan.  Minusta on tullut äiti. Ihan oikeasti.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat