Kirjoitukset avainsanalla toivo

Kuva: Jaakko Kaartinen

Lueskelin facebook-kontaktien kirjaamia odotuksia seuraavalle vuosikymmenelle. Osa oli avoimen valoisia, osa kyynisiä, osa hämmentäviä (”Odotan 2020-luvulla liberaalin demokratian loppua” – mitä ihmettä?). Mutta summattuna yhteen näyttää siltä, että suurimmin osin tulevaisuutta kohti mennään myönteisin mielin. Ollaan siis enemmän elämän puolella.

Entä miten rakkauden suhteen suuntaudutaan kokonaisen vuosikymmenen jaksolle? Siinä ei ole kovin paljon vaihtoehtoja. Välttämätön avainsana on toiveikkuus. Sikäli kuin rakkautta ajattelee suhteessa tulevaisuuteen, sitä voi ajatella vain toiveikkuuden kautta.

Rakastaminen tapahtuu tässä ja nyt. Se on koettua todellisuutta. Tulevaisuuden näkökulma ei siksi vaikuta soveltuvan erityisen hyvin sen tarkastelemiseen. Ellei elämä itsessään pysy muuttumattomana, tulevaisuus on avoin, eikä sitä voi vielä kokea. Rakastamisen tunteet voikin sitoa tulevaan vain olemalla toiveikas.

Toiveikkuuteen liittyy asettautuminen myönteisten odotusten puolelle. Ajattelen, että se on ihmisen elämälle ylipäätään tarpeellista, ainakin hyväksi koetulle elämälle. Myönteinen kuva tulevaisuudesta, vaalittu ajatus onnistumisista, luottamus tulevaa kohtaan ovat ainoita mahdollisuuksia elämälle kasvaa ja kukoistaa – tai jos ei sitten kasvaa, ainakin säilyttää riittävä osa siitä, mikä tässä hetkessä on arvokkaan tuntuista.

Näin on etenkin rakastamisen suhteen. Se kuuluu yhteen toivon kanssa. Jos rakastaa, elää rakkauden voitolle.

Ajatusta voinee kehitellä eteenpäin senkin suhteen, miten rakastaminen kenties vaikuttaa koko tulevaisuudenkuvaan. Eli jos ajattelee menevänsä 2020-luvulle rakastaen, on vääjäämättä jossain määrin toiveikas tulevaisuuden suhteen ylipäätään. Rakkaus itsessään saattaa kasvattaa toivoa.

Viime vuosien mittaan minussa on vahvistunut käsitys siitä, että tulevaisuuden suuntaan vaikuttaakseen on luottavaisesti tartuttava toimeen. On näytettävä itselleen ja myös muille reittejä valoisiin suuntiin, on esitettävä mahdollisuuksia ja rohkaistava tarttumaan keinoihin, jotka ovat tarjolla. Meitä pommitetaan uhkia täynnä olevilla ja tulevaisuutta kaventavilla viesteillä. Ne ovat yksi näkökulma. Mutta on myös toivon näkökulma. Jos aikoo elää, siihen pitää tarttua.

Tulevaisuus vaatii tekemistä, loputonta tekemistä uskaliain mielin. Rakastaminen vaatii tekoja sekin, nimittäin elämistä tässä hetkessä, toimien tietoisesti rakkauden puolesta.

Joten tulevaisuus: Tekoja toivon varassa. Ja rakkautta toivon maisemissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun pääsiäinen juuri on koittamassa, on hyvä miettiä toivon ja rakastamisen yhteyttä. Toivo ja rakkaus tunnetusti liitetään yhteen. Mutta mitä se tarkoittaa? Ja miksi liitetään?

Voisiko rakastaa ilman toivoa? Ei pitkään, ei ainakaan onnellisesti. Jos toivo menee, menee lopulta rakkaus. Toivoa kyllä voi olla ilman rakkautta. Mutta sekään ei ehkä ole riittävää onnellisuuden tavoittamiseksi, ei ainakaan silloin, kun toivoo juuri rakkautta.

Sitten kun se löytyy, rakastamisen ja toivon yhdistelmä on väkevä eliksiiri.

Toivo on tulevaisuuden näköala, se, että tuleva on. Ja lisäksi sellaisen tulevaisuuden, jossa asiat ovat tavalla tai toisella hyvin. Rakastaminen puolestaan on tämä ihme kahden ihmisen välillä, jossa kaksi on enemmän kuin yksi plus yksi.

Toivo kannattelee rakastamisessa kaikkia unelmia, haaveita, suunnitelmia, näkyjä, liikettä. Toivon voimalla tulevaisuus on avoin rakastaville. Toivo on vastakohta kyynisyydelle, joka naamioituu realismiksi (arki iskee kyllä päälle, hormonihumala kyllä haihtuu ja silloin näet kumppanin viat jne.). Silloin kun toivo on realismia, rakastaville on mahdollista kaikki – ja vaikka kaikki ei toteudukaan, jotain hyvää tapahtuu silti, ja tuhansia muita hyviä asioita voi tapahtua.

Ehkä rakastuminen ja rakastaminen sisältävät välttämättä toivon ulottuvuuden? Ehkä toivo on aina limittyneenä rakastamiseen. Rakastaminenhan ei ole pysähtymistä. Se ei ole hyytymistä eikä kivettymistä. Rakastaminen on pyrkimistä jotain kohti: toista ihmistä kohti, omaa itseä kohti, tunteita kohti, tämän hetken onnen venyttämistä seuraaviin hetkiin.

Näin ajateltuna rakastaminen edellyttää toivon siitä, että toinen ihminen ottaa vastaan, että minusta itsestäni löytyy jotain arvokasta, että kykenen tuntemaan ja että on huominen ja se, mitä meillä on tässä, voi kulkea mukanamme edemmäs.

Tuon takia rakastuneena, rakastavana on enemmän valossa kuin varjossa.

Minä muistan elämästäni niitä jaksoja, joissa toivo on ollut tiukassa ja rakastaminen on huvennut. Nyt on toisin, olen toiveikas ja rakastunut. Nyt minusta tuntuu siltä, että elän. Silloin, ilman rakkautta ja toivoa koin, että häviän.

Kun minulla on tämä toivo ja tämä rakkaus, minussa on vahvistunut usko, että minulla on ne vastakin.

Tulisen, syvän, välittömän, intohimon ja luottamuksen määrittämän rakkauden säilyttäminen on monen monien tekijöiden summa, ajan, tahdon, introspektion, kuuntelemisen, ilmaisemisen ja kasvun tulos. Ja toivon.

Pelle Miljoona Oy:n kappaleessa lauletaan: ”Juokse villi lapsi, ota toivon kipinä mukaan”.

Juuri niin, kaikki rakastavat: rakkaus koko kehossa, toivo taskussa ja usko huomisessa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tavarat on kannettu uuteen asuntoon. Katsot laatikkoröykkiöiden keskeltä tuttuja esineitä vieraassa paikassa. Kaikki tuntuu vieraalta, väärältä. Ei sen pitänyt mennä näin. Ilta kääntyy jo yöksi, muttet siirry sänkyyn. Et pysty. Tiedät, ettei siellä nuku enää ketään toista. Mielummin istut vain hiljaa, oman elämäsi raunioissa.

Kun suunnitelmamme, unelmamme ja arkemme romahtavat ympäriltämme, tuntuu helposti kuin niiden rauniot vangitsisivat meidät sisällensä. Mutta oikeasti ne antavat ympärillemme tilaa. Kaikelle. Kasvulle, joka ei entisessä arjessa olisi onnistunut. Uusille mahdollisuuksille, kokemuksille ja seikkailulle. Kestää vain nähdä se kaikki. Täytyy odottaa, että romahduksen jäljiltä syntynyt pöly ehtii viimein laskeutua.

Jotain täytyisi hankkia, kun puolet omaisuudesta puuttuu. Ehkä jotain oikeasti oman näköistä. Vapauttavaa ja uudistavaa. Katsot tyhjiä koloja asunnossa ja mietit, että ehkä tästä sitten kuitenkin vielä kodin saa. Ja elämän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat