Kirjoitukset avainsanalla kiintymyssuhde

Kuva: Jaakko Kaartinen

Monet hyvin yksinkertaiset asiat merkitsevät rakkaussuhteessa erittäin paljon. Ja monien yksinkertaisten asioiden takana on monimutkaisten vaikutusyhteyksien summa.

Eräs yksinkertainen asia on käsi kädessä käveleminen. Yksinkertaisimmillaan kysymys on siitä, että jos on mahdollista, eli kädet ovat kantamuksista vapaat, pitävätkö ihmiset toisiaan kädestä vai eivät.

Joko kuljetaan käsi kädessä tai ei.

Minusta käsikkäin kulkemisessa on voimakas sisäinen ja ulkoinen signaali. Sisäinen on minulle tärkeämpi. Se on yhteydentunne.

Kädet ovat hyvin herkät, ihminen aistii käsiensä kautta tavattomasti asioita: pintojen tuntuja, lämpöä, painetta, liikettä. Ei ole ihme, että käsikkäin kulkeminen tuntuu sisäisesti. Se ei ole mikään mekaaninen kytkös, käsi kädessä. Se on tunnusteleva jatkuva kosketus, ja meidän kahden välinen sidos ja yhteys välittyy siinä kosketuksessa, kun kuljemme jossain, missä vain.

Hänen kätensä tuntuu aivan tietynlaiselta. Se tuntuu tietynlaiselta paljaana ja tietynlaiselta lapasen läpi. Hänen otteensa ja minun otteeni ovat omanlaisensa yhdistelmä. Ne ovat meidän kätemme, ja ”kouriintuntuvalla” tavalla osoitus meistä yhdessä.

On ihanaa huomata, miten liki automaattisesti kädet hakeutuvat yhteen, kun kävellään jonnekin.

Jos kävelee käsi kädessä, pitää hakeutua aika lähekkäin, täytyy hakeutua samaan rytmiin ja pysytellä siinä: seurailla omaa ja toisen tahtia. Täytyy haluta noita asioita.

Kävelläkseen käsi kädessä siihen täytyy olla halua.

Ulkoinen signaali, jonka käsi kädessä käveleminen lähettää, on se, että kaksi haluaa olla lähekkäin. On kytkös, joka on läheinen.  On jotain hellyyttä. Kosketus näyttää sen. Ja kun se on julkista, nähtävillä näin, se tarkoittanee, ettei se nolota tai hävetä tai tunnu turhalta. Se tarkoittaa, että tuolla pariskunnalla keskinäinen yhteys näyttää tällä tavalla ylittävän rajan yksityisestä julkiseen.

Samaa on halaamisessa julkisesti, ja syleilemisessä ja suutelemisessa. Käsikkäin kulkemisessa on kuitenkin jotain omanlaistaan yksinkertaista viattomuutta, jossa on merkittävää voimaa. Lapsi pitää vanhemman kädestä kiinni kulkiessaan, hakee tukea ja kiinnepistettä uusissa paikoissa. Rakastaville toinen toisen käsi on kiinnepiste, siten kuin toinen toiselleen on kiinnepiste koko maailmassa ja olemassaolossa muutenkin.

Toisen kädestä ottaminen on oman inhimillisyyden näyttämistä ja oman herkkyyden tunnustamista. Siinä on vähän unelmointiakin, niin kuin katselisi kuutamoa ja tähtitaivasta. Ja kaikki tämä arkisessa tavallisessa eleessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Estee Janssens // unsplash.com
Kuva: Estee Janssens // unsplash.com

Ekaluokkalaisen harjoitellessa "1+1=2"-laskuja en malta olla ajattelematta, kuinka helppoa olisi, jos elämä noudattaisi kaavaa. Yksi plus yksi on kaksi. Selkeää ja suoraa. Asia ja toinen asia on kolmas asia. Piste.

Vajavaisena vanhempana toivoisi elämän olevan ennakoitava sarja tapahtumia, joita voisi itse täysin hallita.

Ensimmäisen lapsen kohdalla jaksoin ajatella, että toistamalla asiaa yksi tapahtuu asia kaksi ja tästä pidemmällä aikavälillä seuraa asia kolme. Yleistin oman toimintani ja tapani yleispäteviksi totuuksiksi kasvatuksesta kaikissa tilanteissa. Olin asiantuntija ja ekspertti.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun.

Toisen lapsen synnyttyä meni nopeasti sormi suuhun. Sylissä oli yllättäen täysin erilainen kakara kuin esikoinen. Asiasta yksi ei seurannutkaan asia kaksi, vaan ehkä kolme tai jopa neljätoista. En tiennyt aina, miten toimia. Piti opetella kaikki alusta uudelleen.

On sanomattakin selvää, että kolmannen lapsen myötä asiantuntijuus kasvattajana on samalla tasolla kuin tikanheittäjällä sokkona, vasemalla kädellä heitettynä, selin, liikkuvaan maaliin - vain tuurilla tulee osuma. Jos matkalla kehenkään ei satu, ollaan voiton puolella.

Koirien kohdalla on jo luovuttu yksiulotteisesta "syy ja seuraus" -kasvatusteorioista, mutta ihmeen kaupalla ne vain vahvistavat asemiaan, kun lapsista yritetään koulia kunnon kansalaisia. Vanhemmille vannotetaan, että tekemällä näin, kasvatat perilliset, joita ei koko kylän tarvitse hävetä. Samalla varoitetaan, että älä ainakaan tee näin tai muuten kaikki toivo on menetetty ja valo kadonnut tunnelin päästä. Ikuisesti.

Hieno 60-luvulla kehitetty kiintymyssuhdeteoria saa hämmentäviä piirteitä, kun se yksinkertaistetaan yleispäteviksi kasvatusohjeiksi ja -neuvoiksi. Viimeksi viikko sitten Hesarissa varoitettiin erikoislääkärin auktoriteetillä, kuinka imettävien someäitien lapsista tulee oravia potkivia paholaisia.

Syyllisyydessä marinoidut mammat lukevat keskustelupalstojen nettitestejä, joilla voi testata, onko jo ehtinyt pilata pilttinsä tulevaisuuden käymällä lenkillä - yksin, Herra varjele. Tarhatädin syliin tyytyväisenä jäävä taapero on foorumeiden kasvatusguruille osoitus turmiollisesta tulevaisuudesta - nukuitko päiväunia, kun olisi pitänyt runoilla ja riimitellä?

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla.

Parisuhdettakaan ei pidetä yllä vain yksinkertaisilla poppaskonsteilla. Kiittäminen ja koskettaminen ovat hyvästä, mutta kiireisenä arkiaamuna pommiin nukkuneena lähinnä  ärsyttää, jos puoliso on lukenut, että pitkä halaus päivässä lisää läheisyyttä.

On onni, että elämä ei ole vain matikkaa - 1+1=2. Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista. Asioilla on edelleen syy-seuraus-suhteita, mutta lopputulos on yleensä useamman kuin kahden asian summa. Mustan ja valkoisen välissä on paljon muitakin värejä.

Tekemällä yhtä ei aina seuraa toista

Ihmisyys on siinä, että kenenkään elämä ei ole täysin ennakoitava sarja tapahtumia, joihin voi vain itse vaikuttaa. Se on pelottavaa, mutta myös armollista. Lapset eivät ole tuomittuja nuorisovankilaan, vaikka huoltaja olisi hetkittäin törppö ja osaamaton - olisimme siellä muuten kaikki. Parisuhde ei ole eron partaalla, vaikka iltapäivälehden “näin tunnistat sielunkumppanisi” -testissä ei pisteitä kerrykään.

Luota itseesi, lapseesi ja parisuhteesesi. Lopeta itseruoskinta ja tarpeeton syyllisyydessä rypeminen - tee mielummin sama aika jotain, joka saa sinut voimaan hyvin.

Selaa vaikka somea.  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat