Kirjoitukset avainsanalla itsekkyys

Kuva: Luka ja Inka

Joskus saattaa huomata, että omalta kumppanilta löytyykin jonkin verran "diivan elkeitä". Asioita ilmaistaan räväkästi, tunteet roihahtavat kirkkaasti, tetraalisuus loistaa tai jotain muuta, mikä voisi saada jonkun kutsumaan toista "diivamaiseksi". Miten niiden piirteiden kanssa pärjää suhteessa? Tähän pohdintojaan kertoivat  vuoden 2016 Talentistakin tutun Suomen nuorimman drag artistin, Lukan, tyttöystävä Inka sekä Luka itse.

Merkitykselliseksi nousivat niin kärsivällisyys ja ymmärtäväisyys kumppania kohtaan, kuin myös jämäkkyys sekä omista oikeuksista kiinni pitäminen. Toisaalta täytyy joustaa, mutta toisaalta pitää myös huolta, että toinenkin joustaa. Sen täytyy olla vastavuoroista, totesivat Luka ja Inka.

Kumppanin "diivan elkeiden" ymmärtäminen tuli keskustelussa nopeasti puheeksi. Tulee yrittää ymmärtää monella tasolla miksi toinen toimii niin kuin toimii. Luka itse osasi sanoittaa, että jotkin toimintatavat valuvat hänellä ikään kuin lavalta arkeen. Drag kulttuuriin kuuluu tietty teatraalisuus ja erilaiset tavat ilmaista itseään. Ne saattavat sitten heijastua myös omaan toimintaan, erityisesti esitysten lähettyvillä. Mutta samaan aikaan Luka totesi osan toiminnasta olevan ihan hänen omaa persoonaansa. On siis hyvä ymmärtää mikä kaikki kumppanin toimintaan vaikuttaa. Taustatekijöitä voi olla monenlaisia.

Samalla tavalla miksi-kysymykseen liittyy yritys ymmärtää, mitä kumppani tahtoo toiminnallaan viestittää. Luka muistutti, että usein yliampuvaltakin tuntuvan reaktion taustalla on oikea tunne, jota tahtoo toiselle kuvata tai kertoa. Oppiessaan tuntemaan kumppaniaan osaa pian tulkita varsinaiset viestit muun toiminnan keskeltä tai alta. Ennakoidakin, että näin hän tulee varmaan näissä tilanteissa reagoimaan. Mutta toki joskus "diivan elkeet" otetaan  myös mukaan tilanteeseen tietoisesti ja ikään kuin roolina. Taustalla voi olla myös halu testata kumppania. Nuoret totesivat, että auttaa, kun oppii tunnistamaan kumppanistaan, että mistä milloinkin on kysymys.

Sen täytyy olla vastavuoroista, totesivat Luka ja Inka.

Luka piti itse tärkeänä, että Inka asettaa myös vahvoja rajoja ja sanoo missä ne menevät. Rajoja asettava kumppani ei ehkä useinkaan saa niiden asettamisesta suoraa kiitosta, ainakaan itse tilanteessa, vaikka todellisuudessa niiden asettamista toivottaisiinkin. Ennemminkin joskus vastassa on hermostuminen. Silloin, kuten joissain muissakin hetkissä, Luka ja Inka kannustuvat antamaan toisen reaktiolle tilaa, mutta myös tarvittaessa hankkimaan itselleen sopivat henkiset kuulosuojaimet. Joskus toisen sanoista ja reaktiosta kannattaa suodattaa osa pois. Toki silloin on tärkeää tuntea toinen, ettei vahingossa vähättele hänelle oikeasti merkityksellistä tunnetta. Esimerkiksi Inka osasi jo sanoa, että silloin, kun Luka hermostuu meikkipöydän ääressä jokin mentyä pieleen, voi hän mennä mennä rohkeasti rauhoittelemaan Lukaa, sillä tietää tämän olevan meikkauksessa turhankin itsekriittinen.

Kärsivällisyyttä nuoret korostivat. Vie aikaa, että oppii tuntemaan toisen ja, että löydetään molemmille sopivat tavat olla. Se voi tuntua alkuun raskaalta, mutta ei kannata luovuttaa. Ajan myötä, kun rajoja on kenties ensin hieman ylitetty, sitten jämäkästi asetettu, asioista keskusteltu ja toiseen tutustuttu, löydetään lopulta molemmin puolin tavat toimia niin, että suhteessa on kaksi tasavertaista ihmistä. Joskus nimittäin joustaminen voi tuntua siltä, että suhteessa elettäisiin vain "diivan elkeitä" omaavan kumppanin mukaan. Kun kuitenkin molemmat oppivat huomioimaan ja ymmärtämään toisiaan voi löytyä parempi tasapaino. Esimerkiksi riitelyyn olivat Inka ja Luka jo löytäneet oman koregrafiansa. Koska Lukan suuttuessa, ei Inkalle ainkaan heti ole tilaa, niin kaava toimii usein niin, että ensin toinen saa pauhata, sitten toinen, sen jälkeen molemmat ja lopuksi rauhoitutaan.

Vie aikaa, että oppii tuntemaan toisen ja, että löydetään molemmille sopivat tavat olla. Se voi tuntua alkuun raskaalta, mutta ei kannata luovuttaa. 

Loppujen lopuksi "diivan elkeitä" omaavan kanssa suhteessa olo ei ole sen kummempaa kuin kenen tahansa kanssa suhteessa olo. Erilaisia elkeitä, kun on meistä jokaisella. Eikä nämä ole sen kummepia kuin mitkään muutkaan. Joka tapauksessa joutuu tutustumaan toiseen ja hänen käytökseensä vaikuttaviin tekijöihin. Löytämään ja asettelemaan rajoja. Pitämään kiinni omista oikeuksista, mutta myös joustamaan. Keskustelemaan sekä opetteleman juuri sellainen tapa olla suhteessa, joka sopii siinä oleville. Täytyy tehdä työtä, mutta sen tehtyään käsissä voi olla suhde, joka saa sydämen hymyilemään. Esimerkiksi vielä viimeiseksi halusi Luka todeta kekustelumme jälkeen, kuinka hän on ylpeä, että Inka voi olla itsevarmasti ja rohkeasti yhdessä itseään nuoremman pojan kanssa, joka meikkaa enemmän kuin Inka itse, käyttää korkokenkiä ja on luonteeltaan näyttävän räväkkä. Minäkin olen ylpeä. Inkasta ja Lukasta, molemmista. Niistä hienoista oivalluksista ja viisaista sanoista, joita he minulle kertoivat sekä heidän motivoituneesta otteesta tehdä töitä suhteensa eteen.

Ylpein terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme menettämistä ja puolustaa reviiriä. Huomio kiinnittyy minun näkökulmani ymmärretyksi tulemiseen, minun  etuni saavuttamiseen tai ylläpitämiseen, minun oloni huomioimiseen jne. Minun, minun, minun…

Tällä tavoin uhkaa käydä sitä helpommin mitä väsyneemmäksi, kuormittuneemmaksi tai yksinäisemmäksi itsemme tunnemme ; mitä enemmän olemme vailla jotakin. Eri tavoin elämästä kylläisenä, rauhallisena ja onnellisena on paljon helpompi kääntää huomionsa toiseen ihmiseen vierellä ja olla kiinnostunut hänenkin voinnistaan ja tarpeistaan. Siihenkin löytyy sadusta Mikko Mallikkaan kommentti mielikuvituskaverilleen Mulperille: ”Ota vaan isompi pulla!”.

Kun saamme etäisyyttä omaan tuskastumiseemme alamme ymmärtää ja myös hyväksyä yhä enemmän elämän suhteellisuutta. Tämä tarkoittaa aina luopumista. Hyvän vastaanottamiseen meillä on valmiudet olemassa, mutta pettymiseen tai omastamme jakamiseen meidän on opeteltava. Sitä ei kukaan osaa ilman, että joutuu nielemään karvaita paloja kyynel silmässä. Vaikka katsomaan vierestä kun toinen suorittaa tasajakoa kanssani ja sanoo: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Pettymisen taitoa, toisen kanssa jakamisen taitoa me opettelemme pienestä pitäen. Totisimmat taistot käymme sisarustemme kanssa, mutta peli jatkuu koko elämän hautaan saakka. Ja parisuhde on aivan erityisen herkkä maasto tällä opintiellä. Puoliso eri tavoin kuin kukaan ihminen maailmassa tulee lähelle ja tärkeäksi niin, että jos hyvin käy, voimme luopua sodankäynnistä ja puolustautumisstrategioista ja alkaa katsoa yhä enemmän maailmaa myös hänen silmillään. Mitä Sinä haluat tai toivot? Kuinka Sinä voit? Millainen oli Sinun päiväsi?

Ellei tähän kykene, on syytä keskittyä omien kynsien hiomiseen, että varmasti jaksaa pitää huolta omasta edustaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa: sinulle, minulle ja itselleni. Vähitellen kenties huomata, että onkin tavalla tai toisella yksin tekemässä sitä tasajakoa ja saikin sitten ne kaikki kolme palaa. Ihan itse.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minulle on aikanaan huomautettu, että lakkaa olemasta itsekäs ja tee lapsi. Olen tätä viime aikoina erityisesti miettinyt. En voi kieltää sitä, etteikö lapsi tuo aivan uudenlaisen perspektiivin maailmaan, joka lakkaa pyörimästä vain oman navan ympärillä, mutta kyllä mietin sitä  itsekkyyttä, jota lapsi tuo parisuhteellisen elämään.

Päässä pyörii koko ajan ajatuksia millainen olen vanhempana, miten minun aikani jakautuu, miten minä koen tilanteen ja toiminko oikein?  Sitä saattaa hyvinkin käpertyä omaan kokemusmaailmaansa ja kokea, että ottaessaan huomioon lapsen ja tekevänsä hänen ehdoillaan asioita, se riittää ja sitten on minun tunteitteni vuoro. Ja sitten kun molemmat vain odottavat vastaanottajaa, eivätkä olekaan valmiita vastaanottamaan enää toisen aikuisen tunteita.

Luulisi, että itsekkyyden lisääntymisen ymmärtää, jos omat  tunteet jäävät kohtaamatta. Eipä se menekään niin. Erityisesti sen huomaa silloin, kun laittaa puolison tarpeet omiensa edelle. Hups.  Olenkin tainnut useammin ajatella, että minulla on oikeus, enkä ole nähnyt sitä, että toinen aikuinen tarvitsee minua enemmän. Kun itse on tullut vastaan ja tulee vastaanotetuksi, muistaa, että näin sen pitääkin olla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: PIxabay

Tulevana lauantaina Helsingin keskustassa järjestetään massajuoksutapahtuma, Midnightrun. Yöjuoksulla on perheessämme pitkät perinteet. Rumpalipoikamme osallistui bigbändin soittajana tapahtumaan useana vuonna peräkkäin. Niinä vuosina ihailimme muiden juoksua yleisöstä. Viime vuonna uskaltauduin itsekin mukaan.

Täysikuun valossa juoksin elämäni ensimmäiset 10 kilometriä yhdessä naapurin kanssa. Tänä vuonna päätimme osallistua tapahtumaan avioliittotyöporukalla. Teetimme tapausta varten juoksuhousut, jonka lahjetta somistaa työn symbolina toimiva joutsenpari.

Olen yrittänyt juosta joka toinen päivä. Osan lenkeistä teen yksin, osalle saan seuraa. Toisinaan vierellä juoksee naapuri, joskus puoliso, usein omat lapset. Aivan kuin askel kulkisi kevyemmin, kun vierellä on samaa päämäärää tavoitteleva kanssajuoksija. Jokaisen lenkkiseuralaisen askel on erilainen. Miehen ja pojan kanssa joudun kiristämään tahtia vauhdissa mukana pysyäkseni. Naapuri juoksee kanssani samaan tahtiin. Tyttären askeliin sovitan omat askeleeni.

Juoksu on kuin elämä. Hyvässä lykyssä saamme rinnallemme matkaseuraa. Elämänpolut kohtaavat jonkin matkan päästä taas erkaantuakseen.

Jotta yhteinen matkanteko olisi miellyttävämpää, kulkijat sovittavat askeleensa toistensa askeliin.

Juoksussa ja parisuhteessa on niissäkin paljon samaa. Erirytmisyys aiheuttaa närää monessa suhteessa. Useimmat puolisot ovat tavoiltaan ja temperamentiltaan erilaisia. Tämä on monesti parisuhteen hyödyntämätön voimavara.

Jos suhde on jatkuvaa hoputtamista ja toiselle vaatimusten asettamista, vuorovaikutus näivettyy vääjäämättä.

Yhteisen pesän eteen puuhastelu edellyttää oman tekemisen sovittamista toisen tekemisen tahtiin. Nuorena kuvittelin olevani lähes kaikissa asioissa puolisoani nopeampi. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen tilannekuva on toinen. Olemme eri asioissa eritahtisia. Elämä toisen rinnalla on huomattavasti rennompaa kun ote erilaiseen elämänrytmiin on tutkiva.

Tahdin sovittaminen toisen tahtiin pitää elämän yllätyksellisenä ja hengittävänä. Itsekkyyden voittaessa saan kulkea omassa seurassani.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat