Kirjoitukset avainsanalla turvattomuus

Kuva: Jarkko Vertanen

Muistan, kuinka minulle ojennettiin syliin mustatukkainen nyytti. Olin hätäsektion jälkeisessä tokkurassa, enkä meinannut tunnistaa vauvaa omakseni. Olin aina ollut blondi – miten ihmeessä minussa kasvaneella voi olla tuuhea tumma tukka?

Erilaisuutemme ihmetteleminen ei suinkaan jäänyt tähän. Meissä on tyttäreni kanssa paljon samaa, mutta erojakin on runsaasti. On ollut hilpeää seurata, mitä piirteitä esikoiseen on tarttunut omasta, mitä miehen suvusta. Olemme kaikki hioneet toisiamme ihmisiksi.

Heti ensimetreillä nyytti haastoi kohtaamaan keskenkasvuisuuttani. Samalla kun vauva huusi omaa ikäväänsä, itkin hiljaa mielessäni turvattomuuttani.

Miten ikinä minä, avainkaulalapsena betoniviidakossa asunut peppityttö, osaisin tarjota toiselle turvaa?

Vuodet vierivät, lapsi kasvoi ja puoliso pysyi rinnalla. Perheeseen syntyi vielä kaksi veljeä. Tehtiin töitä ja aherrettiin kotiarkea. Aikaisin ylös, aamukahvit, halit ja ovesta ulos, paluun hetket oven raossa, harrastuksiin, päivällinen, iltasiivous, roskat roskakatokseen ja nukkumaan. Vuosien toistossa meissä kaikissa tapahtui huomaamatonta kasvua. Esikoinen löysi oman polkunsa aikuisuuteen. Itseluottamukseni ihmisenä, äitinä ja puolisona vahvistuivat. Nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että kaikki yövalvomiset vauvojen ja murkkujen kanssa kannattivat. Öitä läpielettäessä ei siltä yhtään tuntunut.

Parisuhteen hyvinvoinnin vahvistamisesta muodostui itselleni ammatti huomaamatta. Aloitin vertaisryhmien ohjaajana, vertaisluennoitsijana, parisuhdetapahtumien luotsina. Kehitin materiaaleja, kirjoitin kirjoja ja väittelin erokriisin työstämisestä toimivaksi parisuhteeksi. Löysin itseni puhumasta löydöistäni myös muille. Ja lopulta luotsaavani parisuhdejärjestöä, joka organisoi vuosittain useita kymmeniä parisuhdetapahtumia niin nuorille kuin vanhoille parisuhteensa kehittämisestä kiinnostuneille pareille.

Parisuhteen huoltamisesta ja kriisien ylittämisestä on tullut itselleni intohimo.

Niin palkitsevaa on nähdä parin, joka on ehtinyt etääntyä jo kauas toisistaan, palaavan toistensa syliin ja syleilyyn. Kirjoitan Rakkauden roihussa blogeja joka toinen keskiviikko. Usein lähden liikkeelle henkilökohtaisista huomioista, joita raamittavat muiden parisuhdekokemukset sekä tutkimuksissa tehdyt havainnot. Annetaan rakkauden roihuta läpi vuosien niin isolla kuin pienellä liekillä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Hanna Ranssi-Matikainen
Liittynyt11.1.2018

Moi Sarianna! Anteeksi, että kommenttiin vastaaminen on jäänyt! Tämä bloggailu tällä alustalla on vielä niin uutta, että vähän joudun hakemaan rutiineja ;) Juu, hurjaa oli se, ettei väliä kahdelle vanhimmalle lapselle jäänyt kuin vuosi ja kymmenen kuukautta. Jotenkin sen ekan kokemuksen hautasi ajatuksissaan taka-alalle. Toki kävin synnytystapa-arviossa ja siellä kaikki tuntui olevan ok. Toivottavasti löydät itsestäsi voimaa ensimmäisestä kokemuksesta huolimatta niin, että uskaltaudut kokeilemaan uudestaan sitten kun sen aika on. Seuraava kerta voi olla ihan erilainen!

Parisuhdetohtori Hanna Ranssi-Matikainen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ajatus tästä tekstistä syntyi erään aamupäiväkahvittelun merkeissä ystävän kanssa, jonka kanssa olen käynyt lukuisia keskusteluita avioeroon liittyen. Joillekin eroaminen on ehkä kohtuullisen helppo matka, mutta ainakin meille kahdelle se on ollut mitä tiukin ja raskain taivallus, sitä se on monelle muullekin. Jälleen kerran keskustelu kääntyi avioliittoon ja sen jälkeiseen elämään. Mietimme, miksi liittoon jää eron jälkeen kiinni niin pitkäksi aikaa.

Nauroimme sitä, että aikuinen saa tehdä mitä sitä huvittaa. Oikeastihan se ei niin mene, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että eron jälkeen, sinkkuna, on lupa katsella maailmaa ”sillä silmällä” eikä välttämättä vain yhteen vaan moneen suuntaan. Sitä saa kerta kaikkiaan tutustua moneen ihmiseen samaan aikaan, jos ei ole sopinut sitoutua vain yhteen ihmiseen ja jos se on itselle sopiva tapa toimia.

Vakavoiduimme kuitenkin, kun kyselimme, että mikä estää tekemästä niin. Syntyi ajatus lasipurkista, jossa on neljä seinää ja lasinen lattia. Joillakin purkissa on kansi, joka estää hengittämisen. Toisilla kantta ei ole ja suhteessa saa olla henkisesti vapaa.

Kun se lasipurkki, jossa on ollut vuosikausia, hajoaa, tulee olosta hyvin turvaton. Sitä jää yhtäkkiä kaikenlaisten tuulten armoille. Lasipurkin lattiakin on aika liukas, sen läpi ei ihan helposti saa kasvatettua juuria maahan kiinni. Särkyvästä lasista tulee haavoja, jotka kirveltävät ihoa ja sielua. Lasipurkkivertaus on sopiva varmasti moneen muuhunkin kriisiin.

On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun tajuaa olevansa yhtäkkiä vailla avioliiton turvaa (joskus turva tulee ainoastaan tuttuuden kokemuksesta). Näin jälkikäteen ymmärrän itse katselleeni maailmaa lasipurkkini sisäpuolelta tajuamatta joistakin asioista yhtään mitään. Purkissa eläminen voi kapeuttaa omaa ajattelua, itseä, tapaa ajatella asioista ja niin edelleen. Sitä ei oikeastaan edes huomaa, miten helposti sujahtaa olotilaan, missä asiat ovat lukkoon lyötyjä ja itsestään selviä.

Jos on ollut oikein sitoutunut omaan liittoon, kestää aikansa sisäistää olevansa sinkku. Puhutaan roolisiirtymästä. Parisuhteessa olleesta tulee yhdellä rytinällä eronnut. Vaikka eroa olisi kypsytellyt pitkään, on eropäätöksen hetki varmaan aina aika järisyttävä. Itse hoin eron jälkeen kuukausia mielessäni mantraa ”minä olen eronnut” ja kuljin jatkuva järkyttynyt olotila päällä.

Aluksi sokki päällä seisoo osaamatta tehdä mitään. Sitten alkaa reagoida ja liukastella. Lasisen pohjan päällä huutaa tunteita tyhjyyteen eikä kukaan vastaa – ei se, joka ennen kuunteli tai jonka toivoi kuuntelevan, eivät ne, jotka eivät ymmärrä, koska eivät ole kokeneet samaa. Vertainen saattaa ymmärtää, miltä avioliiton päättyminen merkitsee, mutta ei hänkään voi ottaa ankaria tunteita pois.

Tuossa vaiheessa seisoo edelleen lasialustan päällä eikä ymmärrä vaihtoehtoa. Työstämisen vaiheessa rauhoittuu ja liukastelu liukkaalla pinnalla vähän vähenee. Voimakkaita tunteita tulee hiukan harvemmin ja alkaa hahmottaa sitä, miksi ero tapahtui – tietynlainen selkeys lisääntyy pikkuhiljaa.

Kummallinen vaihe on sekin, kun tunteet tasoittuvat ja mieli rauhoittuu ja seisoo edelleen lasipohjan päällä. Siinä kohtaa on outoa seisoskella aivan kuin jotain odottaen. Jonain päivänä tajuaa, että odottaminen ei olekaan ratkaisu vaan lasipohjan päältä pois astuminen. Ja se vasta pelottaa – ihan ei uskalla eikä oikein osaakaan. Ja hassuinta on se, että avioliitolle ja ex-puolisolle saattaa olla uskollinen vielä pitkään liiton päättymisenkin jälkeen, vaikka sillä toisella jo olisi uusi suhde ja uusi elämä. Pohjan päältä pois tulemista voi harjoitella varvas kerrallaan ja palata taas takaisin – vasta sitten kun on valmis, voi astua kokonaan tutusta sivuun.

Sinkkuelämä eron jälkeen on harvoin mikään riemullinen elämänvaihe. Joillekin se on tietysti odotettu ja toivottu olotila, useimmille kuitenkin jotain ihan muuta. Se voi olla tuskallisen yksinäisyyden aikaa, itsensä keräämisen ja kokoamisen matkaa, vanhan elämän suremista edelleen ja sen tunnustelemista, mitä elämältä oikeasti siinä kohtaa haluaa. Kieltämättä avioliiton jälkeinen elämä on myös uusi mahdollisuus.

Kun kivusta selviää, voi uusi alusta alkaa tuntua hyvältä jalkojen alla. Entisen elämän turva, lasilattia, voikin alkaa näyttäytyä turvattomalta ja epävarmalta. Uusi maasto on vaihtelevaa, mutta ainakin jalat ovat maassa kiinni. Pienet tuuletkaan eivät heilauta entisellä tavalla. Kun eronnut on taas löytänyt itsensä ja sisäisen turvansa, tulee monesta tutkimusmatkailija, joka katselee maailmaa lapsen silmin – innostuneesti ja uteliaasti.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat