Kirjoitukset avainsanalla rukous

Kuva: Katianna Ruuskanen

Mietin sinua vanhempi, joka pelkäät kertoa lapsillesi väistämättömästä perheen hajoamisesta. Ero näyttää nyt oikealta tai ainakin kaikista ratkaisuista vähiten väärältä.  Lapsetkin aistivat asioita: Vatsaan sattuu ja kurkussa on kummallinen pala. Keho aavistaa jo, vaikka kukaan ei uskalla sanoa pahinta ääneen.   

Mietin sinua puoliso, joka salaat toiselta  tärkeän asian. Se voi olla  outo kyhmy kainalossa ja lääkäriaika ensi viikolla, tai se, että rahat näyttävät loppuvan tai tunne siitä, että toinen ei tunnu enää arvostavan. Toisen lähelle on ikävä, mutta sellaista ei ole tottunut ilmaisemaan. Koska pelko. Niin se on muuttanut teidän väliin.  Miten läheisin ja rakkain voi muuttua niin pelottavaksi?

Pelko on salakavala vieras. Joidenkin talojen seiniin se on kovasti pinttynyt. Jos se on kauan saanut olla vieraana, sen poisajaminen on vaikeaa. Ja kun sen saakin hetkeksi  ulos, löytää se kuitenkin pian takaisin. Lamaannuttavaa.

Monille meille on sanottu sanat: Älä nyt pelkää. Silloin kun sanoissa on vähättelevä sävy, sanat eivät lohduta.

Ja mitä enemmän yritän olla pelkäämättä, sitä lujemmin pelko pitää otteessaan. Välttely on pelolle mannaa. Mitä kauemmin välttelen vaikkapa puolisoani, sitä pelottavammaksi hän muuttuu.  Pelon tehtävä on varoittaa vaarasta. Kyllä, mutta aika usein hälytysmerkki sisällä on liian suuri. Jos en olisi pelossa kiinni, tajuaisin, että nyt tunne on mennyt överiksi. Pelko pitää otteessaan silloin, kun sen viestiä kuuntelee liikaa kohtaamatta pelkoa silmästä silmään. Mitä jos uskaltaisinkin kohdata pelon? Tuntea sitä hetken hajoamatta siihen? Miten se on mahdollista? 

Kuva koirasta ja Älä-pelkää tatuoinnista puhuttelee minua. Toiset pelkäävät koiria, toisille mikään tai kukaan ei annan enemmän lohtua kuin koira. Toiset pelkäävät tatuointeja, toiset tulevat niiden kautta näkyviksi.  

Useimmille sekä sanat että kosketus yhdessä luovat sisäisen turvan.  Koiran kosketus ja elämän motto tatuoituna käteen tai jalkaan voivat olla "oman elämän voimahali".  Ihmisen kosketus rauhoittaa toki.  Toisen käden silitys silittää huolia pienemmiksi. Mutta aina ei ole ihmistä lähistöllä koskettamaan. Silloin koira on kyllä mahtava kosketusvoimakaveri. 

Kuvan tatuointilause Älä pelkää  löytyy Raamatusta. Väitetään että se lukee siellä  365 kertaa.  Niin monta kertaa toistettuna yhdessä ainoassa kirjassa johtuu ehkä siitä, että ihmiset pelkäävät niin paljon. Ovat aina pelänneet.  Rohkeudesta sanotaan, että se on rukoukseksi muuttunutta pelkoa. Minulle on ainakin käynyt juuri niin. Vaikka pelkään yli kaiken, voin turvautua itseäni Suurempaan ja  kohdata ne asiat ja ihmiset, jotka ovat mieleni sopukoissa muuttuneet möröiksi.  Yhdessä toisen kanssa kohtaaminen on helpompaa.

Kohtaamista toivovin terveisin,

Minna Tuominen

  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tänäkin aamuna sain herätä omassa sängyssäni turvassa rakkaitteni lähellä. Tänäänkin aloitin päiväni ilman pelkoa siitä, että jokin rikkoisi arjen tavallisuuden. Minun ei tarvitse pelätä, kun kävelen lasteni kanssa kouluun ja päiväkotiin ja jatkan siitä päivän töihin. Voin luottaa, että päivän lopussa olemme yhdessä taas. Elämäni on turvallista, Suomessa on turvallista elää.

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä uutiset maailmalta. Viikonloppuna Afganistanissa siepattiin suomalainen nainen ja Manchesterissa tehtiin pommi-isku. Uutiset koskettavat ja ahdistavatkin, tulivat lähelle. Ystäväni joutui muutama vuosi sitten palaamaan avustustyömatkan alkuvaiheessa Afganistanista turvallisuustilanteen heikettyä. Tuo nainen olisi voinut olla hän. Mieheni sukulaisia asuu noin tunnin ajomatkan päässä Manchesterissä, mitä jos he olisivat olleet tuolla.

Siepattu nainen Afganistanissa, mitä hän ajattelee. Hänen elämänsä ei enää ikinä ole samanlaista kuin ennen. Hänen vapautensa on riistetty ja epätietoisuus tulevasta, sitä on mahdoton edes kuvitella. Mielessä pyörivät varmasti murhattujen ystävien kuvat, viimeiset hetket ennen kuin hänet pakotettiin lähtemään paikasta, jota hän ehkä piti jo kotinaan. Hänen elämänsä pysähtyi, mutta meidän elämämme jatkuu täällä samanlaisena kuin ennenkin.

Manchesterin iskujen uhrit ja heidän läheisensä ovat keskellä kaaosta. Miten elämä muuttui iloisesta juhlinnasta kaaokseen ja ahdistukseen vain silmänräpäyksessä. Epätietoisuus ystävien ja rakkaiden voinnista, suru ja tuska menetetyistä läheisistä. Säikähdys ja tunne siitä, että se olisin voinut olla minä. Mikä oikeus minulla on olla edelleen?

Maailmalla tapahtuu paljon pahaa päivittäin ja jatkuvasti. Asiat tapahtuvat jossain kaukana, koskettavat, mutta eivät mene ihon alle. Nämä tapahtumat, jotka osuvat jollain tavalla lähelle, käynnistävät aina uuden ajatusprosessin. Miksi minä saan asua turvassa rakkaitteni kanssa? Pitäisikö minun lakata elämästä, kun jonkun toisen elämä pysähtyy? Voiko vastaavaa tapahtua meille? Mitä minä voin tehdä?

Huomaan, että minun ja puolisoni keskustelut sivuavat usein viime päivien tapahtumia. Suru viipyilee ilmassa ehkä pelkokin. Mitä jos meille tapahtuisi jotain pahaa, peruuttamatonta? Jatkuisiko elämä? Ainakin se muuttuisi. Lapsiani halaan ehkä tiukemmin aamulla kouluun ja päiväkotiin lähdettäessä. Vaikka aina kannan heitä rukouksissani, niin huomaan, että olen kantanut heitä ehkä vähän enemmän viime päivinä.

Rukous kantaa ja Jumala on luvannut olla siellä missä on pimeää. Kärsinyt Kristus on siellä, missä on kipua. Vastoinkäymiset omassa elämässä ja ympärillä laittavat polvilleen. Hillsong United sanoo laulussaan Touch the sky ”I touch the sky when my knees hit the ground”, ”Kosketan taivasta, kun polveni osuvat maahan”. Kun ympärillä kuohuu, niin Jumala on lähellä.

Vaikka yhteisiä hetkiä rakkaani kanssa näin loppukevään sykkeessä tuntuu olevan niukasti, niin olen kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että voimme yhdessä kantaa läheisiämme ja kauempanakin olevia rukouksessa. Silloin kun omat mahdollisuudet vaikuttaa loppuvat on yksi joka voi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yle uutisoi lauantaina 11.3.2017 poikkeuksellisista häistä. Koska morsian on työkaverini, sain itsekin ilon olla läsnä yhdessä kumppanini kanssa. Nämä häät olivat kenties Suomen suurimmat vierasmäärän mukaan laskettuna. Kallion kirkko täyttyi viimeistä penkkiriviä myöten 500-600 häävieraasta. Kakkua oli tilattu lähes 50 kiloa, keksejä kolmisenkymmentä pakettia ja suklaapastilleja useampi kilo.

Poikkeuksellisiksi näitä häitä ei kuitenkaan tehnyt vierasmäärä, vaan muoto, jolla ne toteutettiin. Kyseessä oli harvoin Suomessa käytetty morsiusmessu. Siinä avioliittoon vihkiminen tapahtuu osana ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Tämä messu oli raikkaasti ja rennosti toteutettu, musiikista huolehti bändi ja virret etenivät svengaten. Vierailla oli lupa halutessaan nousta liikkumaan ja lapsille oli varattu leikkipaikka kirkosta. Tunnelma oli lämmin ja leppoisa. Silti jumalanpalveluksen sisällöstä ei ollut tingitty.

Tämä tilaisuus oli iloisen hääjuhlan lisäksi myös yleissivistävä kokemus monelle, jolle kristillisen uskon sisältö ja jumalanpalveluksen muodot ovat vieraita. Sulhasen sanoja lainaten: ”Jumalanpalvelus on.. kulttuurin, estetiikan, aatehistorian ja filosofian kudelma” Tämän kaiken ymmärtämistä helpottamaan oli laadittu morsiusmessun käsiohjelma, jossa avattiin messun eri osien merkitystä. Niille, jotka eivät halunneet osallistua ehtoolliseen, oli vaihtoehtona siunaus. "Tulkoon sinulle onnellinen ja hyvä elämä, pappi sanoi", kertoi yksi juhlavieras.

Hääjuhlassa tärkeää on, että juhlat ovat morsiusparin näköiset. Monet tuskailevat vieraslistan ja budjetin rajojen kanssa. On pakko rajata, keitä voi kutsua ja ketkä jätetään ulkopuolelle. Tämä pari tahtoi kutsua kaikki (onneksi myös minut), ja kun kyseessä on iso kirkko, se oli helposti mahdollista. He halusivat tarjota vieraille kakkukahvit, jotka nautittiin kirkossa muiden häävieraiden kanssa seurustellen. Pienellä budjetilla mentäessä niistäkin voi luopua. On siis mahdollista mennä naimisiin juhlavasti suuren vierasjoukon saattamana halutessaan lähes ilman kustannuksia. Kirkko (tai muu seurakunnan tila), pappi ja kanttori ovat maksutta seurakuntalaisten käytettävissä.

Morsiusmessun käsiohjelman ensimmäisellä sivulla oli hääparin kirjoitus vieraille. Se päättyi näin: ”Olemme täällä tänään, koska rakastamme toisiamme ja haluamme sitoutua elämään yhdessä. Kiitos, että olet mukana suuressa juhlassamme toivomassa ja rukoilemassa meille onnellisia yhteisiä vuosia!” Ja juuri niin tapahtui. Oli vaikuttavaa olla todistamassa, kun monisatapäinen vierasjoukko toivoi hääparille onnea rukoilemalla heidän puolestaan ja siunaamalla heidän avioliittonsa. Niin valtava määrä siunausta ja hyvän toivotusta ei olla vaikuttamatta. Ainakin se vaikutti minuun. Kosketettuna poistuin kirkosta aurinkoiseen kevätpäivään nostamaan maljat tuoreelle avioparille omilla pienillä jatkoillamme.

Lue lisää: http://yle.fi/uutiset/3-9503822

Kuva: Lotta Numminen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vietimme mummoni 85-vuotisjuhlia tänä kesänä. Mummo on topakka karjalaisnainen, joka on aina puhunut suunsa puhtaaksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Räiskähtelevän kuoren sisällä sykkii kuitenkin lämmin ja rakastava, sekä rukoileva ja Jeesukseen turvaava sydän.

Tiedän mummoni ja edesmenneen pappani rukoilleen meidän kaikkien lähisukulaisten puolesta uskollisesti vuosikymmenien ajan. Synttäripuheessaan enoni viittasi tähän ja kertoi, miten edellisten sukupolvien rukouksissa on siunaus, joka yltää meihin asti. Tämä asia on alkanut erityisesti viime aikoina puhutella minua.

Meillä on rakkaan puolisoni kanssa hyvin vaihtelevat ja värikkäät kymmenen avioliittovuotta takana. Monesti olen rukoillut ja huutanut apua, kun omat keinot ja voimat ovat loppuneet. Välillä on tuntunut, että mitään ei tapahdu ja kuilu välillämme vain syvenee. Pikkuhiljaa jonkinlaista siltaa on alkanut rakentua. Olemme tehneet paljon töitä asian eteen ja päässeet lähemmäs toisiamme.

Vaikeimpina aikoina aavistin, että meidän puolestamme rukoillaan, muutkin kuin mummo ja pappa. Oli koskettavaa myös jälkeenpäin kuulla, että meidän puolestamme oli erityisesti rukoillut mieheni täti, vaikka tuskin hän kovin paljoa tilanteestamme tiesi. Nyt kun syvimmistä karikoista on päästy eteenpäin, voin vain kiitollisena ihmetellä. Omin voimin emme tässä olisi. Mummon ja muiden rakkaiden rukoukset ovat meitä siunanneet ja eteenpäin kantaneet. Monesti sanonkin sitä ihmeeksi, että olemme edelleen yhdessä.

Vuosien varrella olen itsekin erilaisissa elämäntilanteissa kokenut kutsumusta rukoilla eri ihmisten puolesta. On ollut omaa avioliittoa syventävää ja yhteyttä luovaa myös rukoilla yhdessä puolison kanssa. Tietää, että on joku kolmas, joka kantaa meitä ja meidän asioitamme, vaikka emme itse jaksaisikaan. Monesti rukouksissa ovat rakkaat läheiset ja ystävät, sekä tietysti omat lapset.

Olemme ottaneet puolisoni kanssa tavan siunata toinen toisiamme Herran siunauksella joka aamu ennen töihin lähtöä. Monesti se on enemmänkin väsynyt huokaus peittojen alta. Silti se on myös pieni kohtaaminen uuden päivän alkaessa, parhaan mahdollisen toivottamista toisen päivään, pieni rakkauden teko. Sen avulla kampeamme itsemme ylös sängystä aloittamaan uutta päivää. Olen myös ottanut tavaksi muistaa miestäni rukouksin päivän mittaan varsinkin, jos tiedän, että hänellä on haastava päivä. Uskon, että silläkin on suhdettamme hoitava vaikutus. Hän on mielessäni ja toivon hänen päiväänsä hyviä asioita.

Ehkä koen jonkinlaista kutsumusta tulla osaksi tätä sukumme rukoilijoiden ketjua. Se, että voin konkreettisesti kokea ja nähdä miten omien pienten asioiden jättäminen isompiin käsiin kantaa eteenpäin, on rohkaisevaa. Minun ei tarvitsekaan jaksaa yksin kaikkea vaan voin levätä ja luottaa, että minua kannetaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat