Kirjoitukset avainsanalla aikuinen

Kuva: Mikko Huotari

Olen aikuinen sinkkunainen. Meitä aikuisia sinkkuja on vaikka kuinka paljon. Aikuinen tarkoittaa tässä kohtaa neljänkympin rajapyykin ohittanutta keski-ikäistä henkilöä. Meissä on eronneita, karanneita ja sinkkuina esiintyviä (heitä ei lasketa).

Monella aikuisella sinkulla on elettyä elämää takana. Ihan kaikenlaista elämää. On eksiä ja lapsia ja elämänsotkuja ja kiitoksen aiheita. Ei ole helppoa löytää kumppania, joka sopisi niin sanottuun semivalmiiseen kattaukseen, puolin ja toisin.

Nimesin tekstini salaisiksi kansioiksi siksi, ettei moni toisenlaisessa elämäntilanteessa ehkä tiedä, miltä maistuu eron jälkeinen elämä sinkkuna. Pelkkää iloa, ihanuutta ja vapautta?

Ei todellakaan. Tämän allekirjoittaa moni muu minun lisäkseni. Silti sinkun elämä voi olla (monen mielestä on!) antoisampaa kuin huonossa liitossa rämpiminen ja kuihtuminen.

Moni aikuinen sinkku painii taloudellisesti yksin. Usea tuntemani lapsellinen sinkkuihminen joutuu tekemään kahta tai useampaa työtä, jotta saa raha-asiat pysymään jotakuinkin tasapainossa. Otapa tuohon rumbaan vielä ihminen, joka tarvitsee aikaa ja huomiota.

Yksinään oleminen tarkoittaa vastuun kantamista lapsista ja kodista, aina yksin. Tätä on todella vaikea niiden ymmärtää, joilla ei ole kokemusta vastaavasta. Monen aikuisen sinkun lapset ovat jo lentäneet kotipesästä, mutta monen ei. Jo treffien sopiminen voi olla todella vaikeaa. On vuoroviikot ja –viikonloput ja muut systeemit. Aikuinen sinkku tarvitsee rinnalleen ihmisen, joka todella tietää ja ymmärtää.

Keski-ikäinen sinkku on saanut köniinsä ihan riittävän monta kertaa. Moni meistä on niin haavoilla ja satutettu, että reaktiot uuden ihmisen lähellä saattavat olla joskus aika mielenkiintoisia – reaktiivisuus kukkii ja kukoistaa, tullaan lähelle ja mennään pois. Uskotaan ja toivotaan ja petytään. Eronneen ja melkein kaiken kokeneen lähelle pitäisi asettaa kyltti, jossa sanotaan ”Tätä on satutettu jo tarpeeksi”.

Sinkku elää puutteessa fyysisesti ja psyykkisesti. Iho ja mieli itkevät ikävää ja moni pohtii, tuleeko enää koskaan ketään, joka jakaisi arki- ja sänkyelämän. Ihan aito pelko monella on, että jää loppuelämäksi yksin. Kaikkein mieltä ylentävintä ei ole lauantai-ilta yksin kotona, kun KAIKKI MUUT elävät onnellista perhe- ja parisuhde-elämää. Tinder laulaa ja epätoivo kasvaa, ylilyöntejä tulee ja taas itketään. 

Ja sitten voi tulla se kaunis päivä, kun rinsessa ja ritarit kohtaavat. Moni asia sopii yhteen ja rakkaus yllättää taas. Järjestäkää sinkuille treffiseuraa, yllätä itse iloisesti se, jota olet kaukaa katsellut, mutta johon et ole uskaltanut ottaa yhteyttä, suositelkaa ihmisiä toisilleen (älä suosittele p..päätä kenellekään). Tehdään rakkaudesta yhteinen juttu. 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Perheneuvoja Anne Anttonen on kirjoittanut hienon tekstin otsikolla ”Jos parisuhde on kahden kauppa, mihin kolmatta tarvitaan”. Luin tekstin pariinkin kertaan, koska se sisälsi asioita, joista kuulin ensimmäistä kertaa ja tajusin, että nyt tässä on asiaa, jota todella haluan pohtia lisää. Anne kuvasi parisuhdetta, jos oikein ymmärsin ”siksi kolmanneksi osapuoleksi”.

Ajatus parisuhteesta kolmantena avaa minulle ihan uuden parisuhdemaiseman. Puhutaan paljon siitä, että parisuhteessa on hyvä olla kaksi itsenäistä, omilla jaloillaan seisovaa ja itsestä vastuuta kantavaa ihmistä. Olen kyllä ymmärtänyt tämän, mutta en ihan sitä, miten läheisyys-etäisyysjuttu asemoituu tuohon.

Minä olen minä ja sinä olet sinä ja yhteinen tonttimme tai kohtaamispaikkamme on parisuhde. Näin kun ajattelen, ymmärrän. Parisuhde on paluuta kerta toisen jälkeen tuon kolmannen ääreen, etääntymistä ja lähentymistä. Jos on jo lapsena ollut kokemusta siitä, että on saanut kokemuksen siitä, että on itse kolmion yksi osanen, on ehkä helpompi mieltää itsensä parisuhteeseen. Kolmio tässä tarkoittaa äidin ja isän suhdetta, jossa lapsella on oma paikkansa. Jos ei ole ollut toista vanhempaa tai vaikka sisaruksia, voi lähtökohtaisesti olla hankala mieltää itsensä parisuhteeseen ja parisuhteen alueeksi, joka on kuin puutarha, joka kaipaa hoitamista.

Suurin henkilökohtainen oivallukseni on se, mitä tarkoittaa vastuunotto parisuhteesta. Moni pohdiskelee sitä, mitä vielä voisi tehdä parisuhteesta eteen. Se toinen loistaa poissaolollaan ja vastaanotolle hakeutunut haluaa saada lisäeväitä suhteen hoitamiseen.

Jo lähtökohtaisesti tuossa on jotain pielessä. Hyvin moni tuskailee sitä, ettei puoliso halua tehdä suhteen eteen töitä vaan on hyvin itsekäs ja ajattelematon, touhuaa omiaan eikä anna huomiota yhteisille asioille.

Jos ajattelee suhdetta kolmantena osapuolena, on selvää, että se joka vähät välittää parisuhteesta, ei välitä pitää huolta yhteisestä kohtaamisalueesta. Toki kyse voi olla muustakin kuin välinpitämättömyydestä. Uupunut, väsynyt tai muuten huonosti voiva ihminen jaksaa huonosti hoitaa itseään eikä hänelle ehkä jää (väliaikaisesti) panoksia suhteen hoivaamiseen. Joku on jo niin loukkaantunut ja etäällä, ettei häntä kiinnosta tai kynnys yhteiselle alueelle on jo liian korkea. Kysymys voi olla myös silkasta kykenemättömyydestä, viittaan nyt edellä esitettyyn kolmionäkökulmaan.

Joskus sen kolmannen sijan ottaa toinen ihminen, työ, harrastus, joku joka kiinnostaa enemmän kuin parisuhde. Se joka vielä haluaa hakeutua parisuhdekuplaan, kärsii valtavasti, kun toinen on poistunut parisuhteesta. Parisuhde tavallaan on, mutta sitä kannattelee kahden sijasta yksi.

Itselleni syntyi mielikuva paikasta, johon molempien tekee mieli tulla virkistäytymään ja iloitsemaan yhteydestä, yhteisestä hyvästä, rakkaudesta ja kaikesta, mitä siihen liittyy. Kun toinen ei ymmärrä paikan tärkeyttä, käy toinen vähän väliä katsomassa tyhjyyttä – tänäänkään hän ei tullut ja ikävä, suru ja tyhjyys sisällä alkavat kasvaa. Tuttua?

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Sinkkunaisena jälleen elelen ja katselen maailmaa taas vähän erilaisilla silmillä. Suomeksi sanottuna joku tutka on päällä. Sydänsuru on vielä kipeä, mutta katselen ja peilaan itseäni silti jo ulkomaailmaan. 

Meille, näin olen viime aikoina ymmärtänyt, tarjotaan mahdollisuus tunnustella ja todella oivaltaa, mikä voisi tehdä itselle hyvää. Tiedäthän ajatuksen: tuossa ihmisessä on tuo ihana piirre ja tuossa toisessa joku muu ja jos nuo laittaisi yhteen, olisi paketti ihan täydellinen. Onko pakko tyytyä vähempään kuin itselle mahdollisimman täydelliseen suhteeseen

Itse olen lähtenyt parisuhteisiin liian kevyin perustein, sitoudun helposti, kun ihastun. Näin saattaa käydä vastaisuudessakin, mutta nyt huomaan, että minua saatellaan parisuhdeteemaan ihan uudesta tulokulmasta. Olen todella sen kysymyksen äärellä, mitä todella toivon ja mikä tekee minulle hyvää. Minusta on tärkeää, ettei suhteeseen lähde sillä ajatuksella, että tämä on varmaan ihan ok ja kysymyksellä siitä, kelpaanko minä tuolle toiselle.

Itsetuntemus on tässäkin lajissa vahvuutta. Kun tunnen itseni ja tiedän, mikä minulle tekee hyvää, seison itseni ystävänä silloin, kun tapaan uusia ja potentiaalisia kumppaniehdokkaita. Tässä iässä, keski-ikään ehtineenä, on aika vapauttavaa olla sinkku. Ei ole enää lisääntymisen tarvetta vaan moni kaipaa kumppania, aikuista parisuhdetta, ei isä- tai äitiehdokasta. Kun vauvakuume ei vaivaa eikä biologinen kello tikitä, voi keskittyä olennaiseen eli tiedostamiseen. 

Epätoivo ei ole välttämättä se paras kaveri, kun sinkkumaailmassa purjehtii. Luulisin, että ilo ja uteliaisuus ovat paljon mukavammat matkakumppanit. On kauhean hersyvää tavata ihmisiä, jotka peilaavat sitä, aina jokainen jotakin, mikä saa minut kukoistamaan. Eikö juuri tuo ole parisuhteen perimmäinen tarkoitus – kukoistaa. Parisuhteessa pitää olla tilaa kasvaa itsen näköiseksi ja kokoiseksi ja nauttia yhdessä siitä, että molemmat saavat mahdollisuuden loistaa.

Kuka saa sinut loistamaan? Tiedosta, millainen ihminen saa sinusta kaiken hyvän näkyviin. Aisti tätä, kun kohtaat uusia ihmisiä. Anna ilon ja kukoistuksen kertoa oikea suunta.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Parisuhde on siitä kummallinen suhde, että siinä aktivoituvat niin monet ihmisyyden puolet. Ei hyvä, jos alamme eri puoliamme piilottamaan. Sopeuttava käytös saa ihmisen asettumaan omassa elämässään häkkiin, josta lopulta pääsee vain itse ulos. Parisuhteessa on ihanaa, kun saa olla vähän hölmö, lapsellinen ja kaikkea mahdollista muutakin.

Mihin kaikkeen oman hölmöytensä saa toisen kanssa valjastettua, kun oikein pistää mielikuvituksensa liikkeelle? Ja kuinka hauskaa on toiselle kertoa omat pähkähulluimmatkin ajatukset, kun vastassa on täydellistä hyväksyntää ja hellyyttä. Oman hölmöläisyyden näyttämistä voisi kokeilla jo tapailuvaiheessa - itsensä alttiiksi laittaminen on mitä parasta luottamusjumppaa.

Meissä jokaisessa on myös iloa ja valoa, joita kumpaakin on niin helppo rakastaa. Mutta rakkaus mitataan niissä paikoissa, kun pimeys ja kiukutteleva lapsenmieli ovat näkyvissä. Ei ole kovin helppoa elää ihmisen kanssa, joka haluaa kermat päältä ja pelkkää juhlakattausta. On ihanaa, jos toisen kanssa saa olla ihan kaikkea!

Vaikka olemme isoja ja vastuullisia aikuisia, olemme myös lapsia. Jotta lapsipuoli meissä voi hyvin, pitää sen saada leikkiä ja hullutella.  Ja kiukutellakin. Annetaan itselle tilaa, löysätään pipoa ja jaetaan ja moninkertaistetaan iloa ja annetaan toistemme ihan vaan olla juuri sitä ollaan (ellei kyse ole jostain oikeasti epäterveestä tai vaarallisesta).

Johanna Kurkela laulaa osuvasti kappaleessaan Palvo minua:

"Sano minulle jotain suloista
jotain hellää ja huikeaa
ei mitään tylsää tai alakuloista
eikä mitään masentavaa
Sano että rakastat silloinkin
kun en ole herttainen
että silti oon naisista hurmaavin
et saisit ääneen sanoa sen

Palvoa minua vähän
sitä tänään tarvitsen
sano että olen kaunis
että olen ihmeellinen
palvo minua vähän
sinut siitä palkitaan
sillä palvottuna pystyn
melkein mihin vaan.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat